Vihdin Olinit

Tuhatluvun alussa oli Uusimaa etupäässä tyhjä vakituisesta asustuksesta. Nykyinen maakunta oli jaettu ulkoalueiksi hämäläisten sukujen ja kyläkuntien kesken. Siellä he kävivät metsässä, kalassa ja kaskeamassa. Niinä aikoina oli suomalaisheimojen tärkein ulkomaankauppatuote sisämaan turkikset, joita kuljetettiin rannikolle lähinnä vesistöjä pitkin. Eräs sellainen reitti, ns. Meritie, kulki ilmeisesti nykyisen Vihdin kirkonkylän läpi etelään, sekä edelleen Lohjanjärvelle ja Pikkalanlahteen.

Muistoja tästä kauppareitistä on jäänyt elämään esim. nykyisen Nummelan katunimeen Meritie, joka sai nimensä Härköilän kylän Meritienniitystä. 1200-luvun loppupuoleen mennessä saivat ruotsalaiset ulotettua hallintonsa kaikkien suomalaisten heimojen keskuuteen - itäkarjalaiset jäivät kuitenkin novgorodilaisten vaikutuspiiriin. Olot olivat nyt hieman rauhoittuneet aikaisempien vuosisatojen mylleryksestä. Ruotsalaisten asutusliike Uudenmaan rannikolle ja samalla hämäläisten asettumista pysyvästi entisille nautinta-alueilleen lienee alkanut näihin aikoihin. 1300-luvulle tultaessa solmittiin rauha Novgorodin kanssa ja maanviljelys kehittyi niin, että savimaatkin voitiin ottaa viljelykäyttöön. Kaikki tämä ja viimeistään kuningas Maunu Eerikinpojan verovapauslupaus vuodelta 1334 asutti Uuttamaata voimakkaasti: Vihtiä, kuten sen naapuripitäjiä idässä ja lännessä, Lohjaa ja Nurmijärveä, pidetään noin 1200/1300 –luvuilla Hämeestä ja jossain määrin Varsinais-Suomesta päin asutettuina. Siihen viittaavat esimerkiksi murre ja maastonimet.

Kuningas Maunun päätös vuodelta 1334 sisälsi lupauksen, että uuden viljelysmaan murtaja saisi sen osalta 4 verovapausvuotta. Täydellä syyllä voi olettaa, että Uusimaa oli jo 1300-luvulla taloasutuksessaan yhtä pitkälle kehittynyt kuin 1500-luvun keskivaiheilla, miltä ajalta jo on melko tarkat kirjalliset tiedot. Talojen määrä muutamissa läntisen Uudenmaan pitäjissä oli vuonna 1552 suuruusjärjestyksessä: Lohja 413, Karjaa 350, Pohja 334, Tenhola 300, Inkoo 276, Vihti 246, Kirkkonummi 231, Siuntio 193 ja Espoo 178.

Jo asuttamisesta alkaen olivat Vihdin eteläpuoliset alueet, johon Ruskelan kyläkin kuuluu, monesti läheisessä yhteydessä ruotsinkielisiin naapureihinsa, johtuen mm. asukkaiden tiivistä liikkumisesta Suomenlahden yli Itämeren silloiseen suurkaupunkiin Rääveliin, nykyiseen Tallinnaan, sekä myöhemmin rannikon asutuskeskuksiin, kuten Porvooseen (perust. 1200-luvulla), Tammisaareen (1546) ja Helsinkiin (1550).

Vihdin eteläpuoleiset kylät, kuten Ruskela, Kotkaniemi ja Hulttila, kuuluivatkin pitkään Espoon käräjäpiiriin; siellä näitä kutsuttiin ”Vihdin suomalaiskyliksi", "finska boolen”. Varhaisin kirjallinen itse Vihtiä koskeva tieto on syyskuun 6 p:ltä v. 1488. Silloin Lohjan kirkkoherra Jakob Röd antoi todistuksen, että Vihdin kappelista (de capella Wikten) oleva Andreas Kelsa (Kelso, Kelsö) oli Tallinnassa kuolleen kalastajaeukon Mergrein veli . Seuraava muistiinpano kertoo, että 1507 asetettiin Vihtiin kirkkoherra Mårthen.

Siis vuosien 1488 – 1507 oli Vihdin seurakunnallinen irtaantuminen Lohjasta tapahtunut . Itse nimi "Vihti" jää varmuudella selvittämättä. Jotkut kielitieteilijät pitävät nimeä suomalaisperäisenä, toiset taas ruotsalaisperäisenä, selittäen että nimi on johdettu ruotsin sanasta "vik" ("lahti") tai "vigd" ("vihitty" tai "pyhä"). Toisten selitysten mukaan sana "Vihti" on kauempaa, sana oli sellaisenaan myös vanha germaaninen henkilönimi , tai että se tarkoittaa samaa kuin muinaisgermaaninen sana "witch" ("noituutta" tai "tietäjä"). Todennäköisimmin nimi kuitenkin viittaa lehdestykseen, kuten vihta-alkuiset paikkanimet yleensä (esim. Varsinais-Suomessa Vihtjärvi, Vihtamaa, Vihtamäki) tai on synonyymi "vyyhti"-sanalle.



jatkuu huomenna.....