Erik Strömin juhlapäivä

Sotilas Anders Strömin perhe Perniön rippikirjassa

Turun Lehti uutisoi toukokuun alussa 1893 Talonpojan Teijolla asuneesta entisestä torppari, Erik Strömistä. Hän oli viettänyt 100-vuotisjuhliaan 28. päivä huhtikuuta.


Miehen itsensä mukaan hän oli noin 15- tai 16-vuotias, kun "ryssä maahan tuli". Erik Ström kertoi myös muistavansa yhtä ja toista vuosien 1808-1809 oloista. Itsekin hän olisi halunnut ryhtyä sotilaaksi, mutta tämä aie raukesi Makarlan korpraalin toteamukseen "ol' sä vaa koto mamman kans".

Entisajan mestauksista ja kuolemanrangaistuksista pappa Ström puhui mielellään samoin kuin sotaretkistä. Sielunvoimat hänellä olivat vielä tallella ja vanhaa virsikirjaansa hän pystyi lukemaan ilman laseja joka päivä. Sen sijaan kuulo oli jo mennyt suurimmaksi osaksi. Sisällä ja hieman ulkonakin vanhus jaksoi liikkua omin voimin.

Merkkipäivänsä kunniaksi hän halusi ja sai herran ehtoollisen. Lisäksi tilan isäntä antoi palvelusväelleen työloman tuoksi päiväksi pitäen samalla kestit kaikille alustalaisilleen.

Lehtiartikkelin mukaan Erik Ström oli siis syntynyt 28.4.1793. Ikävä kyllä Perniöstä ei tuolla päivämäärällä löydy ketään sopivaa lasta. Salon rippikirjoista vuosilta 1861-1868 hänet löytää Ängsdalin torpasta puolisonsa Anna Sofia Karlsdotterin ja tytär Gustava Wilhelminan kanssa. Tässäkin yhteydessä syntymäaikana on tuo em. päivämäärä ja vuosi. Erikin ja Anna Sofian vihkimisen voi toisaalta pongata Perniön luetteloista kesältä 1824. Tuolloin Erik käyttää pelkkää patronyymiä Andersson ja on renkinä Broändassa, kun taas talollisen tytär Anna Sofian kotipaikaksi selviää Nurkkilan kylä.


Näillä tiedoilla Perniön kastettujen luettelosta valikoituu Erikin isäksi sotilas Anders Ström, mutta samalla riemu satavuotisjuhlista katoaa. Erik Ström ei syntynyt vuonna 1793, vaan 23.4.1797. Hänen kastepäivänsä oli sitten 28.4. ja tuo päivämäärä on lähtenyt elämään omaa elämäänsä rippikirjoissa. Lopulta myös vuosiluku on vaihtunut, sillä luvut kolme ja seitsemän on tavattoman helppo sekoittaa toisiinsa.

Erikin äiti oli Maija Andersdotter ja hänen syntymänsä aikaan perhe asui Perniön Ekkullan sotilaan torpassa. Suomen Sodan alkaessa Erik oli vasta hieman yli 10-vuotias poikanen, joten eipä ole ihme, että "Makarlan korpraali" käski jäämään kotiin. Erikin isänisä oli rakuuna Erich Löfgran ja tätä taustaa vasten päähenkilömme mielenkiinto sotilasuraa kohtaan on hyvin ymmärrettävä.

Vaikka Erik Ström ei siis juhlapäivänä ollut vielä satavuotias, oli hänen elämänsä joka tapauksessa ainakin yhden juhlan arvoinen. Hän kuului niihin hiljaisiin puurtajiin, joiden elämä vanhanaikaisessa historia- ja sukututkimuksessa on jäänyt aivan liian vähälle arvostukselle huomion kiinnittyessä alustalaisten sijasta isäntiin.

