Ruukkiperheitä Oravaisista

Ruukkisukujen perhetauluja Oravaisista - koonnut Terhi Arpalahti

Suur-Rautalammen lautamiehet vuonna 1738

Förteckning på Nämndemännerne

uti Öfre Säxmäki Härad för åhr 1738

Laukaa

Lars Larsson ifr Laukkavirta
Lars Jakobsson ifr Paadentaipale
Samuel Tomasson ifr Kuukkajärvi
Simon Eriksson ifr Leppävesi
Erik Matsson i Jyväskylä
Lars Johansson ifr Kuusivesi
Erik Henriksson i Petruma
Karl Markusson ifr Leppävesi
Jakob Eskilsson i Leppävesi

Rautalampi

Jöran Jöransson i Koutajärvi
Lars Bengtsson i Siikakoski
Staffan Johansson Rossi i Kärkkäälä
Johan Johansson Liimatainen ibm
Mickel Larsson i Nilakka
Pål Henriksson i Vuonamolahti
Mårten Tomasson i Hankavesi
Johan Pettersson i Särkisalo
Krister Samuelsson i Kuuhankavesi

Viitasaari ja Saarijärvi

Erik Larsson i Alvajärvi
Tomas Tomasson i Pudasjärvi
Henrik Andersson i Pyyrinlahti
Matts Simonsson i Konginkangas
Pål Pålsson i Taimoniemi
Matts Bertilsson i Saarijärvi
Petter Isaksson i Ilmolahti
Johan Tomasson i Kimingi
Israel Matsson i Saarijärvi
Mickel Mickelsson Hänninen ibm

Viisi miestä

Nils Grabbe, Klaus Fleming, Mikael Agricola, Kustaa Mauritz Armfelt ja Elias Lönnrot.....mikäs yhdistää näitä kuuluisia miehiä?

Ei, he eivät kaikki ole sukulaisia keskenään, eivät ainakaan minun tietojeni mukaan. Parilla kolmella voi olla yhteisiä esivanhempia, mutta satuin tässä iltana muutamana miettimään jotain aivan erilaista.


Vaikka kaikki koulunsa käyneet suomalaiset tuntevat herrat ainakin nimeltä, ei heistä ole koskaan tehty elokuvaa! Ei vaikka jokaisen elämäntarina suorastaan pursuaa tapahtumia, joista aikamme parhaat elokuvat on tehty.

Nils Grabbe oli ehkä ensimmäinen suomalainen sissipäällikkö, joka taisteli tanskalaisia vastaan maamme rannikoille pitäen mm. Raaseporin linnaa tukikohtanaan. Kuningas Kustaa Vaasa palkitsi miehen voudin viralla sekä Raaseporiin (1525-1534) että Viipuriin (1534-1545). Nils Grabbe asui isänsä rakennuttamassa Grabbackan linnoitetussa kartanossa, jonka ensimmäisen kerroksen jäänteet löytyvät yhä vieläkin entisen Karjaan kaupungin mailta.

Siuntion Suitian herra, Klaus Fleming oli taasen käytännössä koko silloisen Suomen valtias, vaikkakin muodollisesti vain kuningas Sigismundin vasalli. Miehen titteleinä olivat valtakunnan yliamiraali ja valtakunnanmarski, joten aikalaisten silmissä herra Fleming oli todellakin maan ylhäisintä aatelia. Olihan hän sitä toki myös syntyperänsä ansiosta, sillä äiti Hebla Siggentytär Sparre kuului yhteen Ruotsin merkittävimmistä aatelissuvuista. Myöhemmistä vaiheista saisi vaikka kokonaisen kirjasarjan, mutta todettakoon uran "huipentuneen" Nuijasotana tunnetun kapinan kukistamiseen.

Mikael Agricola on tietysti kirjakielemme isä ja Lutherin seuraaja, joka uudisti kirkkomme. Hän käänsi ensimmäiset suomenkieliset, painetut kirjat luoden näillä pohjan nykysuomelle. Uransa loppupuolella hän osallistui kuningas Kustaa Vaasan lähettämään rauhanvaltuuskuntaan, joka pyrki selvittämään ruotsalaisten ja venäläisten konflikteja rajaseudulla. Tullessaan takaisin kotimaahansa hän menehtyi Kuolemanjärvellä ja tuli haudatuksi Viipuriin.


Kustaa (Mauritz) Armfelt sai korpraalin arvon jo 11 vuoden iässä isänsä toimeta. Kahta vuotta myöhemmin poikanen oli arvoltaan kersantti ja vähitellen hän yleni armeijan hierarkiassa aina luutnantiksi saakka. Osoitettuaan poikkeuksellisia tietoja ja taitoja sai Armfelt lopulta kenraalimajurin arvon johtaen Ruotsin valtuuskuntaa, joka sai aikaan rauhan Venäjän kanssa kesällä 1790. Tähän aikaa Armfelt oli valtansa huipulla myös Kustaa III:n hovissa. Seuraavien vuosien tapahtumat ovat suorastaan huumavia Napolin kuningattarineen ja maanpetossyytteineen sekä Venäjälle pakenemisineen.

Venäjän vallattua Suomen Ruotsilta tuli Kustaa Mauritz Armfeltistä hetken päästä jalkaväenkenraali sekä keisarin ensimmäinen kenraaliadjutantti. Näin hän oli totaalisesti vaihtanut puolta. Viimeisen 150 vuoden aikana hänestä on oltu montaa mieltä, mutta jo 1800-luvun lopulla Armfeltin todettiin olleen kustaviaanisen ajan kaukonäköisempiä valtiomiehiä.

Virallisen julkisivun takana Armfeltiä on pidetty varsinaisena Casanovana, joka hurmasi puolen Euroopan naiset ulkonäöllään ja käytöksellään.


Vaatimattoman suutarin poikana syntynyt Elias Lönnrot koulutti itsensä Turun yliopistossa lähtien sen jälkeen keräämään kansanperinnettä tiettömien taipaleiden taakse jalkapatikassa. Monien eri keruumatkojen tuloksena olivat kansalliseepoksemme Kalevala sekä sen eri versiot. Kotipitäjässä Sammatissa mies tunnettiin äärimmäisen hyväntahtoisena ja ennen kaikkea vaatimattomana henkilönä, joka kaihtoi kaikkea virallista. Elämän loppupuolella voimia veivät mm. rakkaan tyttären kuolema ennenaikaisesti.


Viisi miestä, joista jokaisesti voisi tehdä pelkän elokuvan sijasta vaikka kokonaisen tv-sarjan. Olisiko aika paneutua Suomenniemen historiaan aivan uudella tavalla ja nostaa nämä menneisyyden hahmot uuteen arvoonsa? Eikä pidä unohtaa niitä voimakkaita naisia heidän rinnallaan ja taustallaan, jotka omalla panoksellaan antoivat miehilleen eväät kansakunnan hyväksi tehtävään työhön. Mannerheimista ei saatu aikaiseksi elokuvaa, mutta ehkä näistä viidestä herrasta löytyisi vielä paljon kiinnostavampi kohde...

Pääosan esittäjiä voitte sitten ehdotella vaikka seuran Facebook-sivullani!

Seppäsuku Stark

Tarkistamattomia tietoja seppäsuku Starkista - koonnut Terhi Arpalahti

Puuseppä Gabriel Ekqvist

Karjalohjan Tammiston kylän Isotalon mailla oli aikoinaan Suonian torppa. Tässä torpassa syntyi 29.5.1839 poika, jolle vanhemmat Henrik Johan Ekqvist ja Johanna Pihlstedt antoivat nimen Gabriel.

Aikuisiällä Gabriel ryhtyi timpuriksi eli puusepäksi. Hänet on merkitty vielä 1800-luvun lopulla Suonian asukkaaksi Tammiston Isotaloon, mutta rippikirjassa hänen perheensä kohdalla on itselleni harvinainen poikkeus. Hänen vaimonsa nimeä ei mainita kertaakaan ja ilmeisesti tämä johtui yksinkertaisesta asiasta; tämä tuntematon rouvashenkilö oli uskoltaan kreikkalaiskatolinen.

Perheellä oli ainakin viisi yhteistä lasta, jotka rippikirjan merkintöjen mukaan syntyivät Pietarissa; Nikolai (1860), Irnija (1874), Alexander (1875), Maria (1877) ja Michail (1878). Lisäksi vaimolla oli vuonna 1860 syntynyt avioton poika Gabriel, jonka syntymäpaikasta ei ole tietoa.

Käytännössä Gabriel perheineen asui Venäjällä, mutta monien seurakuntien tapana oli kirjata nämä "oleskelijat" rippikirjan viimeisille sivuille tai kuten tässä tapauksessa, viimeisen asuinpaikan kohdalle. Itselleni ei ole toistaiseksi selvinnyt, miksi näin tapahtui. Normaalisti henkilö otti muuttokirjan ja poistui seurakunnasta tullakseen kirjatuksi toisen seurakunnan kirjoihin.

Lisäksi kiinnostaisi kovasti, mitä kautta lasten syntymätiedot ovat kulkeneet Karjalohjan kirkkoherran kansliaan.

Gabrielin esivanhempia

Eräs hautakivi Kuusjoelta

Kuusjoen hautausmaalta, jonka ympäristö näytti olevan suurten mullistusten kohteena, löytyi oheinen nahkuri Sinisalon perheen hautakivi.

Nahkurin ammatti ei ollut erityisen arvostettu entisaikaan ja alinta mahdollista kastia olivat hevosnahkurit. Muiden käsityöläisten päästessä isäntäväen kanssa samaan ruokapöytään, joutui nahkuri monesti aterioimaan yksinänsä.

Sinisalon Oskar Emanuel oli syntynyt Salon Moision kylässä, Ollikkalan torpassa. Isä Samuel Johansson Selroos oli kotoisin Halikon Putolan kylän Ylhäisten rusthollista, mutta perheensä nuorimpana jälkeläisenä joutui tienaamaan leipänsä torpparina. Vaimo Lovisa Malvina oli myöskin kotoisin Halikosta, Härkisten Leppälän torpasta.

Torppari Samuel käytti samaa sukunimeä kuin hänen isäpuolensa, Putolan rusthollari Erik. Tämä oli tullut Putolan isännäksi naituaan leskeksi jääneen Walborg Johansdotterin. Erik Selroos oli kotoisin Uskelan Haukkalan kylän Sepän talosta. Sukunimen alkuperää voi vain arvailla.

Agata Karoliina, joka oli miestään 12 vuotta vanhempi, oli syntynyt Perttelin Kurkelan kylän Yli-Pässin talossa. Perheessä käytettiin sukunimeä Nygren.  Isä Abraham oli syntynyt Uskelassa ja äiti Anna Johansdotter Paimiossa. Vihkimisen aikaan vuonna 1827 perhe asui Turussa, mistä he sitten saapuivat Uskelan kautta Pertteliin.

Agata Karolina oli siis miestään iäkkäämpi ja olikin ehtinyt olla naimisissa aiemmin. Ensimmäinen puoliso oli somerolainen Jakob Jakobsson, josta tuli aikanaan Perttelin Tiskarlan kylän Prätän isäntä. Jakob Jakobsson kuoli 1880 ja kaksi vuotta myöhemmin nahkuri Selroos vei leskivaimon vihille. Sukunimi suomalaistui Sinisaloksi 12.5.1906 J.V. Snellmanin syntymän satavuotisjuhlapäivänä. Olipa tässä välissä asuinpaikkakin vaihtunut Kuusjoeksi uuden kunnan perustamisen myötä.

Hautakiven juurelle on kätketty myös Knut Rikhard ja Jenny Marian Joen maalliset jäännökset. Jenny Maria oli Agata Karolinan ja Jakobin tytär, jonka puoliso Knut oli syntynyt Perttelin Impolan kylän Haalilla renki Johan Gabrielssonin ja Ulrika Kristina Abrahamsdotterin lapsena. Isä Johanin vanhemmat olivat Inkereen kartanon tallirenki Gustaf Lindgren ja vaimonsa Maja Stina Re(h)n.

Hevosenkengittäjä

Marttilan Tiipilän kylän Lammin puustelliin eli sotilasvirkataloon ilmestyi 1790-luvun alussa "Hänen Kuninkaallisen Majesteettinsa Henkirakuunarykmentin Maskun komppanian hevosenkengittäjä Fredrik Wall. Maaliskuussa 1791 hän vei vihille Loven kylän Knaapin rusthollarin tyttären, Annan. Vuosien 1792-1801 välillä perheeseen syntyivät lapset Karl Fredrik, Anna Helena, Anders Gabriel, Johannes Petrus ja Gustaf. Perheen yhteiselämä päättyi surullisella tavalla helmikuussa 1810 äiti Annan menehdyttyä halvaukseen.

Vanha lato Tiipilässä

Noin puolitoista vuotta tämän jälkeen Fredrik Wall oli valmis ottamaan uuden vaimon. Toiseksi puolisoksi osui Loven kylässä asunut leskivaimo Anna Kaisa Matintytär Helin, jonka ensimmäinen aviomies oli ollut Rukkalan talonentinen isäntä Juho Juhonpoika. Tämä oli kuollut vuonna 1806 ja jättänyt jälkeen lesken sekä pienen Liisa-tyttären.

Anna Kaisa ja Fredrik saivat ensimmäisen yhteisen lapsensa, Ulrikan, vuonna 1817. Häntä seurasivat Hermanni, David ja pahnanpohjimmaisena Heikki. Viimeksi mainittua poikaa ei isä Fredrik ehtinyt nähdä lainkaan, sillä hevosenkengittäjä Wall kuoli jo puoli vuotta aikaisemmin. Leski Anna jäi asumaan Lammin taloon ja kuoli elokuussa 1839 joko kurkkumätään tai angiinaan.

Hevosenkengittäjä Wallin lapsista Juho Petteri mainitaan vuodesta 1825 lähtien Lammin puustellin vuokraajana, kun taas velipoika Kustaasta tuli saman talon torppari sekä suutari. Myös kolmas veljeksistä eli Karl Fredrik oli torppari, mutta hän asusti Pappilan mailla olleessa mökissä.
Veljessarjan nuorin oli siis Heikki, joka otti vaimokseen piika Leena Sofia Matintyttären Maunulan Anttilasta.

Miesten siskoista Anna Helenan vei vihille Tiipilä YliMartin Kustaa Juhonpoika ja Ulrika Tiipilässä asunut pitäjänsuutari Jaakko Heikinpoika Hellman.

Fredrik Wallin lapsenlapsista voidaan mainita ainakin Purhalan Kylänpään piika Maria Justina Kustaantytär, joka oli aviossa pitäjänsuutari Simo Simonpoika Sahlstenin kanssa.

Hevosenkengittäjä oli tärkeässä roolissa ratsuväen huoltojoukoissa. Joskus keskiajalla tämä ammattikunta oli seppien joukossa arvostetuimpien joukossa, sillä hän hoiti  jonkin verran myös eläinten sairaanhoitoa. Käytännössä ratsuväki ei olisi päässyt edes liikkelle ilman Fredrik Wallin ja hänen ammattiveljiään.