Mahtava omaisuus Augustinilla

Turussa vaikutti 1740-luvulta lähtien laivuri ja porvari sekä ruokatavarakauppias Mathias Augustin, jonka kerrotaan syntyneen Marttilassa vuonna 1710. Suomalaisen porvarin oikeudet hän sai 1744 ja puotinsa sekä Tukholmaan suuntautuneen kauppansa ansiosta hänestä tuli yksi kaupungin varakkaimmista ja korkeimmin verotetuista henkilöistä. Mathias oli naimisissa erään Anna Henriksdotterin kanssa.

Perheen monista lapsista vuonna 1746 syntynyt Mathias Augustin nuorempi sai 1771 porvarinoikeudet suolan sekä rihkaman avointa puotikauppaa varten. Uransa hän aloitti paitsi kauppaporvarina, niin myös laivanvarustajana kotikaupungissaan. Perheen kaupallisia perinteitä jatkoi myös tytär Maria Augustin. Mathias Augustin nuorempi omisti Perniössä yksinään Latokartanon ruukin sekä sen alaiset tilat. Hänen sanotaan olleen lahjakkaan, kaukonäköisen ja viisaan miehen. Niinpä hän oli Turun kaupungin vaikutusvaltaisimpia miehiä.

Mathias Augustin laajensi Latokartanon ruukin omistuksia hankkimalla eräitä maatiloja Tenholan pitäjästä. Samalla myös itse ruukki laajennettiin. Vuonna 1805 työ alkoi tuottaa tulosta ja Augustin sai kuninkaalta luvan takoa 150 kippuntaa rautaa aikaisemmin sallitun 300 kippunnan lisäksi. Perusteena suuremmalle määrälle oli metsäalan lisääntyminen Majlin säterin ja Olsbölen kartanon ostojen myötä. Fiskarin ruukinpatruuna Bengt M. Björkman vastusti tätä lupaa, koska se hänen mukaansa vaikeutti Kiskon Orijärven kaivoksen hiilensaantia. Lupa 150 kippunnan ylimääräiselle lyönnille tuli joka tapauksessa, mutta samalla määrättiin Augustinille vasaravero tuplana.

Latokartanon kankirautavasara oli harmaakiveä, mutta yläosaltaan puuta. Kahden kivipilarin päälle rakennettu vesiränni uusittiin ja samoin tehtiin uudellen tukeista pato. Padon yläpuolella oli silta ja alla kaksi kirstua. Ruukkiin kuului tuohon aikaan rauta-aitta, hiilihuone, verstas ja viisi asuinrakennusta. Tuulimylly uusittiin Augustinin aikaan, kuten myös Latokartanon päärakennus. Samoin tilalle raivattiin lisää peltoja ja karjaakin hankittiin enemmän. Kaiken tämän lisäksi Mathias Augustin oli huomattava laivanvarustaja.

Hänen kuoltua 27.4.1808 Latokartanonssa arvioitiiin omaisuuden arvoksi peräti 87.640 riksiä, yhdeksän killinkiä ja "11 runstykkiä specietä". Latokartano itsessään sekä sen augmenttitilat olivat 11.863 pankkiriksin arvoiset. Paitsi Latokartano augmentteineen, kuului Augustinin jäämistöön lisäksi Kuuston rautaruukki, Isokuuston, Vähäkuuston ja Bondbölen perintöoikeudet, Litzlaböle, puolet Skinnfälskogin rusthollista ja Långvikin Alastalon perintörustholli, Kiskon pitäjästä Toijan Mommolan ja Arkkilan rusthollit, Härjenmään verotila ja Toijan kylän Skeppars, Tenholasta Majlin allodiaalisäteri, Olsbölen perintörustholli, Svenskbyn Isotalon ja Vähätalon perintörusthollit, Norrgårdin rälssitila ja Västergårdin rälssitila Sillbölen kylässä, Frankbölen ja Alaspään perintötilat, Kemiöstä Mäkilän Itä- ja Keskitalo, Pohjan pitäjästä Skällgårdin rustholli, Loimaalta Ramforsin sahalaitos ja Kiikonsuo, Turusta kaupunkitalo, neljä aittaa, makasiini ja vihdoin osa Kupittaan tiiliruukista.

Mathias Augustin nuorempaa jäivät kaipaamaan leskivaimo Catharina Voivalinin, kaksi poikaa ja viisi tytärtä. Jälkisäädös määräsi leskelle Latokartanon, Majlin, Svenskbyn Iso- ja Vähätalon, Frankbölen, Alaspään, Långvikin ja Kuuston. Kuuston ruuki jäi yhteiseksi omaisuudeksi kuolinpesälle, mutta puolet siitä oli oleva lesken samoin kuin kaljaasi "Två Bröder" ja jahti "Henrik". Viimeksi mainittu muuten upposi Perniönjokeen parin vuoden kuluttua. Huomenlahjansa leski Voivalin otti sikana ja viljana.

Mathiaksen ja Catharinan lapsista poika Matias oli tukkukauppiaana Turussa ja tytär Johanna Matilda naimisissa kauppias Karl Åkermanin kanssa. Johanna kuoli jo 1811, lapsettomana. Poika Henrik oli vuonna 1808 alaikäinen, mutta 1816 Catharina luovutti tälle koko omaisuutensa ja myi lisäksi 16.666 hopearuplan hinnasta suurimman osan perimistään taloista ja 11/21 osaa kankirautaruukista.

Henrik Augustinista tuli näin 24 vuoden iässä ruukinpatruuna. Hän viettikin iloista ja huoletonta poikamiehen elämää lähialueen säätyläisten kanssa. Latokartano tunnettiin Augustinien aikaan vieraanvaraisuudestaan. Ikävä kyllä Henrik kuoli lapsettomana 10.10.1826 ja tuossa vaiheessa hänen omaisuutensa oli huomattavasti pienentynyt. Latokartanossa alkoi uusi aika, mutta siitä ehkä lisää tuonnempana.

Porin ja Ulvilan Archtopolitanukset

Gregorius Thomae Arctopolitanus mainitaan ainakin vuosina 1628 ja 1630 Porin koulun rehtorina. Erikoinen sukunimi on muodostettu Porin kaupungin eli Björneborgin (karhulinna) kreikkalaisesta vastineesta.Hän oli jo 1631 Porin ja Ulvilan kirkkoherrana, johon virkaan sai valtakirjan 14.3.1633 ja hän osallistui Turun yliopiston vihkiäisiin vuonna 1640. Turun hiippakunnan edustajana valtiopäivillä Gregorius oli 1650. Ennen kuolemaansa vuonna 1662 hänet nimitettiin lääninrovastiksi. Vaimo Agneta Matsdotterin oli kotoisin Porin maaseurakunnan Tuorsniemen eli Torsnäsin rusthollista.
Gregoriuksen sukujuuret jäävät tuntemattomiksi. Sinetin perusteella häntä on ajateltu aateliseksi, mutta toisaalta hän saattoi olla Virroilta kotoisin, sillä erästä Virtain Hauhuun kylän Morrin talon emäntää Brita Andersdotteria syytettiin Ruoveden talvikäräjillä v. 1678 noituudesta (hän oli tyttärensä häissä pistänyt käärmeen pään vadin alle). Kolme Ruoveden seudun pappia todistivat, että Brita Andersdotterista ja hänen pojastaan Johan Staffanssonista ei koskaan oltu kerrottu mitään noituuteen viittaavaa. Lisäksi Britasta ilmoitettiin, että hän oli kunniallista syntyperää ja entisen Porin rovastin, autuaan herra Gregorius Arctopolitanuksen serkku ("Denne Brita är aff ährligt afkombst och Syskonebarn med fordom Probsten i Björneborg Sahl Hr Grels Arctopolitanus").

