4000 markkaa omaa rahaa

Lohjanjärvessä sijaitsevan Jalassaaren itäosassa, pienen mäen päällä on sijainnut jo ainakin 1400-luvulta alkaen Ahtialan verotalo. Suomen kartanot ja suurtilat -kirja kirjaa sen omistajia jo vuodesta 1540 lähtien. Vuonna 1821 omistajaksi tuli Gustaf Henrik Saren, joka oli syntynyt 14.11.1800. Hän oli ollut ainoastaan kolmen vuoden ikäinen isä Johan S:n kuollessa. Äiti Hedvig Loberg oli mennyt sittemmin naimisiin erään Adolf Dahlin kanssa, joka oli kotoisin Lohjan Koivulan ratsutilalta. Adolf isännöi Ahtialaa, kunnes Gustaf Henrik varttui miehen ikään.

Vuonna 1824 Gustaf Henrik sitten avioitui lähellä sijainneen Askolan Alitalon tyttären, Anna Hedvig Askolinin kanssa. Isännyys oli siis vaihtunut isäpuolelta poikapuolelle jo kolme vuotta aiemmin. Gustafille ja Annalle syntyi ikäjärjestyksessä ensin kolme tytärtä ja sitten kolme poikaa.

Pojista vanhin, Anders Johan, avioitui kesäkuussa 1853 Mailan ratsutilan isännän, Gustaf Henrik Mailanderin ja vaimonsa Maja Lisa Tallgrenin vanhimman tyttären, Maria Lovisan kanssa. Tästä avioliitosta syntyi yhteensä yhdeksän lasta. Ahtialaa pariskunta isännöi vuosina 1853-1861. Viimeksi mainittuna vuotena Anders Johan jostain jälkimaailmalle tuntemattomaksi jääneestä syystä luopui Ahtialan isännyydestä. Uudeksi isännäksi tuli puoliso Maria Lovisan nuorempi veli, Herman Mailander.

Herman oli naimisissa Maria Heermanin kanssa, jonka sukulaisia oli emäntinä monissa muissakin Lohjansaaren taloissa. Perheesssä oli seitsemän lasta, joista osa kuoli ajalle tyypilliseen tapaan hyvin pieninä. Poika Axelia suunniteltiin Ahtialan uudeksi isännäksi, mutta saatuaan talon haltuunsa, piti hän sen ylläpitoa syytinkien kera liian hankalana. Niinpä vuonna 1898 Ahtiala myytiin suvun ulkopuolelle, herra Arvid Genezille. Arvid tunnetaan paremmin hänen taiteilijanimellään Jännes.

Oheinen lehtileike ilmestyi Suomen Virallisessa Lehdessä huhtikuussa 1869. Siinä kerrotaan tilanteesta, johon jouduttiin Maria Heermanin haettua syksyllä 1867 avioeroa miehestään Herman Mailanderista. Pariskunnalla oli ollut ns. aviosuostumus, jonka perusteella Maria vaati saada ottaa yhteisestä pesästä 4000 markkaa. Nämä hän oli avioliiton solmimisen yhteydessä tuonut taloon. Samalla Herman antaa suostumuksen sille, että pesän varannot luovutetaan "welkojainsa tyydyttämiseksi". Kihlakunnanoikeus on sitten antanut julkisen haasteen, jolla tunnetut ja tuntemattomat velkojat kutsutaan selvittämään saamisensa Ahtialasta.

Kuulemistilaisuus järjestettäisiin 20.5.1869 ja siinä tultaisiin noudattamaan Ahtialan tapauksen osalta "Armollista konkurssisääntöä" marraskuun 9. päivältä 1868. Nämä päätökset ja haasteet nuijittiin lainvoimaisiksi Nummen Tavolan kylän kestikievarin pöydän ääressä tammikuun 7. päivä vuonna 1869.

Lähteet: Suomen Maatilat osa I, Pertti Hirvonen: Isäntiä ja Emäntiä, ao. paikkakuntien rippikirjat sekä kastettujen, vihittyjen ja kuolleitten luettelot, Historiallinen Sanomalehtiarkisto

Korpraali Risenkamp

Suomusjärven Salmin kylän Isotaloon eli Ylhäisille ilmestyy 1760-luvulla korpraali Gustaf Risenkamp, joka oli syntynyt rippikirjamerkinnän mukaan 1723. Hänen puolisonsa oli Isotalon rusthollarin tytär Brita. Pariskunnalla oli ikäeroa peräti 26 vuotta, mutta viriilinä miehenä Gustaf tuli viimeisen kerran isäksi vielä vuonna 1784 hieman yli kuusikymppisenä.

Perheen lapsista osa käytti Risenkamp -sukunimeä ja kaksi nuorinta jostain syystä Ernsten -nimeä. Vuonna 1779 syntynyt Abram Ernsten muutti 1800-luvun alussa Karjaalle mentyään naimisiin Ulrika Backmanin kanssa. Pariskunta asui Heimoksen kylässä, jossa Abram mainitaan torpparina sekä muurarimestarina. Abramia viisi vuotta nuorempi veli Gabriel Enrsten oli myös muurarimestari. Hän asui ensin kotikylässään Salmella, mutta myöhemmällä iällä hän asui Arpalahden kylässä itsellisenä.

Gustafin ja Britan Risenkamp -nimiset lapset hajaantuivat lähipitäjiin. Perheen esikoispoika oli kuollut nuorukaisena. Vanhin tyttäristä, Brita Stina, oli naimisissa lampuoti Abramin kanssa, joka 1797 muutti torppariksi Vihdin Haimoon kylään. Järjestyksessä seuraava tytär Maria R. nai Karjalohjan Kärkelän kuparihytiltä leskimies Anders Ekströmin, jonka kanssa asui sekä Karjalohjalla että Kiskossa. Myös Ulrika Risenkamp löysi puolison Kärkelän ruukilta. Joachim Lindroth oli ollut aiemmin naimisissa saharenki Willenin tyttären kanssa. Joahcimilla ja Ulrika ei ilmeisesti ollut yhteisiä lapsia.

Gustafin ja Britan vanhin aikuiseksi elänyt poika Elias oli vuodesta 1799 lähtien Karjalohjan Härjänvatsan kylän Koivun talon Siltalan torpparina. Hänen puolisonsa Marian oli Koivun talon tytär. Perheen kuudesta lapsesta yksi kuoli lapsena ja viisi muuta käytti peräti kolmea eri sukunimeä; Risenkamp, Ekström ja Ernsten. Tästä voidaan hyvin huomata, kuinka horjuvaa sukunimien käyttö vielä tuossa vaiheessa oli. Nimi saatettiin ottaa tädin puolisolta tai omalta sedältä. Myös kaukaisemmat kytkennät olivat mahdollisia. Ehkäpä omaa nimeä "hienomman" sukunimen käyttämisen ajateltiin tuovan onnea omaan elämään?

Gustafin ja Britan nuorin tytär Margareta meni naimisiin turkulaisen puuseppä Jacob Johan Rossbergin kanssa. He asuivat perheineen Turun suomalaisessa seurakunnassa.

Oheisessa, jälleen kerran vajavaisessa taulustossa on esitelty Gustaf Risenkampin ja Brita Johansdotteri jälkeläisiä viiden sukupolven verran.

Vaimo lähti!

Muonatorppari ja suutari Gabriel Johan Astenius oli syntynyt tammikuun lopulla 1844 Karjalohjan Härjänvatsan kylän Siltalan torpassa. Hänen isänsä Gabriel A. oli kotoisin Sammatin kappeliseurakunnan Kiikalan kylän Bredan talosta ja äiti Stina Risenkamp oli Suomusjärvellä syntyneet torppari Elias R:n tytär.

Gabriel ja Stina vihittiin 10.10.1842. Ilmeisesti morsiamen suhteellisen korkeasta iästä johtui, ettei perheeseen tullut Gabriel Johanin lisäksi muita lapsia.

Noin 15 vuoden iässä lähtien Gabriel Johan kotoaan ensin Härjänvatsan Koivun talon ja muutamaa vuotta myöhemmin Vikkaraisten talon rengiksi. Vikkaraisilta hän palasi Koivulle ja avioitui vuonna 1870. Puoliso Eva Justina Lind(e)wall oli tuolloin palvelijana Vikkaraisilla.

Eva oli syntynyt Puujärven kylässä, jossa hänen äitinsä, Lohjantaipaleen Prunkan talon entinen piika Engla Johanna Lindroth tuolloin asusti.

Pariskunnan yhteiseloa kesti reilut viisitoista vuotta, kunnes Eva Justina lähti kotoaan teille tietymättömille. Koska monet käytännön seikat estivät Gabriel Johania jatkamasta normaalia elämää, pistätti hän Suomen Viralliseen Lehteen oheisen ilmoituksen keväällä 1886. Avioeron pariskunta sai lopulta vuoden 1888 tammikuussa. Suutari Astenius ei kuitenkaan saanut nauttia uudesta "vapaudestaan" kovin kauaa, hän menehtyi jo nelisen kuukautta myöhemmin.

Fysiikan professori Tallqvist

Karjalohjan Tallaan kylästä lähteen Tallqvist -suvun jälkeläisissä on aikain kuluessa ollut huomattava määrä pappismiehiä ja akateemisen koulutuksen saaneita tiedemiehiä. Heistä eräs oli Helsingin Yliopiston fysiikan professori Axel Henrik Hjalmar.

Hän syntyi Hollolassa alkuvuodesta 1870. Isä Henrik Theodor T. oli yli-insinööri, joka työskenteli mm. rautateiden palveluksessa. Poika Axel kirjoitti itsensä ylioppilaaksi Helsingin ruotsinkielisestä reaalilyseosta vuonna 1886 ja jo 19-vuotiaana hänestä tuli filosofian kandidaatti. Innokkaana oppimaan uutta hän teki opintomatkoja Zurichiin vuosina 1890-91 ja 1896. Viimeksi mainittuna vuonna hän kävi myös Wienissä samoin kuin kolme vuotta myöhemmin. Tukholmasta hän kävi oppia ammentamassa 1905.

Akateeminen ura alkoi polyteknisen opiston mekaniikan nuorempana opettajana vuodesta 1891 vuoteen 1898, jolloin hänet nimitettiin vanhemmaksi opettajaksi. Vuosina 1891-1904 hän oli mekaniikan dosenttina, 1904-1907 kokeellisen ja matemaattisen fysiikan dosenttiina, 1907-193 fysiikan professorina, matemaattis-luonnontieteellisen osakunnan varadekaanina 1930-36, filosofisen tiedekunnan promoottorina 1936 sekä yliopistollisen rahakammion esimiehenä 1931-1938.

Näiden toimien lisäksi hänet mainitaan Merentutkimuslaitoksen tarkastajana 1919-1935 ja neuvottelukunnan johtajana 1935-1958. Luottamustoimina Axel Tallqvistilla oli mm. Suomen forsiitti-dynamiitti Oy:n johtokunnan puheenjohtajuus 1913-1957, vakuutusyhtiö Fennian 1939-1940, tapaturmavakuutusyhtiö Patrian 1932-1945 ja jälleenvakuutusyhtiö Norman vuodesta 1923 eteenpäin.

Axel Henrik Hjalmar Tallqvist palkittiin lukuisilla huomionosoituksilla sekä Suomessa että Ruotsissa.

Hänen ensimmäinen puolisonsa oli kauppias Augustinus Fohströmin tytär, laulajatar Elin Fohström. Tästä avioliitosta oli ainakin kolme tytärtä. Näistä esikoinen kuoli lapsena. Tytär Ingerin puolisoksi tuli tanskalainen laki- ja virkamies Fredrik Eibe ja tytär Anitan vei vihille tehtaanjohtaja Erik Palmgren.

Elinin kuoltua vuonna 1949 meni Axel seuraavana vuonna naimisiin tämän kasvattisisaren, Evelina Wikmanin.

Lähdetiedot ; http://www.helsinki.fi/keskusarkisto/virkamiehet_2/P-O.pdf ao. paikkakuntien kastettujen luettelot

Suomen Lähetysseura ja ritarin velka teurastajalle

Lohjan Varolassa vuonna 1810 syntynyt Isak Wilhelm Warelius lähti aikuistuttuaan Helsinkiin. Siellä hän työskenteli ensi alkuun kaupan kirjanpitäjänä ja viimeistään 1850-luvulla teurastajana. Nykyisen Forumin liikekeskuksen paikkeilla sijaitsi hänen talonsa, jossa mm. ylioppilas Aleksis Stenvall asui vuoden vaihteessa 1859-60.

Isak Wilhelmin puoliso oli Klara Wilhelmina Nyman oli Kirkkonummen Överbyn rusthollarin, Israel Nymanin ja Anna Lovisa Boströmin tytär. Vihkimisen aikaan vuonna 1838 oli Klara asunut jo noin kolmen neljän vuoden ajan Lohjan Outamolla, Varolan naapurissa. Outaman rusthollin emäntä Gustava Boström oli hänen tätinsä.

Teurastaja Warelius oli ilmeisen harrasmielinen. Kun muutamat henkilöt alkoivat suunnitella kristillisen lähetysseuran perustamista, oli Isak Wilhelm heidän joukossaan. Vuoden 1859 keväällä oltiin niin pitkällä, että Suometar -lehdessä voitiin julkaista useamman sivun mittainen "Kehoitus lähetystoimen auttamiseen". Tämän julistuksen ensimmäinen sivu löytyy oheisesta kuvasta. Pienemmässä kuvassa ovat kehoituksen allekirjoittajien nimet mainitusta sanomalehdestä.

Porvoon hiippakunnan piispa, professori Frans Ludvig Schaumannin (24.9.1810-8.6.1877) nimi on ylimmäisenä,koska hän oli seuran johtokunnan esimies. Muina allekirjoittajina olivat seuran sihteeri Sirelius, esityssihteeri G.M. Waenenberg, kirkkoherra K.J.G. Sirelius, Helsingin yliopiston kamreeri A.W. Wigelius, professorit A.F Granfelt ja A. Moberg, reviisori D.W. Alopaeus, tohtori E.A. Hjelt ja viimeisenä teurastaj I.W. Warelius.

Varsin kunniakas oli siis tuo joukko, jonka seuraan lohjalaisen talollisen poika pääsi. Toisaalta kristillisyys oli varsin voimakas piirre Wareliusten aiemmissa sukupolvissa. Jo vuonna 1682 Isak Wilhelmin kaukainen sukulainen, Henrik Nilsson (s. 1654) tuli ylioppilaaksi Turussa ja mainitaan myöhemmin eräissä yhteyksissä pappina. Kuollessaan häntä tituleerataan kuitenkin entiseksi koulumestariksi.

Mainitun Henrikin veljenpoika Petrus Warell kuoli Jääsken kirkkoherrana ja hänen poikansa Mikael ehti ennen varhaista kuolemaansa työskennellä Lappeen kappalaisena. Lohjalta Karjaan Mustiolle muuttanut Isak Wilhelmin isoisän setä Juha Warell toimi ruukkisaarnaajana ja Karjaan kappalaisena.

Isak Wilhelm Wareliuksen kuoltua joutui hänen perikuntansa selvittelemään eräitä taloudellisia asioita. Näistä on säilynyt tietoja mm. 1754 markan velasta, jonka teurastajamme oli vuonna 1868 antanut lainaan ritari ja kollegineuvos Anders Johan Nymanille. Koska mainittu herra Nyman oli myös kuollut ja hänen perillistensä olinpaikka oli tuntematon, antoi kuvernöörinvirasto Wareliuksen perikunnan jäsenille päätöksen tämän velan vastaisesta perimisestä.

Anders Johan Nymanin vanhemmat olivat Kirkkonummen Överbyn Abrasin talon rusthollari Israel N. ja vaimonsa Anna Lovisa Boström. Anna Lovisan pikkusisko Gustava Boström oli ollut naimisissa sekä Gustaf Leekmanin että Herman Carlingin kanssa. Mainitut miehet asuivat Lohjan Outamon ratsutilalla, joka sijaitsi Varolan naapurissa. Kuten edellä on todettu, myös Isak Wilhelm Wareliuksen puolison, Klaran vanhemmat olivat asuneet Outamossa.

