analytics

Aurajoen partaalta

Prunkkalan kappelissa eli nykyisessä Auran kunnassa tapahtui joulukuussa 1883 outoja. Leppäkosken mylläri Johan Rosendal huomasi nimittäin illan suussa seitsemäntenä päivänä myllynsä pyörivän odottamatta huomattavasti normaalia kovempaa. Mitään syytä tähän ei pitänyt olla. Niinpä hän juoksi ulos saadakseen selkoa asiaan ja huomasi samantien veden nousseen Aurajoessa melkoisesti.

Vesi kuitenkin laskeutui nopeasti normaalitasolle ja mylläri Rosendahl lähti vaimonsa Judithin luo asettuakseen yöpuulle.

Samana yönä, kello kahdentoista maissa, rusthollari Juhalan poika idän suunnalta lähti ylittämään Aurajokea lautan kohdalta päästäkseen Turkuun menevälle maantielle. Ylitys pysähtyi länsirannalle, joka olikin noussut pystyyn kuin seinä. Suuria jäänlohkareita oli sinkoutunut sinne tänne pitkin joen vartta. Juhalan pojan oli pakko palata takaisin itärannalle. Yön pimeydessä ei ollut mahdollista saada kovin selvää kuvaa tapahtuneesta.

Aamun valjettua kohtasi joelle tulleita uskomaton näkymä. Noin 100 sylen levyinen maakaistale joen rantaa oli painunut 4-5 syltä alemmaksi kuin ennen. Pelto ojineen oli kuin pommituksen jäljiltä. Jäässä ollut maa oli lohkeillut isoiksi lohkareiksi. Jokeen, joka oli normaalisti kaksi syltä syvä, oli muodostunut parin kyynärän korkuinen saari. Se oli niin leveä, että rantojen ja saaren väliin jäi ainoastaan pieni vesiränni.

Joka tapauksessa vedenjuoksu oli niin kova mylläkän alapuolisessa joenuomassa, että vettä kulki luultavasti saaren alitsekin.

Leppäkoskella koettiin kolhuja myöhemminkin, sillä kosken viimeinen mylly lopetti toimintansa 1965 suurtulvan rikottua padon. Oheinen kuva on otettu Laukkaniitun kylään vievältä sillalta. Joulukuun 1883 maanvyörymä tapahtui hieman ylävirtaan päin tästä paikasta.

Knappsbergien sotamuistoja

1900-luvun alussa kansanperinteen kerääjät merkitsivät muistiin Suomen sodan muistoja silloisessa Karjaan pitäjässä. Yksi haastateltavista oli Mustion tehtaan entinen työmies Frans Knappsberg.

Frans Edvard Knappsberg oli syntynyt marraskuun ko
lmantena päivänä 1822 Mustion tehtaan silloisen rakennusmestarin, Erik K:n tyttären, Fredrikan aviottomana poikana. Erik Knappsberg oli monipuolinen toimenmies, sillä hän oli myös tehtaan muurarimestari ja mylläri. Hänen vaimonsa Sara Sevon oli kotoisin Perniön pitäjästä. Sara ei ilmeisestikään ollut sukua Paimion pitäjän pappissuku Sevoneille, sillä hänen isänsä oli vaatimaton torppari Perniön Hämeenkylän kartanosta. Tämä Gustaf Casparsson oli ollut merisotilaana ennen rantautumistaan em. kartanon Kujanpään torppaan.

Mustiolla Erikin ja Saran perheeseen syntyi seitsemän lasta; Erik Johan, Fredrika, Karl Magnus, Sara Lovisa, Gustaf Adolf, Eva Gustava ja Alexander.

Frans Edvardin lisäksi Fredrika Knappsbergillä oli toinenkin avioton lapsia, Natalia Henrika Fre
drika. Tämä oli naimisissa Henrik Johan Fröbergin kanssa. Henrik Fröberg oli töissä Mustion tehtaalla ja 1850-luvulla hänet mainitaan lasimestarina. Perheessä oli ainakin seitsemän lasta.

Frans Edvard Knappsberg oli myös sukunimeltään Fröberg. Satulantekijän tytär Maria Sofia asui vihkimisen aikaan vuonna 1847 Lohjan Jonsbölen kylän Olarsin talossa. Nuori pari asettui Mustiolle ja siellä lapsia ilmaantui taas kerran seitsemän. Näin sekä isä Erikin että hänen molempien tyttärenlastensa perheessä oli tuo määrä jälkeläisiä.

Frans Edvardin ja Maria Sofian perhettä kohtasi suuri tragedia elokuussa 1892. Tuolloin perheen poika Karl Konrad, joka oli ammatiltaan olutkuski, matkusti vaimonsa Amandan ja lastensa Birgerin sekä Hildurin kanssa höyryvene Ajaxilla. Erään elokuisen maanantain vastaisena yönä Ajax kohtasi höyrylaiva Runebergin Hundholmenin luona. Laivat törmäsivät toisiinsa ja Runebergin keulavannas syöksyi kannettoman Ajaxin paapurin puoleiseen keskiosaan. Tuolloin Ajaxin koneenhoitaja avasti höyryhanat ja kaatuvan aluksen paineella purkautuva höyry surmasi useita veden varaan joutuneita. Surmansa sai yhteensä 38 henkeä, näiden joukossa koko Karl Konrad Knappsbergin perhe.

Lisädraamaa löytyy Karl Konradin veljen, Frans Oskarin pojan Oskar Brunon elämästä. Tämä vuonna 1889 syntynyt nuorukainen lähti 1900-luvun alkupuolella Australiaan etsimään onneaan. Kun Ensimmäinen Maailmansota syttyi, liittyi Bruno Knappsberg maan sotaväkeen. Vuoden 1916 lopulla hän joutui liittoutuneiden joukoissa Ranskaan, jossa hänen toukokuun kuudentenä päivänä 1917 haavoittui taistelutilanteessa. Päivää myöhemmin hän menehtyi saamiinsa vammoihin. Hänet haudattiin brittiläiselle hautausmaalle, joka sijaitsi pari mailia Bapaumen kaupungista.

Suvussa säilyi Brunon kohtalon lisäksi muitakin sotamuistoja, tällä kertaa yli sata vuotta vanhemmista tapahtumista. Brunon isoisä Frans Knappsberg tiesi nimittäin 1909 tarinoida seuraavaa Suomen Sodasta;

"Sodan aikana mustiolaiset matkasivat lautoilla Karjalohjan saarelle (Isosaari Lohjanjärvessä, jaettu Lohjan ja Karjalohjan kesken, oli myös Isovihan aikaan 1713 pakopaikkana). Kun venäläiset tulivat Piispalaan, he hajoittivat rakennuksen ja tekivät itselleen lautan ja lähtivät takaa-ajoon. Juuri kun he tulivat toiselle puolelle, ampui eräs talon palvelijoista kuoliaaksi päällikön, ja niin muut venäläiset kääntyivät takaisin."

Ei ole lainkaan mahdotonta, että tämä entisen työmiehen muistelma olisi vieläkin kaukaisempaa perua ja tapahtumat Isovihan aikaisia.


Jutussa mainittu Sara Sevon oli kuin olikin samaa sukua kuin paimiolaiset. Pertti Saarinen toimitti ystävällisesti seuraavat, perusteelliset tiedot Knappsbergien ja Sevonien yhteydestä. Kiitos Pertti!



1. Jaakko Rekonpoika Ylistalo #43670 ammatti: talollinen, aviol. - #43671. Jaakko kuollut Paimio Ilttula. Paimion Ilttulan kylän Ylistalon eli Knaapin isäntä 1586-1596 sekä lautamies. Talon koko oli 6 tankoa ja vero 4 äyriä. Kylällä oli yhteinen peltoalue josta noin 6 metrin pituisen tangon avulla mitattiin kullekin talon koon mukainen sarkamäärä. Kylvö oli tuolloin yleensä noin 3/4 pannia eli noin 70 litraa siemenviljaa tankoa kohti.
Lapset:
2. i Jöns (Jösse, Jussi) Jaakonpoika Ylistalo #43667.

2. Jöns (Jösse, Jussi) Jaakonpoika Ylistalo #43667 s. Paimio Ilttula, ammatti: talollinen, aviol. - #43668. Jöns kuollut Paimio Ilttula. Paimion Ilttulan Ylistalon eli Knaapin (6 tankoa) isäntä 1597-1628, nimismies 1624-1627, jahtivouti, lautamies 1629-1632. Vuonna 1629 määrättiin yleisten teiden ja siltojen katselmusmieheksi. Syyskäräjillä v.1623 nimettiin Jussi jahtivoudiksi. Oli vauraasta talosta. Alkoi pitää ratsumiestä v.1639. Hänen köyhyyteensä vedottiin kumminkin, kun hänet tuomittiin virkavirheestä sakkoihin ja asia jätettiin "herran huomaan". Hän oli ottanut pitäjäläisiltä 3 viikatetta, 3 sirppiä, 3 kirvestä, röijyjä, naudan, maltaita, ym. tavaraa.
Lapset:
3. i Pärttyli Jössenpoika Ylistalo #43669.
4. ii Heikki Jössenpoika Sievola e Ylistalo #43662.
iii Jöns Jössenpoika Ylistalo #89761 s. Paimio Ilttula, aviol. Ingeborg Niilontytär #89762.

4. Heikki Jössenpoika Sievola e Ylistalo #43662 s. Paimio Ilttula, ammatti: rusthollari, aviol. (1) - #46116, aviol. (2) Margareta Matintytär Lauri #43663, s. Paimio Huso, (tytär keiden Matti Erkinpoika Lauri #43703 ja - #43704) k. noin 1667, Paimio, aviol. (3) 03.03.1674, Lisbeta Jakobsdotter #46115. Heikki kuollut 00.00.1684, Paimio Sievola. Nimismies 1653-1681, kestikievarin pitäjä, postitalollinen. Huson Laurintalon vävy jota isännöi 1628-1643. Istui säännöllisesti lautamiehenä 1631-1643. Ryhtyi suorittamaan ratsupalvelua v.1633. Luopui perintöoikeudesta puolison kotitaloon ja lunasti Sievolan 1 manttaalin autiotalon v.1637 josta maksoi veroa 17 äyriä. Isännöi Sievolaa 1644-1681. Häntä sanottiin Paimion kuninkaaksi arvostuksen sekä ehkä mahtailunsakin vuoksi. Suku alkoi käyttämään arvostettua nimeä Sievonius, Sievon, Sevonius ja Sevon. -: Ensimmäinen puoliso, nimi tuntematon. Lisbeta: Paimiolaisen pitäjänräätälin Bertil Mattssonin leski.
Lapset -:
7. i Jakob Heikinpoika Nukar e Sevon #46117.
8. ii Kristo Heikinpoika Sievo #43666 s. 00.00.1630.
Lapset Margareta Matintytär Lauri:
9. iii Jaakko Heikinpoika Sevon #43660.
10. iv Heikki Heikinpoika Sevon #43665 s. noin 1675.
v Sara Heikintytär Sievo #148479 s. noin 1643, aviol. Sigfrid Michelsson Makala #149366, s. Piikkiö, ammatti: talollinen. Wiskmanin sukukirjan mukaan vihitty 1690 Piikkiön Makalan talollisen Sigfrid Michelssonin kanssa. Tämä on ilmeisesti virheellinen vihkiaikatietotieto, koska Sigfridillä Makalan Heikkilässä oli Sara-niminen puoliso jo noin v.1665. Lapsia olivat: Maria, Brita, Christer (puoliso Lisa), Sigfred, Erick, Karin, Kirstin ja Sara. Sievolassa merkintöjä vuoteen 1661 SAY:ssa.
11. vi Juho Heikinpoika Sievo #45809.
vii Ewa Heikintytär Sievo #148480 aviol. 00.00.1685, Håkan Ekelund #148482, ammatti: majoitusmestari. Wilskmanin sukukirjan mukaan nimeltä tuntematon Ylistalon tytär.
12. viii Erkki Heikinpoika Sevon #43664.


