Valurautaristin tarina

Vanhoilla hautausmailla kävellessä voi törmätä menneen ajan aarteisiin. Yksi tällainen on kuvassa näkyvä, kauniisti patinoitunut ja koristeellinen rautaristi. Se ei ole vain hautamuistomerkki, vaan ikkuna Suomen teolliseen ja kulttuuriseen historiaan. Se kertoo tarinan ajasta, jolloin rauta oli uusi ja "demokraattinen" materiaali, joka toi pysyvät muistomerkit myös tavallisen kansan ulottuville.

Kuvassa lepää "J. Fredriksonin Waimo Lowisa", joka eli vuosina 1813–1884. Ristin teksti, vanhahtavine sanamuotoineen ("WAIMO") ja yksityiskohtineen, vie meidät suoraan 1800-luvun lopun Suomeen. Mutta itse risti kertoo vielä laajemman tarinan.

Teollisen vallankumouksen tuote

Valurautaristien kulta-aika Suomessa sijoittuu noin 1800-luvun puolivälistä 1900-luvun alkuun. Ennen tätä aikaa pysyvät hautamuistomerkit, kuten hakatut kivet, olivat lähinnä varakkaan säätyläistön etuoikeus. Tavallisen ihmisen haudan merkkinä oli usein puuristi, joka lahoaa ja katoaa vuosikymmenissä.

Teollistumisen myötä Suomeen syntyi rautaruukkeja ja konepajoja, jotka pystyivät tuottamaan valurautaa sarjatyönä. Valurauta oli huomattavasti kiveä edullisempaa ja helpommin muokattavissa monimutkaisiin muotoihin. Siitä tuli täydellinen materiaali hautamuistomerkkeihin: kestävä, edullinen ja koristeellinen. Esimerkiksi Kellokosken, Fiskarsin ja Billnäsin kaltaiset ruukit olivat tunnettuja hautausmaatuotteistaan.

Mallikirjojen ja symboliikan aika

Valurautaristit eivät olleet yksilöllisiä käsitöitä samalla tavalla kuin sepän takomat ristit. Ne valettiin muoteilla, mikä mahdollisti sarjatuotannon. Tehtailla oli mallikirjoja eli katalogeja, joista asiakkaat saattoivat valita haluamansa mallin. Tämän vuoksi samoja ristejä voi löytää eri puolilta Suomea. Kuvassa näkyvä pieni merkintä "W: 691" on todennäköisesti juuri tällainen valmistajan tai valimon mallinumero.

Ristien muotokieli oli rikas ja täynnä symboliikkaa. Yleisiä olivat goottilaisia muotoja jäljittelevät uusgoottilaiset ristit, kuten kuvankin risti koristeellisine ympyröineen, jotka tuovat mieleen apilanlehden (kolminaisuuden symboli). Myös köynnökset, muratinlehdet (ikuinen elämä, muisto) ja palmunoksat (voitto kuolemasta) olivat suosittuja aiheita.

Noususta unohdukseen ja uudelleenarvostukseen

1900-luvun alussa maku alkoi muuttua. Kansallisromantiikka ja uudet virtaukset suosivat jyhkeitä, luonnonläheisiä materiaaleja, kuten graniittia. Valurautaristit alettiin nähdä vanhanaikaisina ja jopa teollisena "rihkamana". Monet niistä katosivat hautausmailta uusien muistomerkkien tieltä tai yksinkertaisesti ruostuivat ja rapistuivat hoidon puutteessa.

Tänään näiden vanhojen rautaristien arvo on kuitenkin ymmärretty uudelleen. Ne ovat paitsi kauniita esineitä, myös tärkeitä kulttuurihistoriallisia dokumentteja. Ne kertovat:

• Henkilöhistoriaa: Kuten Lovisa Fredriksonin elinkaaren.
• Sosiaalihistoriaa: Naisen asema näkyy usein siinä, että hänet määritellään miehensä kautta ("Fredrikson'in Waimo").
• Teollisuushistoriaa: Ne ovat konkreettisia esimerkkejä Suomen varhaisesta teollisesta tuotannosta ja käsityötaidosta.
• Taidehistoriaa: Ne edustavat oman aikakautensa tyyli-ihanteita ja estetiikkaa.

Kun seuraavan kerran kävelet vanhalla hautausmaalla, pysähdy hetkeksi, kun näet tällaisen ristin. Kosketa sen rosoista pintaa ja mieti tarinaa, jonka se haluaa kertoa – tarinaa Lovisasta ja hänen aikakaudestaan, jolloin rauta valettiin muistoksi ja ikuisuudeksi.