Vielä yksi perhe Katteluksesta

Bengt Cristian Sevón, s. Halikossa 25.11.1805, k. Turussa 16.2.1868, vanhemmat papiston apulainen Johan Fredrik Sevón, s. Paimiossa 10.4.1771, k. Angelniemen kappalaisena 26.2.1833 ja Ulrika Charlotta Fahlstén, s. 1780, k. Maariassa 28.11.1854. Muutti kotoaan Halikosta Turkuun 1822, jossa toimi kauppa-apulaisena J. Thorénilla.

Vuokraviljeli Ruissalon kartanoa Maariassa, josta muutti 10.5.1847 Kattelukseen ostettuaan sen Ruissalon Kuninkaankartanossa 29.5.1846 päivätyllä kauppakirjalla Arvid Viktor Carlstedtilta. Muutti perheineen Maariaan 11.3.1851.

Omisti Katteluksen jälkeen Maarian Friskalan (Hirvensalon saaressa) ja Vahdon Lavamäen [Wil18, TAB. 69. p. 221].

~ Puoliso Turussa 22.6.1845 Vendla Sofia Ahlblad, s. Tammelan Jokioisissa 13.1.1824, k. Turussa 24.2.1898, vanhemmat Jokioisten ruukin mestarisälli (mästersven) Erik Ahlblad, s. 14.5.1884, k. Jokioisten tehtaalla 30.11.1851 [tullut tehtaalle rengiksi 1807, sitten sepän hiilirenkinä, sepän renkinä, seppänä ja vasaraseppänä sekä mestarisällinä] ja Eva Jonaksentytär Westgöthe, s. Jokioisten tehtaalla 16.4.1790, vih. 28.10.1810, k. ? [Elossa 1857, synnytti ainakin 11 lasta 1811...1834; useat tyttäret muuttivat Turkuun. Fagervikiin muutti Pohjasta 1789 hammarsmeden Jonas Wästgöthe med hu och 3 barn.].

Lapsia:

°   Bengt Ivar, s. Katteluksessa 11.8.1847 [Wil18, TAB. 70, p. 221].

°   Viktoria Charlotta, s. Katteluksessa 18.2.1850.

°   Alma Selina, s. kaksosena Maariassa 28.4.1853.

°   Vendla Alina, s. kaksosena Maariassa 28.4.1853.

°   Bertha Natalia, s. Maariassa 17.6.1858.

°   Karl Johan, s. Maariassa 27.5.1860, k. Kakskerrassa 10.8.1869.

Johan Dahlmanin puumerkki

Vanhin veli Johan Dahlman omisti Alimmaisen 16.5.1763...12.4.1777. Hänelle myönnettiin vaadittavat kolme lainhuutoa tilanosaansa 23.3.1768, 23.1.1769 ja 23.4.1770. Kiinnekirjaa ei ole löytynyt. Riidat veli Nilsin kanssa jatkuivat kihlakunnanoikeudessa, vaikka tila oli jaettu. Velkajutuista päätellen taloudellinen tilanne ei ollut kovin vakaa.

Johan vaihtoi tilansa Bernt Johan Brunovin omistamaan puolikkaaseen Sammatin Luskalan säteristä. Perhe muutti Luskalaan ensi sulilla 1777. Myös veli Fredric asui Alimmaisessa kunnes muutti 1769 Kiskon Leilään ja palasi sieltä Katteluksen Ylimmäiseen, jossa avioitui ja muutti edelleen veljensä luo Luskalaan. Tavallisesti puumerkki liittyi taloon ja talon jaon yhteydessä seurasi toista puolikasta toisen puolikkaan ottaessa vähän muunnellun uuden puumerkin.

Nils Dahlman näyttää ottaneen käyttöön peilikuvan (kuvat 8 ja 9), mutta ei ole varmuutta siitä, katsottiinko puumerkin peilikuva eri merkiksi. Johan Nilsinpoika Dahlman käytti isänsä puumerkkiä, kuten käy ilmi kuvasta 6, ja muistakin lähteistä. Hänen poikansa käytti setänsä Nilsin tapaan puumerkin peilikuvaa ostaessaan Luskalan isältään (kuva 7). Tässä talon puumerkki siirtyi muuttajien mukana.

Johan Nilsinpoika Dahlmanin puumerkki
jäljennöksessä Kuoksan perinnönjakokirjasta [KO 26.4.1779 § 7].

Täck - Ahovaara

Kiskon Kavaston kylän Triisin talossa vuonna 1764 syntyneestä Elias-pojasta tuli aikanaan torppari Metolan kylän Eskolan taloon. Vaimokseen tämä herra otti Stina Matsdotterin, jonka isä oli suutari Mats Urholin Kiikalan Hitolasta. Stinansa kanssa Elias, joka käytti sukunimeä Täck, sai yhteensä viisi lasta; Annan, Christinan, Eliaksen, Helenan ja Gustavin.

Sisarukset syntyivät vuosien 1798-1807 välillä. Ainakin neljä heistä eli aikuiseksi ja meni tahollaan naimisiin. Elias Täckin kuoltua Stinan nai Toijan Ilveksen talon poika, Henrik Christersson.

Annan puoliso oli Toijan Mommolan kartanon renki David, Eliaksen Eva Ahlfrors Orijärveltä, Helenan salolainen Gustav Willman ja Gustavin torpparin tytär Hedvig Tieksmäen Lampolan talon mailta.  Jokainen näistä neljästä sisaruksesta käytti sukunimeä Täck, joka sitten siirtyi seuraavillekin sukupolville.

Lopulta vuonna 1835 Metolassa syntynyt pitäjänsuutarina leipänsä ansainnut Vilho Täck suomensi nimensä Ahovaaraksi. Vilho asusteli viimeistään 1860-luvulla perheineen Toijan kylän Mellerin mailla torpparina tehden siis myös suutarin töitä. Hänellä oli kahden vaimonsa kanssa yhteensä yhdeksän lasta.

Näistä vaimoista jälkimmäinen oli Lohjan Varolasta lähteneeseen Warelius -sukuun kuulut Maria Matilda ja ensimmäinen Maria Christina Alen, piika Greta Johansdotterin avioton tytär Kiikalasta. Ahovaarojen sukua asuu edelleen Kiskossa, joka nykyisin kuuluu Salon kaupunkiin.

Tarkemman sukupuun löydät kotisivuiltani Wareliusten kohdalta.

Kattelus jako

Olen usein kirjoitellut Karjalohjan Katteluksen rusthollista Matti Mäkelän antamien tietojen perusteella - niin tänäänkin. Nyt olemme suuressa perintöriidassa 1700-luvun puolivälissä. Riidan aikana taloa isännöi Johan Dahlman. Riidan seurauksena suoritettiin isojako 1763...1769. Isojaon aikaan talossa oli jo vanha rakuunan torppa Haavasniemessä. Se jäi yhteiseksi molemmille tilanosille. Talon ensimmäinen varsinainen torppa Alberga jäi Alimmaisen torpaksi. Torpan rakennukset oli tehnyt torppari Jacob Alberg (taulu 16, s. 44), joka mainitaan ensi kerran kauden 1747...1754 rippikirjassa. Torpan paikka on merkitty isojakokarttaan vuodelta 1763 nykyiselle sijalleen. Vielä 1752 Jacob Ahlberg asui rippikirjan mukaan torpparina Pellonkylässä. Sitä ennen hän oli ollut seppänä vaimon kotitalossa Murrossa. Tämä käy ilmi rippikirjasta ja 9.9.1747 kihlakunnanoikeudessa olleesta riitajutusta, joka jatkui vielä 17.11.1750. Erikseen selviää, että isovihan aikana oli Jacob Ahlbergin vaimon Maria Grelsintyttären isää, Murron isäntää Grels Thomasinpoikaa pahoinpidelty niin, että hän kuoli saamiinsa vammoihin 8.2.1718. Syytteeseen joutui Karjalohjan entinen nimismies Anders Hahl, joka oli antanut venäläisten sotilaiden suorittaa teon. Leski Brita Matsintytär nosti syytteen, joka siirtyi tutkijalautakunnan selvitettäväksi. Hahlia vastaan nostettiin runsaasti erilaisia syytejuttuja isovihan jälkeen 1720-luvulla.

Talo jakautui kahteen osaan: N:o 1 oli Alimmainen eli Nedergård 8/13-osaa ja N:o 2 oli Ylimmäinen eli Övergård 5/13-osaa. Nimitys Nyby eli Uusikylä lienee saanut alkunsa Ylimmäisestä. Jako-osat johtuvat kuudesta pojan osuudesta ja yhdestä tyttären osuudesta. Isän alkuperäinen toivomus tyttären saamasta yhtä suuresta perintöosuudesta veljien kanssa ei siis toteutunut. Lain mukaan tytär peri vain puolet pojan osuudesta. Vanhin veli Johan peri oman osansa ja osti itselleen veljien Fredric, Herman ja Daniel osuudet. Nilsille joutuivat oman osuuden lisäksi sisaren, Kuusian Vanhatalon emännän Magdalenan ja veljen, räätäli Jeremias Dahlmanin osuudet.

Maanmittari Hans Fattenborg suoritti isojaon ja tilan halkomisen peltojen osalta 1763, mutta toimitus saatettiin päätökseen vasta 1769, jolloin myös metsät jaettiin. Isojakokartta on säilynyt ainakin Katteluksessa olevana versiona, alkuperäisenä konseptina maanmittauskonttorissa ja puhtaaksipiirrettynä versiona Maanmittaushallituksen arkistossa. Karttaselitys on säilynyt sekä konseptina että puhtaaksikirjoitettuna.

Hans Fattenborgin mittausten mukaan tilalla oli peltoa 31 tynnyrinalaa 25 kapanalaa ja niittyä 120 tynnyrinalaa 28 ½ kapanalaa. Lisäksi oli kovapohjaista nurmea (hård wall), joka tuotti 25 7/8 parmasta heinää sekä kosteaa luhtaniittyä (starr wall), joka tuotti 29 7/8 parmasta heinää. Metsän alaksi saatiin 873 tynnyrinalaa. Tynnyrinala sisälsi tuolloin 32 kapanalaa ja oli suuruudeltaan 14.000 neliökyynärää eli 4.936, 41 m2. Tynnyrinala vastasi siis noin puolta hehtaaria. Peltojen alaksi tuli tämän mukaan 15,7 ha, niittyjä oli 59,7 ha ja metsää 430,9 ha eli yhteensä 506,3 ha. Lisäksi tulivat heinän määrillä mitatut niittymaat. Parmas heiniä eli 1 aami vastasi nähtävästi kuutta leiviskää ollen n. 51 kg. Leiviskä sisälsi 20 naulaa á 425 g eli painoi 8,5 kg. Heinämitat ovat kirjallisuudessa hyvin epämääräiset ja niiden suuruuksista on vaihtelevaa ja osittain ristiriitaistakin tietoa.
Metsästä arvioitiin maan laatu lähinnä luokitellen se kaskeamiseen sopivaksi tai sopimattomaksi. Vastaavaan arvioon on helppo päätyä nykyisenkin metsämaan perusteella. Muutoin metsästä todettiin, että se oli kaikkialla hakattu kaskea tai hiilimiiluja varten, joten tukkimetsää ei ollut. Siellä täällä löytyi jonkinverran kuusta aidaksiksi ja nuorta koivua haloiksi.

Sammatin Myllykylästä

Sammatin Myllykylän Arvelan talon vaiheet 1800-luvun loppupuoliskolla ovat isäntien osalta hieman moninaiset. Stenströmien esipolvet olivat tulleet isänniksi jo 1600-luvun puolella, kun Jacob Larsson sai talon hallintaansa joskus 1600- ja 1700-lukujen vaihteessa. Sama suku isännöi Arvelaa aina 1800-luvun lopulle saakka.

Vuonna 1827 Arvelassa syntynyt Abram Stenström sai talon isännyyden joskus 1850-luvulla. Hän oli naimisissa Nummen Sierlan kylän Salmelta kotoisin olleen Anna Hedvig Nygrenin (s. 1829) kanssa. Pariskunta ehti saada neljä lasta, mutta ikävä kyllä Abram menehtyi nuorella iällä vuoden 1858 joulukuussa. Tuolloin nuorin lapsista oli vain kuuden kuukauden ikäinen.

Kauaa ei Anna Hedvigin tarvinnut leskenä olla, sillä joko romanttiset tai ehkä sittenkin käytännölliset syyt toimittavat hänet uuteen avioon Abramin nuoremman veljen, Adolf Fredrikin kanssa. Tämä oli vaimoaan 10 vuotta nuorempi. Tästä avioliitosta syntyi viisi lasta, mutta perheonni Arvelassa päättyi elokuussa 1877 Adolf Fredrikin kuolemaan. Hieman ennen kuolemaansa Adolf Fredrik Stenström oli ehtinyt luovuttaa Arvelan poikapuolelleen Karl Abraham Stenströmille, jonka vaimo oli Amanda Matilda Rosendahl.

Adolf Fredrik ja Anna Hedvig puolestaan muuttivat naapuriin eli Myllykylän Naatulle, joka oli ikivanha sotilasvirkatalo. He eivät itse omistaneet sitä, vaan olivat ns. arrendaattoreita eli tilanvuokraajia. Naatulla Adolf Fredrik siis menehtyi ja Anna Hedvig meni kolmannen kerran naimisiin. Uusi mies oli Salon Pullolan kylästä kotoisin ollut Magnus Vilhelm Kaven, jonka kanssa Anna Hedvig vihittiin syyskuussa 1881. Mikään puhdas pulmunen ei tämä virkatalon uusi vuokraaja ollut, sillä hän oli Karjalohjalla viettäminään vuosina saanut tuomion mm. paloviinan luvattomasta myymisestä.

Anna Hedvig kuoli marraskuussa 1887 Naatulla ja Magnus Vilhelm löysi vuonna 1891 uudeksi vaimokseen em. Amanda Rosendahlin, jonka mies Karl Abraham Stenström oli jo ehtinyt kuolla. Kavenilla ja Rosendahlilla oli yksi yhteinen lapsi, 1892 syntynyt Johan Magnus.

Karl Abraham Stenström oli luopunut Arvelasta jo 1881 asettuen entisen kotitalonsa maille ns. vapaaksi torppariksi. Uudeksi isännäksi oli tullut Suomusjärven Laidikkeen kylän Öystin muonatorpparin poika Gustaf Wiman, jonka vaimo oli Edla Nyman. Viimeksi mainittu oli avioton lapsi, jonka äiti oli Karjalohjan Särkijärven Vappulan rusthollin tytär Eva Lisa Nyman.


Edellä mainituista henkilöstä vain Amanda Matilda Rosendahl ei näyttäisi olevan sukua itselleni. Sukututkijana piirtäisin mielelläni kaavioita, joista nämä erilaiset sukuyhteydet selviäisivät ulkopuolisellekin. Valitettavasti en toistaiseksi ole löytänyt sellaista työkalua, jolla voitaisiin näppärästi osoittaa useamman kuin kahden henkilön keskinäiset sukulaisuudet graafisesti. Mikäli sinulla hyvä lukijani on päteviä ehdotuksia, kuulisin niistä mielelläni,

Herra Carlingin mainetodistus

Karjalohjan Mustlahden kylän Sorrin talon tytär Eeva Leena (1804-1887) sai alkusyksystä 1830 aviottoman tyttären, jolle annettiin nimi Stina Lovisa. Myöhemmällä iällä Stina Lovisa käytti sukulaisten tavoin sukunimeä Sorren. Äiti Eeva Leena meni 1838 naimisiin Mustlahden Ylhäisten rusthollin torpparina olleen Abraham Dammin kanssa, mutta avioton tytär joutui kasvatiksi Sorrille.

Stina Lovisa ehti jo 27 vuoden ikään saakka ennen kuin ovelle ilmestyi kosija. Tämä ei sitten ollutkaan ihan kuka tahansa torppari, sillä sulhaseksi osui Lohjan Outamon rusthollin nuori isäntä Olof Herman Carling. Nuoren miehen vanhemmat olivat Kaskisissa syntynyt Outamon edellinen rusthollari Herman Henric Carling ja hänen puolisonsa Gustava Boström. Outamon isä Carling oli saanut hallintaansa vaimonsa ensimmäisen miehen, Gustaf Henrik Leekmanin jälkeen. Tämä herra oli toiminut mm. henkikirjoittajana ja asunut Outamossa ainakin jo 1810-luvulla.

Kun Gustava Boström kuoli keuhkotautiin kevättalvella 1839, otti Herman Henric uudeksi puolisokseen Nummen Järvenpään kylän Uotilan rusthollarin tyttären, Christina Landenin. Ikävä kyllä myös Christinan kohtaloksi tuli menehtyä keuhkotautiin vain viitisen vuotta häiden jälkeen, maaliskuussa 1846. Kun Herman Henric Carling itse kuoli kesällä 1849, tuli Olof Hermanista nuorella iällä Outamon isäntä 1850-luvulla. Naimisiin mentyään hän kuitenkin lähti Lohjalta asettuen nuorikkonsa kera Orimattilaan. Sen jälkeisistä vaiheista en ole kerännyt tietoa.

Olin jo itseasiassa unohtanut koko miehen olemassaolon, mutta Digitaalisesta arkistosta löytyneet Karjalohjan perunkirjat sisälsivät yllättäen myös muutamia mainetodistuksia. Sellainen oli nimittäin miehellä oltava, jos aikoi naimisiin. Tämän erittäin tärkeän dokumentin antoi herra Carlingille Lohjan pitäjänapulaisena vuosina 1851-1872 työskennellyt Karl Erenius, josta tämän jälkeen tuli Espoon kirkkoherra ja lopulta lääinrovasti. Mainittakoon vielä lopuksi, että Outamon Carlingien suvun kantaisänä voitaneen pitää pietarsaarelaista kauppiasta, Matts Carlingia, joka kuoli vuonna 1766.

Sparf -sukuisia

Nummen Hyvelän kylässä 1792 asunut reserviläinen Michel Sparf nai tuon vuoden joulukuussa samassa paikassa piikana olleen Anna Nilsdotterin. Pariskunnanm esikoispoika Abraham syntyi paria vuotta myöhemmin Huhdin kylässä, mutta jo 1796 perhe oli muuttanut Sammatin Haarjärvelle. Toivo Haation mainion "Torpat ja torpparit" -kirjan mukaan vasta Michelin poika Henrik Johan Sparf mainitaan Haarjärven Nikun torpparina, mutta luultavasti jo tätä ennen isä oli käytännössä ollut saman mökin torpparina.

Michelin ja Annan lapsista ainakin kolmella oli omia jälkeläisiä, mutta toisaalta en ole koskaan seurannut jäljelle jääneiden sisarusten myöhempiä vaiheita. Joka tapauksessa poika Emanuel oli aikanaan renkinä Haarjärven Katavalla. Hänen puolisonsa Fredrika Isaksdotter oli kotoisin Suomusjärven Kettulan Pyöliltä.

Emanuelin siskon, Gretan, vei sitten vihille em. Katavan tilanvuokraajan poika Elias Michelsson. Hänestä itsestään tuli joskus 1800-luvun alkupuolella kyseisen tilan "arrendaattori". Eliaksen ja Gretan lapsista Gustaf Evert käytti sukunimeä Sparf. Sukunimikäytänteet eivät olleet millään tapaa vakiintuneet vielä 1800-luvulla, joten nimet kulkeutuivat sukupolvelta ja sukupuolelta toiselle mutkattomasti.

Edellisten pikkuveli oli sitten Nikun Sparfin seuraava torppari Henrik Johan, joka oli saanut vaimokseen Kiikalan kylän Kottarin torpparin tyttären, Stina Stenfeldtin. Morsiamen isä Jakob mainitaan myös reserviläisenä, joten ehkäpä Michel Sparf tunsi tyttärensä tulevan appiukon. Henrik Johan Sparfin ja Stina Stenfeldtin lapsista yksi oli Kalle Parvi - hän suomensi sukunimensä jossain vaiheessa. Samalla tapaa muutti nimensä hänen serkkunsa Gustaf Evert Sparfin poika Gustaf Henrik, josta tuli 1800-luvun lopulla Salo.

Kalle, kastekirjassa Carl Michael, Parvi muistetaan Sammatissa erinomaisesta hänen toimittuaan vuosikausia Elias Lönnrotin kyytimiehenä säässä kuin säässä. Tästä hyväntahtoisesta persoonasta olenkin kirjoitellut Reino Silvannon tekstin pohjalta jo kuusi vuotta sitten.