Ruskelan kylässä Vihdin etelälaidalla oli 5 taloa vuonna 1550; 3 taloa vuonna 1580 ja 2 taloa (Rusko eli Isotalo sekä Sälli) vuonna 1600. Kuten muuallakin, väheni taloluku 1500-luvun puolivälin jälkeen – syy lienee ollut vv. 1570-95 pitkä ja kuluttava sota Venäjää vastaan, ns. pitkä viha. Koko alkuperäinen 5-taloinen kylä sijaitsi silloin nykyisten Ali- ja Yli-Ruskojen välissä n. 100-150 metriä Salmijärven (Kortjärven) koillisrannalta, jossa vieläkin on nähtävissa asumusten jälkiä.
Nimi Ruskela on mielenkiintoinen. Päätteestä –la voidaan olettaa, että kylän nimi on annettu esim. Rusko-lisänimisen henkilön mukaan (vertailun vuoksi: esim. eräs Mikael Ruskonpoica asui Maskussa 1447), tai se voi mahdollisesti olla muodostettu Ambrosius-nimestä. Sana ”ruskea” tarkoitti aikoinaan punertavaa; esim. Agricola käytti termiä ”aamurusko” punertavasta aamutaivaasta, vuoden 1642 Biblia määritteli kananmunan keltuaisen ”ruskuaiseksi” ja Juslenius 1745 kirjoitti ”ruskea”, kun hän tarkoitti punoitusta. Punainen merikin oli vielä varsin myöhään nimeltään ”Ruskea meri” ja karjalainen ”ruskia neitsyt” –sanonta tarkoittaa punaposkista, verevää tyttöä. ”Rusko” (”ruskid”) oli keskiajalla myös yleinen nimitys ruskealle tai punertavalle lehmälle, härälle, hevoselle tai turkikselle, joten ehkä kylässä oli ollut sen värisiä eläimiä tai punatukkaisia asukkaita. Itse sana ruskea lienee esiintynyt jo kantasuomen kielessä, sillä se merkitsee samaa asiaa edelleenkin myös eestin- että saamenkielissä.
Ruskela-niminen kylä esiintyy Tuusulassakin (molemmissa pitäjissä on Ruskelan lähistöllä mielen-kiintoista kyllä myös Siippoo-niminen paikka); jotain yhteistä saattaa olla nimien synnyn osalta, tai sitten molemmat nimet tulivat jo valmiina uudisasukkaiden mukana ehkä jo 1200- tai 1300-luvulla Päijät-Hämeestä tai Varsinais-Suomesta, jossa kummassakin esiintyy Rusk- alkuisia paikkakuntanimiä.
Jotkut tutkijat pitävät kaikkia Musta- ja Ruskea- alkuisia paikannimiä osoituksena vanhasta saamelaisasutuksesta. Ruskelan alueella tai lähistöllä olikin ehkä joskus ennen suomalaisia ollut metsäsaamelaisten asutusta päätellen siitä, että Ruskelan eteläpuolella oleva ylänköalue on nimeltään Nuuksio eli Nuoksi, ruotsiksi Noux, saamenkielen joutsen-sanan ”njukca” mukaan. Vihdissä on myös esimerkiksi saamesta johdettu Moksi kylän nimenä, talon nimenä Kuortila ja maastonimenä Kapsaoja. Mutta jo paljon, paljon ennen mahdollisia saamelaisia tai suomalaisia on Ruskelassa liikuskellut muunkinlaisia ihmisiä, sillä kylän alueelta on löytynyt kaksikin kivikautista asetta.
Ensi viikolla päästään jo Olin -sukuun saakka!
Vihdin Olinit
Tuhatluvun alussa oli Uusimaa etupäässä tyhjä vakituisesta asustuksesta. Nykyinen maakunta oli jaettu ulkoalueiksi hämäläisten sukujen ja kyläkuntien kesken. Siellä he kävivät metsässä, kalassa ja kaskeamassa. Niinä aikoina oli suomalaisheimojen tärkein ulkomaankauppatuote sisämaan turkikset, joita kuljetettiin rannikolle lähinnä vesistöjä pitkin. Eräs sellainen reitti, ns. Meritie, kulki ilmeisesti nykyisen Vihdin kirkonkylän läpi etelään, sekä edelleen Lohjanjärvelle ja Pikkalanlahteen.
Muistoja tästä kauppareitistä on jäänyt elämään esim. nykyisen Nummelan katunimeen Meritie, joka sai nimensä Härköilän kylän Meritienniitystä. 1200-luvun loppupuoleen mennessä saivat ruotsalaiset ulotettua hallintonsa kaikkien suomalaisten heimojen keskuuteen - itäkarjalaiset jäivät kuitenkin novgorodilaisten vaikutuspiiriin. Olot olivat nyt hieman rauhoittuneet aikaisempien vuosisatojen mylleryksestä. Ruotsalaisten asutusliike Uudenmaan rannikolle ja samalla hämäläisten asettumista pysyvästi entisille nautinta-alueilleen lienee alkanut näihin aikoihin. 1300-luvulle tultaessa solmittiin rauha Novgorodin kanssa ja maanviljelys kehittyi niin, että savimaatkin voitiin ottaa viljelykäyttöön. Kaikki tämä ja viimeistään kuningas Maunu Eerikinpojan verovapauslupaus vuodelta 1334 asutti Uuttamaata voimakkaasti: Vihtiä, kuten sen naapuripitäjiä idässä ja lännessä, Lohjaa ja Nurmijärveä, pidetään noin 1200/1300 –luvuilla Hämeestä ja jossain määrin Varsinais-Suomesta päin asutettuina. Siihen viittaavat esimerkiksi murre ja maastonimet.
Kuningas Maunun päätös vuodelta 1334 sisälsi lupauksen, että uuden viljelysmaan murtaja saisi sen osalta 4 verovapausvuotta. Täydellä syyllä voi olettaa, että Uusimaa oli jo 1300-luvulla taloasutuksessaan yhtä pitkälle kehittynyt kuin 1500-luvun keskivaiheilla, miltä ajalta jo on melko tarkat kirjalliset tiedot. Talojen määrä muutamissa läntisen Uudenmaan pitäjissä oli vuonna 1552 suuruusjärjestyksessä: Lohja 413, Karjaa 350, Pohja 334, Tenhola 300, Inkoo 276, Vihti 246, Kirkkonummi 231, Siuntio 193 ja Espoo 178.
Jo asuttamisesta alkaen olivat Vihdin eteläpuoliset alueet, johon Ruskelan kyläkin kuuluu, monesti läheisessä yhteydessä ruotsinkielisiin naapureihinsa, johtuen mm. asukkaiden tiivistä liikkumisesta Suomenlahden yli Itämeren silloiseen suurkaupunkiin Rääveliin, nykyiseen Tallinnaan, sekä myöhemmin rannikon asutuskeskuksiin, kuten Porvooseen (perust. 1200-luvulla), Tammisaareen (1546) ja Helsinkiin (1550).
Vihdin eteläpuoleiset kylät, kuten Ruskela, Kotkaniemi ja Hulttila, kuuluivatkin pitkään Espoon käräjäpiiriin; siellä näitä kutsuttiin ”Vihdin suomalaiskyliksi", "finska boolen”. Varhaisin kirjallinen itse Vihtiä koskeva tieto on syyskuun 6 p:ltä v. 1488. Silloin Lohjan kirkkoherra Jakob Röd antoi todistuksen, että Vihdin kappelista (de capella Wikten) oleva Andreas Kelsa (Kelso, Kelsö) oli Tallinnassa kuolleen kalastajaeukon Mergrein veli . Seuraava muistiinpano kertoo, että 1507 asetettiin Vihtiin kirkkoherra Mårthen.
Siis vuosien 1488 – 1507 oli Vihdin seurakunnallinen irtaantuminen Lohjasta tapahtunut . Itse nimi "Vihti" jää varmuudella selvittämättä. Jotkut kielitieteilijät pitävät nimeä suomalaisperäisenä, toiset taas ruotsalaisperäisenä, selittäen että nimi on johdettu ruotsin sanasta "vik" ("lahti") tai "vigd" ("vihitty" tai "pyhä"). Toisten selitysten mukaan sana "Vihti" on kauempaa, sana oli sellaisenaan myös vanha germaaninen henkilönimi , tai että se tarkoittaa samaa kuin muinaisgermaaninen sana "witch" ("noituutta" tai "tietäjä"). Todennäköisimmin nimi kuitenkin viittaa lehdestykseen, kuten vihta-alkuiset paikkanimet yleensä (esim. Varsinais-Suomessa Vihtjärvi, Vihtamaa, Vihtamäki) tai on synonyymi "vyyhti"-sanalle.
jatkuu huomenna.....
Muistoja tästä kauppareitistä on jäänyt elämään esim. nykyisen Nummelan katunimeen Meritie, joka sai nimensä Härköilän kylän Meritienniitystä. 1200-luvun loppupuoleen mennessä saivat ruotsalaiset ulotettua hallintonsa kaikkien suomalaisten heimojen keskuuteen - itäkarjalaiset jäivät kuitenkin novgorodilaisten vaikutuspiiriin. Olot olivat nyt hieman rauhoittuneet aikaisempien vuosisatojen mylleryksestä. Ruotsalaisten asutusliike Uudenmaan rannikolle ja samalla hämäläisten asettumista pysyvästi entisille nautinta-alueilleen lienee alkanut näihin aikoihin. 1300-luvulle tultaessa solmittiin rauha Novgorodin kanssa ja maanviljelys kehittyi niin, että savimaatkin voitiin ottaa viljelykäyttöön. Kaikki tämä ja viimeistään kuningas Maunu Eerikinpojan verovapauslupaus vuodelta 1334 asutti Uuttamaata voimakkaasti: Vihtiä, kuten sen naapuripitäjiä idässä ja lännessä, Lohjaa ja Nurmijärveä, pidetään noin 1200/1300 –luvuilla Hämeestä ja jossain määrin Varsinais-Suomesta päin asutettuina. Siihen viittaavat esimerkiksi murre ja maastonimet.
Kuningas Maunun päätös vuodelta 1334 sisälsi lupauksen, että uuden viljelysmaan murtaja saisi sen osalta 4 verovapausvuotta. Täydellä syyllä voi olettaa, että Uusimaa oli jo 1300-luvulla taloasutuksessaan yhtä pitkälle kehittynyt kuin 1500-luvun keskivaiheilla, miltä ajalta jo on melko tarkat kirjalliset tiedot. Talojen määrä muutamissa läntisen Uudenmaan pitäjissä oli vuonna 1552 suuruusjärjestyksessä: Lohja 413, Karjaa 350, Pohja 334, Tenhola 300, Inkoo 276, Vihti 246, Kirkkonummi 231, Siuntio 193 ja Espoo 178.
Jo asuttamisesta alkaen olivat Vihdin eteläpuoliset alueet, johon Ruskelan kyläkin kuuluu, monesti läheisessä yhteydessä ruotsinkielisiin naapureihinsa, johtuen mm. asukkaiden tiivistä liikkumisesta Suomenlahden yli Itämeren silloiseen suurkaupunkiin Rääveliin, nykyiseen Tallinnaan, sekä myöhemmin rannikon asutuskeskuksiin, kuten Porvooseen (perust. 1200-luvulla), Tammisaareen (1546) ja Helsinkiin (1550).
Vihdin eteläpuoleiset kylät, kuten Ruskela, Kotkaniemi ja Hulttila, kuuluivatkin pitkään Espoon käräjäpiiriin; siellä näitä kutsuttiin ”Vihdin suomalaiskyliksi", "finska boolen”. Varhaisin kirjallinen itse Vihtiä koskeva tieto on syyskuun 6 p:ltä v. 1488. Silloin Lohjan kirkkoherra Jakob Röd antoi todistuksen, että Vihdin kappelista (de capella Wikten) oleva Andreas Kelsa (Kelso, Kelsö) oli Tallinnassa kuolleen kalastajaeukon Mergrein veli . Seuraava muistiinpano kertoo, että 1507 asetettiin Vihtiin kirkkoherra Mårthen.