Lukijapalautetta viimeisen päälle

LIKE 2005

Blogin ja kotisivujen julkaisemisen parhaita puolia on monipuolinen palaute. Eräänä päivänä muutama kuukausi sitten eräs lukijani oli törmännyt tekstiini, jossa mainitsin porilaisen Selma Heermanin. Tämä vuosina 1853-1934 elänyt nainen oli Suomen Teatterin ensimmäisen näyttelijätär ja samalla viimeinen Kaarlo Bergbomin aikalainen. Hänen miehensä Arthur Lundahl, joka oli vaimonsa tavoin näyttelijä.

Selma Lundahl aloitti näyttelijäuransa Westermarkin teatteriseurueessa ja astui Suomalaisen Teatterin riveihin keväällä 1872 keskusteltuaan teatterin perustajan Kaarlo Bergbomin kanssa. Lundahl sai alusta lähtien tehtäväkseen päärooleja, kuten kuningattaren osan "Maria Tudorissa", Elisabetin "Maria Stuartissa" ja markiisitar Popadourin "Narciss Rameaussa".

Lundahl paneutui tarkasti rooleihinsa ja sai paljon kiitoksia ja lahjoja työstään. Hänen vuositulokseen on mainittu 2.200 markkaa vuodelta 1877. Lundahlin näyttelijäaikaa leimasi suomalaisen ja ruotsalaisen teatteriväen kinastelu ja mm. Lundahleja käskettiin käyttää kotikielenään suomea, vaikka he olivatkin ruotsinkielisiä. Liian tarkasti ilman lepoa rooleihin paneuduttuaan Selma Lundahl sai kuumetaudin, joka heikensi hänen muistiaan. Tämä leimasikin hänen näyttelijättären uransa loppua.

Toisen avioliittonsa kautta (Arthur kuoli jo 1879) Selma tuli Norjan kansalaiseksi, mutta palasi miehensä kuoltua Suomeen asuen Lempäälässä ja myöhemmin Tampereella.

Blogiini osunut palautteen lähettäjä olikin ennestään hyvin tuttu näiden reilut sata vuotta sitten eläneiden näyttelijöiden kanssa, sillä hän on Teatterin ja draaman tutkimuksen professori Tampereen yliopistossa. Sain suureksi ilokseni vastaanottaa häneltä lahjaksi kirjan "Impyet - Näyttelijättäret Suomalaisen Teatterin palvelussa". Tämän teoksen on kirjoittaja tehnyt Suomen Akatemian tutkijatohtorikaudellaan.

Oma lukukokemukseni oli pelkästään positiivinen, sillä kirja oli kaikkea muuta kuin akateemisen puiseva. Kirjoittaja on onnistunut maalaamaan selkeän kuvan Ida Aalbergin varjoon suotta jääneistä suomalaisista näyttelijäpersoonista, jotka joutuivat kamppailemaan voimakkaita intohimoja herättäneen taidemuodon parissa. Kuten kirjan takakannessa todetaan, näistä "impyeistä" pyrittiin luomaan kansallisten ihanteiden mukaisia sankarittaria, puhtaita ja nöyriä Suomen neitoja.  Nämä oman alansa uranuurtajat joutuivat myös painimaan yhä vielä keskustelua herättävän asian kanssa; työ ja perhe.

Bonuksena oli kirjan lähettäjä vielä merkannut kaikki blogissani mainitut henkilöt Post-It-lapulla, joten oli helppoa bongata ne itselle läheisimmät ihmiset tästä Like-kustannuksen opuksesta. Tosin teatteri oli jo tuolloin vetänyt puoleensa mielenkiintoista persoonia, joten olisin lukenut kirjan mieluusti ilman näitä sukuyhteyksiäkin.

Iso kiitos tekijälle ja kirjan lahjaksi lähettäneelle Hanna Suutelalle!

Sammatin Käsityöläiset

Hetki sitten putkahti mainio viesti sähköpostiini;

Järjestelmällinen Sammatin väestön tutkiminen alkoi aikoinaan synnyinkotini torppien kirjaamisella ja niiden asukkaiden tutkimisella. Tästä alkanut yli 10 vuoden tutkimusrupeama johti seuraaviin tuloksiin:

1.       Sammatin torpat ja torpparit-kirja saavutti valtakunnallistakin ulottuvuutta Suomen Sukututkimusseuran järjestämässä ’vuoden sukukirja 2004’-kilpailussa ansaitulla kunniamaininnalla. Erityisesti tilattoman väestön järjestelmällinen tutkiminen sai arvostusta. ss. 297

2.       Tämän jälkeen valmistui kirja Sammatin talollisista (Isäntien Sammatti 2005), ss. 274



3.       Sammatin sotilaat 1700-luvulta Suomen sotaan (2008), ss 87,



4.       Sammatin  Sankarivainajat (2008), ss. 63


Sammatin käsityöläiset täydentää kirjasarjan ja tämän jälkeen Sammatin kaikki ammattiryhmät on käyty läpi aina 1600-luvun lopusta 1900-luvun alkuun.

Eräitä hajanaisia ammatteja, kuten muonamiehet, muonatorpparit jne, ei kuitenkaan ole erikseen kirjattu. Näistä osa esiintyy myös torppareissa sekä nyt esillä olevassa käsityöläisten julkaisussa, koska pääasiallisena lähteenä käytetyissä rippikirjoissa henkilöiden ammattinimikkeet vaihtelevat rippikirjasta toiseen. Osa ammattinimikkeistä kätkeytyy itsellinen-nimikkeen alle.

Perinteisten ammattien – suutari, räätäli, sepät jne. – lisäksi on tässä julkaisussa kokonaiskuvan täydentämiseksi mukana myös muita ammatinharjoittajia, kuten muurarit, maalarit, myllärit, nahkurit ja leipurit.

Erityisesti 1600-luvun lopun ja 1700-luvun alun rippikirjat eivät aina selkeästi ilmaise eri ammattiryhmiä vaan kirjaukset sisältävät ainoastaan henkilön nimen sekä syntymä- ja kuolinajat. Tästä johtuen ei selkeää kuvaa tämän ajan ammateista voi muodostaa.

Suomen Kulttuurirahaston Uudenmaan rahasto on tukenut stipendillä kirjan valmistamista.

Kirjoja voi ostaa LUSp Sammatin konttorista tai suoraan tekijältä.

Terveisin

Toivo Haatio

Otto Herman Loden lahjoitus

Yli-Junnilaa maaliskuussa 2011 - (c) J Vuorela

 

jatkoa eiliseltä....



Yläneen Uudenkartanon 1830-luvulta lähtien omistanut professori Carl Reinhold Sahlberg on tullut tunnetuksi mm. loistavasta puutarhastaan. Erityisen kuuluisa on sieltä lähtöisin ollut omenalajike, Huvitus, jonka kantapuu onnistuttiin löytämään tutkijoiden toimesta viime vuonna.

Uudenkartanon puutarhaan liittyvien asiakirjojen mukaan Otto Herman Lode olisi antanut aikanaan Sahlbergille omenapuun taimia, jotka saattaisivat liittyä Huvitus–lajikkeeseen. Tämä tuore löytö antaa aihetta olettaa, että Lodella olisi ehkä ollut jo Tarvasjoella ollessaan puutarha. Toisaalta hän muutti Piikkiöön jo 1814 ja Sahlberg asettui Uuteenkartanoon vasta parikymmentä vuotta myöhemmin, joten todennäköisemmin kyseiset taimet olivat Linnunpäästä kotoisin. Miksi sitten everstiluutnantti, Suomen Pankin pääjohtaja ja maaherra oli ylipäätänsä kiinnostunut puutarhanhoidosta?

Tähän voinee hakea selitystä hänen taustastaan. Otto Hermanin äidin, Johanna Margareta Sandin-Kalmin isäpuoli oli kuuluisa tutkimusmatkailija ja tiedemies Petter Kalm. Hän oli tavannut pappismies Johan Sandinin lesken, Anna Margaretha Sjömanin Amerikan matkallaan ja mennyt tämän kanssa naimisiin vuonna 1750. Anna Margarethalla oli em. tytär, jonka Petter Kalm otti sitten omakseen.  Petter Kalm kuoli jo 1776 Otto Hermanin ollessa viisivuotias, mutta varmasti kiinnostunut kasvitieteeseen on kulkenut tytärpuolen kautta uudelle sukupolvelle. Mikäpä olisi toisaalta kauniimpi mielikuva kuin ikääntynyt, vakavien sotakokemusten runtelema everstiluutnantti käyskentelemässä puutarhassaan.

Tavallaan voisi todeta Petter Kalmin sormenjäljen näkyvän ainakin hentona painalluksena Huvitus-lajikkeen alkuperässä, vaikka se ei Tarvasjoen Mäentaan Junnilasta olisikaan kotoisin. Luultavasti Otto Herman Lode lahjoitti taimensa myöhemmin, mutta olisiko Junnilassa ollut jonkinlainen puutarha jo 1800-luvun alkuvuosina? Tähän kysymykseen olisi mukava saada vastaus alan ammattilaisilta, mikäli he katsoisivat aiheelliseksi tutkia kyseisen tilan nykyistä pihamaata.

Vuoden 1805 henkikirja kertoo ”herra majuri Lode” perheineen ja palvelusväkineen asuneen Mäentaan kylän Junnilassa. Junnilassa asui myös rusthollari Jaakko Heikinpoika vaimonsa Anna Heikintyttären kanssa. Hänellä tai puoliso Annalla ei ole sukusiteitä Loden perheeseen, joten käytännön tason asumisjärjestelyjä voi vain arvailla. Myöhemmin talo jaettiin vielä nykyisin olemassa oleviin Ali- ja Yli-Junnilaan. Nykyinen Yli-Junnila lienee se talo tai talonpaikka, jossa Loden perheen koti oli.

Otto Herman Lode

Nykyisellä Tarvasjoella asuneista henkilöistä kuuluisin lienee Kustaa Mauritz Armfelt, mutta on pitäjässä toki muitakin oman aikansa merkkimiehiä pistäytynyt ainakin muutamien vuosien ajan. Yksi heistä oli oli Maarian pitäjässä vuonna 1771 syntynyt Otto Herman Lode. Hän kuului Bremenistä lähtöisin olleeseen baltiansaksalaiseen aatelissukuun, josta ensimmäiset maininnat ovat 1200-luvulta.

Otto Hermanin isä oli Johan Herman, Halikossa 1739 syntynyt luutnantti, jonka omalla isälläkin, Otto Wilhelmillä oli saman sotilasarvo. Otto Wilhelm Loden puoliso oli hänkin aatelissukuinen Catharina Agneta Fleming af Liebelitz. Johan Hermanin puolisoksi tuli aikanaan Johanna Margareta Kalm, kuulun tiedemies Petter Kalmin tytärpuoli.


Otto Herman Lodesta tuli sukunsa pitkien perinteiden mukaisesti sotilas ja lopulta hän yleni aina everstiluutnantiksi saakka. Hänen kerrotaan kunnostautuneen erityisesti Suomen sodan aikaisissa Lapuan ja Alavuden taisteluissa. Viimeksi mainitussa hän haavoittui vaikeasti luopuen ilmeisesti juuri tämän takia urastaan armeijan palveluksessa. Niinpä vuosina 1811-1813 tapaamme herra Loden Turun ja Porin läänin maaherrana. Tämän arvokkaan toimen jälkeen hän vietti muutaman vuoden hiljaiseloa palaten julkisuuteen Suomen Pankin pääjohtajana vuosina 1820-1827. Otto Herman Lode menehtyi arvokkaassa 80 vuoden iässsä maaliskuussa 1852.

Hän oli mennyt naimisiin loppusyksystä 1798 turkulaisen Brita Christina Sjöstedtin kanssa. Pariskunnalle syntyi vuosien mittaan ainakin neljä lasta; Otto Johan (1799), Margaretha Sophia (1801), Johanna Wilhelmina (1810) sekä Juljana Alphonsina (1814).  Suurin piirtein samoihin aikoihin asettui tuolloin majurin arvoinen Otto Herman asumaan Tarvasjoen Mäentaan kylän Junnilan ratsutilalle.  Todennäköisesti paikkana oli nykyinen Yli-Junnilan tila, mutta tarkempaa tietoa talon omistussuhteista ei tällä haavaa löydy. Aulis Ojan Tarvasjoen Historiassa -kirjassa majuri Lodea ei mainita Junnilan yhteydessä lainkaan, joten ehkäpä hän asui talossa vain tilapäisesti omistamatta sitä itse.

Joka tapauksessa 1810-luvun alkupuoliskolla Otto Herman Lode muutti perheineen Piikkiön Linnunpään kartanoon. Samaan ajanjaksoon osuu eräs mielenkiintoinen lahjoitus, josta lisää huomenna!

Siuntion tarina jatkuu

jatkoa 24.3.2011 alkaneelle RR:n koostamalle tarinalle!

Näppisen seuraava isäntä vuosina 1572-1590 oli nimeltään Jöns Michelinpoika, todennäköisesti edellisen isännän poika.

***

Isäntävuorossa vuosina 1593-1607 oli Henrik Jönsinpoika, nimestään päätellen edellisen poika. Vaikka Lieviön talot olivat olleet varakkaita 1571, lienevät myöhemmät huonot säät kuitenkin tehnyt tehtävänsä, sillä 1601 olivat kylän kaikki kolme isäntää vaikeuksissa ja köyhiä, "mökid forarmid och have indid udi forrad och därtill haver lidit stor skade på deris arväxt av köld och frös, därför är medlir med dem pa Högiste H.F.N. nådige behag".

***

Michel Henriksson, ilmeisesti edellisen poika, oli Näppisen isäntä 1609-1630. Nyt tulee näkyviin myös ensimmäinen Näppisen emäntä: Michelin puoliso oli Brita Mattsintytär.
Michelin aikana tapahtui Näppisellä paljon. Näppinen oli jo 1619 verohelpotuksia vastaan varustanut nihdin armeijan palvelukseen, mutta 1623 alkoi isäntä vielä suurempien verohelpotusten vuoksi ratsutilalliseksi eli ylläpitämään kruunun palveluksessa ratsumiestä hevosineen ja varusteineen.
Vuonna 1624 oli Näppiksellä eri-ikäistä karjaa: yksi hevonen, yksi varsa, neljä härkää, yksi sonni, 14 nautaa, neljä vuohta, 12 lammasta ja neljä sikaa. Henrikin isännyyden aikana liitettiin 1629 Näppiseen yksi kylän nimettömistä alkuperäisista viidestä talosta.

***

Johan Michelinpoika oli ratsutilallinen Näppisellä 1630-56; hän lienee ollut edellä mainittujen poika.  Johanin vaimo oli Brita Michelintytär. Vuonna 1634 heillä oli 1 hevonen, 1 varsa, 4 härkää, 1 sonni, 15 nau-taa, 4 vuohta, 16 lammasta ja 3 sikaa.
Näppisen isännällä oli ainakin kerran huonoa tuuria palkatun sotilaan kanssa 1640-luvulla; Holsteiniin sijoitettu ratsumies merkittiin karanneeksi, mutta muutama vuosi myöhemmin hän taas oli rullissa, nyt paenneena viholliselta vangitsemisensä 9.8.1647 jälkeen.

