Rahankätkentää

Sven Gabriel Elmgren kertoo Karinaisten, Kosken Tl, Marttilan ja Tarvasjoen historiaa käsittelevässä kirjasessaan "Beskrifning öfver S:t Mårtens Socken" mm. yhteisten asioiden hoidosta seuraavaa (suomennos Esko Hallanheimo);

"Mitä tulee vuoden 1741 sotaan (Pikkuviha), joka muuten ratkesi suuremmitta vahingoitta Suomen asukkaille, löytyy Marttilan emäpitäjän kirkonkirjoissa sangen harvinaislaatuinen merkintä, että sodan aikana kirkon rahavarat olivat kaivettuina maahan kirkon lattian alla tynnyrinpuolikkaassa. Tästä piilopaikasta ne - surullista kyllä - otettiin ylös vasta vuonna 1748, siis useita vuosia rauhanpäätöksen jälkeen, ja silloin havaittiin, että rotat tai myyrät olivat nakertaneet reiän tynnyriin ja kuljettaneet pois osan rahoista.

Tapahtuneen vahingon tahtoi silloinen kirkkoherra kirjata kirkkoväärtin syyksi, mutta seurakunta vapautti hänet ja kiitti Herraa, ettei yksinomaan suurin osa rahoista, vaan myöskin messukasukuat sekä itse rakennus olivat säästyneet.

Syy, miksi rahoja ei heti rauhanteon jälkeen otettu Turkuun, sanotaan olleen sen, ettei ollut ainoatakaan vapaata rahakirstua, jossa niitä olisi voitu säilyttää."

Kaikki tämä todistaa S.G. Elmgrenin mielestä kunnallisten ja kirkollisten asoiden huolimatonta hoitoa. Tapa kaivaa arvotavarat maahan vihollisten lähestyessä oli jo esikristillinen. Vuosina 1756 ja 1757 Marttilan emäpitäjän kirkko ryöstettiin ja samalla menetettiin muutamia asiakirjoja. Elmgren katsoo tämänkin osoitteesen huolimattomuutta ja alkeellisia säilytystiloja.



Marttila Elmgren varkaus

Kaisa Sassi - nimismies

Marttilan Historia -teoksessaan Aulis Oja tekee selkoa mm. pitäjän varhaisimmista nimismiehistä. Aina 1700-luvun alkuun saakka nimismiehinä pystyivät toimimaan myös talonpojat. Sen jälkeen virkaan valittiin vain hallintokoulutuksen saaneita henkilöitä.

Marttilan 1600-luvun nimismiesten joukossa on eräs hyvin harvinainen henkilö, Kaisa Martintytär Sassi. Hän oli Krouvin kylän Sassin talon emäntä, jonka ensimmäinen puoliso oli ollut vuosien 1615-17 ja 1618-1629 nimismies Tapani Kreunpoika, samaisen talon isäntä. Tapanin kuoltua 1629 meni leski Kaisa uusiin naimisiin Perttelin Valkjärveltä kotoisin olleen luutnantin, sittemmin kapteenin, Simo Heikinpojan kanssa.

Kaisa Martintytär Sassi hoiti Marttilan nimismiehen tointa vuosina 1629-32. Sen johdosta, ettei maaherra halunnut naisen hoitavan tällaista tointa ja että Ollilan kylän Knuutilan isäntä Knuutti Simonpoika oli tehnyt maaherralle kantelun Kaisan pitäjältä kokoomasta laittomasta verosta, Marttilan käräjillä joulukuussa 1631 käsiteltiin koko nimismiesasiaa.

Kun kihlakunnanoikeuden puheenjohtaja maaherran käskystä tiedusteli, eikö Kaisan uusi aviomies Simo Heikinpoika tai joku muu pitäjän isäntämiehistä halunnut ottaa nimismiehen tointa hoitaakseen, kaikki vastasivat kieltävästi ja ilmoittivat yksimielisen tahtonsa olevan, että Krouvin emäntä saa edelleenkin toimia heidän nimismiehenään. Pitäjäläiset perustelivat kantaansa mm. sillä, että Kaisa aina laittoi hollikyytipojille hyvät eväät kyytimatkan ajaksi, mitä muut nimismiehet eivät tietenkään tehneet.

Mitä sitten Knuutilan isännän kantelussaan ilmoittamaan laittomaan veroon tuli, pitäjäläiset selittivät, että he itse olivat vapaaehtoisesti keränneet keskuudestaan vähäisen vilja-avustuksen - pari kolme kappaa talolta - saadakseen Kaisan pysymään nimismiehen toimessa siitä huolimatta, että tulipalo oli vuonna 1630 tuhonnut kaikki hänen rakennuksensa ja tavaransa.

Lopulta parin epäonnistuneen valinnan jälkeen Simo Heikinpojasta lopulta nimismies vuosiksi 1634-1639.



Suomusjärvi Wikström ratsutila

Falkstedt

Suomusjärven Alhaisten talon rusthollarina oli 1700-luvun alkupuolella muuan Anders Andersson. Isä Anders Henriksson oli ollut tilan aiempi isäntä ja äiti Brita Gustafsdotter oli puolestaan kotoisin Laperlan kylästä.

Anders Anderssonin lapsenlapsista osa otti käyttöön sukunimen Falkstedt. Suvun jälkeläiset olivat rusthollareina, talollisina ja torppareina mm. Suomusjärven, Kiskon ja Nummen pitäjissä.

Oheisessa taulustossa on muutamia Andersin jälkeläisiä. Otan mielelläni vastaan korjauksia ja lisäyksiä.








Suomusjärvi Wikström Arpalahti

Joseph Lofström - murhaaja

Karjalohjan Katteluksen kylän ratsutilan lampuotina, itsellisenä ja torpparina oli 1700-luvun loppupuolella muuan Mats Nyman, joka oli alunperin ollut sotilaana, mutta sittemmin eronnut palveluksesta. Hän oli syntynyt vuonna 1702. Vaimonsa Anna Johansdotter kanssa heillä oli mm. tytär Maria, joka syntyi 1744.

Maria vihittiin Sammatin Luskalassa 26.11.1775 renkimies Joseph Thomassonin kanssa. Joseph käytti myöhemmin sukunimeä Loström. Hänen vanhempansa oli Luskalan kartanon torppari Thomas Johansson ja vaimonsa Lisa Eriksdotter.

Joseph oli renkinä Luskalan Röysynportaan torpassa vuosina 1774-1779, jonka jälkeen hän värväytyi sotilaaksi kuninkaalliseen Flemingin rykmenttiin, joka toimi Suomenlinnassa.

Joulun alla 1778 vietti Joseph aikaansa maaseudulla rykmentin luvalla ja meni samalla rengiksi Someron Ihamäkeen, vapaaherratar von Dubenin luokse. Hän tutustui siellä piika Kaisaan ja suhde eteni nopeasti intiimiksi. Pariskunta alkoi jo suunnitella avioliittoa, mutta luonnollisesti esteenä oli Maria Matsdotter. Kaisa ehdotti Josephille myrkyn käyttöä ja hankkikin sitä emännältään. Joseph Loström yritti kahdesti käyttää tätä myrkkyä, mutta kummallakaan kerralla ei murha onnistunut. Niinpä Joseph kylmästi kuristi vaimonsa ja hävitti ruumiin hukuttamalla sen läheiseen järveen.

Kaikki tuli kuitenkin ilmi ja Joseph joutui naisystävänsä kera oikeuden eteen. Kolmenkymmenen ja muutaman vuoden ikäinen sotilas sai kuolemantuomion; 9. päivä elokuuta vuonna 1780 hänen oikea kätensä ja kaulansa katkaistiin. Lisäksi ruumiinkappaleet asetettiin kolmeen teilipyörään. Kuolemantuomion sai myös Kaisa, vaikka hänen hankkimaansa myrkkyä ei käytetty. Lisäksi vapaaherratar von Duben sai 50 hopeataalaria sakkoja. Kaisan kuolemantuomio lieveni hovioikeudessa 30 pariksi vitsoja (kolme lyöntiä paria kohti), julkiseksi kirkkorangaistukseksi Someron kirkonmäellä yhtenä sunnuntaina ja neljän vuoden tuomioksi Turun kehruuhuoneella.

Teloitus oli aikansa huomatuimpia tapahtumia Karjalohjan seudulla.

Joseph Loströmillä ja Maria Matsdotterilla oli ainakin tytär Maria, joka äitinsä murhan jälkeen jäi asumaan isovanhempiansa luokse Karjalohjan Kattelukseen. Sieltä hän muutti kolmevuotiaana Lohjan pitäjään, mutta hänen myöhemmät vaiheensa ovat tuntemattomat.



Loström Nyman Luskala

Karl Vigilius Arpalahti

Sangen komean nimen kasteessa saanut Karl Vigilius tuli Suomusjärven Arpalahden ikivanhan ratsutilan isännäksi vuonna 1888. Hänen isänsä Vigilius W. oli syntynyt Bromarvissa, mutta matkannut Suomusjärven Salitun kylän Uudentalon rusthollariksi Siuntion ja Karjalohjan kautta.

Edellä mainitun appensa, Anders Johan Wendelinin kuoltua joutui Karl Vigilius hyvin nuorella iällä ottamaan vastuun Arpalahdesta. Perinnönjaossa tila oli joutunut suvun ulkopuoliselle taholle, mutta 13.7.1888 pidetyssä huutokaupassa Karl Vigilius ja vaimonsa Ida Maria Wendelin ostivat sen 26605 markas hinnasta. Tuon summan liäksi tuli edellisen isännän, Johan Alenin eläke, ts. syytinki. Perinnönjaon aikoihin tila ehti olla vuoden verran myös porilaisen vuorineuvos F. A. Juseliuksen omistuksessa.

Nuoripari Wikströmillä oli nyt käsissään sekä Arpalahti että miehen perintönä Salitun Uusitalo. Uusitalo myytiinkin sitten Karl Vigiliuksen sisarelle, Lovisalle. Tämä osti tilan yhdessä miehensä Juho Högmanin kanssa 25500 markan hintaa.

Karl Vigilius Wikström hallitsi Arpalahtea aina vuoteen 1919, mutta samalla hänestä tuli paikkakunnalla erittäin merkittävä vaikuttaja. Hänet nähtiin mm. kunnallislautakunnan esimiehenä, lautamiehenä ja seurakunnan taloudenhoitajana. Seurakunta oli ilmeisesti hyvin lähellä perhettä, koska he lahjoittivat kattokruunun Suomusjärven kirkkoon.

Vuonna 1919 Karl Vigilius lopulta luopui ison tilan isännyydestä. Hän myi Arpalahden vävylleen, Feodor Karjalaiselle, joka oli naimisissa tytär Anna Emilian kanssa. Tässä yhteydessä suuri määrä tilan irtaimistoa myytiin huutokaupalla.








Suomusjärvi Wikström Arpalahti

Tarvasjoen kirkko

Euran l. nykyisen Tarvasjoen saarnahuonekunnan kirkonkokous päätti toukokuun lopulla 1774 kappelin silloisen kirkon olevan niin huonossa kunnossa, että se olisi purettava ja tilalle rakennettava kokonaan uusi.

Marttilan eli emäseurakunnan pitäjänapulainen Gabriel Haberfelt sai tehtäväkseen hankkia tuomiokapitulilta luvan tähän yritykseen. Asiassa ei kummankaan osapuolten taholta viivästelty ja jo vajaan kuukauden kuluttua, täsmälleen 25.6.1774 tuomiokapitulilta tuli myönteinen päätös.

Euran kappeliseurakunta ei ollut aivan yhtä nopea omissa päätöksissään ja vasta kolme vuotta myöhemmin, alkusyksystä 1777, sai asia jatkoa. Tuolloin kirkonkokous päätti seuraavaa;

A) Rakennusmestariksi otettaisiin turkulaisen kirkonrakentaja Antti Piimäsen poika, kirvesmies Mikkeli Hartlin, jolle maksettaisiin rahana 500 kuparitaalaria kirkonkassasta sekä kappa rukiita, kakku ja juusto joka talolta plus kyydit Euran ja Turun välillä

B) Hyväksyttiin Hartlinin tekemät piirustukset

C) Laittaa kirkon pituudeksi 12 syltä ja leveydeksi 5,5 syltä

D) Ottaa kirkonrakennuksen osakkaiksi ne Liedon emäseurakunnan kylät, joiden asukkaat ennenkin olivat käyneet Euran kappeliseurakunnan jumalanpalveluksissa ja varata näille tarvittavat penkit

E) Lähettää kirkon piirustukset tuomiokapitulin kautta Hänen Majesteettinsa vahvistettaviksi

F) Rakentaa kivijalka vielä samana vuonna, ajaa puutavara paikalle talven aikana ja rakentaa itse kirkko vuoden 1778 keväällä, mikäli Hänen Kuninkaallinen Majesteettinsa olisi siihen mennessä vahvistanut piirustukset

G) Laittaa kirkkoon kolme lehteriä.

Eräiden isäntien saamattomuuden takia puukuormia ei tullut tarpeeksi talven 1777-78 aikana, joten kirkko valmistui vasta vuonna 1779. Tämä kirkko palvelee yhä Tarvasjoen seurakuntaa ja on samalla muisto kustavilaisen ajan arkkitehtuurista sekä Piimäsen suvun tunnustetusta ammattitaidosta. Mikkeli Hartlin rakensi tämän kirkon lisäksi ainakin Pöytyän, Yläneen ja Säkylän kirkot sekä Kosken Tl kellotapulin.







Hartlin Piimänen Tarvasjoki

Kirkonvaras Simo Greek?

Vuoden 1685 talvikäräjillä Marttilan kirkkoherra Simo Greek syytti emäseurakunnan kirkonisäntää, entistä lainlukijaa Gabriel Melartopaeusta siitä, että tämä oli edellisenä syksynä pidetyssä rovastintarkastuksessa nimittänyt häntä kirkonvarkaaksi.

Asiaa tutkittaessa kävi ilmi, että kirkkoherra Greek oli helmikuussa 1684 antanut pitäjänapulainen Krister Bergerukselle luvan haudata vaimonsa rovasti Platessan sukuhautaan, joka sijaitsi kirkon permannon alla. Kun sitten lukkari Knuutti Yrjönpoika ja kirkonnikkari Heikki Jaakonpoika Muti olivat hautaan tilaa saadakseen (haudassa oli yli 40 kirstua) nostaneet sieltä ylös rovasti Platessan ja hänen vaimonsa kirstujen vanhanaikaisen korkeat kannet, kirkkoherra Greek oli ottanut toisesta niistä pois kyynärän pituisen ja 4-5 luotia painavan hopearistin käyttääkseen sen kirkon vanhan ehtoolliskalkin isontamiseen.

Myöhemmin keväällä kirkkoherra oli hankkinut toimenpiteelleen sekä kirkkoneuvoston että piispan suostumuksen, mutta syksyllä Melartopaeuksen haukuttua häntä rovastintarkastuksessa kirkonvarkaaksi hän oli naulattanut ristin takaisin kirstunkanteen.

Melartopaeus puolestaan vetosi nyt 28.11.1666 annettuun hautojen rauhoittamista koskeneeseen asetukseen, huomauttaen, että Greekin olisi pitänyt joka tapauksessa hankkia lupansa etukäteen. Samalla hän väitti, ettei kirkkoherralla ollut mitään tekemistä Platessan haudan kanssa, vaan että se kuului kappalainen Matias Judiukselle, pitäjänapulainen Krister Bergerukselle sekä kraatari Juha Erkinpojalle, jotka olivat edesmenneen rovastin lähimpiä perillisiä.

Tähän kirkkoherra Greek huomautti, että hänellä oli hautaan yhtä hyvä oikeus kuin näilläkin, koska hänen vaimonsa oli Platessan vaimon sisarentyttärentytär.

Lopuksi juttu päättyi siihen, että kihlakunnanoikeus tuomitsi Melartopaeuksen 40 markan sakkoon aiheettomasta herjauksesta. Hänen tapaus oli siis tappio, mutta jälkimaailmalle jäi käräjöinnin tiimoilta arvokkaita kulttuurihistoriallisia tietoja. Jutun pöytäkirjoista käy ilmi, että vuonna 1631 haudattujen rovasti Platessan ja vaimonsa ruumiit olivat 54 vuoden jälkeen yhä täysin tunnistettavissa. Rovasti makasi arkussaan mustaan verkatakkiin, mustaan samettimyssyyn ja valkoiseen röyhelökaulukseen puettuna, kun hänen vaimollaan oli yllään palttinainen vaatekerta. Hopearistien lisäksi arkuissa oli hopeiset vuosiluvut ja nimikirjoitukset.

Ilmeisesti Platessan sukuhauta oli tiilestä muurattu. Toinen marttilalainen sukuhauta, josta on hieman enemmän tietoja, oli hirsistä salvottu Prunkilan Prungin hauta. Se oli Isonvihan jälkeen niin lahonnut, että seurakunta otti haudan pois Prungin talon omistuksesta. Vuonna 1751 talon silloinen isäntä Yrjö Yrjönpoika sitten lunasti paikan uudelleen 15 kuparitaalerilla ja laitatti sen kuntoon.

Lähdeteoksena Aulis Oja : Marttilan Historia (1959) - Oja antaa alkuperäiseksi lähdeviitteeksi Greekin tapauksessa VA cc 13: 15-24



Marttila Melartopaeus Greek