Naimalupa äidiltä

Lokakuussa 1856 vihittiin Karjalohjalla torpparin poika Henrik Stenström Tallaan kylän Pöykäriltä ja torpparin tytär Gustava Serafina Kourjoen Piiparilta. Molempien sukujuuret olivat tiukasti Karjalohjalla ja Sammatissa. Henrik ja Gustava Serafina saivat viisi lasta vuosien 1859-1866 välisenä aikana; Nils Gustaf, Mathilda Kristina, Amanda Gustava, Karl Viktor ja Ida Ulrika.

Perheessä asui myös anoppi Maja Lisa Piipari, joka oli siis Gustava Serafinan äiti. Hänen miehensä, Gustavan isä, Gabriel Henriksson oli menehtynyt lokakuussa 1853 arveluttavalla tavalla. Rippikirjan mukaan hänet löydettiin kuolleena Kourjoen rusthollin mailta, mutta haudattujen luettelossa on paljon tylympi teksti. Sen mukaan Gabriel, jonka nimi ao. luettelossa on kirjoitettu väärin Gustafiksi, kuoli ankaran juopottelun seurauksena.

Hieman lämpimämpi muisto jälkipolville tulee Gustava Serafinan hellyttävästä naimaluvasta, jonka allekirjoitti isän kuoltua äiti Maja Stina. Todistajana tässä paperilappuselle tehdyssä luvassa oli Gabriel Johan Pihlstedt, jonka henkilöllisyyttä en ole onnistunut tarkemmin paikantamaan.

Tarvasjoen Kotiseutuyhdistyksestä

Tarvasjoen uomaa kotiseutuyhdistyksen luontopolun varrelta

Joskus 2000-luvun alussa aika oli kypsä sille, että Tarvasjoelle saatiin kotiseutuyhdistys. Heikki Mustamäen, Timo Prusilan ja Lauri A.O. Heimosen tarmokkuuden ansiosta kokoontuivat asiasta kiinnostuneet maaliskuussa 2000. Lopputuloksena oli uuden yhdistyksen perustaminen, jota vetämään ryhtyi Mustamäki varamiehenään Heimonen. Sihteeriksi tuli Prusila. Lisäksi hallitukseen valittiin Marja Mattila, Kristiina Laine-Vähätalo, Risto Sipilä ja Kalervo Mäkinen. Heillä kaikilla oli aitoa kiinnostusta kotiseutua kohtaan sekä myös näkemystä tarvasjokelaisuudesta. Hieman myöhemmin mukaan kutsuttiin Antti Isotalo, Jukka Saari, Sakari Kännö ja Juha Vuorela. Useista nimiehdotuksista pisimmän korren veti Tarvaiset.

Niin voi jo arvata, lähti Tarvaisten toiminta vauhdikkaasti käyntiin. Ensimmäiseksi kunnan omistuksessa ollutta lainamakasiinia ryhdyttiin kunnostamaan toimivaksi tilaksi. Museovirastolta saadulla erikoisluvalla makasiinin kaksoisseinään saatiin tehdä ovi, jotta viljasalvojen seinille voitiin tehdä näyttelytilat. Tätä ennen, kesällä 2001, toteuttiin museon yläkertaan Tuu, tuu, tupakkarulla -nimellä kulkenut näyttely, joka oli osa Härkätien paikallismuseoiden hanketta. Tämä näyttely onnistui hyvin tullen niin suosituksi, että se palkittiin Varsinais-Suomen Vuoden museotekona 2002. Niinpä se jätettiin pysyvästi makasiinin toiseen kerrokseen. Alakerrassa päätettiin järjestää vuosittain vaihtuvia näyttelyitä.

Toinen merkittävä aktiviteetti Tarvaisille muodostui kesällä 2005 avatusta Luontopolusta, joka kiemurtelee pitkin Tarvasjoen uomaa osin syvässäkin jokilaaksossa keskellä pitäjää. Luontopolkua varten rakennettiin maastoon pitkospuita, portaita ja opastauluja. Viimeksi mainittujen teossa saatiin arvokasta apua koulun opettajilta. Tarvaiset hoitaa Luontopolkua keväästä syksyyn talkoovoimin kunnan avustaessa kustannuksissa.

Kuten kotiseutuyhdistyksen kuuluukin, on Tarvaiset kerännyt kotiseututietoutta, järjestänyt retkiä oman pitäjän historiallisille paikoille, tehnyt muistotauluja ja kustantanut kotiseutuaiheisia kirjoja. Uusimpana projektina on loppuvuodesta 2011 aloitettu Tarvasradio, joka kokoaa yhden nettiportaalin alle kaikkea Tarvasjokeen liittyvää materiaalia. Tarvasradion toimintaa voi osallistua kuka tahansa ja sen odotetaan nousevan yhdeksi kulmakiveksi Tarvaisten toiminnassa pitkällä aikavälillä.

Vuoden 2012 alussa päättyi Heikki Mustamäen uhrautuva ja uuttera työ yhdistyksen puheenjohtajana tehtävän siirtyessä Juha Vuorelalle. Kesän näyttelyinä jatkuvat viime vuonna laajalti palstatilaa saanut "Tarvasjoki sodassa" sekä uutena "Karjalaisten monet evakkotaipaleet". Myös ensin mainittu näyttely on saanut täydennyksiä ja on täten entistä monipuolisempi. Luontopolulle on asenettu uuden opasteet, jotka ovat Sakari Kännön käsialaa. Pitäjän kesäjuhliin mennessä ilmestyy lisäksi Hannu Mansikkaniemen omakohtaisiin lapsuuden kokemuksiin perustuva kirja "Ain niil jottaan sattuu".

Puheenjohtajuudessa tapahtuneesta sukupolvenvaihdoksesta huolimatta Tarvaiset toivoo riveihinsä entistä enemmän nuorempia, aktiivisia jäseniä. Tarvasradio tarjoaa erityisesti alle parikymppisille luontevan kanavan aivan uudenlaiseen kotiseudun eteen tehtävään työhön. Tekemätöntä työtä on paljon ja yhdistyksen täytyy varmistaa, ettei ikääntyvä ydinjoukko väsyisi taakan alla. Tarvasjoen kunnan itsenäisyyden lopun häämöttäminen tekee kotiseutuyhdistyksestämme entistä tärkeämmän identiteetin vahvistajan. Se on yksi lenkki siinä työssä, jolla tuleville sukupolville jätetään kaunis ja viihtyisä asuinympäristö. Samalla tallennetaan ikiomaa historiaamme, jotta isien ja äitien työ ei koskaan unohtuisi.

Sukulaistytön kirje lehdelle

Eräs kaukaisista sukulaistytöistäni oli Suomusjärven Laperlan Vähäperheen talossa asuneen puuseppä Kaarle Nikolai Heinosen ja hänen vaimonsa Hilda Aleksandra Menanderin vuonna 1899 syntynyt tytär Hellen Hedvig. Tosin kastettujen luettelossa etunimenä on Hellin. Tyttösen sukujuurista löytyy koko joukko alueen suurimpien rusthollien ja talojen isäntiä. Onpa mukana myös hieman aatelisiakin esivanhempia, sillä Hellenin isänisän äidinäidin isä oli Kiskon Leilän kylän rusthollari Abraham Lunderberg. Hänen isoisänsä isä oli ollut Casper von Lund, joka tuli Leilään Ruotsista vuoden 1621 paikkeilla. Tästä suvusta olen tainnut kirjoitella viime vuosien aikana useammankin kerran.

Hellen Hedvigillä oli onni syntyä maailmaan, jossa kaikilla halukkailla oli mahdollisuus käydä kansakoulua. Isä Kaarle Nikolai, joka oli muuttanut sukunimensä toukokuussa 1906 Kaunistoksi, antoi Hellenin käydä koulua Suomusjärvellä. Loppusyksystä 1909 oli tyttö ehtinyt jo neljännelle luokalle. Hän oli varmasti luokkansa innokkaimpia oppilaita näin jälkikäteen ajatellen. Hellen nimittäin lähetti "Walistuksen lasten lehteen" seuraavan kirjeen;

Walistuksen lasten lehti : Suomen lapsille ratoksi. no 5, 4.11.1909

Kaarle Nikolain velipoika Viktor oli tullut Vähäperheen rusthollariksi 1800-luvun loppupuoliskolla velipuolensa Johan Gustafin jälkeen. Miesten äiti oli Maria Christina Eliaksentytär, joka oli syntynyt Hintsalan Sipulin talossa. Hän oli kaksi kertaa naimisissa. Molemmat puolisot olivat Vähäperheen rusthollareita ja heistä ensimmäinen oli Henrik Johan, jonka isä Henrik Johan Berghäll oli ollut naapuritila Isoperheen ratsutilallinen. Henrik Johanin kuoltua Maria Christinan nai Edvard Mikonpoika, joka oli kotoisin Kiskon Vilikkalan kylän Tobin talosta.

Kahden puolisonsa kanssa Maria Christina Eliaksentytär sai yhteensä kahdeksan lasta, joista yksi oli tyttö. Henrik Johan Vähäperhe oli kuollut syksyllä 1850, kun taas Edvard Mikonpoika menehtyi alkuvuodesta 1880. Maria Christina eli tämän jälkeen Vähäperheen talossa leskenä ja poistui tästä ajasta maaliskuussa 1894.

Kaarle Nikolain perheessä asusti 1890-luvulla myös täysvei Edvard Heribert. Vaimonsa Hilda Aleksandran Heinonen kävi hakemassa Kosken kappeliseurakunnasta. Kun sitten etsii Hildan vanhemmat ao. pitäjästä, ei Hellen Kauniston innokkuutta tarvitse enää enempää miettiä. Hellenin äidinisä oli opettaja/koulumestari Frans Oskar Menander, joka asui perheineen Kosken Tl Tuimalan Isotalossa. Sinne he olivat tulleet Hinnerjoelta, joka puolestaan oli Frans Oskarin vaimon, Maija Stiina Martintyttären kotipitäjä. Kirjallista lahjakkuutta oli suvussa yllin kyllin, sillä Frans Oskarin isä oli lukkari ja kirjailija Adolf Menander Kodisjoelta. Perilliset olivat luultavasti koko lailla itseoppineita, sillä Adolfin isoisä oli muurarimestari Kuhmalahdella.

Lisää Jägerhorn af Storby -suvusta

Mårten Filpunpoika oli vielä alaikäinen 1466, koska hän ei osallistunut sisarensa proventtilahjan hyväksyntään. Hänet mainittiin ensimmäisen kerran viimeisenä huomenlahjatodistajana Knut Bitzin häissä 1485. Mårten ei silloin vielä käyttänyt sinettiä, koska hänellä ei ilmeisesti ollut omaa sellaista. Naantalissa 1498 hän kuitenkin käytti veljensä sinettiä, veli Jöns oli ilmeisesti kuollut jo silloin. Mårten otti ilmeisesti myös Naantalin luostarin taloudenhoitajan tehtävät hoitaakseen veljensä jälkeen. Mårten oli elossa vielä 1511, jolloin hän oli maankatselmuslautakunnan viides rälssimiesjäsen Loimaalla. Mårtenin vaimon nimi jää tuntemattomaksi; heillä oli lapset:

1.    Olof Mårteninpoika, main. 1530-40, omisti puolet Isostakylästä sekä maata Brunilassa, Kuuslahdessa, Raisiossa ja Laitilassa, pso. tuntematon. Ks. alla.
2.    Nimetön tytär, pso. Jöns Påvelinpoika (Jöns Paulinpoika Ysokyla).
3.    Nimetön tytär, joka möi osuutensa Isonkylän kartanosta Jöns Påvelinpojalle, oli Pietarsaaren kirkkoherra Jacobus Blomenin emännöitsijä.


***

Olof Mårteninpoika omisti puolikkaan Isostakylästä. Hän sai 1530 kruunun luvalla lunastaa Naantalin luostarilta Brunilan ja Kuusilahden, jotka hänen isoäitinsä oli lahjoittanut tyttäriensä ylläpitoon. Olof omisti myös maata Raision Tahvion kylässä (Tanskila, myöh, Friisilä, ilmeisesti alunperin Olofin isänäidinisän Peder Dansken maita) sekä tilan Laitilan kylässä. Olof oli maakuntakatselmusmiehenä Mynämäellä 1536 ja elossa vielä 1542. Siitä huolimatta, että kirjallisuudessa esiintyy erilaisia vaihtoehtoja Olofin vaimon henkilöllisyydestä, jää tämän nimi kuitenkin ratkaisematta. Heillä oli lapset:

1.    Peder Olofinpoika, laivuri ja kauppias, k. noin 1592, pso. tuntematon. Ks. alla.
2.    Mårten Olofinpoika, vaakunassa metsästystorvi, Juhana herttuan palveluksessa 1562-63 Turun linnassa asemiehenä ja henkivartijana, pysyen uskollisenä herttualle loppuun saakka tämän konfliktissa Eerik-kuninkaan kanssa, syytettiin kuningas Eerik XIV:n tuomioistuimessa kuolemman syksyllä 1563, koska “oli Turun piirityksessä kantanut nurjaa kilpeä”. Mårten tuomittiin kuolemaan, mutta armahdettiin, otti osaa Tanskan sotaan 1560-luvulla, osallistui 1570 alkaneeseen Venäjän retkeen, nihtien päämies Turun linnan päällystössä 1574, kuolllut n. 1592 tai 1599 jälkeen, 1.pso. Kristina Sigfridintytär (Vilken), 2.pso. tuntematon.
3.    Anna (isännimeä ei mainita), eli leskenä Kuuslahdessa 1571-73, 1.pso. Henrik Tomaksenpoika, 2.pso. Mårten Jakobinpoika Resois (ehkä sama kuin Naantalin porvari Mårten Friis).
4.    Tytär, pso. aateliton Tomas Mattsinpoika, mahdollisesti luostarin lampuoti, vuokraviljelijä, jonka omaksi 1557 merkittiin 2/3 Brunilasta.

***

Peder Olofinpoika omisti Isonkylän sekä Pöytyän Haverin talon. Hän oli laivuri ja kauppias, joka 1571 vei Tukholmaan neljä tynnyriä silakoita ja 6 tynnyriä krampesilliä, kuivattua kalaa. Hänet nimitettiin merkinnässä “laivuri Peder Olofinpojaksi Maskun Vanhastakartanosta” (“skipper Peder Olsson i Gambl-gård i Masko sockn”) – Maskussa ei kuitenkaan ollut Vanhaakartanoa, mutta Maskun seurakunnan Isonkylän kartanon vanhaa osaa voitiin ehkä sellaiseksi nimittää. Vuonna 1572 hän vei Tukholmaan 16 tynnyriä silakoita ja nimitettiin silloin “Raision pitäjän Isonkylän Peder Olsinpojaksi” (“Reso sockn; Peder Olsson j Storabyn”).

Kirjallisuudessa liitetään Pederiin sotilasarvo “käskynhaltija”, esim. Suvanto 1976: “Myöhempinä vuosina Pietarikin antautui sotilasuralle...”. On kuitenkin epätodennäköistä, että hän vanhoilla päivillä yllättäen olisi kelpuutettu sotilaspäällystöön, joten tämä pitänee käsittää niin, että Peder jossain vaihessa toimi kruunun laivurina, joko omalla tai muulla aluksella: olihan esim. 1570-95 menossa raju sota Moskovaa vastaan. Peder kuoli n. 1592. Hänen vaimonsa jää tuntemattomaksi, mutta heillä oli ainakin poika Hans Perinpoika.

***

Hans Perinpoika omisti Isonkylän Isotalon ja Rymättylän Metsäkylän rälssitalon. Hans eli vielä 1616, mutta oli kuolleena 1629. Hänen puolisonsa oli Margareta, Lindelöf-sukua, joka eli leskenä 1642 Isotalossa. Heillä oli lapset:

1.    Hans Hansinpoika, Isontalon omistaja, hukkui kevätjäihin 1641, lapseton, pso. Sidonia Footangel.
2.    Lars Hansinpoika Jägerhorn af Storby, aatelislippueen kornetti, ks. alla.

***

Lars Hansinpoika oli aatelislippueen kornetti. 1634 hänet otettiin Ruotsin ritarihuoneelle nimellä Jägerhorn af Storby no. 19. Lars omisti Rymättylän Metsäkylän sekä veljensä kuoleman jälkeen Isotalon. Valtiopäiväedustajana hän oli 1642 ja hän sai 1649 läänitykseksi Merimaskun Kaukalan tulot. Larsin vaimo oli aatelistytär Hebla Stiernkors, ns. nuorempaa sukua. Hebla toi liittoon Taivassalon Siusluodon, ruots. Sjusholm, tilan ja Nousiaisten Sukkisten kartanon. Lars k. 1655 ja Hebla 1680. Heillä oli lapset:

1.    Hans Jägerhorn af Storby, kapteeni Turun läänin ratsuväkirykmentissä, k. 1690, pso. Juliana de la Chapelle.
2.    Klas Jägerhorn af Storby, majuri Pohjanmaan rykmentissä, k. 1693, 1.pso. isänsä serkku Märta Lindelöf, 2.pso. Beata Lindelöf.
3.    Lars Jägerhorn af Storby, elossa vielä 1695.
4.    Anna Jägerhorn af Storby, k. 1680-luvulla, pso. Gustaf Friesenskiöld.
5.    Hebla Jägerhorn af Storby , k. 1697, pso. ratsumestari Arvid Anckarsköld.
6.    Maria Jägerhorn af Storby, 2.pso. 1673 Nousiaisten khra Gustaf Allenius.

Jägerhorn af Storby

Isokylän kartanon nykyisen päärakennuksen
jykevää kivijalkaa heinäkuussa 2009

Asemies Filpus Jönsinpoika omisti Maskun (nyk. Naantalin) Luonnonmaan saaren Isonkylän. Ruotsinkielistä nimeä Storby -nimeä käytettiin ilmeisesti vasta myöhemmin, keskiaikaisissa lähteissä omistuksen nimi oli muodossa Ysokylae, Ysonkylae, Isenkylä, joten asukkaat olivat kotioiloissaan ehkä suomenkielisiä.

Filpus mainittiin kesällä 1437 maankatselmuslautakunnan jäsenenä ja hän sinetöi Naantalin luostarin saantokirjeitä maaliskuusta 1442 lähtien, siis jo ennen luostarin siirtoa Maskun Karikylästä sen lopulliseen paikkaan Naantalin Ailosiin. Filpus kirjoitti itse suuren osan luostarin saantokirjeistä, mikä herättää kysymyksen siitä, missä ihmeessä hän oli tämän taidon oppinut. Filpuksen viimeinen sinetöinti tapahtui 8.4.1457 ja hän kuoli 14.10. 1466 mennessä.

Maskussa esiintyi jo 1405 neljäntenä katselmuskäräjien rälssimiesten joukossa eräs Jowan, Jöns Filpunpoika, joka ehkä oli Isonkylän Filpuksen isä. Tämä Jowan esiintyi lautakunnissa joskus heti erään Filpus Karlinpojan, ns. Odygd-sukua, jälkeen. On arveltu, että tämä Filpus Karlinpoika oli jotain sukua Isonkylän suvulle, sillä myös tämän Filpuksen pojalla pappismies Karl Odygdillä oli metsästystorvi vaakunassaan. Odygdit sanottiin olleen Birger jaarlin aviottoman pojan jälkeläisiä, joten ehkä Isonkylän väkikin kantoi pisaraa vanhaa ruotsalaista kuningasverta suonissaan.

Filpus Jönsinpojan puoliso oli Margit Pederintytär, kn. Peder Dansken sukua, joka leskenä 14. 10.1466 antoi isänperintönsä Merimaskun Otavan saaren Kuuslahden tilan (Otavan saaressa oli myös Tanskilan kylä, joka ehkä sai nimensä Margitin isän Peder Dansken mukaan) sekä perintöosuutensa (2/3) Rymättylän Brunilasta Naantalin luostarille kahden tyttärensä proventiksi, elatukseksi. Hänen poikansa vahvistivat lahjoituksen 1490.

1600-luvulta lähtien oli Jägerhorneilla muurattu sukuhauta ns. naisten puolella Naantalin luostarikirkossa. On mahdollista, että samalla paikalla sijaitsi jo keskiajalla perheen sukuhauta, joiden vanhimmat haudatut perheenjäsenet olivat ehkä juuri Filpus ja Margit. Heillä oli lapset:

1.    Jöns Filpunpoika, Isonkylän isäntä, taloudenhoitaja Naantalin luostarissa 1492-98, kuoli lapsettomana. Vaakunassa metsästystorvi.
2.    Mårten Filpunpoika, rälssimies, main. 1485-1511, pso. tuntematon.
3.    Bengta Filpuntytär, nunna Naantalin luostarissa.
4.    Botilda Filpuntytär, 1.pso. Naantalin porvari Gunnar Jakobinpoika, 2.pso. Klemet Månsinpoika.
5.    Birgitta Filpuntytär, nunna Naantalin luostarissa.

Jo Filpuksen vaakunassa oli aiheena sarvi tai metsästystorvi, joka paljon myöhemmin antoi suvulle nimen Jägerhorn, suom. metsästystorvi.



Edellä kuvattu on lähinnä omaksi muistinvirkistykseksi koostettua tietoa, sillä Tapio Vähäkangas raportoi pari vuotta sitten Genos-lehdessä hyvin perusteellisesti tästä suvusta. Nykyisin suvun kantatilan mailla sijaitsee golfrata!

Maunun museo Tarvasjoella

Tarvasjoella sijaitseva Maunun museo on mukava lähimatkailukohde. Vanhan kuivurin sisältä löytyy uskomaton määrä Maunun talossa aikoinaan käytössä olleita esineitä. Esineet ovat siististi esillä ja asialleen omistautuneen isäntäväen opastuksella museoon tutustumiseen voi käyttää vähän pidemmänkin hetken. Peräti neljään eri kerrokseen levittäytyvä näyttely sopii nostalgiamatkaksi menneisyyteen tai nuoremman väen opetusreissuksi entisajan maanviljelysyhteiskuntaan.

Perheniemen mylläri

Mylläri oli yksi pitäjän kuin pitäjän tärkeimmistä miehistä. Ilman hänen ammattitaitoaan ja välineitään olisi jauhojen teko ollut paljon hitaampaa tai suorastaan mahdotonta. Jotkut myllyt olivat "jakokuntalaisten" omistamia, joten niiden mylläri saattoi aika ajoin vaihtua - oli vaihdon syy sitten mikä tahansa.

Vain hieman yli sata vuotta sitten Iitin Perheniemen jakokunta joutui hakemaan lehti-ilmoituksilla uutta mylläriä Myllylän vesimyllyynsä.



Tämän myllyn koneistoon kuului yksi ryynypari vesipyörällä ja kaksi keinotekoista kiviparia 24 hevosvoiman pystyturbiinilla. Edellisenä vuonna eli 1909 kerrottiin korkeimman kuukausitulon nousseen yli 400 markan. Jakokunta lupasikin tulevalle myllärille palkkaa seuraavasti;

1/4 kaikesta viljan tullista
Vapaa kesälaidun kahdelle lehmälle
Polttopuita viisi syltä, itse hakattava haloiksi
Peltoa viljeltäväksi 1,5 hehtaarin ala
Vapaa asunto (sekä ihmisille että eläimille)

Tästä kaikesta ilmoitettiin mm. Työmies -lehdessä kesäkuun alussa ja hakuaikaa annettiin aina heinäkuun loppuun saakka. Itse toimeen oli tartuttava syyskuun ensimmäisenä päivänä. Myllärin palkkausasiaa hoiti jakokunnan puolesta maanviljelijä J. Kauppila Kausalasta.

Tämä Perheniemen kylän Myllylän mylly oli perustettu vuonna 1807 kartanon tarpeisiin. Sen yhteydessä toimi myös saha ja näiden kahden laitoksen tarina päättyi vasta 1961 huutokauppaan, jossa koko alue rakennuksineen sekä tontteineen myytiin. Mustjoen varrella sijainnut Myllylä on edelleen kaunis retkikohde. Seutua vaalii Perheniemen Kyläyhdistys, jonka sivuille pääset oheista kuvaa klikkaamalla.