Siis vuosien 1488 – 1507 oli Vihdin seurakunnallinen irtaantuminen Lohjasta tapahtunut . Itse nimi "Vihti" jää varmuudella selvittämättä. Jotkut kielitieteilijät pitävät nimeä suomalaisperäisenä, toiset taas ruotsalaisperäisenä, selittäen että nimi on johdettu ruotsin sanasta "vik" ("lahti") tai "vigd" ("vihitty" tai "pyhä"). Toisten selitysten mukaan sana "Vihti" on kauempaa, sana oli sellaisenaan myös vanha germaaninen henkilönimi , tai että se tarkoittaa samaa kuin muinaisgermaaninen sana "witch" ("noituutta" tai "tietäjä"). Todennäköisimmin nimi kuitenkin viittaa lehdestykseen, kuten vihta-alkuiset paikkanimet yleensä (esim. Varsinais-Suomessa Vihtjärvi, Vihtamaa, Vihtamäki) tai on synonyymi "vyyhti"-sanalle.
jatkuu huomenna.....
Kiitoksia
Lähetin viime viikon perjantaina eli 16. päivä marraskuuta ruokatunnillani pyynnön ym. seurakuntaan koskien erään henkilön syntymäkylää, hänen vanhempiaan ja näiden syntymäpitäjää. Minulla oli siis ennestään tiedossani kohdehenkilön tarkka syntymäaika, mutta ei mitään muuta.
Vastaus tuli tiistaina perinteisessä kirjepostissa jo eilen tiistaina, 20. päivänä marraskuuta. Kun lisäksi Itella päätti yhdistää aamu- ja iltajakelun tässä pitäjässä, sain kirjeen avatuksi jo ennen töihin menoa puoli seitsemän maissa.
Sain kaikki pyytämäni tiedot ja mikä parasta; laskun loppusumma oli ainoastaan 4,50 euroa sisältäen postituskulut. Täten julistan omasta puolestani Vihdin seurakunnan tämän kauden parhaaksi sukututkijan kaveriksi mitä tulee virkatodistuksiin ja kiitän kohteliaasti loistavasta palvelusta!
Erään hautakiven kertomaa
Koska patronyymiä Abramsson löytyy Kiskon Kajalan kylästä runsaasti, innostuin tutkimaan tarkemmin tätä kauan sitten manan majoille joutunutta pariskuntaa. Kiskon kastetuista sen kummemmin kuin Suomusjärveltä en onnistunut löytämään Sofia Emiliaa, joten hänen sukunsa jää toistaiseksi odottamaan lisäselvityksiä.
Sen sijaan Johan Oskarin vanhemmat tietokantani tiesi kertoa samantien. He olivat Kajalan kylän Pakkan eli Backan lampuoti Abraham Johansson (1830-1889) ja vaimonsa Maria Kristina (s. 1840). Maria Kristina eli tuttavallisemmin Maja Stina oli kotoisin Vilikkalan kylästä. Abrahamin sukujuuret olivat Pakkalla, jonka lampuodiksi hänen oma isänsä Johan Michelsson oli tullut joskus 1820-luvulla. Johan äiti oli Beata Abramsson, joka onkin sitten suora esitätini muutaman sukupolven takaa.
Pohjan Pehrsbölessä 1730 syntynyt Abram Eriksson tuli nimittäin Kajalaan 1770-luvun alkupuoliskolla ja vähitellen tapahtui jotain sukututkijan silmin hassunkurista. Kävi siten, että 1800-luvun alkupuoliskolle tultaessa Abram Erikssonin poika Erik (1777-1845) oli Kajalan Tinon talon lampuoti, hänen isoveljensä Abram (1770-1830) Kaijan lampuoti ja veljesten em. sisko Beata Pakkan emäntä. Näin siis Abram Erikssonin suvulla oli tavallaan hallussaan koko Kajalan kylä. Todellisuudessa talot omisti läheinen Kosken ruukki, mutta käytännön tasolla asiat päätettiin pienen sukupiirin kesken. Abram Erikssonin ja hänen vaimonsa Märta Eriksdotterin jälkeläiset hallitsivatkin sitten Kaijaa, Pakkaa ja Tinoa osin aina 1900-luvun alkuvuosikymmeniin saakka.
Kaijan talosta aikanaan lohkottu Verholan pientila on itseasiassa vieläkin saman suvun perillisillä - osin itsellänikin :)
Gunnarlan murha
Lokakuun 17. päivänä vuonna 1869 tapahtui Lohjan Gunnarlan kylässä järkyttävä joukkomurha. Muonatorppari Adolf Fredrik Lindroos oli syystä tai toisesta menettänyt järkensä ja käynyt lähiomaisten sekä puolituntemattomien kimppuun.
Muonatorppari Lindroos teki tekosensa sunnuntaina, jumalanpalveluksen aikaan. Näin kukaan ulkopuolinen ei ehtinyt apuun ennen kuin oli liian myöhäistä. Henkensä menettivät Lindroosin vaimo Maria Karoliina, Laakspohjan kartanon mailla asunut loisvaimo Greta Stenberg, tämän alaikäinen tytär Sofia Stenberg sekä vajaat kaksi vuotta vanha talollisenpoika August Grönroos.
Pikku-Augustin vanhemmat olivat Gunnarsin nuori isäntä Erik Johan Grönroos ja tämän vaimo Ulrika Skogberg. Ulrika oli lohjalaista sukuperää, mutta Erik Johanin oma isä Erik oli kotoisin Janakkalasta. Äiti Sara Adamsdotter oli puolestaan syntynyt Vanajalla, mikäli on uskominen Lohjan rippikirjaa 1853-1860.
Adolf Fredrikin ja Maria Karolina Lindroosin sukuperä jää toistaiseksi selvittämättä eikä Sofia Stenbergistä ole sen enempää tietoja. Stenberg -sukuisia tosin asui ns. suur-Lohjan alueella runsaasti, mutta tokihan Stenberg saattoi olla myös hänen miehensä nimi. Kaipaisin siislisätietoja sekä Lindrooseista että Sofiasta.
Muonatorppari Lindroos teki tekosensa sunnuntaina, jumalanpalveluksen aikaan. Näin kukaan ulkopuolinen ei ehtinyt apuun ennen kuin oli liian myöhäistä. Henkensä menettivät Lindroosin vaimo Maria Karoliina, Laakspohjan kartanon mailla asunut loisvaimo Greta Stenberg, tämän alaikäinen tytär Sofia Stenberg sekä vajaat kaksi vuotta vanha talollisenpoika August Grönroos.
Pikku-Augustin vanhemmat olivat Gunnarsin nuori isäntä Erik Johan Grönroos ja tämän vaimo Ulrika Skogberg. Ulrika oli lohjalaista sukuperää, mutta Erik Johanin oma isä Erik oli kotoisin Janakkalasta. Äiti Sara Adamsdotter oli puolestaan syntynyt Vanajalla, mikäli on uskominen Lohjan rippikirjaa 1853-1860.
Adolf Fredrikin ja Maria Karolina Lindroosin sukuperä jää toistaiseksi selvittämättä eikä Sofia Stenbergistä ole sen enempää tietoja. Stenberg -sukuisia tosin asui ns. suur-Lohjan alueella runsaasti, mutta tokihan Stenberg saattoi olla myös hänen miehensä nimi. Kaipaisin siislisätietoja sekä Lindrooseista että Sofiasta.
Väittelytilaisuus Turussa vuonna 1831
 |
| Finlands Allmänna Tidning 14.5.1832 |
Mainittu väitöskirja aiheutti aikanaan melkoisen skandaalin. Kävi nimittäin niin, että teologisen moraalin professorinvirkaa hakivat sekä Jakob Algot Gadolin että kymnaasinrehtori J.M. Sundvall. Viimeksi mainittu oli pohjalaisten ylioppilaitten suosikki. Tuohon aikaan tapana oli, että kilpahakijat julkisesti puolustivat kyseisen viran saamiseksi tekemäänsä väitöskirjaa.
Gadolin sai väitellessään varsinaisilta vastaväittäjiltä lempeähkön arvostelu, mutta yllättäen ylimääräiseksi vastaväittäjäksi ilmaantui dosentti A.A. Laurell. Hän aikoi sanojensa mukaan todistaa Gadolinin väitöskirjan epätieteelliseksi ja kokonaan kelvottomaksi. Hegeliläisellä dialektiikalla Laurell sai Gadolin lopulta kiedottua niin tarkkaan verkkoon, ettei tämän auttanut kuin ilmoittaa, ettei halua enää vastata Laurellin asiankuulumattomuuksiin (syllogismer, som ej hörde till saken). Tähän Laurell huusi;
"Ergo es Judaeus (olet siis juutalainen)!"
Jakob Algot vastasi, että kun tällaisia väitteitä ruvettiin esittämään, hän ei katsonut olevan syytä jatkaa väittelyä ja Laurellinkin tuli lopettaa se. Useat kuulijoista, joilla oli ollut alunperin pahoja aikeita Gadolinia kohtaan, alkoivat silloin repiä saamiaan väitöskirjan kappaleita ja puristamaan niitä palloiksi. Yksi sellainen heitettiin katederia kohti, ilmeisesti tarkoituksena osua väittelijään, mutta pallo putosikin ensimmäisen vastaväittäjän, R.V. Frosteruksen päähän. Frosterus nousi, kääntyi ja sanoi;
"Tämä on niin pohjalaisten kaltaista!"
Huomautus sai yhä useampia paperipalloja lentämään. Vararehtori Ursin nousi penkille seisomaan kehoittaen yleisöä noudattamaan järjestystä ja säädyllisyyttä. Nähdessään kandidaatti Ehrströmin repivän omaa väitöskirjan kappalettaan hän lisäsi;
"Tällaista ei olisi voinut odottaa kandidaatti Ehrströmiltä!"
Tämä vastasi voivansa tehdä omallaan mitä haluaa. Kandidaatti J.V. Snellman huusi samalla kovalla äänellä;
"Tavallisesti niitä käytetään paljon pahempaan!"
Tästä episodista seurasi pitkällisiä rettelöitä Pohjalaisen osakunnan ja Frosteruksen välillä.
Lähde : V. Helanen - Pohjalainen osakunta vv 1828-1852, Helsinki 1937
Isotalon aarre ja muita kertomuksia Auranmaalta
LC Tarvasjoen kustantama kirja "Isotalon aarre ja muita kertomuksia Auranmaalta" on nyt ilmestynyt!
Kirjan hinta on 10 euroa ja tämä summa käytetään kokonaisuudessaan paikallisiin hyväntekeväisyyshankkeisiin Lions -periaatteiden mukaisesti.
Sijoittamalla kympin viisaasti saat samalla itsellesi n. 160 sivua kivaa lukemista menneiltä vuosisadoilta Auranmaalla!
Tilaukset sähköpostitse osoitteeseen palaute@varola.fi
Toimituskulut postitse vain 2,50€ - lasku seuraa lähetystä.
Mikäli tilaat useamman kuin kaksi kirjaa, et maksa lainkaan toimituskuluja, kahdestä kirjasta hinta on kolme euroa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
-
Suku Forumilla esitettiin kysymys koskien Suomusjärven Taipaleen kylän Falkin taloa. Eräs kaukainen serkkupoikani, ratsumestar Krister Thauv...
-
Oluenpanija Fromholtz vastaan isännöitsijä Tallqvist Vuoden 1894 joulukuussa ratkaistiin raastuvanoikeudessa Näsijärven Oluttehdasta koske... -
Veljekset Onni Kullervo ja Kalle Rentto hankkivat vuonna 1927 omistukseensa Auran keskustassa sijainneen nahkatehtaan, jonka nimi oli yks...