Brita lienee ollut Virroilta kotoisin. Siihen viittaa erään toisen oikeusjutun antama todiste. Britan pojantytär oli syytteessä aviottomasta lapsesta ja asian yhteydessä oli haastettu todistajaksi Virtain lukkari Jöran Henriksson. än oli ilmoituksen mukaan syytetyn isän, Johan Staffanssonin äidin sisarenpoika. Lyhyemmin sanottuna siis Britan sisarenpoika., josta ilmoitettiin, että hän oli syytetyn isän, Johan Staffanssonin äidin sisaren poika, siis Britan sisaren poika. Lukkari Jöranin vanhemmista ei ole tarkempaa tietoa, muuta kuin että hän otti viljelykseensä Uotilan kruununtilan Rautaveden kylässä. Tämä tila oli vuosina 1696 ja 1697 ollut rakuunarykmentin saarnaajan Gregorius Gregorii Arctopolitanuksen virkatalo.

Gregoriuksen ja Agnetan lapsista poika Gabriel tuli Ulvilan kirkkoherraksi. Hänen puolisonsa oli Kristina Udnie, joka aatelista sukua. Gabrielista tuli ylioppilas 1647 ja filosofian maisteri vajaata kymmentä vuotta myöhemmin. Tammikuussa 1657 hänet vihittiin papiksi ja määrättiin kreivi Kustsaa Hornin ja tämän vaimon, Barbro Kurjen kotisaarnaajaksi.

Horn oli silloin Inkerin ja Käkisalmen läänin kenraalikuvernöörinä, mutta määrättiin pian sen jälkeen Suomen sotaväen ylipäälliköksi. Koska otaksuttiin Gabriel Arctopolitanuksen voivan hänen palveluksessaan saada selkoa Itämeren maakunnissa olevasta sotapapistosta, antoi tuomiokapituli 1658 hänelle tehtäväksi tiedoittaa, miten paljon hiippakunnan papistoa oli sodan aikana kuollut Riiassa, Tallinnassa ja muualla Baltiassa. Hornin kotisaarnaajana hän joutui 1659 matkustamaan Ruotsiin ja samalla hän kuljetti yliopiston konsistorin kirjeitä eräille valtakunnan mahtihenkilöille.
Gabriel nimitettiin 1659 Turun ruotsalaisen tuomiokirkkoseurakunnan kappalaiseksi. Kohta virkaan tultuaan hän piispa Terseruksen kehoituksesta matkusti yhtenä hiippakunnan edustajana valtiopäiville Ruotsiin, jolloin hänelle vakuutettiin palkkiota 150 hopeataalaria, mihin summaan hän ilmoitti tyytyvänsä. Seuraavana vuonna hän oli Turussa pidetyn kappalaisten synodaalikokouksen puheenjohtaja. Samaan aikaan kuin Gabriel Arctopolitanus nimitettiin kappalaiseksi, perustettiin Turun ruotsalaiseen seurakuntaan toisen kappalaisen virka, jonka haltijaksi tuli Daniel Juslenius, saman nimisen piispan isä. Virkatehtävien ja palkkaetujen jakamisesta näiden miesten sekä suomalaisen seurakunnan kappalaisten ja tuomiokapitulin taloudenhoitajan kesken annettiin vuosina 1660 ja 1661 useita määräyksiä, jolloin Gabrielille m.m. myönnettiin ruotsalaisen seurakunnan ehtoollisrahat sekä 3/4 avioliittoonkuulutus- ja kiitosrahoista. Ollessaan kappalaisen virassa Gabriel joutui kesäkuussa 1663 yliopiston konsistorissa toimimaan todistajana piispa Terseruksen ja professori Svenoniuksen välisessä puhdasoppisuuskiistassa, joka lopulta johti Terseruksen erottamiseen piispan virasta. Arctopolitanuksen arveltiin parhaiten voivan antaa tietoja väittäjäisten kulusta, koska piispa oli pyytänyt häntä pitämään tilaisuudessa pöytäkirjaa. Lausunnossaan Arctopolitanus vahvisti konsistorin kanslerille esittämän kertomuksen väitöstilaisuuden kulusta oikeaksi, mutta hän näyttää kuitenkin halunneen lievästi tukea piispaa.

Oltuaan kappalaisena seitsemän vuotta tuli Gabrielista 1665 isänsä jälkeen Ulvilan kirkkoherra. Hänen sivistyneitä harrastuksiaan osoittaa, että hän pari vuotta virkaa hoidettuaan antoi lääninrovastilleen Huittisten kirkkoherralle Andreas Keckoniukselle selostuksen seurakunnassa tavattavista muinaismuistoista, esimerkiksi Ulvilan kirkossa säilytetyistä keskiaikaisista asiakirjoista. Hiippakunnan pappeinkokouksessa 1669 hän toimi puheenjohtajana. Myöhemmin hänet mainitaan lääninrovastina.

Gabriel kuoli 1682. Kristina Udnie eli vielä vanhana leskenä pakolaisena 1716 Ruotsissa isonvihan aikaan.

Ylemmässä kuvassa Ulvilan kirkon 1500-luvulta peräisin oleva messukasukka, joten mm. Gabriel on todennäköisesti käyttänyt. Pyhää Olavia esittävä puuveistos hankittiin 1430-luvun alkupuoliskolla Ulvilan kirkkoon. Kiitos tekstistä ja kuvista RR!

Kauppias Fabrell Salon kauppalasta

Vaikka vuoden 1734 lain mukaan maaseudulla ei ollut lupa harjoittaa kauppaa, oli Salon kauppalassa jo ainakin 1820-luvulla kauppiaita.

Ensimmäinen salolainen kauppias oli vuonna 1824 Turusta muuttanut Gustaf Fabrell, joka oli syntynyt 29.7.1798 Vahdon kappeliseurakunnan Seppälän kylän Isotalossa. Vaikka laki ei varsinaisesti lupaa antanutkaan, hän luultavasti harjoitti kauppaa samalla tavalla kuin pitäjän käsityöläiset, nimittäin Joensuun kartanon omistajan luvalla. Erityisoikeudet kauppiaita varten sai mm. Salon kauppala vasta maaliskuun toisena päivänä vuonna 1853 hänen Keisarillisen Majesteettinsa armeliaalla määräyksellä.

Fabrellin kauppaa kuvattiin Aura -sanomalehdessä 1880-luvun lopulla mm. seuraavaan tapaan;

"Itse Fabrellin myymälä ei ollut sitä laatua, joka nykyaikana on yleinen, vaan näkyy se olleen vaan tavallinen varastohuone, sijaitseva sen talon pihalla, jossa Fabrell piti asuntoa. Tämä talo kuuluu olleen sama, jonka kauppahuone A. W. Landzett sittemmin omisti. Ken nyt halusi ostaa jotakin, meni Fabrellin luo ja ilmoitti että "oli puotiin asiaa". Silloin Fabrell-ukko tavallisesti puettuna pitkään siniraitaiseen, puuvilloilla sisustettuun makuumekkoon, pitkä merivahapiippu suussa - niin elävästi on ukon ulkomuoto kuvautunut silloisten lasten, nykyisten vanhusten mieleen - otti "puodin" avaimet kouraansa, jonka jälkeen sitä sitte lähdettiin kaupoille.

Kauppaa hierottaessa käydä retusteli ukko edestakasin lattialla. Kun summasta oli sovittu, ja rahat suoritettu lähdettiin pois ja puoti suljettiin taasen. Epäilemättä naukkujakin nautittiin suun sovittajaisiksi.

Kauppatavaroina oli kai alussa tuotteita, joitten myyminen tavalla tai toisella oli maalla sallittu, kuten maatalouden tuotteet, suola, lasi-, porsliini-, rauta- ja vaatetehtaiden teokset, mutta sittemmin tupakka, kahvi ja muut koloniaalitavarat sekä mausteet."

Kauppias Fabriell ei varmaankaan ollut mikään tyhjäntoimittaja, vaan aivan kelvollinen kauppamies. Kun palovakuutusta varten selvittettiin kaupungissa ja maaseudulla olevien rakennuksien arvoja vuonna 1835, merkittiin Fabrellin kohdalle Uskelan pitäjässä 2.820 ruplaa.

Gustaf Fabrell oli naimisissa Wilhelmina Landzettin kanssa, joka oli Perttelin Vihmalon kylän Sipilästä kotoisin ollutta sukua. Wilhelminan veli August Wilhelm Landzett perusti nimeään kantaneen kauppahuoneen ja työskenteli uransa aikana paitsi Salon kauppalassa, myös Turun kaupungissa. Lopulta hän muutti Mynämäelle oltuaan tätä ennen lankonsa puotiapulaisena.

Gustaf Fabrellin kuoltua leski Wilhelmina piti liikettä, kunnes pariskunnan Erik -poika otti ohjat käsiinsä. Erik Fabrell kuoli jo 1856 ja Saloon palannut August Wilhelm Landzett otti kaupan haltuunsa perustamansa yhtiön lukuun.

Tarinaa naisista

Tammikuussa 1884 kuoli Marttilan pitäjässä Ollilan kylän Knaapin eli Vanhatalon rusthollarin vaimo Ulla Karoliina Simontytär. Leskeksi jäänyt isäntä Matti Vanhatalo laitatti kuusi päivää myöhemmin ilmestyneeseen Aura -viikkolehteen kuolinilmoituksen tästä surullisesta tapahtumasta. Puolison lisäksi tätä vainajaa jäivät kaipaamaan kuusi poikaa, yksi miniä, yksi lapsenlapsi sekä lukuisat muut sukulaiset ja tuttavat.

Kuka sitten oli tämä Ulla Karoliina Simontytär? Tällä kertaa otan tarkasteluun ainoastaan hänen matriarkaalisen sukupuunsa eli naispuoliset esivanhemmat. Tehtävä on luontevinta aloittaa tutkimalla Marttilan rippikirjoja, joista Ullan löytää Knaapin nuoremman isäntäväen joukosta ensimmäisen kerran vuonna 1852. Tuolloin hän saapui pitäjän kappeliseurakunnan, Kosken Tl Hongiston kylän Mäen verotalosta mentyään naimisiin Matti Vanhatalon 12. päivä lokakuuta mainittuna vuonna. Kosken Tl vihittyjen luettelon mukaan pariskunta sai toisensa morsiamen kotitalossa ja ennestään naimattomana sekä hyvämaineisena naisena Ulla Karoliina pukeutui seremoniassa huntuun.

Ulla Karoliina on merkitty kastettujen luettelon syntyneeksi 4.9.1833 Mäen talossa isäntä Simo Johanssonin ja vaimonsa Ulrika Karolina Michelsdotterin perheen vanhimpana lapsena. Nimi kirjoitetaan johdonmukaisesti rippikirjoissa muotoon Ulrika Carolina ja kuten edellä käyttämästäni merkinnöistä selviää, ovat hänen vanhempiensakin nimet saaneet papin käsissä ruotsinkielisen asun. Marttilan pitäjä Euran (nyk. Tarvasjoki) ja Kosken Tl kappeliseurakuntineen oli toki lähes täydellisesti suomenkielinen. Tässä pienessä kertomuksessa olen kuitenkin päätynyt käyttämään nimenomaan alkuperäisdokumenteista löytyviä kieliasuja selkeyden takia.

