Pitäjänkertomus tarjoaa ainutlaatuisen ikkunan 1700-luvun puolivälin Kiskoon. Kirkkoherra Roos pohtii muun muassa Kiskon nimen alkuperää, arvaillen sen voineen tulla joko paikkakunnan ensimmäisen asukkaan liikanimestä tai läheisten Ison-Kiskonjärven ja Kiskonjärven nimistä. Mielenkiintoista on myös lukea, että silloinen emäkirkko, jonka rakentaminen aloitettiin vuonna 1738, oli kertomuksen kirjoitushetkellä vielä sisustukseltaan ja koristeiltaan kesken seurakunnan köyhyyden vuoksi. Tuo kirkko paloi salaman sytyttämänä vuonna 1807.
Roos kuvailee myös paikkakunnan elinkeinoja, joista maanviljelys oli pääosassa, mutta myös tukinkaato ja hiilenpoltto lähialueen rautaruukeille olivat yleistyneet. Hän nostaa esiin huolen työvoiman siirtymisestä ruukeille ja sahoille, mikä haittasi maanviljelystä. Lisäksi hän mainitsee kalakannan vähenemisen syyksi tavan pyydystää hyvin pieniä kaloja.
Kertomuksessa käsitellään myös seurakuntalaisten kristinopin taitoa ja siihen liittyviä haasteita, kuten vanhempien vastahakoisuutta lasten lukukinkereillä käyntiin. Roos mainitsee myös ajan paheita, kuten juoppouden ja koreiden vaatteiden käytön liiallisen kilpailun.
Tällaiset pitäjänkertomukset ovat arvokkaita lähteitä paikallishistorian ja sosiaalihistorian tutkijoille, mutta myös kaikille menneisyydestä kiinnostuneille. Ne avaavat elävän näkymän entisaikojen ihmisten elämään, arkeen ja ajatusmaailmaan. Kiskon pitäjänkertomus vuodelta 1753 on tästä oiva esimerkki, ja kirkkoherra Roosin tarkkanäköinen ja kriittinenkin kynänjälki tekee siitä mielenkiintoista luettavaa vielä tänäkin päivänä.
,_Claimant_to_the_Annesley_Peerage_P6602.jpg)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti