Ratsutilallisia ja markkinoita Vihdissä

Matts Michelinpoika oli todennäköisen veljensä Erikin jälkeen ratsutilallinen Ruskolla 1641 – 68. Nimestään päätellen molemmat olivat Michel Andersinpojan poikia. Mattsin puoliso oli Elin Erikintytär.
Rustholli eli ratsutila varusti kruunun käyttöön ratsusotilaan hevosineen ja varusteineen. Siitä hyvästä talo sai 30 hopeataalarin verovapauden. Ratsutiloiksi pyrittiin hyväksymään täyden veroyksikön eli manttaalin taloja (manttaalilla, ruots. sanasta ”mantal”, "miesluku", tarkoitettiin keskiajalla veronmaksukykyistä ja jakamatonta taloa). Jos tilan vero alitti mainitun summan, se sai hyvityksenä jonkun naapuritilan (augmenttitalon) verot tai rahakorvauksen. Kyseessä oli tuntuva taloudellinen helpotus. Siinä oli kuitenkin se riski, että talo joutui hankkimaan uuden ratsusotilaan tai varusteet, jos näille sattui jotakin. Itse ratsusotilaan menettäminen sotakentällä ei ollut huolestuttavaa – niitä sai uusia tilalle suhteellisen edullisesti – mutta jos usein joutui hankkimaan uuden hevosen tai varusteet, niin se vei äkkiä tilan perikatoon. Riski kannatti kuitenkin ottaa, jos talo vain oli alunperin tarpeeksi vauras, ja kaikki kynnelle kykenevät lienevät käyttäneet tilaisuutta hyväkseen. Ratsun ja miehen varustamisen houkuttelevuutta lisäsi osaltaan se, että rusthollareista tuli eräänlainen talonpoikien "aateli", että he yleensä olivat vapaita muista väenotoista, eikä niitä läänitetty aatelisten verotiloiksi. Matts Michelinpoika lie itse ainakin alussa vastannut ratsutilansa velvollisuudesta isäntäratsastajana (ruots. ”ryttarbonde”). Tämä olikin edullista rauhan aikana, koska harjoituksia ja katselmuksia lukuun ottamatta sai pysyä kotitöissä. Siihen aikaa lienee myös ollut statusta, että isäntä itse ratsasti, eikä kai vaihtoehtoja edes ollut jos halusi pitää talonsa verovapaana. Myöhemmin säädettiin, ettei rusthollari itse saanut ratsuvelvollisuutta suorittaa, koska hänen tuli taloaan hoitaa, joten hänen piti hankkia tilalleen ratsumies; tavallisinta oli, että tehtävään palkattiin renki, tai laitettiin vävy tai nuorempi veli asialle, sillä harva ratsumies palasi hengissä kotiin.

Talon seuraava emäntä, Kristina Mattsintytär  , lienee nimestään päätellen ollut edellisten tytär. Hänen miehensä oli Krister Bertilinpoika, ratsutilallinen Ruskolla vv. 1668(9) – 1704. Lautamies Krister Ruskelasta herätti pahennusta vuoden 1687 Espoon käräjillä, kun hän saapui oikeuteenkin juovuksissa ja laiminlöi virkatehtäviään. Huonekuntaluettelon mukaan asui Ruskon ruokakunnassa 1695 yhteensä 6 henkilöä ja tila oli veronmaksukykyinen. Krister lienee kuollut n. 1705, Stina n. 90-vuotiaana 1720-luvulla. Jos oli rusthollilla tuloja, oli sillä menojakin. 1600-luvun lopulta löytyy hieman tietoja ratsusotilaan varusteiden hinnoista: pari ratsusotilaan pistooleja maksoi 1683 60 kuparitaalaria, satulaloimi samoihin aikoihin 20 taalaria ja parhaat hevoset jopa 200 taalaria  .

Noin 1670-luvulla syntynyt Johan Kristerinpoika oli Ruskon ratsutilan isäntä vv. 1704-34(5), puoliso Anna Michelintytär. Kapteeni ja kauppiasoltermanni Hans Sund Helsingistä haastoi 1727 oikeuteen etelävihtiläisiä isäntiä (Ruskelan kylän molemmat isännät, Ollilan molemmat isännät, Niemenkylästä 3, Kotkaniemestä 1, Härkälästä 2 sekä Salmista 2 isäntää), koska nämä jättivät tuomatta Qvarnbackan koskelle puupalkkeja, josta kuitenkin olivat ottaneet etumaksun. Isäntien olisi pitänyt tuoda 540,5 palkkia ja olivat Sundin mielestä nyt hänelle velkaa 869 kuparitaalaria ja 14 äyriä, summan vaihdellen miestä kohti 11 taalaria 8 äyrin ja 192 taalarin 8 äyrin välillä. Mainitut vastaajat vastustivat vaatimusta ja asia enemmäksi selvitykseksi lykättiin. Riidan lopputulosta ole tiedossa; ehkä siitä sovittiin oikeuden ulkopuolella.

Helsinki olikin vihtiläisille luonnollinen kauppapaikka sen jälkeen kun se oli perustettu 1550. Muita paikkoja, jossa vihtiläisiä kävi, olivat Lohja (kahdet markkinat vuodessa, 1.2. ja päivää ennen puolipaastosunnuntaita), Turku (markkinat piispa Henrikin muistopäivinä 19.1. ja 18.6, sekä myöhemmin vielä kolmen viikon vapaamarkkinat alkaen 8.9), Hämeenlinna (kolmen päivän markkinat alk. 7.1. ja 1.9. sekä myöhemmin myös 29.7.), Porvoo (markkinat 6.1., myöhemmin 26.1.) Tammisaari (8 päiväiset markkinat alkaen 24.2. sekä 25.3.) ja Karjaa (24.6.). Lisäksi Pikkalaan oli muodostunut markkinapaikka 1600-luvulla (markkinapäivä 22.9.; ennen Pikkalaa oli markkinat pidetty Kirkkonummen Brobäckissä).

Vuonna 1728 kuului Ruskon ratsutilaan 17 rakennusta tai huonetta: 2 tupaa, 2 kamaria ja eteis-tä, 1 vierastupa ja eteinen, 1 liiteri, 3 navettaa, 2 hevostallia, 2 rehulatoa, 2 kaksoispuotia luhtineen, joista kaikista maksettiin paloveroa 395 kuparitaalaria.    Kylvömääristä 1700-40 oli : Ruskon talo kylvi 7-8 tynnyriä. Yhtä paljon tai enemmän kylvettiin vain 5 muussa vihtiläistalossa, pois lukien ehkä aatelisten säterit ja pappila. Sällissä kylvettiin 2-3 tynnyriä, joten Ruskelan kylässä oli siis n. 9-11 tynnyrin verran peltoa; määrä oli n. kolminkertaistunut runsaassa sadassa vuodessa. Vaikka Johan merkittiin isäntäluetteloon vuoteen 1735 asti, lienee hän ollut se seurakunnan Ruskelan kuudennusmies, joka kirkonkirjoissa merkittiin haudatuksi jo 13.1.1734. Anna kuoli 1739. Heillä oli lapset:

1.    Johan Johaninpoika, s. 1716, 1.pso. Maria Jakobintytär, s. 1724.
2.    Anna Johanintytär, kast. 21.1.1730
3.    Erik Johaninpoika, s. 1718, jäi asumaan Ruskelaan; Erik-setä ("farbror Erik") mainittiin haudatuksi 1772. Vaikka hän olisi ollut silloin jo 20-vuotias, oli hän ehkä se sama Erik Johansson Wicteen Ruskosta, joka oli kirjattuna Helsingin triviaali- eli alkeiskouluun 1738  .
4.    Maria Johanintytär, s. 1723, avioitui 1760 Kalljärven (Kirkkonummi?) ratsutilallinen Michel Erikinpojan kanssa.
5.    Michel Johaninpoika, s. 1725, lienee ollut naimaton; asui Ruskelassa vielä 1760.
6.    Katarina Johanintytär, pso. 17.6.1746 Lusilan Hannulan ratsutilallinen Tomas Nilsinpoika.