Klaus mainittiin nähtävästi 1409 voutina Turun linnassa, jossa virassa hän toimi eri yhteyksissä ainakin elokuuhun asti 1434. Hän saavutti kuningas Eerik Pommerilaisen luottamuksen ja sai mm. 1411 valtuudet asuttaa kruunun tiloja uudisasukkailla koko Suomessa. Linnaläänin päällikkönä hän tuli tunnetuksi rauhan rakentajana suhteissaan Balttian kauppakeskuksiin, silloinkin kun Hansa oli sodassa Ruotsin kanssa. Kirjeenvaihdossaan hän käytti diplomaattista kieltä ja osoitti suurta kärsivällisyyttä niissä ristiriidoissa, jotka olivat ajalle tunnusomaisia. Seurauksena tästä Turku vaurastui keskellä yleistä rauhattomuutta. Asemansa vuoksi Klausista itsestäänkin tuli yksi maamme rikkaimmista miehistä ja hänellä oli maatiloja ympäri eteläistä Suomea – osa tiloista oli selvästi vaimon perintöä. Klausin asuintila oli Nousiaisten Nyynäinen (Nousis Nynäs).
Klaus liitetään joskus jo 1500-luvulta lähtien tunnettuun "Elinan surma" –balladiin, ollen siinä se ylimys, joka mustasukkaisuudessaan poltti Elina-vaimonsa ja vastasyntyneen poikansa taloonsa ja "tiedetään" jopa, että tämän vaimon nimi olisi ollut Mynämäen Orkovakkilan Elina ("Elin, ättad i Orkowachese i Virmo"). Samaa murhapolttajan viittaa on kuitenkin soviteltu muidenkin suomalaisten mahtimiesten harteille ja nykyään lienee melko yksiselitteisesti todistettu, että kyseinen balladi oli oman aikansa urbaanitarina, josta on olemassa paikallisia versioita muissakin maissa. Lisäksi runossa vaimonmurhaaja hukuttautui, mutta Klaus eli pitkän elämän. Varmana pidetään kuitenkin sitä, että Klausin vaimon nimi oli Kristina Jönsdotter, aikaisemman Turun todennäköisen linnapäällikön ja valtaneuvoksen Jöns Anderssonin tytär, joka oli ns. Garp-sukua. Pari lienee avioitunut ennen 1400, sillä Klausilla oli naimaikäinen tytär 1418 mennessä (ellei tämä ollut jostain aikaisemmasta liitosta).
Klaus lahjoitti testamentissaan 22.1.1435 Turun tuomiokirkolle kaupunkitalon, kaupunkikojun sekä tilan Turusta, Lemun Huukaisten tilan sekä 100 englannin kultanoobelia (vastaa 700g kultaa) kolme viikottaista sielunmessua vastaan itselleen, vaimolleen ja lapsilleen. Klausilla oli lapset (ikäjärjestys on epävarma, pojat on tässä ajan tapaan lueteltu ennen tyttöjä):
1. Henrik Klausson, ilmeisesti se Turun hiippakuntalainen Henricus Nicolai, joka tuli maisteriksi Pariisin yliopistossa 1428; Ala-Satakunnan ja "Pohjois-Suomen" tuomari 1441-47 ja ritari n. 1441 sekä valtaneuvos ainakin vuodesta 1450, Turun linnan päällikkönä isänsä jälkeen 1435-1436. Henrik osallistui kuningas Kaarlen lähettämänä rauhanneuvotteluihin Novgorodissa 1452 tai 1453. Puoliso viimeistään 1438 lähtien Lucia Olofsdotter Skelge. Pari oli lapseton ja tekivät suuria lahjoituksia erityisesti Turun tuomiokirkolle ja Naantalin luostarille, jälkimmäiselle he lahjoittivat mm. 10.5.1442 Raisiosta Ailoisten tilan, jonne luostari sitten loppullisesti rakennettiin.
2. Tomas Klausson, opiskeli Leipzigin yliopistossa, kuoli ennen 1452.
3. Arvid Klausson, oli ehkä se "Arvidus de Finlandia", joka 1444 kirjoittautui Erfurtin yliopistoon, ritari ja valtaneuvos 1448, puoliso Ingeborg Arendsdotter, joka eli vielä 1459.
4. Birgitta Klausdotter, elossa 1473, mutta oli ilmeisesti kuolleena 1481, puoliso 1418 ritari Henrik Svärd.
5. Marta Klausdotter, eli vielä 1458, ensimmäinen mies Jöns Olofsson Tavast.
6. Anna Klausdotter, puoliso Henrik Bitz, Halikon tuomari, Turun linnanpäällikkö, Etelä-Suomen laamanni, ritari 1441, valtaneuvos.
7. Karin Klausdotter, kuollut ennen 1480, puoliso ennen 1435 Jaakko Kurki (Jakob, Jeppe Kurck).
8. Tytär, pso. Henrik Olofsson, Horn-sukua.
9. Tytär, hukkui Akaanjokeen.
10. Tytär, kuollut naimattomana.
Viitemateriaalia:
Lyder de Kyren muutti myöhemmin Ruotsiin, jossa hän jatkoi sukuaan. Hänestä ei kuitenkaan löydy viitteitä Lydeke Olofssoniin tai Klaus ja Bengt Lydekessoniin. Turun linnapäällystöstä: VESA MÄKINEN, Suomen vanhat linnat, 1978, s. 68.
Itägöötainmaalla Ruotsissa vaikutti kylläkin vuosina 1456-88 eräs Lydeke Olofsson -niminen rälssimies, joka vaakunansa perusteella oli samaa sukua. Ajankohdasta johtuen hän ei kuitenkaan voinut olla Klausin ja Bengtin veli.
JOHANNES MESSENIUS, Theatrum nobilitatis regni Sueciae, 1600-luku.
Kumma kyllä ei kirjallisuudessa näy yhtään veikkausta siitä, että suku olisi ollut tanskalainen. Kaikki nimet – Olof, Lyder, Klaus eli Nikolaus, Bengt eli Bent (ks. sinetti) - voisivat olla tanskalaisia.
Perhe- ja yleistiedot mm.: ERIC ANTHONI, Lydekessönernas Djäkneätt, Suomen sukututkimusseuran vuosikirja 1948, s. 37 alk.; ERIC ANTHONI, Djäkn, Lydekassönernas ätt, ÄSF I:2, Stockholm 1965, s. 126-128; JULLY RAMSAY, Frälsesläkter i Finland intill Stora Ofreden, Helsingfors 1909, s. 82. Erinomainen selvitys esim. maaomistuksista löytyy kirjassa: ERIC ANTHONI, Finlands medeltida frälse och 1500-talsadel, Helsingfors 1970. Vaimo Kristinasta myös: VÄINÖ WALLIN, Eräs Djeknin sukua koskeva asiakirja ja "Elinan surma", Hist.Ark. XVI, s. 104 alk.
Nimi Diekn (diekn/djekn/djäkn/deken = teini) ei ole sukunimi, vaan eräänlainen lisä- tai arvonimi, joka osoitti, että henkilö toimi laki- tai hallintotehtävissä ja todennäköisesti oli käynyt koulua (oli kirjoitustaitoinen). Näitä Diekn-nimisiä henkilöitä oli keskiajalla siellä täällä Pohjoismaissa heidän olematta toisilleen sukua Diekn- nimen perusteella. Ei myöskään tiedetä, että nimi olisi sellaisenaan siirtynyt polvelta toiselle muuten kun sellaisessa tilanteessa, että esim. sekä isällä että pojalla tai veljeksillä oli Diekn-arvonimi ammattinsa perusteella.
Jos Klaus oli tuomarina Hämeessä jo 1380-luvulla, on hänen täytynyt olla reippaasti yli 70-vuotias toimiessaan vielä linnanpäällikkönä Turussa 1430-luvulla. Hämeen Klaus-tuomari oli siis todennäköisesti joku muu henkilö. Sen puolesta puhuu myöskin se, että veli Bengt eli vielä 1460.
Kuningatar Kristinan ja hänen ottopoikansa kuningas Erik Pommerilaisen unionivaltakausi katsotaan alkaneeksi Kalmarissa 1397 ja Tukholman haltuunotolla 1398. Kyseessä oli personaaliunioni: Tanskan, Norjan ja Ruotsin kuninkaaksi jo aiemmin valittu nuori Erik Pommerilainen kruunattiin Kalmarissa kolmen valtakunnan kuninkaaksi samalla kun kolmen valtakunnan valtaneuvostot sopivat noudattavansa yhteistä ulkopolitiikkaa suhteessa Itämeren muihin mahteihin. 1300-luvun lopussa Erik oli vielä lapsi, joten todellinen hallitsija oli kuolemaansa saakka vuoteen 1412 kuningatar Margareeta.
Elämä Suomessa oli rauhallista 1430-luvulle asti. Ruotsin puolella ongelmaksi nousi 1427 alkanut Erik Pommerilaisen ja vendiläisten kaupunkien (Lübeck ym.) sota ja Hansan kauppasaarto. Suomen linnojen voudit neuvottelivat Räävelin kanssa talonpojille luvan tuoda suolaa ja tavaroita omiin tarpeisiinsa, mutta Ruotsissa kauppasaarto johti vaikeuksiin.
Elina surma -tarinaa tutkittaessa huomioitivaa: esim. Tanskassa "Lawe Stigson og Fru Elinsborg" (kannattaa huomata, että nimet muistuttavat huomattavan paljon Klaus- ja Elina- nimiä), Ruotsissa Skaran suojeluspyhimyksen "Skövden Helenan legenda" ja Inkerissä "Iivana Kojosenpojan laulu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti