New Yorkin Cherry Streetin suomalaisessa merimieshotellissa majaili 1800-luvun loppupuoliskolla kaksi Turun puolen meripoikaa, joita suurien ruumiinvoimiensa vuoksi kutsuttiin Väkeviksi Veljeksiksi. Luonteeltaan olivat he kumpikin sävyisät, eivätkä milloinkaan haastaneet riitaa eivätkä hakeneet tappelua. Keskenäänkin heillä oli mitä parhain, veljellisin sopu. Eräänä päivänä tulee kapakassa puhe siitä, kumpi veljeksistä on väkevämpi ja heitä kehotetaan painimaan.Veljeksillä ei ollut erityistä halua voimiensa keskinäiseen mittelyyn, mutta toverien vaatimus oli tinkimätöin, ja niin he päättivät koittaa. He tarttuivat pitkillä jäntevillä käsivarsillaan toistensa vyötäisiin ja alkoivat ensin varovammin, sitten todenteolla ja lopuksi aivan kun tulistuneena toisiaan nostella, lyödä lattiaan ja yrittäen saada hartiat maahan.
Siinä ottelun tuoksinassa kapakan tuolia särkyi, kaatui tarjoilupöytiä, putoili pulloja hyllyiltä ja kapakoitsija joutui hätään. Kun veljekset eivät heittäneet otteluaan, kutsuttiin poliiseja, joita ilmaantui kaksittain kapakan ovelle. Toinen veljeksistä pujahti sivuovesta ulos, mutta toinen joutui lainvalvojain haltuun.
Suomalaista lähdettiin viemään poliisiasemalle. Matkalla kun he saapuivat lihaliikkeen kohdalle, jonka oven pielessä, miehen ulottuvilla oli kaksi tukevaa rautakoukkua, joihin toisinaan ripustettiin siankinkkuja riippumaan, niin kansalaisemme sieppasi kummallakin puolella olevan poliisin niskasta kiinni ja nosti heidät rautakoukkuihin, jättäen miehet siihen riippumaan, itse jatkaen menoaan. Oikeuden valvojat tosin pian vapautettiin hankalasta asemastaan, sekä olisivat varmaan saaneet lisävoimia, vangitakseen väkevän suomalaisen ja saattaakseen hänet ansaittuun rangaistukseen, mutta kun siitä olisi silloin syntynyt heille itselleen vähemmän edullinen sanomalehti juttu, niin sai Turun poika olla rauhassa.
Teksti ja kuvat teoksesta Amerikan Suomalaisten Historiaa -kirjoittanut S. Ilmonen, 1919
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti