Ajan puutteen takia tällä kertaa lyhyt postaus, sillä päivän mielenkiintoisin ongelma löytyi Suku Forumilta;
Ekwall-Bergman-Olin
Heikki Koskela esitti todella hyvän haasteen, jonka osittainen ratkaisu löytyi oikeastaan sattumalta. Ellen olisi taannoin perehtynyt Kailan sukuun edesmenneen ja suuresti kaipaamani Kaarle Kailan kautta, en olisi huomannut yhteyttä Alajärven ja Karjalohjan välillä.
Hoskarin murhaaja
Keuruun pitäjän haudattujen luettelon mukaan Pohjaslahden kylän Hoskarin talon isäntä Abram Heikinpoika murhattiin heinäkuun 28. päivänä vuonna 1891. Abram syntyi maaliskuun 30. päivä 1817, joten hän oli kuollessaan 74 vuoden ikäinen. Vaimo Eeva oli kuollut jo aiemmin.
Abram Hoskari löydettiin kuolleena omasta sängystään, jonne hänet oli tapettu ainakin kahdella, voimakkaalla kirveeniskulla. Lisäksi asunnosta oli ryöstetty noin 70 markkaa rahaa. Ensi alkuun ei veriteon tekijästä ollut mitään käsitystä ja sen takia vainajan poika, Abram Hoskari nuorempi julkaisi Keski-Suomi -lehdessä maamme oloissa melko poikkeuksellisen ilmoituksen. Siinä nuori isäntä lupasi 500 markan palkinnon sille, joka antaa "todistavat ilmoitukset" murhaajan kiinnisaamiseksi.
Alussa tutkimuksille antoi pohjaa se tosiseikka, että vainajan oli ollut tarkoitus mennä murhaa seuranneena päivänä käräjille 300,000 markan arvoisessa testamenttiriidassa erästä sukulaistaan vastaan. Tämä vaihtoehto huomattiin hetkessä mahdottomaksi, joten syyllistä piti etsiä muualta.
En tiedä oliko alussa mainitusta ilmoituksesta mitään hyötyä, mutta lehtitietojen mukaan arvoituksen jäljille päästiin "miltei sattumalta". Pitäjäläisten suuresti arvostaman ja rikkaan miehen tappajaksi ei onneksi paljastanut kukaan paikkakuntalainen, vaan vallan muualta tullut roisto. Veritekoon syyllistyi Uudenmaan Tuusulasta kotoisin ollut Gustaf Ferdinand Alen, joka oli kerran aikaisemmin käynyt Keuruulla - silloin vankivaunun kyydissä. Tarkemmissa selvittelyissä huomattiin myös keuruulaisen Herman Sarbergin osallistuneen ryöstömurhaan, mutta oikeudessa Alen otti kaiken syyn itselleen. Lisäksi syytetty väitti, että häntä oli yllytetty murhaan Keuruun vanginkuljettaja Purola. Tämä olisi humalapäissään kertoillut Alenille Keuruun rikkaista ja käskenyt tappamaan näitä.
Oikeutta seuranneet kuvailivat Alenilla olleetn vaaleahkot hiukset, ruskeat viikset, lyhyen, mutta tuuhean korvaparran, pienet ympyriäiset silmät, kaltevan otsan ja suoran, lihaisan nenän. Tämän tyyppisiä henkilöitä näki aikalaisten mukaan lähinnä ns. rantajätkissä.
Alen oli työskennellyt jonkin aikaa suutarin ammatissa, mutta jo kotona hän oli äidin luvalla oppinut varastamaan. Vähitellen Gustaf Ferdinand oli vajonnut aina vain alemmas, kunnes hän omissa kihlajaisissaan tappoi erään nuoren miehen pistämällä tätä puukolla rintaan. Hänen luonteessaan oli kuitenkin jotain uskollisuuttakin, sillä matkalla Keuruulle oli häneltä kysytty, miksei hän anna ilmi rikostoveriaan. Tähän Alen oli vastannut Raamatun sanovan "kirottu olkoon, joka toisen salaisuuden ilmoittaa".
Mikään helppo tapaus ei Gustaf Ferdinand Alen ollut oikeuslaitoksellemme. Heinäkuun alussa 1893 häntä kuljetettiin junassa Keuruulta Vaasaan, mutta mies otti ja karkasi Alavuden ja Sydänmaan asemien välillä. Alen ja toinen vanki, Pilli-Hermanni oli pistetty vankivaunun puuttuessa konduktöörin vaunuun kahden vartijan kera. Pilli-Hermannin vedettyä huomion itseensä, oli Alen sitten hypännyt täysin raudoitettuna junasta. Kun katoaminen huomattiin, juna pysäytettiin välittömästi. Etsinnöistä huolimatta jäi karkuri kadoksiin. Tässä yhteydessä sanomalehdet kuvailivat Alenia iältään 31-vuotiaaksi, ruumiinrakenteeltaan vahvaksi, 1.63 metriä pitkäksi mieheksi, jolla on kellertävä tukka, punasenkellertävä huuli- ja piikkiparta leuassa, harmaansiniset tirkistelevät silmät ja arpi nenän vasemmassa sivussa.
Saman vuoden (1893) lokakuussa tiedettiin kertoa, että Abram Hoskari nuoremman lupaama 500 markan palkkio maksettiin lopulta Keuruun nimismiehelle, Volter Sarenille. Asiasta nousi aikamoinen kiista, sillä tämä maksu tehtiin kompromissioikeuden päätöksellä. Myös Vetelin nimismies, herra Tainio, katsoi olevansa oikeutettu tuohon summaan. Keuruun käräjät hylkäsi kuitenkin Tainion vaatimuksen ja Saren sai pitää rahat.
Tässä välissä oli Alenkin saatu jo kiinni. Hänet pidättivät poliisikonstaapelit Liljeqvist, Rein ja Toivonen Porista. Kukin heistä sai 50 markan palkinnon vaarallisen murhaajan kiinniotosta.
Vihdoin joulukuun viimeisinä päivinä 1893, lähes kaksi ja puoli vuotta veriteon jälkeen saivat syylliset Vaasan hovioikeuden langettamat rangaistukset. Gustaf Ferdinand Alen määrättiin menettämään oikean kätensä ja henkensä, minkä jälkeen ruumis olisi pantava hautausmaan syrjäiseen paikkaan. Rikostoveri Herman Sarberg, Pilli-Hermanni, tuomittiin Alenin rikoksen salailusta ja karkuun auttamisesta menettämään kunniansa ja maksamaan sakkoa 76 markkaa, 80 penniä. Lisäksi Sarberg joutuisi vuodeksi ja kuudeksi kuukaudeksi kuritushuoneeseen.
Koska kuolemanrangaistuksia ei enää 1820-luvun jälkeen pantu täytäntöön, hovioikeus alisti tuomionsa "keisarin armollisesti tutkittavaksi". Niinpä heinäkuussa 1893 senaatti määräsi rangaistuksen muunnettavaksi elinikäiseksi pakkotyöksi kuritushuoneessa.
Abram Hoskari löydettiin kuolleena omasta sängystään, jonne hänet oli tapettu ainakin kahdella, voimakkaalla kirveeniskulla. Lisäksi asunnosta oli ryöstetty noin 70 markkaa rahaa. Ensi alkuun ei veriteon tekijästä ollut mitään käsitystä ja sen takia vainajan poika, Abram Hoskari nuorempi julkaisi Keski-Suomi -lehdessä maamme oloissa melko poikkeuksellisen ilmoituksen. Siinä nuori isäntä lupasi 500 markan palkinnon sille, joka antaa "todistavat ilmoitukset" murhaajan kiinnisaamiseksi.
Alussa tutkimuksille antoi pohjaa se tosiseikka, että vainajan oli ollut tarkoitus mennä murhaa seuranneena päivänä käräjille 300,000 markan arvoisessa testamenttiriidassa erästä sukulaistaan vastaan. Tämä vaihtoehto huomattiin hetkessä mahdottomaksi, joten syyllistä piti etsiä muualta.
En tiedä oliko alussa mainitusta ilmoituksesta mitään hyötyä, mutta lehtitietojen mukaan arvoituksen jäljille päästiin "miltei sattumalta". Pitäjäläisten suuresti arvostaman ja rikkaan miehen tappajaksi ei onneksi paljastanut kukaan paikkakuntalainen, vaan vallan muualta tullut roisto. Veritekoon syyllistyi Uudenmaan Tuusulasta kotoisin ollut Gustaf Ferdinand Alen, joka oli kerran aikaisemmin käynyt Keuruulla - silloin vankivaunun kyydissä. Tarkemmissa selvittelyissä huomattiin myös keuruulaisen Herman Sarbergin osallistuneen ryöstömurhaan, mutta oikeudessa Alen otti kaiken syyn itselleen. Lisäksi syytetty väitti, että häntä oli yllytetty murhaan Keuruun vanginkuljettaja Purola. Tämä olisi humalapäissään kertoillut Alenille Keuruun rikkaista ja käskenyt tappamaan näitä.
Oikeutta seuranneet kuvailivat Alenilla olleetn vaaleahkot hiukset, ruskeat viikset, lyhyen, mutta tuuhean korvaparran, pienet ympyriäiset silmät, kaltevan otsan ja suoran, lihaisan nenän. Tämän tyyppisiä henkilöitä näki aikalaisten mukaan lähinnä ns. rantajätkissä.
Alen oli työskennellyt jonkin aikaa suutarin ammatissa, mutta jo kotona hän oli äidin luvalla oppinut varastamaan. Vähitellen Gustaf Ferdinand oli vajonnut aina vain alemmas, kunnes hän omissa kihlajaisissaan tappoi erään nuoren miehen pistämällä tätä puukolla rintaan. Hänen luonteessaan oli kuitenkin jotain uskollisuuttakin, sillä matkalla Keuruulle oli häneltä kysytty, miksei hän anna ilmi rikostoveriaan. Tähän Alen oli vastannut Raamatun sanovan "kirottu olkoon, joka toisen salaisuuden ilmoittaa".
Mikään helppo tapaus ei Gustaf Ferdinand Alen ollut oikeuslaitoksellemme. Heinäkuun alussa 1893 häntä kuljetettiin junassa Keuruulta Vaasaan, mutta mies otti ja karkasi Alavuden ja Sydänmaan asemien välillä. Alen ja toinen vanki, Pilli-Hermanni oli pistetty vankivaunun puuttuessa konduktöörin vaunuun kahden vartijan kera. Pilli-Hermannin vedettyä huomion itseensä, oli Alen sitten hypännyt täysin raudoitettuna junasta. Kun katoaminen huomattiin, juna pysäytettiin välittömästi. Etsinnöistä huolimatta jäi karkuri kadoksiin. Tässä yhteydessä sanomalehdet kuvailivat Alenia iältään 31-vuotiaaksi, ruumiinrakenteeltaan vahvaksi, 1.63 metriä pitkäksi mieheksi, jolla on kellertävä tukka, punasenkellertävä huuli- ja piikkiparta leuassa, harmaansiniset tirkistelevät silmät ja arpi nenän vasemmassa sivussa.
Saman vuoden (1893) lokakuussa tiedettiin kertoa, että Abram Hoskari nuoremman lupaama 500 markan palkkio maksettiin lopulta Keuruun nimismiehelle, Volter Sarenille. Asiasta nousi aikamoinen kiista, sillä tämä maksu tehtiin kompromissioikeuden päätöksellä. Myös Vetelin nimismies, herra Tainio, katsoi olevansa oikeutettu tuohon summaan. Keuruun käräjät hylkäsi kuitenkin Tainion vaatimuksen ja Saren sai pitää rahat.
Tässä välissä oli Alenkin saatu jo kiinni. Hänet pidättivät poliisikonstaapelit Liljeqvist, Rein ja Toivonen Porista. Kukin heistä sai 50 markan palkinnon vaarallisen murhaajan kiinniotosta.
Vihdoin joulukuun viimeisinä päivinä 1893, lähes kaksi ja puoli vuotta veriteon jälkeen saivat syylliset Vaasan hovioikeuden langettamat rangaistukset. Gustaf Ferdinand Alen määrättiin menettämään oikean kätensä ja henkensä, minkä jälkeen ruumis olisi pantava hautausmaan syrjäiseen paikkaan. Rikostoveri Herman Sarberg, Pilli-Hermanni, tuomittiin Alenin rikoksen salailusta ja karkuun auttamisesta menettämään kunniansa ja maksamaan sakkoa 76 markkaa, 80 penniä. Lisäksi Sarberg joutuisi vuodeksi ja kuudeksi kuukaudeksi kuritushuoneeseen.
Koska kuolemanrangaistuksia ei enää 1820-luvun jälkeen pantu täytäntöön, hovioikeus alisti tuomionsa "keisarin armollisesti tutkittavaksi". Niinpä heinäkuussa 1893 senaatti määräsi rangaistuksen muunnettavaksi elinikäiseksi pakkotyöksi kuritushuoneessa.
Vielä lyhyesti G. Forteliuksesta
Gabrielin sanottiin nauttineen laajaa kunnioitusta erinomaisen oikeamielisenä ja tasapuolisena piispana. Hän oli sairalloisuudestaan huolimatta uuttera hiippakunnan johtaja ja teki alussa pitkiä matkoja hiippakunnassaan aina Ilomantsia myöten. Sen ohella hän ehti osallistua pappissäädyn edustajana viisillä valtiopäivillä. Lähellä hänen sydäntään oli myös kansanopettamisen parantaminen ja oppikoulujen toiminnan edistäminen.
Vuonna 1787 luopui Gabriel vanhuuden takia 87-vuotiaana virastaan ja hän kuoli seuraavana vuonna. Vaimo Vendela kuoli 11 vuotta myöhemmin. Vendelan perunkirjoituksessa on merkitty merkillinen esinekokoelma, joka lienee alunperin kuulunut Gabrielille. Siinä oli Juhana III:n aikainen ns. klip-ping-kolikko, kuningatar Kristiinan aikainen 4 mk:n raha, kolikko, jossa teksti "Hanc tuemur, hank nitimur", Kustaa Adolfin muistorahoja, Adolf Fredrikin hautajaismuistoraha, amiraali Golovinin muistoraha, vuoden 1721 juhlamitali, 2 Ludvig XIV:n mitalia vuosilta 1666 ja 1684, englantilainen kolikko vuodelta 1696, sekä hollantilaisia kultatukaatteja, vanhoja penninki- ja uudempia killinkirahoja, valtion rahakonttorin seteleitä ja sotakomissariaatin pankkiseteleitä ja obligaatioita.
Mainittakoon vielä, että Kansallismuseon Jakarin salissa on englantilaistyyppinen rokokoonojatuoli, joka on perua Gabrielin kodista.
Lokakuun seitsemäntenä päivänä 1764 oli "herra piispa, tohtori", (Hr. Bisk. doct.) saanut vaimonsa kanssa Pappilanmäellä tyttären nimeltään Vendla Maria Fortelius. Tämä avioitui 4.9.1788 Porvoossa lukion lehtorin Petrus Bonsdorffin kanssa.
Lähteitä:
Vuonna 1787 luopui Gabriel vanhuuden takia 87-vuotiaana virastaan ja hän kuoli seuraavana vuonna. Vaimo Vendela kuoli 11 vuotta myöhemmin. Vendelan perunkirjoituksessa on merkitty merkillinen esinekokoelma, joka lienee alunperin kuulunut Gabrielille. Siinä oli Juhana III:n aikainen ns. klip-ping-kolikko, kuningatar Kristiinan aikainen 4 mk:n raha, kolikko, jossa teksti "Hanc tuemur, hank nitimur", Kustaa Adolfin muistorahoja, Adolf Fredrikin hautajaismuistoraha, amiraali Golovinin muistoraha, vuoden 1721 juhlamitali, 2 Ludvig XIV:n mitalia vuosilta 1666 ja 1684, englantilainen kolikko vuodelta 1696, sekä hollantilaisia kultatukaatteja, vanhoja penninki- ja uudempia killinkirahoja, valtion rahakonttorin seteleitä ja sotakomissariaatin pankkiseteleitä ja obligaatioita.
Mainittakoon vielä, että Kansallismuseon Jakarin salissa on englantilaistyyppinen rokokoonojatuoli, joka on perua Gabrielin kodista.
Lokakuun seitsemäntenä päivänä 1764 oli "herra piispa, tohtori", (Hr. Bisk. doct.) saanut vaimonsa kanssa Pappilanmäellä tyttären nimeltään Vendla Maria Fortelius. Tämä avioitui 4.9.1788 Porvoossa lukion lehtorin Petrus Bonsdorffin kanssa.
Lähteitä:
lmari Heikinheimo, Suomen Elämäkerrasto
(1955); Jaakkola 1958, s. 429,
534, 705; Landgrén 1963, s. 74; Gunnar Sarva,.Muistiinpanoja
Arctopolitanus suvusta, Genos 15 (1944), s. 147-155; Werner W:son Wickström, Tenala-grenen av släkten von Glan,
Genos 14 (1943), s. 124. Piispa Gabriel Fortelius mainitaan lisäksi monissa
hakuteoksissa.
Gunnar Suolahti, Finlands prästerskap på 1600- och 1700-talen (1927), s. 319 (alkulähde
on piispatar Fortelian pe-ruluettelo 18-21.11.1799, Porvoon maistraatin
arkisto).
Gabriel Fortelius
 |
|
Gabriel Fortelius, Porvoon piispa.
P.
O. Welin, Kansallismuseo.
|
1728 hän tuli Porvoon lukion apulaiseksi, missä hän toimi papinvirkansa ohella historian lehtorina 1732-42. Gabriel nimittäin vihittiin papiksi 1729 ja hän aloitti samana vuonna Porvoon tuomiokirkon arkkidiakonina. Niihin aikoihin, 1732, hän avioitui ensimmäisen kerran. Pso. oli Kristina Fridelin, rovasti Gabriel Hartmanin leski.
1742 nimitettiin Gabriel Ulvilan kirkkoherraksi, mutta hän siirtyi jo 1745 Porvoon kirkkoherraksi ja nimitettiin seuraavana vuonna Porvoon hiippakunnan tuomiorovastiksi. Vaimo Kristina kuoli lapsivuoteeseen ja Gabriel solmi toisen liittonsa 1746. Vaimon nimi oli Maria Charlotta von Heland. Avioliitto ei ollut pitkä, Maria Charlotta kuoli jo seuraavana vuonna, lapsivuoteeseen hänkin.
Gabrielin ollessa tuomiorovasti, kävi kuningas Adolf Fredrik Suomessa. Tämä oli ensimmäinen kuninkaallinen vierailu puoleentoista vuosisataan. Kuninkaallinen pursi Serafim lähti Tukholmasta kesäkuussa 1752. Hetken viivähdettiin Ahvenanmaalla, jonka jälkeen matka jatkui Viaporiin, Suomenlinnaaan, sekä Porvooseen. Porvoon tulliportilla tuomiorovasti Fortelius ylisti hallitsijaa korkealentoisella puheella. Myöhemmin, Porvoon tuomiokirkossa, puhui hän toistamiseen armosta, joka kuninkaanvierailun muodossa oli Suomea kohdannut. Seurakunta veisasi yhdessä kuninkaanvirren. Kaunopuheisuudestaan sai Gabriel hallitsijalta arvokkaan palkinnon, teologian tohtorin arvon, sekä kultakellon.
Kolmannen vaimon vuoro tuli 1753. Hän oli Eva Maria Schultz, hovioikeuden asessorin tytär ja vouti Anders Pernstedtin leski. Eva Maria lienee ollut syntynyt n. 1710, joten ehkä korkea ikä oli syynä siihen, että hänkin kuoli lapsivuoteeseen 1756.
Edellinen Porvoon piispa Johan Nylander kuoli 1761 ja Gabrielista tuli seuraava Porvoon piispa 1762. Seuraavana vuonna, 24.7.1763, Gabriel avioitui Nylanderin lesken Vendela Juliana von Glanin kanssa, s. 9.12.1724 Sammatti - 26.9.1799 Porvoo. Vendelalla oli edellisen miehensä kanssa ainakin kolme vuosina 1744-48 syntynyttä lasta.
jatkuu.....
Fortelius -sukua
Matts Erikinpoika oli kauppias ja talonpoika Pedersören pitäjässä nykyisen Pietarsaaren kaupungin tienoilla. Hänen puoliso oli Brita Björnintytär. Koska heidän jälkeläiset käyttivät nimeä Fortelius, oli jompi kumpi ehkä sukulaissuhteessa Pohjanmaalla keskiajan lopulla ja uuden ajan alkupuolella vaikuttaneeseen, maineikkaaseen Fordellien vouti- ja kauppiassukuun. Tätä tukee jo pelkästään nimien samankaltaisuus, mutta myös se, että Fordelleillakin oli maanomistusta Pedersöressä ja pari näistä Fordell-jälkeläisistä 1600-luvun alussa jopa käytti nimeä Fortelius: Pedersören pappi Isak Fortelius, mainittu 1616, ja Johan Fortelius, joka tuli maisteriksi Wittenbergissä 1610.
Edellisten poika Ericus Matthiae, lisänimiltään Bothniensis ja Fortelius, s. 1602, oli Turun piispan Isak Rothoviuksen tärkeimpiä apulaisia ja luottamusmiehiä tämän tehdessään vuodesta 1627 lähtien suurta uudistustyötään. Ericus toimi ensin Turussa lehtorina ja lukion rehtorina, kunnes nimitettiin Pietarsaaren kirkkoherraksi. Samalla nuorehko pappi nimitettiin Pohjanmaan sopimusrovastiksi, maakunnan pappien esimieheksi.
Hänen ensimmäinen vaimonsa oli noin 1632 Magdalena Alftana, joka kuoli 19.1.1647. Magdalena ja Erik saivat 14 vuoden aikana 14 lasta. Erikin toinen puoliso oli nimeltään Brita Johanintytär Nycarlus. Ericus itse kuoli Tukholmassa 1650 meneillä olevien valtiopäivien aikana.
Edellisten poika Gabriel Fortelius, 1637 - 8.10.1721 Pori, oli rykmentinpastori, sittemmin Turun koulun rehtori, professori ja appensa jälkeen vihdoin Ulvilan ja Porin kirkkoherra. Vuoden 1732 tarkastuksessa mainittiin Porin kirkon kuorissa olleen mm. Forteliusten perhehauta. Gabrielin puolisoksi tuli 31.1.1697 Maria Arctopolitana, Ulvilan ja Porin kirkkoherran tytär, s. 1674. Heillä oli lapset:
1. Gabriel Fortelius, 1700 - 88, Porvoon piispa.
2. Johan Fortelius, 1701 - 67, Helsingin khra 1741, Porvoon tuomiorovasti veljensä jälkeen 1765, pso. Anna Hahn.
3. Gregorius Fortelius, s. 1702.
4. Petrus Fortelius, k. 1732, jonka väitöskirja ”De primis initiis Biörneburgi” (1735) oli ensimmäinen painettu kertomus kaupungin perustamisesta ja aikaisemmista vaiheista.
5. Maria Fortelius, s. 1706.
jatkuu......
Edellisten poika Ericus Matthiae, lisänimiltään Bothniensis ja Fortelius, s. 1602, oli Turun piispan Isak Rothoviuksen tärkeimpiä apulaisia ja luottamusmiehiä tämän tehdessään vuodesta 1627 lähtien suurta uudistustyötään. Ericus toimi ensin Turussa lehtorina ja lukion rehtorina, kunnes nimitettiin Pietarsaaren kirkkoherraksi. Samalla nuorehko pappi nimitettiin Pohjanmaan sopimusrovastiksi, maakunnan pappien esimieheksi.
Hänen ensimmäinen vaimonsa oli noin 1632 Magdalena Alftana, joka kuoli 19.1.1647. Magdalena ja Erik saivat 14 vuoden aikana 14 lasta. Erikin toinen puoliso oli nimeltään Brita Johanintytär Nycarlus. Ericus itse kuoli Tukholmassa 1650 meneillä olevien valtiopäivien aikana.
Edellisten poika Gabriel Fortelius, 1637 - 8.10.1721 Pori, oli rykmentinpastori, sittemmin Turun koulun rehtori, professori ja appensa jälkeen vihdoin Ulvilan ja Porin kirkkoherra. Vuoden 1732 tarkastuksessa mainittiin Porin kirkon kuorissa olleen mm. Forteliusten perhehauta. Gabrielin puolisoksi tuli 31.1.1697 Maria Arctopolitana, Ulvilan ja Porin kirkkoherran tytär, s. 1674. Heillä oli lapset:
1. Gabriel Fortelius, 1700 - 88, Porvoon piispa.
2. Johan Fortelius, 1701 - 67, Helsingin khra 1741, Porvoon tuomiorovasti veljensä jälkeen 1765, pso. Anna Hahn.
3. Gregorius Fortelius, s. 1702.
4. Petrus Fortelius, k. 1732, jonka väitöskirja ”De primis initiis Biörneburgi” (1735) oli ensimmäinen painettu kertomus kaupungin perustamisesta ja aikaisemmista vaiheista.
5. Maria Fortelius, s. 1706.
jatkuu......
Pelastava lause
Käytännöllisen teologian professorin C.G. von Essenin aikana piti laatia latinankielinen väitöskirja pastoraalia varten. eräs iällinen pappi, joka ei ollut uskaltanut lähteä suorittamaan pastoraalia, sai olla huonosti palkatussa ylimääräisessä pappisvirassa. Professori tavattuaan kerran miehen kysyi tältä, miksi hän ei ollut suorittanut tutkintoa.
Toinen ilmoitti syyksi sen, ettei kyennyt laatimaan latinankielistä väitöskirjaa. Von Essen lupasi auttaa miestä mäessä ja laati yksin tein sen hänelle valmiiksi. Mutta vieläkään pappi ei uskaltanut mennä tuomiokapituliin suorittamaan tutkintoa. Professorin tutkailuun pappi selitti, että väitöskirjaa piti myös puolustaa latinaksi ja siihen hän ei pystynyt.
Professori von Essen lupasi nyt onnettomalle sorvata sopivan latinankielisen lauseen, joka sopi vastaukseksi mihin paikkaan tahansa.
Tutkinto alkoi sitten aikanaan piispan ja tuomiokapitulin herrojen läsnäollessa. Kaikki sujui hyvin ja toisinaan korkeat kuulustelijat vetivät suunsa hymyyn kuullessaan tuon professorin keksimän lauseen. Pappi selviytyi joka tapauksessa koitoksesta moitteetta.
Pappismiehemme ei ollut kuitenkaan ottanut etukäteen selkoa, mitä lause merkitsi ja von Essen oli käyttänyt outoja sanankäänteitä. Tuo latinankielinen lause kuului käännettynä suurin piirten näin;
"Heikkohan tämä väitöskirja on joka kohdassa, mutta armahtakaa minua. Olen isoperheinen ja tarvitsen vakinaisen viran."
Lähde : Oppineita herroja - kaskuja Helsingin yliopiston kuuluisuuksista, koonnut Tauno Karilas, WSOY 1940
Toinen ilmoitti syyksi sen, ettei kyennyt laatimaan latinankielistä väitöskirjaa. Von Essen lupasi auttaa miestä mäessä ja laati yksin tein sen hänelle valmiiksi. Mutta vieläkään pappi ei uskaltanut mennä tuomiokapituliin suorittamaan tutkintoa. Professorin tutkailuun pappi selitti, että väitöskirjaa piti myös puolustaa latinaksi ja siihen hän ei pystynyt.
Professori von Essen lupasi nyt onnettomalle sorvata sopivan latinankielisen lauseen, joka sopi vastaukseksi mihin paikkaan tahansa.
Tutkinto alkoi sitten aikanaan piispan ja tuomiokapitulin herrojen läsnäollessa. Kaikki sujui hyvin ja toisinaan korkeat kuulustelijat vetivät suunsa hymyyn kuullessaan tuon professorin keksimän lauseen. Pappi selviytyi joka tapauksessa koitoksesta moitteetta.
Pappismiehemme ei ollut kuitenkaan ottanut etukäteen selkoa, mitä lause merkitsi ja von Essen oli käyttänyt outoja sanankäänteitä. Tuo latinankielinen lause kuului käännettynä suurin piirten näin;
"Heikkohan tämä väitöskirja on joka kohdassa, mutta armahtakaa minua. Olen isoperheinen ja tarvitsen vakinaisen viran."
Lähde : Oppineita herroja - kaskuja Helsingin yliopiston kuuluisuuksista, koonnut Tauno Karilas, WSOY 1940
Yrjö Kajava esiintymässä
Professori Kajava antoi suostumuksensa ja piti kuvin havainnollistetun esitelmän "Epämuodostumista ihmisruumiissa", jota salintäyteinen yleisö mielenkiinnolla ja silminnähtävällä nautinnolla seurasi. Professori sai esitelmän jälkeen raikuvat aplodit.
Seuraavana kesänä professoria jälleen vaivattiin samalla asialla. Hän antoi jälleen myöntävän vastauksen. Kun hän sitten saapui iltamiin, osui hänen silmänsä seinälle ripustettuun tekstattuun ohjelmaan, johon oli kirjoitettu tervehdyspuheen, alkusoiton, runonlausunnan ym. jälkeen:
Humoreskeja - professori Yrjö Kajava
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
-
Suku Forumilla esitettiin kysymys koskien Suomusjärven Taipaleen kylän Falkin taloa. Eräs kaukainen serkkupoikani, ratsumestar Krister Thauv...
-
Oluenpanija Fromholtz vastaan isännöitsijä Tallqvist Vuoden 1894 joulukuussa ratkaistiin raastuvanoikeudessa Näsijärven Oluttehdasta koske... -
Veljekset Onni Kullervo ja Kalle Rentto hankkivat vuonna 1927 omistukseensa Auran keskustassa sijainneen nahkatehtaan, jonka nimi oli yks...