8. Kristo Heikinpoika Sievo #43666 s. 00.00.1630, Paimio, ammatti: rusthollari, kirjuri, aviol. Maria Swenintytär #44217, k. 00.03.1728, Paimio, haudattu: 24.03.1728, Paimio. Kristo kuollut 00.00.1718, Paimio Hirvonpää. Toimi katselmuskirjurina ratsumestari Bernhard Rehbinderin komppaniassa. Oli jonkin aikaa Piikkiön kihlakunnan veronkantokirjurina. Omisti Hirvonpään rusthollin sekä Hassilan kruununtalon Paimiossa. Osti v.1670 Paimion Kajanojan ratsutilan 250 taalarilla ja 3 tynnyrillä viljaa. Vaihtoi v.1678 Toikkalan kruununrälssipalkkatilan Uskelan (Muurlan) Äijälän ratsutilan lisätilaksi Sauvossa olevaan Skiörbäckin vanhaan kruununratsutilaan.
Lapset:
16. i Johan Kristonpoika Sevonius #45813 s. 00.00.1673.
17. ii Krister Kristonpoika Sevonius #43676.
iii Henrik Kristonpoika Sevonius #46121 s. 00.02.1677, k. 00.09.1693, haudattu: 29.09.1693, Paimio.
18. iv Maria Kristontytär Sevonia #45811 s. 00.00.1679.
19. v Erik Kristonpoika Sevón #43677 s. 00.00.1681.
vi Sven (Sveno) Kristonpoika Sevonius #46122.
vii Katarina Kristontytär Sevonius #46123 s. 00.05.1689, k. 00.09.1693, Paimio, haudattu: 29.09.1693, Paimio.
20. viii Kristina Kristontytär Sevonius #44230 s. 18.02.1692.
ix Helena Kristontytär Sevonius #46125 s. 00.11.1698, Paimio, 06.11.1698, Paimio, aviol. Krister Eisenzahn #46126, ammatti: korpraali. Matkusti puolisonsa kanssa v.1745 Venäjälle.

19. Erik Kristonpoika Sevón #43677 s. 00.00.1681, Paimio, ammatti: rusthollari, aviol. 25.09.1718, vihkipaikka Karuna, Maria Westman #44218, s. 00.00.1698, Karuna, k. 22.03.1758, Paimio. Erik kuollut 29.01.1738, Paimio Hirvonpää. Hirvonpään kruununrusthollin pitäjä Paimiossa, nimismies v.1719.
Lapset:
43. i Maria Erkintytär Sewontia #44219 s. 29.02.1720.
44. ii Johan Erkinpoika Sevonius #46221 s. 08.04.1722.
45. iii Abraham Erkinpoika Sevón #46222 s. 25.03.1725.
iv Henrik Erkinpoika Sevón #45816 s. 00.00.1727, k. 03.07.1740, Paimio.
46. v Kristian Erkinpoika Sevonius #45132 s. 04.03.1732.

43. Maria Erkintytär Sewontia #44219 s. 29.02.1720, Paimio, aviol. (1) 11.10.1739, vihkipaikka Paimio, Gaspar Mikonpoika Lundberg #44220, s. 00.00.1696, ammatti: rusthollari, k. 26.04.1752, Paimio Hirvonpää, aviol. (2) 24.04.1753, vihkipaikka Paimio, Anders Pettersson Hiidenala #45817, s. 00.00.1725. Maria kuollut 26.12.1757, Paimio. (/ Marg.) Gaspar: Toinen kuolinaikatieto 03.06.1750.
Lapset Gaspar Mikonpoika Lundberg:
99. i Michel Gasparinpoika Hirvonpää #46794 s. 18.09.1740.
ii Abraham Gasparinpoika #46795 s. 27.09.1743, Paimio.
iii Johan Gasparinpoika #46796 s. 14.06.1747, Paimio, aviol. Maria Simonintytär #138025, s. 22.05.1755, k. 13.01.1824, Paimio Munkkila. Johan kuollut 23.01.1817, Paimio Munkkila. Isännöi Marjavuoren torppaa, Munkkilan tilaa Paimiossa. Kuoli köyhänä turvotustautiin. Maria: Kuolinsyy: keuhkotauti.
100. iv Kustaa Gasparinpoika Sevón #44221 s. 24.11.1749.
Lapset Anders Pettersson Hiidenala:
v Margareta Andersintytär Hiidenala #89149 s. 15.10.1753, Paimio Hirvonpää.
vi Maria Andersintytär Hiidenala #89150 s. 25.10.1757, Paimio Hirvonpää.

100. Kustaa Gasparinpoika Sevón #44221 s. 24.11.1749, Paimio, aviol. (1) 08.06.1770, Maria Erkintytär #44222, s. 03.06.1750, Perniö, k. 14.12.1805, Perniö, aviol. (2) 26.12.1812, Brita Johansdotter Grantopp #46984, s. 04.09.1772, k. 29.11.1840, Perniö. Kustaa kuollut 29.12.1827, Perniö. Saaristolaivuri, jahtivouti ja ylimääräinen nimismies sekä torppari Perniön Hämeenkylän Kujanpään torpassa. Kuolinsyy: keuhkotauti. Maria: Vanhemmat: renkivouti Erik Abrahamsson ja Maria Nilsdotter. Brita: Vanhemmat: sotilas Johan Grantopp ja Kajsa Ersdotter.
Lapset Maria Erkintytär:
i Maria Kustaantytär Sevón #46974 s. 29.06.1770, Perniö. Muutti v.1815 Karjaalle.
202. ii Sara Kustaantytär Sevón #46975 s. 19.05.1772.
iii Eva Kustaantytär Sevón #46976 s. 03.10.1774, Perniö, aviol. 07.02.1802, vihkipaikka Mustio, Hindric Niilonpoika Warelius e Warell #47694, s. 04.02.1759, Mustio, (poika keiden Niilo Niilonpoika Warell e Varola #86352 ja Saara Matintytär #86497) ammatti: mylläri, k. 07.08.1821, Mustio. Muutti v.1802 Mustioon.
203. iv Herman Kustaanpoika Sevón #46977 s. 10.07.1777.
v Gustaf Kustaanpoika Sevón #46978 s. 05.10.1779, Perniö. Kuollut nuorena.
204. vi Juliana Kustaantytär Sevón #46979 s. 12.03.1782.
205. vii Ulrika Kustaantytär Sevón #44223 s. 09.07.1784.
206. viii Johan Kustaanpoika Sevón #46981 s. 27.11.1786.
ix Karl Kristoffer Kustaanpoika Sevón #46982 s. 06.08.1789, Perniö, k. 05.01.1799, Perniö.
x Hedvig Lovisa Kustaantytär Sevón #46983 s. 26.10.1791, Perniö, k. 01.01.1799, Perniö.
Lapset Brita Johansdotter Grantopp:
207. xi Eva Stina Kustaantytär Sevón #46985 s. 26.03.1812.
208. xii Karl Kasper Kustaanpoika Sevón #46986 s. 04.11.1814.

202. Sara Kustaantytär Sevón #46975 s. 19.05.1772, Perniö, aviol. 29.10.1797, vihkipaikka Perniö, Eric Knapsberg #47040, s. 26.09.1771, Mustio, ammatti: rakennusmestari, k. 04.01.1858, Mustio. Sara kuollut 20.06.1835, Mustio. Muutti v.1802 Mustion ruukkiin.
Lapset:
i Eric Johan Knapsberg #89731 s. 19.11.1797, Perniö Hämeenkylä.
374. ii Fredrica Knapsberg #140023 s. 00.00.1800.
375. iii Carl Magnus Knapsberg #89721 s. 11.12.1802.
376. iv Sara Lovisa Knapsberg #89722 s. 06.07.1805.
v Gustaf Adolf Knapsberg #89723 s. 22.06.1808, Mustio.
vi Eva Gustava Knapsberg #89724 s. 07.01.1811, Mustio.
377. vii Alexander Knapsberg #89725 s. 08.10.1812.

374. Fredrica Knapsberg #140023 s. 00.00.1800, Mustio.
Lapset:
625. i Franz-Edvard Knapsberg #140024 s. 03.11.1822.
626. ii Natalia Henrica Fredrica Knapsberg #140025 s. 25.12.1826.
iii Johan Fridolph Knapsberg #140026 s. 19.11.1832, Mustio.


Suomusjärvellä tapahtuu heinäkuussa!

Suomusjärvi-Seura ry:n yleisöluennot perjantaisin kello 18.30

Suomusjärven paloasemalla (Meijeritie 6),
osallistumismaksu 6 euroa:

17.7.2009 Suomusjärven kaksi Kustaata,
kansatieteilijä Tiina Ynnilä
24.7.2009 Mitä muualla kivikautisen Suomusjärven kulttuurin aikana,
arkeologi Heini Ynnilä
31.7.2009 Arkeologiset kaivaukset (erityisesti Suomusjärvellä,
Muurlassa ja Kiikalassa), arkeologi Eeva Raike

25.–26.7.2009 Päivä arkeologina -työpaja lapsille
(osallistumismaksu 15 e molemmat päivät, 10 e vain lauantai)

Piilokuva sunnuntaiksi

Perjantaiksi New Yorkista

New Yorkin Cherry Streetin suomalaisessa merimieshotellissa majaili 1800-luvun loppupuoliskolla kaksi Turun puolen meripoikaa, joita suurien ruumiinvoimiensa vuoksi kutsuttiin Väkeviksi Veljeksiksi. Luonteeltaan olivat he kumpikin sävyisät, eivätkä milloinkaan haastaneet riitaa eivätkä hakeneet tappelua. Keskenäänkin heillä oli mitä parhain, veljellisin sopu. Eräänä päivänä tulee kapakassa puhe siitä, kumpi veljeksistä on väkevämpi ja heitä kehotetaan painimaan.

