Karkottaminen Siperiaan: Suomen ja Venäjän yhteistyötä rikollisten rankaisemisessa

1800-luvun alun Suomessa rikollisuuden kasvu ja vankiloiden huono kunto johtivat tarpeeseen löytää uusia ratkaisuja rangaistusten täytäntöönpanoon. Samaan aikaan Venäjällä oli käytössä karkotusjärjestelmä, jossa rikollisia lähetettiin Siperiaan. Suomen läheisyys Venäjään ja sen asema osana Venäjän keisarikuntaa avasivat mahdollisuuden hyödyntää tätä käytäntöä myös suomalaisten rikollisten kohdalla.

Karkottamisen synty ja oikeudelliset perusteet

Ensimmäinen ehdotus suomalaisten rikollisten karkottamisesta Siperiaan tehtiin jo Porvoon valtiopäivillä vuonna 1809. Ehdotuksen taustalla oli huoli kansalaisten turvallisuudesta ja halu löytää vaihtoehto kuolemanrangaistukselle. Ehdotus kuitenkin hylättiin, koska sen katsottiin vaativan muutoksia lakiin, eikä säädyillä ollut oikeutta tehdä niitä.

Vuonna 1826 annettiin keisarillinen asetus, joka mahdollisti suomalaisten karkottamisen Siperiaan. Asetuksen mukaan karkotettaviksi tulivat henkilöt, jotka oli tuomittu kuolemaan, mutta joiden tuomio oli muutettu elinkautiseksi vankeudeksi. Myöhemmin käytäntö laajennettiin koskemaan myös muita pitkäaikaiseen vankeuteen tuomittuja ja irtolaisuudesta syytettyjä.

Karkotusmatka ja olosuhteet Siperiassa

Karkotetut suomalaiset koottiin Viipuriin, josta heidät lähetettiin Pietarin kautta Siperiaan. Matka oli pitkä ja raskas, ja se tehtiin pääosin jalkaisin. Matkan aikana karkotetut olivat alttiina ankarille sääolosuhteille ja sairauksille. Siperiassa pakkotyöhön tuomitut joutuivat työskentelemään kaivoksissa ja tehtaissa, kun taas siirtolaisiksi lähetetyt saivat mahdollisuuden perustaa oman talouden.

Karkotusten vaikutukset ja lakkauttaminen

Siperiaan karkottamisella oli sekä positiivisia että negatiivisia vaikutuksia. Se vähensi vankiloiden ahtautta Suomessa ja tarjosi joillekin karkotetuille mahdollisuuden uuteen alkuun. Toisaalta karkotus koettiin ankarana rangaistuksena, ja monet karkotetut eivät sopeutuneet Siperian oloihin.

1880-luvulla Venäjällä alettiin suhtautua karkotusjärjestelmään yhä kriittisemmin. Karkotukset koettiin kalliiksi ja tehottomiksi, ja ne aiheuttivat sosiaalisia ongelmia Siperiassa. Lopulta vuonna 1887 karkotukset Suomesta lopetettiin.

Armahduskysymys ja karkotettujen paluu

Vaikka karkotukset loppuivat, jäi Siperiaan yhä suuri joukko suomalaisia. Vuonna 1908 eduskunta teki aloitteen karkotettujen armahtamiseksi ja heidän mahdolliseksi paluuksi Suomeen. Senaatti kuitenkin vastusti anomusta vedoten karkotettujen korkeaan ikään ja vaikeuksiin sopeutua takaisin Suomen oloihin. Keisari hylkäsi armonanomuksen vuonna 1914.

Siperiaan karkottaminen oli merkittävä luku Suomen rikos- ja vankeinhoidon historiassa. Se oli aikanaan kiistanalainen käytäntö, joka herätti keskustelua sekä oikeudellisista että inhimillisistä näkökohdista. Vaikka karkotukset loppuivatkin, niiden vaikutukset tuntuivat vielä pitkään karkotettujen ja heidän jälkeläistensä elämässä.

Blogin kuvituksena kansi kirjasesta, jonka löydät Kansalliskirjaston Doria -palvelusta täältä. 

Lähteet 

Kansallisarkisto - Arkistojen Portti

Alpo Juntunen - Suomalaisten karkottaminen Siperiaan autonomian aikana ja karkotetut Siperiassa