Uudet lupakäytännöt kirkonkirjojen ja siviilirekistereiden tutkimiseen voimaan

Arkistolaitoksen sivuille ilmestyi noin viikko sitten tämä tiedote - painakaas mieleenne!

Arkistolaitos uudistaa sata vuotta nuorempien kirkonkirjojen ja siviilirekistereiden tutkimisen lupakäytäntöjä 1. syyskuuta alkaen. Uudistus mahdollistaa sata vuotta nuorempien väestörekisteriasiakirjojen omatoimisen tutkimisen eettisesti vastuullisella tavalla ja turvaa rekisteröityjen henkilöiden tietosuojan.

Uudet lupakäytännöt koskevat seurakuntien sata vuotta nuorempia kirkonkirjoja ja siviilirekistereitä. Niihin kuuluvat muun muassa luovutetun alueen kirkonkirjat ja siviilirekisterit sekä nykyisen Suomen seurakuntien mikrokorttien käyttökappaleet. Syyskuun alusta lukien jokaisen asiakkaan on haettava uusi lupa kyseisten asiakirjojen tutkimiseen.

Tarkennetussa lupakäytännössä asiakkaan tulee liittää käyttölupahakemukseen selvitys tutkimushankkeesta. Lupahakemus on toimitettava vähintään viikkoa ennen aiottua asiointikäyntiä arkistolaitoksen kirjaamoon tai toimipisteeseen. Luvan myöntää se arkistolaitoksen yksikkö, jonka hallussa aineisto on. Myönnetty käyttölupa on voimassa tutkimushankkeen keston ajan, kuitenkin enintään kolme vuotta kerrallaan.

Kirkonkirjat annetaan jatkossa käyttöön digitaalisina tiedostoina aina, kun se on mahdollista. Digitoiduista sata vuotta nuoremmista kirkonkirjoista on saatavissa luettelo (pdf). Digitoituja aineistoja tutkivalle asiakkaalle luodaan vierailijatunnus Digitaaliarkistoon. Vierailutunnus on voimassa 12 kuukautta. Tällä hetkellä voimassa olevat tunnukset raukeavat 31.8.

Arkistolaitos pyrkii käsittelemään uudet käyttölupahakemukset mahdollisimman nopeasti. On kuitenkin mahdollista, että päätöstä uudesta tutkimusluvasta ei ennätetä tehdä ennen edellisen luvan umpeutumista syyskuun alussa.

Eräs Elgfooth

Olof, Maria, Anders ja anoppi Rungius
Loimaan rippikirjassa 1730-luvulla

Alastaron kappalaiseksi tuli vuonna 1722 herra Olof Elgfooth, joka oli syntynyt Inkerinmaan Skuoritsassa joskus 1690-luvun alkupuolella. Olof oli tullut ylioppilaaksi Uppsalassa kesällä 1719, joten hän oli jo hieman tavallista varttuneempi saadessaan viran Alastarolta.


Puolisonsa Olof löysi aivan läheltä, sillä 1723 hänet vihittiin Loimaan pitäjänapulaisena toimineen Anders Gummeruksen tyttären, Marian kanssa. Morsian oli sulhastaan ainakin kymmenen vuotta nuorempi, sillä hän oli syntynyt 1707. Kuten edellä totesin, ei Olofin tarkka syntymäaika ole tiedossa. Vuosien 1725-1740 välisenä aikana pariskunnalle syntyivät lapset Andreas (1725-1784), Kristina (1727-1798), Margareta (1733-1819) sekä Gustavus (1740-1741). Kuten niin usein tapahtui, pysyivät eloon jääneet lapset tiukasti pappissäädyssä vanhempiensa ja isovanhempiensa tavoin.
Andreaksesta tuli aikaan Säkylän kirkkoherra appensa, Henrik Laihianderin jalanjäljissä. Andreas oli oppinut mies, jolla oli varsinaisen pappisvirkansa ohessa muitakin harrastuksia. Niinpä 1774 julkaistiin Suomessa hänen ruotsin kielestä suomeksi kääntämänsä J. P. Freseniuksen kirja "Rippi- Ja Herran Ehtollisen-Kirja. Edellinen Osa". Tämä uskonnollinen teos oli alun perin ilmestynyt Tukholmassa kolmisen vuotta aiemmin.

Sisko Kristinan mies oli Gabriel Tenlenius, joka ehti ennen Janakkalan kirkkoherraksi nimittämistään olla kappalaisena Alastarolla, joka oli tuohon aikaan Loimaan kappeliseurakunta.

Nuorin tytär Margareta meni naimisiin Anders Lagerbohmin kanssa. Vaikka Anders oli syntynyt ratsutilallisen poikana Kiukaisisssa, oli hän lähtenyt teini-iässä opintielle ja saanut pappisvihkimyksen 1754. Saman tien hänestä tehtiin Kokemäen kirkkoherran apulainen. Satakunnasta hän Lagerbohm muutti muutamaksi ajaksi Tukholmaan, sen suomalaisen seurakunnan virkaa tekeväksi kappalaiseksi. Vihdoin 1767 hänestä tehtiin Huittisten pitäjänapulainen ja tässä virassa hän myös kuoli.

Ajassa taaksepäin mentäessä voimme todeta, että Olof Elgfoothin isä oli ollut alussa mainitun Skuoritsan kirkkoherra nykyisellä Venäjällä. Isoisä Olof Mikaelinpoika oli kuollut Tuutarin kirkkoherrana. Tämä vanhempi Olof oli kotoisin Ruotsin Länsi-Göötanmaalta, luultavasti Vadsbosta. Hän käytti vielä 1645 sukunimeä Attorpius, joka sitten kahta vuotta myöhemmin Olofin ryhtyessä Kupanitsan kirkkoherraksi, oli muuttunut Elgfoothiksi eli hirvenjalaksi. Ehkä suvun sisällä kulki jonkinlainen kirjallinen geeni, sillä myös Olof Attorpius/Elgfooth julkaisi kirjan. Valitettavasti sen nimi "Oratio de minsterio ecclesiastico" ei ainakaan allekirjoittaneelle tunnu kovin mielenkiintoiselta. Kupanitsa samoin kuin Skuoritsa, olivat molemmat Inkerinmaalla sijainneita luterilaisia seurakuntia.

Lavers Porvoosta

Porvoosta länteen, melkein Sipoon rajalla, sijaitsee kylä nimeltään Kulloo (ruots. Kullo, alunperin Kullå by). Kylän nimi lienee helposti selitettävissä (”Kumpujoki”), vaikka siellä ei ole mitään jokea. Kylän nimi mainittiin jo 1332, jolloin siellä asui eräs Erik. Vuonna 1404 mainittiin Kulloon isännät Peder ja Matin lautamiehinä eräässä kiinteistökaupassa. Eräät kulloolaiset Niklis, Mårten ja Ante Hvitzsinpoika (Hvitzson) mainittiin lautamiehinä pitäjänkokouksessa marraskuussa 1413. Vuonna 1480 mainittiin eräs lautamies Jöns Nilsinpoika asuvan Kulloossa  .
Eräs Kulloon taloista oli nimeltään Lavers. Tämä nimi on vaikeampi selittää kuin kylän nimi. Lavers voisi olla muunnos käsitteestä ”matala”, ”låg” tai se ehkä tuli henkilönimestä Lave.

Vuoden 1571 hopeaverotuksessa laskettiin Kulloossa olevan 19 taloa, 18 verototettiin, yksi oli veronmaksukyvytön. Kyläläisillä oli irtaimiston lisäksi omaisuutta yhteensä 9 hevosta, 49 lehmää, 37 nuorta karjaa, 50 lammasta, 6 sikaa. Yhteenlaskettu verotettava arvo oli 717 markkaa 5 äyriä (hieman alle 40 markkaa/talo), eli melko yleinen varallisuustaso Etelä-Suomessa. Samana vuonna venäläiset hyökkäsivät rannikolle yli jäätyneen Suomenlahden, polttaen ja ryöstäen. Maakirjan mukaan myös Kulloo monien muiden kylien mukana hävitettiin melkein kokonaan.

***

Kuten monilla paikoilla muuallakin, vaivasi aatelin maan nälkä Kulloon asukkaita. Ongelmat alkoivat jo 1613, kun kuningas Kustaa II Adolf lahjoitti viisi tilaa rakuunaupseeri Lydik Mattsinpoika Grönfältille, kuuluisan kenraali Torsten Stålhandsken velipuolelle. Kaksi vuotta myöhemmin Lydik Mattssinpoika osti kuudennen tilan samasta kylästä. Kulloon joen suuhun hän rakennutti Stenkullan säteritilan.
Eräs keino puolustautua ainakin alempaa aatelia vastaan oli muodostaa tilastaan ns. rastastalon tai rusthollin. Näistä Kullo tulikin kuuluisaksi, niitä oli parhaimmillaan jopa 14 kpl.
Vuonna 1660 oli Stenkullan omistajana korkeaatelinen amiraali ja valtaneuvos Lorentz Creutz, joka kunnostutti kartanon antaen sille nimen Kullo Gård, millä nimellä se yhä tunnetaan. Vuonna 1672 hän antoi mitata kylän maat, perustana kylän veroluku ja sai mittauksesta syyn lisätä ympäristön maita kartanoonsa. Jotkut isännät menettivät peltomaata, toiset niittyjä. Joillekin taloille isku oli kova; vuonna 1687 oli ratsastalojen määrä pudonnut 10:neen. Creutz itse kuoli 1676  .

***

Tomas Mattsinpoika mainittiin Laversin isäntänä vuodesta 1675 alkaen. Hänen nimensä ei sovi patronyymiltään talon aikaisempiin isäntiin, joten hän oli ehkä vävy tai muu sukulainen. Lavers oli ehkä ollut vaikeuksissa, sillä 1678 siitä sanottiin, että se oli rappeutunut (ruots. förfallit).
Tomaksella oli vaimo Kirstin ja poika Erik Tomaksenpoika.

Vuosina 1682 - 1687 isäntäluettelossa mainitaan Erik Tomaksenpoika, edellisen parin poika. Erikin vaimo oli nimeltään Beata ja Erikin äiti Kirstinkin eli Laversilla.

Kiitos RR!

Mårten Abraminpoika

Mårten Abrahaminpoika mainitaan ensimmäisen kerran 1379 Kemiössä. Satakunnassa hän oli alivoutina 1391. Viimeisen kerran Mårten mainittiin 1423 ja silloin hän nimitti itseään asemieheksi.
Mårten ja ja hänen vaimonsa Ragnhild Olofintytär (Tavastien keskiaikaista sukua), omistivat maata Satakunnan Yläneellä, Varsinais-Suomen Kemiössä, Piikkiössä sekä Sauvossa, jossa he nähtävästi asuivat. Sauvon rälssitila tuomittiin palautettavaksi verolle 1405 oikaisukäräjillä, koska se oli yhdistetty kahdesta verotilasta. Se lienee taas muutamassa vuodessa muuntunut rälssitilaksi, kuten kai useimmiten kävi.

Ragnhild lahjoitti 1423 miehensä suostumuksella Piikkiön Rungon kylän perintötilansa Turun tuomiokirkon Pyhän Ruumiin ja Pyhän Birgitan alttareille. Ragnhildin isä oli rälssimies, vouti Olof Jönsinpoika Tavast ja hänen veljensä piispa Maunu II Tavast, Magnus Olai, joka oli perustanut edellä mainitun Pyhän Ruumiin alttarin 1421. Olof Jönsinpoika Tavast oli ollut läänitysherra Bo Joninpoika Gripin vouti, johon olivat palvelussuhteessa myös Mårtenin oletettu veli Jakob ja todennäköisesti Mårtenkin itsekin. Oletettavasti Mårten siis löysi vaimonsa kollegan tyttärestä.


Mårtenin oletettu veli oli Jakob, Jeppe Abrahaminpoika Diekn, se kuuluisa Turun linnan vouti ja linnapäällikkö, jonka kotimainen rälssi halusi Suomen laamanniksi Bo Joninpoika Gripin kuoleman jälkeen. Veli Jakob oli ensimmäisessä avioliitossa ruotsalaisen laamannintyttären Katarina Haraldintyttären kanssa, joka oli Itä-Göötanmaalta, kuten Jakobin työnantaja drotsi Bo Joninpoika Gripkin. Bo Joninpoika oli saanut Suomen läänityksekseen vuoteen 1375 mennessä, joten on mahdollista, että veljekset olivat tulleet Ruotsista Bo Joninpojan luottohenkilöinä. Tämän puolesta puhuvat myös vuosiluvut: Mårten mainittiin ensimmäisen kerran 1379 Kemiössä ja Jakob 1377 voutina Turun linnassa.
   
Koska veli Jakob myöhemmin siirtyi Balttiaan, on toisen, vähän keinotekoisen, teorian mukaan ajateltu suvun olleen sieltä kotoisinkin. Tämän jälkimmäisen teorian mukaan olisi veljesten esi-isä ollut eräs ritari Jakob Abrahaminpoika, tanskalaisten päällikkö Räävelissä 1259. Välipolvena olisi ollut ”Dom-herre Abraham” Räävelistä 1344, ruots. domherre, tuomiokapitulin jäsen.

Ragnhildilla ja Mårtenilla oli ilmeisesti 5 lasta:

1.    Margit Mårtenintytär, eli vielä 1446, pso. Sääksmäen kihlakunnantuomari Olof Broderinpoika, main. 1431-1466.
2.    Mats Mårteninpoika, ensimaininta 1420, asemies ja Etelä-Suomen, Söder-Finne lagsaga, laamanni 1437 -1451, valtaneuvos 1438 ja mainitaan viimeisen kerran 1451. Piispa Maunu II Tavast antoi 1423 ”siskonpojalleen” Matsille tiloja Tenholan Germundbyssä ja Mats möi  1437 tiloja piispalle Satakunnan Yläneeltä.
3.    Påvel Mårteninpoika, omisti tiloja Hauhon Sairialassa, jotka menivät serkulle Olof Nilsinpoika Tavastille. Påvel esiintyy 1460 kuolleen Olof Tavastin maakirjassa merkinnällä, että oli jättänyt vaimonsa ja lapsensa (”Påvel Martinsson, han lopp bort från sin hustru och barnen”).
4.    ...Mårtenintytär, aviossa Tanskasta tulleen kihlakunnantuomari Håkan Frillen kanssa.
5.    ...Mårtenintytär, jonka mieheksi tuli nähtävästi Håkan Frillen serkku kihlakunnantuomari Tuve Nilsinpoika.



Kiitos RR!

Gabrielin ja Stinan arvoitus ratkeaa

Särkisalon rippikirja 1832-1838

Parina viime kertana olen tuskaillut Gabriel Andelin/Ahlroosin ja varsinkin hänen ensimmäisen vaimonsa, Stina Eliasdotterin kanssa. Hapuilun jälkeen selvisi, että heidän perheessään mainittu Maria Christina (s. 1827) oli Stinan avioton tytär. Mutta edelleen jäi hämärän peittoon se, missä syntyi vuonna 1831 tytär Amalia. Salon muuttaneissa perheen kerrotaan tulleen 1833 Perniöstä ja sinne vievät myös lähtöjäljet 1829.

Koska HisKin kastettujen luettelot yhdistettynä IGI-kortistoon sisältävät käytännössä koko lailla kattavasti koko Salon seudun ympäristöineen, oli kummallista, että Amaliaa ei vain löytynyt.

Tässä vaiheessa astui paikallistuntemus ja pitkäaikainen kokemus kehiin. Olihan selvää, että jossain tytön oli pitänyt kasteensa saada. Niinpä yritin etsiä kaikkia niitä Amalia-tyttäriä, joiden isä oli Gabriel, äiti Stina ja jotka olivat syntyneet 1831. Näitä löytyi vain yksi; Särkisalon Aisbölessä 22.4.1831 syntynyt ja kastettu Amalia, jonka isä oli arrendaattori Gabriel Ahlgren ja äiti Stina Adamsdotter. Tuskin maltoin odottaa Särkisalon rippikirjojen selaamista, sillä olihan Salon sisäänmuuttaneiden luettelossa Gabrielin ammatin kohdalle merkitty nimenomaan tuo vuokraaja tarkoittava termi.

Loppujen lopuksi arvoitus selvisi kuin selvisikin. Kuka ikinä oli kastettujen luettelon merkinnät tehnyt, oli hän saanut aikaan melkoisen erehdyksen. Aisbölen vuokraajana oli 1830-luvun alussa Gabriel Ahlroos vaimonaan Stina Eliasdotter. Lapsia oli perheessä kaksi, Amalian lisäksi äidin avioton Maria Christina tytär vuodelta 1827. Näin sai koko tarina onnellisen päätöksen. Ahlroosista oli tullut Ahlgren ja äidin patronyymi oli sekin ihan väärin.

Särkisalo oli Perniön naapuripitäjiä ja viimeksi mainitun seurakunnan pitäjänapulaiset asuivat siellä vuosina 1650-1860. Nelisen vuotta myöhemmin tämä pieni rannikkopitäjä muodosti oman kappeliseurakunnan. Näin myös Salon muuttaneiden merkintäkin tulee helpommin ymmärrettäväksi.

Arvoitus tihenee......Poirotia kaivataan.....

Ote Salon sisäänmuuttaneista vuodelta 1833

Eilinen tarina päättyi sihen, että yritin kysellä neuvoja tuttavaltani. Valitettavasti mitään tarkempaa ei siltä suunnalta tällä kertaa irronnut, joten oli syytä aloittaa syvällisemmät pohdinnat. Salossa tai sen liepeillä syntyi rippikirjan ilmoittamaan aikaan ( heinäkuu 1797) kolme huomionarvoista "Tiinaa". Ensimmäinen oli venemies Elias Dahlmanin tytär Perniön Ervelästä, toinen Kanungin Jaatin isännän tytär Perttelistä ja kolmas torpparin tytär Uskelan Veitakkalan Palorinnalta.

Dahlmanin tyttären koko nimi oli Maria Christina ja häntä on melko helppo seurata Perniön rippikirjoista, mutta lopulta hän katoaa näkyvistä. Koska hänelle on jatkuvasti merkitty nuo kaksi etunimeä, en pidä uskottavana Maria Christinan olevan oikea henkilö tässä tapauksessa. Samalla tavalla Jaatin tyttären elämää voi seurata vuosi vuodelta, kunnes hän lopulta avioituu Tattulan Hallan talon rengin, Moses Davidssonin kanssa ollessaan itse piikana Kaivolan Jäppilässä.

Näin katse kohdistuu Veitakkalan Palorintaan. Kyseinen Christina syntyi kastettujen luettelon ja rippikirjojen mukaan 1.7.1797 muuttaen kotitorpastaan vuonna 1814 Perttelin Vihmalon Sipilään piiaksi. Sieltä hän jatkoi matkaansa 1816 Inkereen Pajarille. Lopulta 1818 hän asettuu hieman pidemmäksi ajaksi paikoilleen muutettuaan 1818 Salon Nokan tilalle piiaksi. Näin lähestymme hyvää vauhtia torppari Gabriel Andelin/Ahlroosia, joka oli syntynyt naapuritalo Saksilla. Christina pysyy Nokalla vuoteen 1829 saakka, jolloin hän hyvin epäselvän muuttomerkinnän mukaan lähtee jonnekin. Samaan rippikirjaan on hänen nimensä eteen tehty merkintä, jonka voisi olettaa muiden sivujen perusteella naimisiin menoa.

Toisaalta Salon sisäänmuuttaneiden luettelossa ja vuosien 1828-1834 rippikirjassa kerrotaan Gabrielin tulleen Nokalle Perniöstä 1833. Sisäänmuuttaneissa on nätisti lueteltu koko perhe, eli "arrendaattori" Gabriel Ahlroos, vaimo Christina Eliasdotter sekä tyttäret Mariana Christina (s. 1827) ja Amalia (s. 1831). Tuo Maria Christinan syntymäaika tekee koko keitoksesta vielä sakeamman..Onkohan Veitakkalan Palorinnan torpparin tytär sittenkään sama henkilö kuin Gabrielin mukana Perniöstä tullut vaimo. Syntymäaika tosin täsmää, mutta pariskunnan vihkimistä ei löydy mistään eikä myöskään siskosten kastetta.

Kaiken kaikkiaan hyvin omituinen sotku. Luultavasti perhe on siis käynyt kääntymässä Perniössä, vaikka heitä ei ao. pitäjän ulosmuuttaneiden luettelosta löydy. Esimerkiksi Salon sisäänmuuttaneissa on eräs Justina Fågel tullut Perniöstä samaan aikaan kuin Gabrielin perhe. Merkinnät ovat aivan peräkkäin, mutta vaikka rouva Fågel löytyy Perniön ulosmuuttaneista, ei Ahlrooseista näy jälkeäkään.

Olen yrittänyt selvittää asiaa selaamalla Perniön, Perniön Yliskylän, Salon, Uskelan ja Perniön rippikirjoja, kastettujen ja vihittyjen luetteloita sekä em. muuttaneiden listoja. Mikään näistä ei anna täydellistä ratkaisua pulmaani. Tähän asti en ole törmännyt siihen, että peräti kaksi lasta olisi jäänyt samoilta vanhemmilta merkitsemättä kastettujen kirjoihin. Oliko pappi huolimaton? Oliko Gabrielilla joku syy tähän? Missä siskokset sitten syntyivät? Miksi Ahlrooseja ei löydy Perniön muuttaneista? Minkä talon arrendaattorina eli vuokraajana esi-isäni oli?

Kysymyksiä on enemmän kuin vastauksia - kyllä sukututkimus voi olla todella kivaa! Nimittäin artikkelin kirjoittamisen yhteydessä hoksasin yhden mahdollisuuden, joka osoittautui oikeaksi; Mariana Christina oli Christina Eliasdotterin avioton tytär ja syntynyt Salossa 28.5.1827. Hänet kastettiin kesäkuun ensimmäisenä ja jossain välissä matkaa on tuo päiväys muuttunut muotoon 1.5.1827. Tämä ratkaisee samalla sen pulman, että Christina asui vuoteen 1829 Nokalla eikä ollut naimisissa Gabrielin tai kenenkään muunkaan kanssa.

Näin siis yksi arvoitus saa ratkaisunsa ja samalla äiti Christinan sukunimeksi löytyy Hellsberg. Nimen avulla ei valitettavasti löydy lisätietoja esimerkiksi vihkimispaikan ja -ajankohdan suhteen. Toisaalta pidän edellä esitettyjen faktojen valossa käytännössä varma sitä, että Christina on kuin onkin tuo Palorinnan 1797 syntynyt tytär. Arvoituksena pysyy Amalian syntymäpaikka, joka lienee samalla tuo isä Gabrielin vuokratila.

Perusteltuja lisätietoja otetaan mielellään vastaan joko suoraan tai kommenttiosaston kautta!

Uusia tietoja vanhasta asiasta

Salon rippikirja 1836-1842, sivu kuusi

Eräs suorista esivanhemmistani oli Gabriel Ahlroos Salon Nokan tilan Andelinin torpasta. "Kaapo" oli syntynyt viereisellä Saksin rälssitilalla syyskuussa 1802. Hänen isänsä Johan oli tuon talon lampuoti sekä yksi pitäjän kuudennusmiehistä. Vanhoilla päivillään isä Johanista tuli Nokan Mäkipään torppari, sillä tuolloin Nokan, Ylistuvan, Vähäsipin, Sepänsyrjän, Saaren ja Saksin tilat oli yhdistetty yhdeksi isoksi maatilaksi, jonka omisti ainakin 1840-luvulla turkulainen kauppias Carl Gustaf Hacklin.

Olin tähän asti otaksunut, että Gabrielilla oli vain yksi vaimo, esiäitini Ulrika. Tämä siitä huolimatta, että vuoden 1837 vihittyjen luettelossa Gabriel mainitaan leskenä. Tämän kaiken olin ottanut selville jo 1980-luvun lopulla tai heti seuraavan vuosikymmenen alussa. Taas kerran pieni löytö Historiallisesta Sanomalehtiarkistosta pisti asioihin vauhtia ja esivanhempien vaiheet tarkentuivat huomattavasti.

Sanomia Turusta -lehden erääss numerossa vuodelta 1865 mainitaan uskelalaisen torppari Gabriel Ahlroosin kuolleen läänin sairashuoneessa Turussa. Tästä innostuin katsastamaan, josko saisin irti hieman enemmän tästä herrasta - olihan hän varsin läheinen "isoisä".

Niin vain kävikin, että pienen Digiarkistossa vietetyn hetken jälkeen olin entistä enemmän ymmälläni. Ensinnäkin löysin tuon kauan kaipaamani ensimmäisen vaimon eli Gabriel oli sittenkin ollut kahdesti naimisissa. Salon haudatuista kesäkuulta 1836 löytyy vaimo Stina, joka on kuollut hermokuumeeseen jättäen jälkeen torppari Gabriel Andelinin. Andelin oli siis tuo Nokan talon torppa, jota Gabriel asusti. Rippikirjasta olikin helppo jäljittää tämä mökki ja siellähän se "Christina Eliasdotter" komeili, vuosien 1836-1842 sivulla kuusi Salon kylässä.

Gabriel Ahlroos on saman kirjan mukaan tullut torppaan Perniöstä vuonna 1833. Christina taasen on syntynyt ilmeisesti 1797 "Uskelassa". Lisäksi heille on merkitty itselleni aiemmin tuntemattomia lapsia vuosille 1831 ja 1835. Valitettavasti Chrstinan ja Gabrielin vihkimistä ei löydy ainakaan HisKin avulla Varsinais-Suomen kunnista. Koska nuo luettelot ovat tuolta ajalta sangen kattavat, saa sukututkija muutaman harmaan hiuksen lisää, blogijuttu jää vaillinaiseksi ja on aika lähettää facebookissa viestiä "Jaskalle". Toivottavasti tämän tuttavan kautta asiaan tulee lisävalaistusta ja stoori jatkuisi vielä huomenna!