Piiat ja rengit

renki Aatu Manninen
Museoviraston kokoelmat

 1600- ja 1700-luvuilla Suomen maaseudulla arki ei pyörinyt ilman palvelusväkeä – niitä naisia ja miehiä, joita pestattiin talon töihin vuoden kerrallaan. Palvelusväki oli keskeinen osa esiteollisen Suomen työvoimaa ja yhteiskuntarakennetta. Mutta millaista heidän elämänsä oli, miksi palvelusväkeä palkattiin ja miten tämä kaikki kytkeytyi Suomen taloudelliseen ja sosiaaliseen kehitykseen?

Ketkä olivat palvelusväkeä?

Palvelusväki koostui useimmiten nuorista, 10–30-vuotiaista henkilöistä, jotka tekivät maatilan töitä ja asuivat isännän taloudessa. Työsuhde oli määräaikainen ja päättyi yleensä vuoden kuluttua. Palvelusaika oli monelle välivaihe ennen avioliittoa ja oman talouden perustamista.

Vaikka palvelijat olivat alistetussa asemassa, he eivät useinkaan olleet sosiaalisesti "alempiarvoisia" – monet tulivat talonpoikaisperheistä ja tähtäsivät samaan asemaan kuin isäntänsä. Avioliitto olikin yleisin väylä sosiaaliseen nousuun.

Isäntäväki ja työvoiman tarve

Palvelusväkeä työllistivät niin tavalliset talonpojat kuin kartanoiden ja pappiloiden haltijat. Taloudellinen tarve oli tärkein syy palvelijoiden palkkaamiseen: perheen työvoima ei aina riittänyt. Silti moni talonpoikaistalo – erityisesti pienempi – selvisi omillaan. Vain vauraammat tilat tai erityisissä asemissa olevat (esim. ratsutilat) pystyivät pitämään jatkuvasti palvelijoita.

Lakien ohjaama työmarkkina

Palvelusväkeä säädeltiin tiukasti lailla. Esimerkiksi vuonna 1664 säädettiin, että palvelussopimuksen tuli kestää vuoden ja alkaa Mikkelinpäivänä. Lait pyrkivät estämään irtolaisuutta ja turvaamaan isäntien työvoiman saatavuuden. Käytännössä lakeja kuitenkin kierreltiin – isännät pestasivat työvoimaa "laittomina" aikoina ja palvelijat ottivat useita pestirahoja saadakseen parhaat ehdot.

Työstä palkkaa – mutta millaista?

Palkka maksettiin osittain rahana ja osittain luontaistuotteina: viljaa, vaatteita, kankaita. Miespalvelijan palkka nousi 1600-luvulta 1700-luvun puoliväliin moninkertaiseksi, mutta reaalipalkkojen kasvu oli hillitympää. Naispalvelijoiden palkat olivat yleensä matalampia, mutta kartanoissa heidänkin pestirahansa saattoivat kohota miespalvelijoiden tasolle.

Ruoka muodosti suurimman kustannuserän palvelijan ylläpidossa – ei niinkään palkka. Ruokakustannusten nousu näkyi isäntien arjessa enemmän kuin verot.

Arki työn äärellä

Palvelijoilta odotettiin kuuliaisuutta ja ahkeruutta. Miespalvelijat hoitivat raskaita töitä, kuten polttopuiden hakkuuta, kylvöä ja hevosia. Naispalvelijat vastasivat karjasta, keittiöstä ja tekstiilitöistä. Lapsipalvelijoita käytettiin kevyempiin tehtäviin. Isännät eivät yleensä vieneet laiskuussyytöksiä oikeuteen – tehokkain keino oli jättää heikosti suoriutunut palvelija pestamatta seuraavalle vuodelle.

Liikkuvuus ja elämänvaiheena palvelus

Palvelussuhteet olivat lyhyitä: vain harva pysyi samassa talossa kahta vuotta pidempään. Palvelijat liikkuivat etsiessään parempia palkkoja ja kokemusta. Liikkuvuus oli aktiivista ja palvelijoilla oli neuvotteluvaltaa – tämä ei ollut pelkkää alistumista, vaan tietoista toimintaa kohti omaa itsenäisyyttä.

Alueelliset erot ja sodan varjot

Palvelijoita oli eniten Lounais-Suomessa ja vähiten Pohjanmaalla. Erot johtuivat maatalouden rakenteesta, viljelysmahdollisuuksista ja sivuelinkeinoista kuten tervanpoltosta ja kalastuksesta. Sodat aiheuttivat miehistä työvoimapulaa, mikä nosti palvelijapalkkoja ja lisäsi naispalvelijoiden osuutta.

Suomi eurooppalaisessa vertailussa

Suomen järjestelmä muistutti monin tavoin Ruotsia ja Norjaa, mutta erosi esimerkiksi Englannista siinä, että suomalaisilla palvelijoilla oli vaikeampi päästä tilalliseksi. Palkkoja sai säästää vuosikymmeniä ennen kuin oma tila oli mahdollinen – jos silloinkaan.

Miksi tämä historia on tärkeää?

Palvelusväki ei ollut vain taustahenkilö maatalouden koneistossa, vaan aktiivinen osa esiteollista yhteiskuntaa. Heidän työpanoksensa, neuvottelukykynsä ja elämänpolkunsa loivat perustaa myöhemmälle sosiaaliselle ja taloudelliselle kehitykselle. Ymmärtämällä palvelijoiden asemaa ymmärrämme paremmin koko yhteiskunnan rakennetta ja muutosta.

Lähteitä

Tiina Miettinen - Piikojen valtakunta

Jorma Wilmi - Palvelusväki ja isäntäväki Suomessa

Marjatta Rahikainen ja Kirsi Vainio-Korhonen. .Työteliäs ja uskollinen. Naiset piikoina ja palvelijoina keskiajalta nykypäivään