Näiden ei olekaan mikään ihme, että teurastaja ja ritari olivat tutustuneet toisiinsa. Jälkimaailman silmissä saattaa silti tuntua oudolta, että velkasuhde muotoutui juuri tähän suuntaan!

G.W. Sohlberg, tehtailija

Gabriel Wilhelm Sohlbergin ura ja hänen jälkeensä jättämä yritys on suomalaisittain huikea menestystarina. Maalaistalon kasvattina Helsinkiin lähteneen miehen vaatimattomasta läkkisepänpajasta kasvoi aikaa myöten monialayritys, jonka vaiheista on kirjoitettu jo neljä eri kirjaa. Näistä viimeisen on Jyrki Vesikansan kirjoittama "Pellistä Perlokseen - Oy G.W. Sohlberg Ab:n historia 1876-2001".

Talouselämä -lehdessä 9/2001 ilmestyneessä kirja-arvostelussa todetaan osuvasti, että läkkisepän perustamassa yrityksessä on muuttunut lähes kaikki. Vain kahta ei ole vaihdettu; omistus on tukevasti perustajan jälkeläisillä ja yritys katsoo taustapeiliin kerran 25 vuodessa.

Gabriel Wilhelm Sohlberg syntyi Kiskon pitäjän Sorttilan kylän Sortin talossa vuonna 1851. Hänen isänpuoleiset esivanhempansa olivat kotoisin Suomusjärven Taipalon kylän Paavolasta, jossa isä Gabriel Eliasson oli syntynyt elokuussa 1817. Gabriel Eliasson oli löytänyt puolisonsa Maria Helena Saloniuksen toisesta pitäjän toisesta rusthollista, Salitun kylän Vanhatalosta.

Gabriel Eliasson oli ostanut Sortin talon sen edelliseltä isännältä, mutta vuonna 1857 hän palasi Suomusjärvelle lunastaen kotitalonsa sisaruksiltaan. Perheeseen syntyi vuosien 1843-1861 välisenä aikana kuusi lasta, joista osa menehtyi lapsena.

Gabriel Wilhelm, jonka kastemerkintä on oheisessa kuvassa, oli perheen järjestyksessä neljäs lapsi. Vain noin kuukausi ennen hänen syntymäänsä oli hänen samanniminen veljensä kuollut parin vuoden iässä. Vuonna 1845 syntyneen Gustafin ja 1855 syntyneen Johan Edvardin myöhemmistä vaiheista ei ole tietoa, kun taas perheen esikoinen Erika, meni naimisiin räätäli Karl Wareliuksen kanssa, joka myöhemmin isännöi mm. Pusulan Vörlön kylän Mikkolaa. Gabriel Wilhelmiä kymmenen vuotta nuorempi sisar Ida nai leskimies Gustaf Henri Dammin, joka oli kotoisin Karjalohjalta.

Gabriel Wilhelm muutti jo alle 20 -vuotiaana Suomusjärveltä Helsinkiin, jossa hän perusti läkkiseppäliikkeen Punavuoren kaupunginosaan. Hän sai mainetta taitavana käsityöläisenä ja pian lehdissä ympäri maata mainostettiin mm. yrityksen pesukoneita ja paloruiskuja pienemmistä taloustavaroista puhumattakaan. Yrityksen myymälä sijaitsi Aleksanterikatu 50:ssä ja tehdas Jääkärikatu neljässä.

Gabriel Wilhelm Sohlbergin esivanhempia seurattaessa tulevat vastaan mm. Karjalohjalta kotoisin ollut pappismies Georg Thauvonius, Viipurissa asunut piispa Juusten ja Kiskon Leilän rusthollin isäntä Casper von Lund. Suomusjärveltä väriä antavat tietenkin edellä mainitut Salitun Vanhatalon ja Taipalon Paavolan rusthollit, mutta myös Arpalahden ja Laidikkeen Sipilän ratsutilat.

Eräs Hamberg -suku

Turun kaupungissa asuneen kirvesmies Erik Henrikssonin ja vaimonsa Lena Matsdotterin poika Erik käytti sukunimeä Hamberg kirjoittaessaan itsensä ylioppilaaksi Turussa kesäkuussa 1788. Tätä ennen hän oli käynyt kaupungin katedraalikoulua jo vuodesta 1781 lähtien.

Erik Hamberg vihittiin papiksi Turun hiippakunnassa 1.7.1795 ja saman tien hänestä tuli ns. armovuodensaarnaaja Karjaan pitäjään. Kolmisen vuotta myöhemmin hän toimi Mustion ruukinsaarnaajana. Sieltä hänet nimitettiin Karjaan kappalaiseksi 1811. Erik asui perheineen Kiilan kylässä, kappalaisen talossa. Varapastoriksi hänet nimitettiin 1829. Varapastori Hamberg kuoli 22.2.1842.

Hän oli mennyt naimisiin Karjaan postimestarin, Erik Johan Olinin tyttären, Vendlan kanssa. Herra Olin hoiti maksua vastaan mm. Tammisaaren kaupunkiin menevän postin, koska täkäläinen postimestari oli liian köyhä tätä tekemään.



Vendlan äiti oli Vihdissä vuonna 1742 syntynyt Hedvig Palm, jonka isovanhemmat äidin puolelta olivat kotoisin Karjalohjalta. Isä Johan P. oli Vihdin Vanhalan kylän Ylöstalon rusthollari.
Erik Hambergin ja Vendla Olinin perheeseen syntyi seitsemän lasta vuosien 1799-1820 välisenä aikana.






Vanhin poika sai etunimensä isältään ja tämän tavoin opiskeli Turun katedraalikoulussa. Ylioppilas Erikistä tuli vuoden 1817 lopulla, jonka jälkeen hän jatkoi opiskelua. Hänet mainitaan maanmittausoppilaana kesällä 1821 ja tälle alalle Erik myös jäi. Hän oli Turun ja Porin läänin varamaanmittari 1826 ja komissiomaanmittari 1850. 1840-luvulla hän oli myös Piikkiön ja Halikon kihlakuntien vakaaja. Puoliso Katarina Silfverberg oli tammisaarelaisen nahkurin tytär. He asuivat mm. Kiskossa ja Särkisalossa.

Erik Hamberg nuoremmalla oli monia yhtäläisyyksiä isänsä kanssa ja niinpä hänenkin perheessään oli seitsemän lasta. Näiden lasten vaiheita en ole selvittänyt esikoispoikaa lukuunottamatta. Erik Albert H. syntyi Kiskossa joulun alla 1832 ja kuoli vuonna 1887 everstiluutnanttina.

Palataksemme Erikin ja Vendlan lapsiin, voidaan todeta heistä peräti neljän kuolleen lapsena. Jäljellä jäivät vain Erika Sofia (s. 1803) ja Karl Albert Alexander (s. 1817). Näistä kahdesta tosin Karl Albertin elämänlanka katkesi jo 17 vuoden iässä. Hän kävi veljensä tavoin Turun katedraalikoulua ja ehti valmistua ylioppilaaksi Helsingissä kesällä 1834. Hän kuoli seuraavan vuoden lopulla.

Historiallinen Sanomalehti arkisto on erinomainen aarreaitta 1800-luvun loppupuolta tutkivalle. Tuohon aikaan lehdissä julkaistiin mitä kummallisimpia tiedotuksia. Eräs näistä oli luettelo ao. kaupungissa yöpyvistä henkilöistä. Toisaalta kuolinilmoituksia löytyy sanomalehdistä koko siltä ajalta kuin niitä Suomessa on ilmestynyt. Näiden perusteella voikin todeta, että Erika Sofia Hambergin puoliso oli "ruukkitarkastaja" Forss, joka kuoli Kemiössä. Vihkitieto löytyi Finlands Allmänna Tidning -lehdestä vuodelta 1831 ja kuolintieto Morgonbladet -lehden numerosta yksi vuodelta 1876.

Sanomalehtiarkistoon perustuu myös edellä mainittu tieto everstiluutnantti Erik Albertista. Hänen kuoltuaan leski luetellaan niiden henkilöiden joukossa, joille valtio on maksamassa eläkettä.