Ulla Karoliinan äiti oli tyttärensä kaima, mutta hänen patronyyminsä oli Michelsdotter. Hän oli nähnyt päivänvalon ensi kerran silloisen Perttelin, nykyisen Kuusjoen pitäjän Diskarlan l. Tiskarlan kylän Haikian talossa 4.10.1806. Molemmat vanhemmat olivat kotoisin Somerolta, vaikka tuolloin he isännöivätkin Haikiaa. Someron Häntälän Sepän talossa 20.9.1770 syntynyt Maria Johansdotter oli mennyt lokakuussa 1789 naimisiin itseään 14 vuotta vanhemman Henrik Michelssonin kanssa. Henrik oli Haikian edellisen isännän poika. Hän kuitenkin kuoli jo 1796 ja Maria avioitui toisen kerran Somerolta tulleen Michel Henrikssonin kanssa, joka taasen oli vaimoaan paria vuotta nuorempi.

Someron rippikirjoja tutkimalla Maria Johansdotterin vanhemmiksi Häntälän Sepän talossa paljastuvat edellisen isännän poika, nuori isäntä Johan Jacobsson (s. 1747) ja vaimonsa Caisa Matsdotter. Caisalle on merkitty vuosien 1771-76 rippikirjaniteeseen syntymävuodeksi 1746. Vihittyjen luettelo kertoo lisäksi Caisan tulleen Somerolle Perttelin Kuusjoenperän Luikilta. Näin täytyy palata takaisin pertteliläisiin lähteisiin ja erityisesti 1740-luvun lopun rippikirjoihin. Onhan toki luultavaa, että Caisa olisi myös syntynyt Luikin talossa. Näin itseasiassa onkin.

Perttelin kastetuista täsmentyy "Catharinan" eli kotoisemmin Kaisan syntymäpäiväksi 29.11.1744 ja vanhemmiksi Luikin talollispariskunta Mats Simonsson sekä Kirstin Matsdotter. Rippikirjasta perhe löytyy vuosien 1750-56 niteen sivulta 66. Kaisan syntymäaikana rippikirjassa 1757-1762 onkin sitten 29.11.1745, joten tätä taustaa vasten Someron kirjoissa oleva virheellinen vuosiluku ei tunnu kovinkaan omituiselta. Samalta sivulta isä Matsin syntymävuodeksi saadaan 1718 ja äiti Kirstinin 1719. Loogisesti kannattaa tutkia Perttelin ja lähipitäjien vihittyjen luetteloa. Vihkiminen tapahtui käytännössä lähes aina morsiamen kotikirkossa. Tässä tapauksessa häät vietettiin Marttilan pitäjässä 25.3.1741. Ympyrä on siis sulkeutunut ja tarina palaa sinne, mistä se alkoikin, Marttilaan. Juutilan kylän Naapurin talon rusthollari Mats Erikssonin ja vaimonsa Kirstin Henriksdotterin perheen neljäs lapsi Kirstin, kastettujen luettelossa Christina, oli itse asiassa syntynyt jo hieman aiemmin kuin Perttelin rippikirjaan on merkitty. Christinan syntymäpäivä oli 3.6.1716 ja kaksi päivää myöhemmin hänet kastettiin.

Mats oli tullut Juutilaan kotivävyksi Pöytyän Karhunojalta mentyään 29.12.1707 naimisiin Kirstin Henriksdotterin kanssa Marttilassa. Lasse Iso-Iivarin julkaisemien talonhaltijaluetteloiden mukaan Kirstin isä oli mitä todennäköisimmin Naapurin isäntänä vuosina 1684-1710 ollut Henrik Jacobsson (s. 1655-k.1722). Henrikin vaimo, Kirstin äiti taasen oli miestään vuoden verran vanhempi ja kuoli Naapurilla 17.11.1726. Hänet haudattiin kirkon lattian alle joulukuun 11. päivä samana vuonna.

Sukututkimus on perinteisesti selvittänyt lähinnä isälinjoja, mutta yhtä antoisaa on tutkia myös pelkkiä naisten muodostamia sukuketjuja. Tässä nimenomaisessa tapauksessa ketju on luontevaa päättää nimenomaan tammikuussa 1884 menehtyneeseen Ulla Karoliinaan. Kuten kuolinilmoituksesta saattaa huomata, hänellä ei ollut lainkaan tyttäriä. Mieslinjaisessa sukututkimuksessa puhuttaisiin erään sukuhaaran sammumisesta tältä osin, mutta niinhän ei Ullan kohdalla käynyt. Hänellä oli ainakin yksi lapsenlapsi ja luultavasti ainakin muutamilla muillakin pojilla oli jatkossa omaa perhettä.

Tämän naislinjan kantatila oli siis Marttilan Juutilan kylän Naapurin talo. Valitettavasti en ole onnistunut paikallistamaan missä tämä kyseinen tila on 1600-luvulla sijainnut, mutta Juutilan kylä toki löytyy Hämeen Härkätien varrelta. Pitäjän muiden kylien tapaan se on ollut muodoltaan pitkulainen, Paimionjoesta lähtevä kaistale. Esimerkiksi Kansalaisen Karttapaikasta nimeä Juutila ei enää tapaa, mutta sinänsä kylä on olemassa. Alla oleva kuva on otettu Hämeen Härkätien suunnasta suurinpiirtein kohti pohjoista ja Tiipilän kylää. Maisema on todennäköisesti Ulla Karoliinan esiäitien aikaan ollut lähestulkoon samanlainen lukuunottamatta kuvan rakennuksia, jotka ovat viimeisten vuosikymmenien ajalta.

Muoti muuttui vaikka väkisin

Venäjän tsaari Pietari Suuri uudisti ainkoinaan myös ennen niin voimakkaiden pajarien pukeutumista. Tämä tosin tapahtui melko yksipuolisella tavalla!

Erilaisia Limpereitä

Hämeenlinnassa asunut Adolf Lindberg syntyi 15.5.1830. Hänen kerrotaan olleen pienenä niin heikon, että peräti kolmesti lapsi puettiin valekuolleena ruumisvaatteisiin. Pikku hiljaa pienokainen vahvistui ja eli loppuelämänsä hyvinkin terveenä. Harrastuksena Adolfilla oli jo nuoresta pojasta lähtien puunveisto. Kotitalonsa, Korppoon Aspön Östergrannaksen vajarakennukseen hän vähitellen perusti kokonaisen puusepänverstaan. Vanhemmat vastustivat puusepänoppiin lähtemistä, vaikka Adolf itse olisi tätä kovasti toivonut.

Eräällä Turun reissulla Adolf jäi seuraamaan puusepänliikkeessä sorvarin työtä. Ammattimies ei tästä oikein pitänyt ja hieman äreästi kysyi Adolfilta "Mitä sinä siinä töllistelet?". Adolf sanoi katsovansa miten muut sorvaavat ja sai yllättäen tilaisuuden näyttää omia taitojaan. Mestarin ällistykseksi hän tuntui osaavan asiansa. Tästä oli lopputuloksena Adolf Lindbergin jääminen 16 vuoden iässä puusepänoppiin Turkuun.

Ura vei hänet lopulta työnjohtajaksi erääseen turkulaiseen liikkeeseen, mutta erään kuolleesta isästään näkemänsä unen jälkeen Adolf päätti matkustaa Pietariin. Matkalla hänen käyttämänsä laiva poikkesi Helsinkiin, jossa alukseen astui eräs Adolfin tuttava. Tämä sai puuseppämme jäämään tähän välisatamaan Pietarin sijasta. Helsingistä Adolf Lindberg tuntemattomasta syystä muutti Hämeenlinnaan. Tämä oli sinänsä outoa, koska Adolfin äidinkieli oli ruotsi, kun taas Hämeenlinna oli suomenkielinen kaupunki.

Hämeenlinnasta Adolf vuokrasi ensin Lukiokadun kulmasta erään pajarakennuksen, jonne hän sijoitti asuinhuoneen lisäksi pienen verstaan. Tontin toisella puoliskolla oli satulamaakarin talo, jossa asui tämän leski tyttärineen. Köyhänä miehenä Adolf sai päähänsä "naida rahaa" ja ottaa vaimokseen Karoliina -nimisen tyttären. Tosin hän ei ollut tätä koskaan edes nähnyt. Monien kommelluksien jälkeen naimiskauppa onnistui, tosin sulhanen oli unohtanut mm. ensimmäiset treffinsä mainitun tyttären kanssa.

Avioliitto päättyi Karolinaan kuolemaan kesällä 1872. Vajaan vuoden päästä Adolf meni naimisiin Sipoossa syntyneen Maria Lovisa Silfverin kanssa. Tämän vaimon hän joutui saattamaan hautaan jo seuraavan vuoden alussa. Kolmanneksi puolisoksi tuli 6.12.1874 sääksmäkeläinen Amanda Emanuelintytär.

Adolf oli ottanut sukunimensä Lindberg Turun vuosinaan, mutta hänen veljensä käyttivät nimeä Erlund. Hämeenlinnassa Adolfin sukunimestä oli hieman tietynasteisia, jopa koomisia ongelmia. Hänellä nimittäin oli jo 1860-luvulla talossa oikein äkäinen, suorastaan riiviömäinen kukko. Kukko hätyytti ohikulkijoita ja vähitellen Adolf Lindberg opittiin tuntemaan Kukko-Limperinä. Kaupungissa oli toinenkin saman sukunimen omannut puuseppä, joka kulki lisänimellä Ameriikka-Limperi. Toki Hämeenlinnassa asui muitakin Lindbergeitä, joilla oli mm. sellaisia liikanimiä kuin Ajuri-Limperi, Sutari-Limperi, Posti-Limperi ja Porvari-Limperi. Lisänimet kertoivat siis itsekunkin ammatista tai asemasta yhteiskunnassa.

Suomalaiseen rehtiin tapaan eräitä Lindbergeitä alettiin kutsua hieman tarkemmilla nimillä. Näistä tulkoon mainituiksi Autuas-Limperi, Maha-Limperi, Emä-Limperi ja Kakka-Limperi. Onneksi Hämeenlinnassa ei asunut enempää Lindbergeitä, siksi vauhdikkaalla tavalla he liikanimiä naapureiltaan saivat.


Lähde : Sukututkija nro 3-5, 1921

Räätälinkisälli August Nappi ja rakkauden menettämisen tuska

Eräs kaukainen "setäni" eli esi-isäni veli oli Lohjansaaren Paavolan sotilaan torpassa perheineen asunut Isak Warell. Hän oli syntynyt Lohjan Varolassa räätäli Nils W:n ja Leena Eriksdotterin neljäntenä lapsena. Samalla hän oli Nilsin esikoispoika.

Naimisiin Isak ehti vasta hieman varttuneemmalla iällä, lokakuussa 1811. Vaimo Eva Kaisa Nyström oli miestään 11 vuotta nuorempi sahuri Gabriel N:n ja Kaisa Wikbergin tytär, joka oli syntynyt Mustion ruukilla. Isakilla ja Eva Kaisalla oli kaksi lasta. Esikoinen Eva Lovisa syntyi maaliskuussa 1813 ja oli naimisissa Karjaan Romsarbyn torpparin, Karl Magnus Sandholmin kanssa.

Hieman vajaat neljä vuotta myöhemmin sai Eva Lovisa seurakseen pikkuveli Kustaa Fredrikin. Hän peri isältään ammattinsa ja teki elämäntyönsä räätälinä asuen mm. Hermalan kylässä. Puolisonsa Anna Stina Paulinin kanssa hänellä oli ainakin kolme poikaa, joista vanhin, nimeltää Karl August, työskenteli 1800-luvun loppupuolella ajurina Helsingin kaupungissa.

Tässä hyvin lyhyessä tarinassa oli siis peräti kolme räätäliä kolmessa sukupolvessa. Heille ei käynyt yhtä onnettomasti kuin herra August Napille, jonka traaginen tarina löytyy ohesta!

Räätäliperheestä löydät tarkempia tietoja kotisivuiltani.