***

Johanilla ja Britalla lienee ollut poika Michel Johaninpoika Näp, Näppisen ratsutilallinen 1662-1706. Hänen ensimmäinen vaimonsa oli Valborg ja toinen Elin.
Vuoden 1681 katselmus kertoo, että Lieviön taloilla oli peltoa riittävästi, mutta halla vaivasi. Vuonna 1682 sanottiin, että kylä oli "paras asumus koko pitäjässä", sekä pellot, niityt, metsät ja ulkomaat olivat hyvät. Se ei kuitenkaan aina auttanut; vuonna 1682 oli huono vuosi, eikä saatu korjattua edes istutettua jyvää.

***

Edellisillä lienee ollut poika Johan Michelinpoika, ratsutilallinen Näppisellä 1706-31, puoliso Anna To-maksentytär.

***

Henrik Johaninpoika Näppi oli ratsutilallinen Näppisellä 1731 - 42, vaimonaan 31.10.1722 Maria Henrikintytär, ratsutilallisen tytär Siuntion Lämpansin Ersistä eli ns. Ollaksen sukua. Henrik lienee kuollut nuorena, Marian toiseksi puolisoksi tuli karjaalainen Jakob Rinderberg, joka oli Näppisen väliaikaisena isäntä 1742-64.

***

Henrikin ja Marian 1740-luvulla syntynyt poika Erik Henrikinpoika Levonius tuli ratsutilalliseksi (1765 -98) isäpuolensa jälkeen. Sukunimi Levonius on arvatenkin johdettu suvun kotikylän Lieviön nimestä. Erikin puoliso oli 21. 10.1762 Margareta Gabrielintytär Vihdin Pyölin talosta. Pyölissä, joka sijaitsi Enäjärven pohjoispuolella hieman Pietilästä kirkolle päin, oli niihin aikoihin isäntäväkenä Gabriel Gabrielinpoika, s. 1698, ja Anna Johanintytär, 1699-1778, jotka lienevät olleet Margaretan vanhemmat ja Margareta oli luultavasti syntynyt 1743. Erikillä ja Margaretalla oli lapset:

1.    Henrik Levonius, s. 23.3.1765, Näppisen seuraava ratsutilallinen, pso. 22.10.1795 Ulrika Långström, Kirkkonummen Långstrandin ratsutilan tytär. Henrikillä ja Ulrikalla oli yhteensä kuusi lasta, mutta tytärtä Gustavaa lukuunottamatta he kaikki kuolivat pieninä. Murheellisinta aikaa oli elokuu vuonna 1811. Kaksi lapsista kuoli saman päivän aikana ja kolmas vielä saman viikon aikana. Näppisen omistajaksi tuli 1815 vävy, jolloin Gustava avioitui häntä 22 vuotta vanhemman rusthollarinpojan Jeremias Saleniuksen kanssa Suomusjärven Salitusta. Liitto oli lapseton.
2.    Ulrika, s. 5.8.1767.
3.    Fredrik, s. 20.12.1768.
4.    Anna Kristina, s. 30.3.1771, pso. 1791 ratsutilan poika Karl Daal Lohjan Karnaisista.
5.    Maria Juliana Levon(ius), s. 15.12.1773, avioitui 16.10.1794, pso. Erik Johaninpoika (Olin), Vihdin Ruskelan Alitalon ratsutilallinen.
6.    Margareta, s. 26.10.1776.
7.    Erik Johan, s. 26.5.1779.


Edellä mainitun Jeremias Saleniuksen kuoltua 1860 tuli uudeksi rusthollariksi hänen veljenpoikansa Gabriel, joka oli syntynyt Suomusjärvellä elokuussa 1824. Gabrielin puoliso oli Lohjan Roution rusthollarin tytär Hilda Kristina Bergheim. Kuten niin usein tuolla seudulla, olivat heidän vanhempansa monin yhteyksin sidoksissa Suomusjärven, Lohjan, Siuntion ja eräiden muidenkin lähialueen vauraimpien ratsutilojen omistajiin.

