Sarjakuva (?) 1800-luvun lopulta

Tänään otetaan vähän rennommin ja katsellaan opettavainen tarina, joka alunperin ilmestyi Turun Lehdessä joskus 1880-luvun lopulla. Tätä kertomusta lienee syytä pitää ainakin jonkinasteisena sarjakuvan esimuotona.

Räätäli Niilo Warell Lohjalta

Lohjan Varolassa syntynyt ja siellä asunut räätäli Niilo Warell oli syntynyt tammikuussa 1741. Hänen vanhempansa oli Varolan isäntä Isak Nilsson ja vaimonsa Kreetta. Perheeseen kuului Niilon lisäksi kaikkiaan neljä muuta lasta, joista tosin yksi kuoli lapsena.

Niilon vanhin veli Henrik isännöi Varolaa isänsä jälkeen. Sisar Kreetta naitiin Sammattiin ja hänen lapsistaan poika Jacob käytti sukunimeä Varelius. Kreetan jälkeläisistä merkittävimpään asemaan on noussut Tarja Halonen, Suomen ensimmäinen naispuolinen presidentti.

Niilon nuorin veli Isak Warelius muutti 1770-luvulla Tammisaareen, jossa hän nai porvarileski Stina Dahlströmin. Isakin ja Stinan jälkipolvista löydämme mm. Suomen Rahapajan pitkäaikaisen johtajan ja Lapin kultaryntäyksen alullepanijan, harrastajavalokuvaaja Johan Jacob Lihrin.

Räätäli Niilo Warell asui siis kotitalonsa mailla, todennäköisesti erillisessä torpassa. Lohjan rippikirjoissa 1812-17 (TK787) hänet on kirjattu sivun alaosaan. Veljenpoika Johan Henriksson perheineen on tuolloin Varolan isäntänä.

Niilon puoliso oli Lohjan Immulan Seppälän talosta kotoisin ollut Leena Erkintytär. Leenaa muutamaa vuotta vanhempi sisko Christina oli puolestaan naimisissa em. Henrikin, Niilon veljen kanssa. Christinan ja Leenan veljenpoika Hans Eriksson otti käyttöön sukunimen Winblad.

Leenan patronyymi on vihittyjen ja kastettujen luettelossa jatkuvasti Eriksdotter. Kuitenkin 1800-luvun rippikirjoissa se muuttuu Andersdotteriksi samoin kuin haudattujen luettelossa vuodelta 1825. Immulan Seppälän Leena oli syntynyt 1744, mutta em. rippikirjat antavat räätäli Warellin vaimon syntymävuodeksi 1736. Lohjan 1700-luvun rippikirjat ovat kuitenkin erittäin huonossa kunnossa, joten todennäköinen syy tähän ristiriitaan ovat epäselvät merkinnät papin siirtäessä tietoja niteiden välillä.

Oheisessa taulustossa on esitetty neljä sukupolvea räätäli Niilo Warellin jälkeläisiä.

Turku palaa

Turun palo vuoden 1827 syyskuussa hävitti käytännössä koko kaupungin. Aninkaistenmäen päältä, Hellmanin talosta alkanut, varomattomasta tulenkäsittelystä johtunut suurpalo riehui kolmatta vuorokautta lähes valtoimenaan kaupunkilaisten epätoivoisista sammutusyrityksistä huolimatta. Palo alkoi illalla yhdeksän maissa tiistaina 4. päivä syyskuuta ja vielä torstaina tuhoutui yksi talo kokonaan Raunistulan kaupunginosassa.

Lähipitäjien asukkaat ottivat paloa paenneita perheitä hoiviinsa ja sanoma onnettomuudesta kiiri Vaasaan jo keskiviikkoiltaan mennessä. Matkoilta torstaina palanneita asukkaita puolestaan odotti synkkä näky. Kaupungista oli 3/4 raunioina. Sanomia Turusta -lehdessä vuodelta 1852 mainitaan palolta säästyneen seuraavat talot;

"Muutama huone Aninkaisten tullin tienoilla, Puolalanmäki, talot sositeettihuoneesta, asessori von Hellensin talot ja uudempi kaupunki linnan suuntaan päin, viisi taloa Luostarinkadun päästä, arkkipiispan talo, professori Laguksen talo ja muutamia muita Uudenmaankadun oikealla puolella, suuren mäen juurella."

Porvari ja kauppias Carl Gustaf Hellmanilla ja hänen vaimolla Elisabet Christina Gröndahlilla oli seitsemän lasta, joista nuorimmainen oli syntynyt vuoden 1827 toukokuun lopulla. Carl Gustaf itse menehtyi seuraavan vuoden maaliskuun lopulla hieman yli nelikymppisenä keuhkotautiin.

Vaikka palo oli valtava, ei sen uhriluku noussut kovin suureksi. Turun ruotsalaisen seurakunnan haudattujen luettelossa mainitaan syyskuussa seuraavat onnettomuudessa kuolleet;

"ravintolanpitäjä Forss vaimoineen, matkustavainen kapteeni Hagelberg, merimies Blomroos ja kirjakauppias Carl Robert Hjelmerus".

Suomalaisen seurakunnan puolelle on merkitty;

"piika Johanna Jacobsdr, kauppias Henrik Ponsen, renki Johan Ekman, leskivaimo Maria Matsdr, puusepänkisälli Samuel Lindström, Anders Samberg, merimies Helinin leski Stina Jacobsdr, merimies Isac Blomroos, Gustaf Lindroos ja Maja Stina Ahlroth".

Jo tuolloin järkyttävät tapahtumat herättivät myötätuntoa ympäri Suomea. Virallisten avustusten lisäksi yksityiset henkilöt ja järjestöt kantoivat kortensa kekoon auttaakseen turkulaisia. Vain parin viikon kuluttua palosta ilmestyi oheinen ilmoitus Finlands Allmänna Tidning -lehdessä. Siinä kehoitetaan yleisöä ottamaan osaa konserttiin, jonka tuottoa käytetään yhteiseksi hyväksi.

Turun Tuomiokirkko paloi myös ja niinpä nykyinen kirkontorni poikkeaa huomattavasti oheisessa kuvassa näkyvästä, ennen vuotta 1827 käytössä olleesta tornista. Kuva on alunperin kuulunut valtioneuvos Winterin kokoelmiin Kaarinan Ispoisten kartanossa. Siitä tehdyn puupiirroksen julkaisi Turun Lehti 1890.

Nyt kun silta-asiat taas kuumentavat tunteita Turussa, on hyvä muistaa menneisyyttä. Ennen vuotta 1827 Aurajoen yli pääsi ainoastaan yhtä, lähellä Tuomiokirkkoa ollutta siltaa pitkin. Sillan keskikohdalla oli pieni puoti, jossa oli aikain kuluessa mm. kirjakauppa ja lihakauppa.

Tämä rakennus mainitaan ainakin jo 1500-luvulla, mutta jossain vaiheessa puoti purettiin pois. Vuonna 1691 se palautettiin paikalleen ja lopulta kauppa tuhoutui Turun palossa. Siltaa käytettiin myös juhlallisuuksia pienten kanuunoiden ampuessa sieltä kunnialaukauksia.

Aurajoki oli ennen vanhaan nykyistä syvempi ja laivat pienempiä. Niinpä kauppalaivurit saattoivat purjehtia aina em. sillalle saakka. Jatkuvasta ruoppauksessa huolimatta mataloitui Aurajoki vähitellen niin paljon, että 1800-luvun loppupuolella laivat eivät enää päässeet kovin pitkälle jokivartta. Myöhemmin rakennetut useat sillat ovat luonnollisesti myös estäneet tämän tehokkaalla tavalla.

Saukkolin Nummen Hyrsylästä

Nummen pitäjän Hyrsylän kylän Saukon talollisena oli 1600-1700 -lukujen vaihteessa Jacob Jacobsson. Hänen jälkeensä isännyys on jatkunut pojalta pojalle ainakin 1800-luvun lopulle saakka perinteiseen tapaan vanhimman pojan saadessa Saukon tilukset ja muiden lähtiessä maailmalle. Tästä käytännöstä poikettiin hieman 1800-luvun puolivälin tienoilla.

Vuonna 1791 Saukolla syntynyt Jakob Eriksson käytti sukunimeä Saukolin. Hän meni naimisiin Maria Ulrika Lindegrenin kanssa loppusyksystä 1827, joka oli rusthollari Erik L:n tytär Pälölästä. Pariskunnalle syntyi

Saukolla yhdeksän lasta, joista ainakin kahdella oli omia lapsia. Jälkipolville tuntemattomasta syystä joutui Jakob vanhemmiten luopumaan isännyydestään, jolloin 1840-luvun loppupuolella isännäksi tuli hänen veljensä Johan.

Jakobin terveys heikkeni niin paljon, että talvikäräjillä 1848 katsottiin aiheelliseksi turvautua Kuninkaalliseen Asetukseen vuodelta 1774. Sen pohjalta Jakob Eriksson Saukolin asetettiin holhouksen alaiseksi ja holhoojiksi määrättiin hänen vaimonsa Maria Ulrika sekä kruununnimismies, toimitusvouti Carl Fredrik Stenström Luttulan kylästä.

Oheisessa taulustossa on muutamia sukupolvia Saukon sukua alkaen vuonna 1724 syntyneestä Jacob Nilssonista.

Kuningas Kaarle XV

Ruotsia ja Norjaa vuosina 1859-72 hallinnut kuningas Kaarle (Ludvig Eugene) XV syntyi 3. päivä toukokuuta 1826 kuningas Oskar I:n ja Josephine Leuchtenbergin ensimmäisenä lapsena. Syntymässään hänestä tuli heti Skånen herttua. Nimen Karl poika sai isoisältään ja tämän adoptioisältä sekä nimen Ludvig Baijerin kuninkaalta ja nimen Eugene äidinisältään, Eugene Beauharnaisilta.

Kastepäivänä kummeina olivat paikalla miesten puolelta Baijerin kuningas Ludvig Karl August, kruununprinssi Maximilian Josef ja prinssi Karl Theodor samoin Baijerista sekä naisten puolelta kuningatar Desideria, Baijerin kuningatar Teresia Charlotta, leskiherttuatar Augusta Amalia Leuchtenberg ja prinsessa Sofia Albertina. Näistä Baijerin kuningas ja prinssi Karl Theodor olivat Josephinen enoja, kruununprinssi Ludvig hänen serkkunsa ja leskiherttuatar hänen äitinsä.

Kuningas Ludvig tunnettiin erityisesti taiteiden suosijana, hän mm. perusti Muncheniin "kaikkien maailman taidemuseoiden äidin", Alte Pinakotekin. Se valmistui vuosien 1826-36 aikana. Samoin Ludvig tuli tunnetuksi taiteilija Lola Montezin avokätisenä tukijana. Tämä suhde johti itseasiassa hänen tuhoonsa 1840-luvulle tultaessa ja Montezin oli paettava suin päin Baijerista.

Kruununprinssi Kaarle aloitti virallisen uransa toimimalla 1856 ja 1857 lyhyen ajan Norjan pääministerinä. Jälkimmäisenä vuonna hänestä tuli valtionhoitaja ja lopulta isänsä kuoltua kuningas heinäkuun 8. päivä 1859. Kruununprinssinä ollessaan yleinen mielipide piti Kaarle suorastaan tylynä henkilönä, mutta kuninkaana hän otti työvoiton kansastaan. Hänestä tuli suosittu ja ennen kaikkea perustuslaillinen päämies Ruotsille ja Norjalle. Hänen aikanaan uudistettiin kolme perustavaa laatua ollutta lakia; kunnallis-, kirkollis- ja rikoslaki. Hän tuki "Riksdagin" uudistusta 1866 ja kannatti skandinavismia sekä pohjoismaista yhteistyötä. Hän lupasi jopa sotilasapua Tanskalle vuonna 1864, mutta armeijan heikko tilanne sai hänet kääntymään puolueettomuuteen.

Kaarlen puolisoksi soviteltiin jo vuonna 1846 Preussin prinsessa Maria Louise Annaa. Tämä liitto ei toteutunut ja prinsessa nai maakreivi Alexis Vilhelm Ernst af Hessen-Philipstahl-Barchfeldin. Kolme vuotta myöhemmin, kesällä 1849 23 -vuotias kruununprinssi joutui uudelleen häähuhujen pyörteisiin. Tällä kertaa kohteena oli prinssiä vuotta nuorempi Alankomaiden Vilhelm I:n tyttärentytär, Vilhelmina Fredrika Alexandra Anna Lovisa. Asiat kehittyivät omalla painollaan ja vuoden 1851 keväällä nuoret kuninkaalliset olivat jo kihloissa. Häitä vietettiin 19. kesäkuuta 1851.

Pariskunnalle syntyi kaksi lasta, poika Karl Oskar Fredrik Vilhelm ja tytär Lovisa Josefina Eugenia. Kuningasperheen suunnattomaksi suruksi Karl Oskar sairastui maaliskuussa 1854 kuumeeseen. Ilmeisesti lääkäreiden tekemän virhearvion takia tämä tauti kävi lapselle kohtalokkaaksi ja kruuununprinssi kuoli varttia yli yhden iltapäivällä maaliskuun 13. päivä.

Kuningas Kaarle XV oli tullut tunnetuksi myös taidokkaana runoilijana. Lapsensa menetyksen aiheuttamaa surua hän käsittelee mm. seuraavissa runonsäkeissään;

""Jag klagar nu, ty borta - borta

Är all min tröst i lifvets lopp!

Ack, glädjens dagar voro korta

Nu minne talar, icke hopp.

Dock döden är en fridfull ängel

Och huldrik, fastän allvarsam;

Liksom han brutit blommans stängel,

Så må han bryta trädets stam.""

Lähde : Erik Thyselius - Karl XV och hans tid (1910)

Kuvat samasta teoksesta; ylhäällä vasemmalla vanhemmat Oskar ja Josephine, oikealla Kaarle lapsena. Alemmissa kuvissa kruununprinssi nuorukaisena sekä hänen vaimonsa Alankomaiden prinsessa Vilhelmina. Alimpana piirros Kaarlen ja Vilhelminen häistä.

Sibelius, musiikkinero!

Vuonna 1885 tuleva säveltäjämestari Jean "Janne" Sibelius muutti kotikaupungistaan Hämeenlinnasta Helsinkiin opiskellakseen yliopistolla. Mukana seurasivat hänen äitinsä ja sisar Linda, joka oli aloittamassa jatko-opintoja. Jannen pikkuveli Christian jäi Hämeenlinnaan sukulaisten hoiviin.

Muutto pikkukaupungista elämää kuhisevaan Helsinkiin on varmasti ollut voimakas kokemus nuorelle miehelle. Musiikki sai lopullisen yliotteen Jannen elämästä ja häntä ei juuri yliopistolla nähty. Sen sijaan hän opiskeli innokkaasti Martin Wegeliuksen vuonna 1882 perustamassa Helsingfors Musikförenings Musikinstitutissa.

Viulunsoiton opettajana Sibeliuksella oli Mitrofan Wasiljeff, joka piti vaatimattomasti häntä musiikkinerona. Teoriapuolella ja eräissä muissa aineissa Janne sai opetusta itseltään Martin Wegeliukselta. Rehtori mieltyi oppilaaseensa kovasti ja oppitunnut muuttuivat nopeasti sävellystunneiksi, jossa nykytermein sanottuna oli voimakas vuorovaikutus oppilaan sekä opettajan välillä.

Viulustina Jean Sibelius murtautui julkisuuteen ennen kaikkea toukokuun 27. päivä vuonna 1886. Tuolloin hän soitti Davidin e-mollikonserton pianosäestyksellä musiikkiopiston "kevätnäytteissä". Sanomalehdet uutisoivat tapauksen ja arvostelut olivat erittäin hyviä. Nya Pressen - lehdessä kriitikko Karl Flodin kehui erityisesti Sibeliuksen pitkälle vietyä tekniikkaa. Oheinen lehtileike on taasen Finlandin numerosta 126, joka ilmestyi 2. päivä kesäkuuta 1886. Siinä huomioidaan ilolla Jannen kehittyminen viulistina kuluneen lukukauden aikana.

Lähteet : http://www.sibelius.fi/, mainitut sanomalehdet

Kuva : http://www.sibelius.fi/kuvituskuvat/sib_1889-90.gif

Kuva on ns. public domain

, koska sen tekijänoikeudet ovat vanhentuneet

Uusi Vuosi Turun Tuomiokirkossa 1.1.1886