Veljeksillä ei ollut erityistä halua voimiensa keskinäiseen mittelyyn, mutta toverien vaatimus oli tinkimätöin, ja niin he päättivät koittaa. He tarttuivat pitkillä jäntevillä käsivarsillaan toistensa vyötäisiin ja alkoivat ensin varovammin, sitten todenteolla ja lopuksi aivan kun tulistuneena toisiaan nostella, lyödä lattiaan ja yrittäen saada hartiat maahan.

Siinä ottelun tuoksinassa kapakan tuolia särkyi, kaatui tarjoilupöytiä, putoili pulloja hyllyiltä ja kapakoitsija joutui hätään. Kun veljekset eivät heittäneet otteluaan, kutsuttiin poliiseja, joita ilmaantui kaksittain kapakan ovelle. Toinen veljeksistä pujahti sivuovesta ulos, mutta toinen joutui lainvalvojain haltuun.

Suomalaista lähdettiin viemään poliisiasemalle. Matkalla kun he saapuivat lihaliikkeen kohdalle, jonka oven pielessä, miehen ulottuvilla oli kaksi tukevaa rautakoukkua, joihin toisinaan ripustettiin siankinkkuja riippumaan, niin kansalaisemme sieppasi kummallakin puolella olevan poliisin niskasta kiinni ja nosti heidät rautakoukkuihin, jättäen miehet siihen riippumaan, itse jatkaen menoaan. Oikeuden valvojat tosin pian vapautettiin hankalasta asemastaan, sekä olisivat varmaan saaneet lisävoimia, vangitakseen väkevän suomalaisen ja saattaakseen hänet ansaittuun rangaistukseen, mutta kun siitä olisi silloin syntynyt heille itselleen vähemmän edullinen sanomalehti juttu, niin sai Turun poika olla rauhassa.

Teksti ja kuvat teoksesta
Amerikan Suomalaisten Historiaa -kirjoittanut S. Ilmonen, 1919

Punaväriä Lampun Kulmalla

Turun kaupungin palon jälkeen oli monien kauppiaiden aloitettava elämänsä uudelleen. Yksi ensimmäisistä kauppansa kuntoon saaneista oli herra Adam Stenvall, joka rakennutti liikkeensä ns. Lampun Kulmaan. Tuon nimen tämä Kauppiaskadun ja Linnankadun risteyksessä ollut kauppa sai tosin vasta 1823, kun Turun Lamppu Oy muutti sinne. Tämä alallaan Suomen vanhin yritys oli perustettu Hjalmar Rydmanin toimesta jo 1876.

Kun palaamme ajassa taaksepäin, tapaamme herra Stenvallin kesällä 1829 myymässä liikkeessään "Köyliön Punaväriä". Tuon maalin sekoitus tapahtui seuraavasti;

Kannuun vettä otetaan kaksi jumprua suolaa, puolitoista jumprua vitriolia, kaksi jumprua pieniä ruisjauhoja ja 2,5 korttelia väriä. Värin pitää olla varsin pieneksi hierottua, joka tapahtuu kevyimmin kivellä yhdessä padassa.

Ensin keitetään vesi ja sitten pannaan siihen vitriolia ja suolaa. Sen jälkeen keitetään taas seosta kolmeneljättä osaa tiimaa - sitten pannaan jauhot joukkoon (jotka sitä ennen pitää sekoittaa vedellä eri astiassa). Seosta keitetään vielä kolmeneljäsosa tiimaa, jonka jälkeen väriä laitetaan varovasti sekaan. Kun nämä kaikki ovat kiehuneet puoli tiimaa, niin jatkossa pidetään keitos vähällä valkialla ja sekoitetaan jatkuvasti.

Tämä hieman vauhdikas selostus ilmestyi kauppias Stenvallin mainoksissa. Tuotenimi Köyliön punaväri on oikeastaan hyvin osuva, sillä Köyliön-Euran alueen muinaishaudoista on löydetty runsaasti fragmentteja värin käytöstä vaatteissa. Euran kuuluisassa emännän puvussa oli punainen vyö, joka oli värjätty matarakasveilla. Samoin haudoissa on löydetty neulekintaita, joissa on käytetty tätä samaa värjäysmenetelmään.

Värjääminen on ollut erittäin työlästä, sillä sadan villagramman työstämiseen on tarvittu saman verran mataranjuuria (Terttu Hassi - Luonnonväreillä värjääminen, Porvoo 1981). Mataroista väriä on eniten aho-, paimen- ja keltamataran juurisssa.

Jumpru on vanha tilavuusmitta, joka vastasi 8,2 senttilitraa.

Karinaisten raha-asioita 1880-luvulla

Noin 120 vuotta sitten silloisessa Karinaisten pitäjässä oltiin huolissaan ns. tavallisen työväen palkoista ja käytöksestä. Vaikka monet valittivat tuohon aikaan rahanpuutetta, niin eräille rengeille kerrottiin maksettavan jopa 200 markan palkkaa vuodelta. Tämän lisäksi tulivat vielä ns. parseelit eli esimerkiksi vaatekankaat tai tietyt elintarvikkeet.

Sanomalehti Auraan kirjoittanut tuohtunut pitäjäläinen oli sitä mieltä, että renkien olisi pitänyt pystyä laittamaan jotain säästöön vanhuuden varalla. Palkkahan oli korkea, mutta tavarat halpoja. Lähistöllä sijaitsi kaksikin pankkia, Marttilassa kunnan säästöpankki ja Kyrössä postisäästöpankki. Kummatkaan eivät saaneet Karinaisten rengeistä innokkaita asiakkaita, vaan rahat hävisivät maailman turuille. Yleisesti oli kuultu työmiesten sanovan lohdukseen, että "mennään ruotoon sitte, kun työstä wäsytään". Ruotu oli tiettyjen talojen muodostama yksikkö, joka jakoi keskenään niiden huolenpidon, jotka eivät sitä itse kyenneet tekemään.

Samaan hengenvetoon tuo tuntemattomaksi jäävä karinaislainen ihmettelee 1880-luvun verotuksen kiemuroita. Kunnallisvero iski ankarasti mm. niihin, jotka olivat eläneet säästäväisesti ja pistäneet varojaan pankkeihin. Erityisesti tuntui aikalaisia kismittävän se, että jopa kolme kertaa tavallista työmiestä paremmin ansaitseva käsityöläinen ei maksanut tätä enemmän veroja, koska tuhlasi tulonsa viinaan. Olihan syytä olettaa, että kova ryyppymies tulisi lopulta kunnan rasitteeksi työkyvyn mentyä. Sen sijaan siivo, työteliäs mies joutui maksamaan ikänsä korkeita veroja ja pärjäämään omillaan vanhanakin.

Rahan käyttö oli tuolloin pitäjässä muutoinkin tapetilla, kun Karinaisten kirkkoa piti korjailla. Lähinnä oli kyse kirkon katon kattamisesta galvaanisella pellillä. Alunperin 1800 neliökyynärän kokoisen alan peittämiseen oli ajateltu paanuja, mutta niitä olisi tarvittu lähes 29000 kappaletta arvoltaan 5760 markkaa. Sen sijaan peltikaton hinnaksi budjetoitiin ainoastaan 2300 markkaa.

Kustannus-arvio tehtiin syksyllä 1887 ja vuoden aikana tuotteiden hinnat nousivat jonkin verran. Niinpä lopulliseksi hinnaksi tuli 2646 markkaa eli pelti oli noin 3000 markkaa paanuja edullisempi vaihtoehto. Ikävä kyllä suomalainen teollisuus ei tästä urakasta hyötynyt. Viipurissa tehty pelti oli niin huonolaatuista, että Karinaisissa päädyttiin käyttämään ruotsalaista levytavaraa. Kun katto sitten oli valmis, käytettiin vielä pari sataa markkaa uuden ukkosenjohdattimen kytkentään.

Kuvassa Karinaisten kirkko kesäkuussa 2009

Blogitekstisuositus

Kidnapattu kreivi – 1700-luvun uskomaton perintöriita