Siuntion Lieviö eli Skräddarskog

Siuntion Lieviön kylän suomenkielinen nimi esiintyy asiakirjoissa ensimmäisen kerran 1589 muodossa Leuiåkj. Se oli Nummenkylän ohessa Siuntion pitäjän pohjoisin kylä; nykyään alue kuuluu Lohjan kaupunkiin. Kylän ruotsinkielinen nimi Skräddarskog (asiakirjoissa 1529 "Skreddare skog"), suom. "Räätälinmetsä" jää ilman varmaa selitystä. Sijainnista ja isoista metsäalueista on päätelty alueen ollen suhteellisen myöhään asutettu; mistä asukkaat ovat tulleet, jää arvailun varaan. Vaikka kieliraja pitkään kulki juuri kylän eteläpuolella, viittaavat talojen ruotsinkieliset nimet (Ingas - miehen nimi Inge, Markis – Markus ja Neppis/Näppis, suomeksi Näppinen), etelästä tulleeseen ruotsinkieliseen asutukseen. Maasto- ja asukkaiden henkilönimet olivat pääsääntöisesti kuitenkin suomenkielisiä. Eräästä käräjäpöytäkirjasta vuodelta 1740 voidaan päätellä ainakin asukkaiden keskustelukielen silloin olleen suomi.

Vuonna 1544 oltiin kylän ja Siuntion Suitian kartanon välillä käyty rajaa. Vuonna 1553 asui Lieviön 5:ssä talossa 33 aikuista asukasta; yleensä arvioidaan, että lapset edustivat kolmatta osaa asukkaista, joten Lieviön kokonaisasukasmäärä oli silloin noin 50 henkeä, noin 10 asukasta taloa kohti.
1500-luvun verokirjojen mukaan olivat Ingas, Markis ja Näppis/Näppinen kaikki 1 veromarkan tiloja eli jakamattomia; lisäksi oli kaksi nimetöntä (1/2 veromarkan) tilaa; nämä jälkimmäiset sulautuivat myöhemmin edelliseen kolmeen, toinen ehkä avioliiton kautta Ingakseen jo 1559 ja toinen Näppiseen 1629.
Näppisen ensimmäinen tunnettu isäntä oli talonpoika Michel Michelinpoika Näppin vuosina 1545-1571. "Näppin" oli kotitaloa osoittava lisänimi, ei sukunimi tämän päivän merkityksessä. Samoihin aikoihin nimi Näppinen [Nepping, Neppunh?] esiintyy myös Vihdin Härköilässä 1541 ja Lankilassa 1554  .
Näppisen isäntä Michel joutui riitoihin Lohjan kirkkoherran Tomas Gregoriin kanssa, joka 1559 omisti Nummenkylän. Kyseessä oli mylly, jota Näppisen isäntä kahden vuoden ajan neljäsosalta väkisin oli pitänyt. Siitä Michel maksoi 40 mk sakkoa. Tämä oli suuri summa, sillä esim. Siuntion pitäjän kaikkien talojen irtaimiston keskiarvo oli 1571 ns. hopeaveroluettelon mukaan 41,88 mk.

Mutta saman hopeaveroluettelon mukaan olikin Näppisen isäntä koko Siuntion pitäjän varakkain talonpoika, hänen irtaimiston arvo oli 146 mk.

Siitä huolimatta että Lieviö oli syrjäseutua kolmen suuren pitäjän väliin jäävässä kolmiossa, olivat kylän muutkin talot 1500-luvulla ajan mittapuun mukaan jopa erittäin varakkaita. Ingaksen varallisuus oli 113 mk, Markiksen 70 mk, neljännen nimettömän tilan, joka myöhemmin sulautui johonkin näihin kolmeen, 31,40 mk. Lieviön keskivarallisuus oli siis taloa kohden 90,50 mk, enemmän kuin kaksi kertaa yli Siuntion keskiarvon. Lisäksi on vielä mahdollista, että tällaisen syrjäisen kylän asukkaat yhteistuumin pääsivät piilottamaan tavanomaista enemmän verottajalta - tämä on tietenkin vain puhdasta spekulaatiota muttei ollenkaan harvinaista tuona aikana.


jatkuu....