Kun puhutaan suomalaisesta aatelistosta, yksi varhaisimmista ja vaikutusvaltaisimmista suvuista on epäilemättä Fleming-suku. Vaikka monet muistavat suvusta ehkä Klaus Flemingin ja Nuijasodan, juontaa sukuhaara juurensa Suomeen jo 1300-luvun lopulla. Fleming-suvun ensimmäinen tunnettu jäsen Suomessa oli määrätietoinen ja vaikutusvaltainen mies Claes Pedersson Fleming, joka teki pitkän uran kuninkaallisten palveluksessa ja jätti pysyvän jäljen Suomen keskiaikaiseen hallintoon.
Tanskasta Suomeen – alkupiste Kallundborgissa
Vuosi oli 1386, kun Claes Fleming mainitaan asiakirjoissa Kallundborgissa, Tanskassa. Hän tunnusti tuolloin saaneensa osan Margareeta-kuningattarelle lainaamistaan varoista takaisin. Tämä pieni maininta kertoo kuitenkin paljon: hänellä oli suora yhteys tuon ajan Pohjoismaiden keskeisimpiin vallankäyttäjiin.
Jo 1395 hän esiintyi ritarina, ja vuotta myöhemmin hän sinetöi Nyköpingin sopimuksen, joka oli aikansa tärkeä yhteiskunnallinen päätös. Sopimuksen mukaan rälssisäädyn täytyi luopua osasta verovapaudestaan, ja maa-alueita palautettiin kruunun hallintaan – merkittävä vallansiirto aikakaudellaan.
Suomenmaan laamanni ja käräjäoikeuden hoitaja
Flemingin ura jatkui nousujohteisesti, ja 1400-luvun alkuun mennessä hän oli noussut Itämaiden eli Suomen laamanniksi, virkaan, joka yhdisti hallinnollista, oikeudellista ja poliittista valtaa. Varmuudella hän toimi tässä roolissa ainakin vuodesta 1402 alkaen, ja hänen tehtäviinsä kuului mm. tärkeiden tutkimus- ja maakäräjien pitäminen.
Yksi merkittävä tehtävä oli 1405 aloitettu "reduktsionin" eli veromaiden palauttamisen toimeenpano, jossa Fleming toimi päätuomarina. Hän piti käräjiä myös mm. Mustasaaressa vuonna 1423. Näiden käräjien kautta Fleming käytännössä muokkasi Suomen yhteiskuntarakennetta uudelleen kruunun eduksi – ja mahdollisesti myös omakseen.
Diplomatiaa, liittosopimuksia ja valtaneuvosto
Flemingin rooli ei rajoittunut pelkästään Suomeen. Hänellä oli runsaasti tehtäviä myös ulkomailla, ja vuonna 1419 hän sinetöi Kööpenhaminassa tärkeän liittokirjan. Se oli laadittu Eerik Pommerilaisen, silloinen Pohjoismaiden kuningas, ja Puolan sekä Liettuan kuninkaan Vladislavin välillä. Tämä kertoo hänen asemastaan – hän oli osa Euroopan korkeimman tason diplomatiaa.
Virka-asemansa kautta Fleming kuului myös valtaneuvostoon, Ruotsin valtakunnan ylimpään päätöksentekoelimeen. Näin hän vaikutti sekä paikallisesti Suomessa että koko valtakunnallisessa politiikassa.
Maaomaisuus ja perintö
Vaikka Fleming toimi ennen kaikkea hallinnollisissa ja poliittisissa tehtävissä, hän ei ollut mikään vallasta irti oleva virkamies. Hän omisti laajoja maa-alueita, mikä edelleen vahvisti hänen asemaansa ja vaikutusvaltaansa niin Suomessa kuin Ruotsissakin.
Fleming oli yhä elossa vuonna 1427, ja hänet haudattiin harmaidenveljesten luostariin Tukholmaan – paikkaan, johon vain harvat ja arvostetut saivat viimeisen leposijansa.
Henkilökohtaiset yhteydet
Flemingin vaimo oli nimeltään Cecilia, mutta sukuhistorialliset arvelut, joiden mukaan hän olisi ollut Klaus Lydekinpoika Djäknin tytär tai sisar, eivät todennäköisesti pidä paikkaansa. Tästä huolimatta liitto oli varmasti merkittävä myös poliittisesti.
Fleming-suvun tarina Suomessa alkaa siis yli 600 vuotta sitten miehestä, joka yhdisti oikeudellisen vallan, diplomatian, maaomaisuuden ja kuninkaallisen luottamuksen. Hänen työnsä pohjusti sen vaikutusvallan, josta myöhemmät Flemingit – kuten Klaus Fleming – tunnetaan. Ja samalla se kertoo keskiajan Suomesta: alueesta, jossa valtakunnan suurimmat päätökset heijastuivat myös syrjäiseen peränurkkaan, jossa käräjiä pidettiin savupirtissä tai kirkon kiviseinien suojissa.
Jaakko Teitin valitusluettelossa Suomen aatelistoa vastaan 1556 on mielenkiintoinen sukupuu Flemingien alkuvaiheista. Sukupuun otsikko kertoo, että ritari Flanderista tuli Suomeen. Kuvan viite - Yleisiä asiakirjoja - 215j Suomen aatelistoa vastaan tehtyjä valituksia 1556-1556, jakso 36, sivu 40-41; Kansallisarkisto.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti