analytics

Valitettavasti tämä tarina on tosi....

Huhtikuussa 110 vuotta sitten sanomalehti Sawonlinna sekä Länsisuomen Työmies raportoivat silloisen Säämingin pitäjässä tapahtuneesta, lähes makaabereja piirteitä saaneesta rikoksesta.

Loinen Pekka Holm ja vaimonsa Henriika Kutvonen olivat saaneet syytinkiläiseksi Henriikan isän, pitäjänhoitolainen Juhana Henrik Kutvosen. Pariskunta asui Juhanan kanssa Pääskylahden kartanon mailla, nykyisen Savonlinnan kaupungin liepeillä.

Sawonlinna -lehden tietoon oli tullut, että Juhanaa oli rääkätty ja muutoinkin kohdeltu huonosti. Sawonlinna julkaisi tämän tiedon ja sen perusteella pitäjän nimismies aloitti poliisitutkinnan. Tutkinnassa selvisi raskauttavia todisteita ja nimismies haastoi syylliset kihlakunnanoikeuteen 28. päiväksi huhtikuuta.

TYönjohtaja Petter Koikkalainen kertoi, että kun hän viime elokuun (1898) lopulla tahi syyskuun alkupäivinä meni Pääskylahden maanviljelyskoulun oppilaitten kanssa eräälle kauravainiolle ja kulki Holmin asunnon ohi, kuuli hän sieltä hätähuutoja sekä voivotusta. Mentyään asunnolle huomasi Koikkalainen Juhana Kutvosen seisomassa ulkona asuinhuoneen seinää vasten alushousut jalassa, mutta ilman paitaa.

Juhana valitti, että tytär Henriika pieksää häntä alinomaa eikä anna rauhaa. Tytär oli myös ollut ulkona, mutta vieraat nähdessään oli mennyt sisälle. Todistaja oli nähnyt, että hoitolaista säilytetään pienessä kamarissa, jossa oli ollut hyvin paha siivo. Oli myös kerran kuullut Holmin sanovan, ettei hän (siis Holm) voi hoitaa ukkoa. Samalla oli Holm myöntänyt, että hän oli piinannut hoitolaista nälällä eikä antanut ruokaa ennenkuin ukko rukoili; "anna hyvä vävy syödäkseni".

Loinen Ville Rutanen oli myös asunut Holmin tuvassa ja huomannut, että hoitolaista pidettiin kamarissa, jota talvella joskus lämmitettiin. Siten kärsi vanhus vilua vaatteiden puutteessa, kun hän joutui makaamaan paljailla pehkuilla. Nämä pehkut oli lisäksi tuotu käytettyinä Holmin omasta sängystä.

Edelleen Rutanen tiesi, että kun vanhus edellisenä syksynä tuli huonovointiseksi ja teki tarpeensa sänkyyn, ei kukaan siivonnut niitä. Tytär Henriika oli vain todennut, että hän jaksa siivoamista aina tehdä. Lopulta sänkyyn kasvoi noin tuuman pituisia matoja, joita Henriika oli näytellyt todistajille ja muillekin.

Ruokaa ja juomaa sai hoitolainen, kun sitä huutamalla anoi. Muutoin ei niitä hänelle annettu.

Kun todistaja syksyllä erään kerran tuli työstään kotiin, oli Holm kehunut lyöneensä hoitolaisukkoa niin, että keppi katkesi. Sen jälkeen hän oli hakenut vitsat ja pieksenyt ukkoa sängyssä. Vanhus oli rukoillut "älä hyvä vävy lyö!" Eräänä sunnuntaiaamuna todistaja oli huomannut Holmin potkaisevan hoitolaista niin kovaa, että tämä oli huutanut ja valittanut katkerasti.

Todistaja tiesi lopuksi, että syksyllä oli Henriika ainakin kolme kertaa kylmän ilman aikaan vienyt isänsä ulos pesten hänet kaivovedellä ja varpuluudalla. Päällään ukolla oli yleensä sontaset alushousut. Joka kerta oli tytär jättänyt isänsä pidemmäksi aikaa ulos, mistä todistaja kerran oli korjannut hänet takaisin sisälle "jokseenkin kohmettuneena". Useat muut todistivat saman.


Kuvaa klikkaamalla pääset Hämeenlinnan kaupungin museon sivuille lukemaan lisää köyhäinhoidosta, joka ei varmasti aina ollut näin kurjaa.

Vällin lasten murheellinen tapaus

Teutarin kylät Lohjan ja Inkoon rajamailla olivat aikanaan selkeästi ruotsinkielisiä. Melko pian Teutarin pohjoispuolelta alkoi sitten suomenkielisen, lähinnä hämäläis- ja varsinaissuomalaisen asutuksen alue. Kylän länsipuolella levittyi Inkooseen ja Karjaaseen kuulunut ruotsinkielinen tienoo, jonka asutus lienee ollut suurelta osin peräisin Ruotsista.

Vähä-Teutarin kylän Vällin (ruots. Wällans) talon rusthollariksi
tuli 1700-luvun lopulla Claes Tötterman, joka oli Iso-Teutarista lähtenyttä sukua. Osa tästä suvusta aateloitiin aikanaan nimellä Adlercreutz. Suvun vanhin tunnettu esi-isä on Erik Markusson, joka kuoli vuonna 1654. Hänen poikansa Thomas käytti sukunimenä Teuterström ja Tötterman -nimisten sanotaan olevan samaa sukua. Yhteinen linkki näiden kahden sukuhaaran välillä on hävinnyt historian hämäriin - jos se on ylipäätänsä olemassa.

Claes Tötterman oli syntynyt Vällin talossa tammikuussa 1765. Hänen isänpuoleinen sukunsa oli hallinnut taloa viimeistään vuodesta 1637 lähtien. Puolison Claes kävi hakemassa Tenholan Dahlin rusthollissa, missä Christina Ulrica Kjellin oli syntynyt vuoden 1782 lopulla. Christina Ulrican äiti oli Stina Johansdotter Tötterman ja isä tämän toinen puoliso, Henrik Kjellin.
Kun Stina Johansdotter kuoli 1800-luvun alussa, meni Henrik Kjellin naimisiin Claesin kaksoissisaren, Helena Töttermanin kanssa.

Stina Johansdotterin oli kotoisin Inkoon Bilskogin Gripsin kestikievarinakin toimineesta talosta ja hänellä oli samoja esivanhempia Claesin sekä Helenan kanssa. Lähin yhteinen esi-isä oli Vällin isäntänä vuosina 1662-87 olut Claes Thomasson, jonka vaimo oli Margareta Johansdotter.

Christina Ulrika Kjellin sai Claes Töttermanin kanssa kolme yhteistä lasta, Gustavan, Marian ja Carl Enoch. Perilliset syntyivät vuosien 1805-1810 välisenä aikana, mutta jo kesäkuussa 1811 Claes menehtyi keuhkotautiin. Kolmen pienen lapsen äitinä Christina Ulrikalle tuli varmasti kiire etsiä perheelle uusi elättäjä. Tämä löytyi eteläisestä Inkoosta, Finnbölestä kylästä. Skräddarsin talossa 1781 syntynyt Jacob Finnberg meni naimisiin leskivaimo Kjellinin kanssa ja otti samalla Vällin talon hallintaansa.

Tästä avioliitosta syntyi viisi lasta, Lena Ulrika, Eva Lovisa, Claes Jacob, Erica Charlotta ja Carl Emanuel. Heistä Lena ja Eva avioituivat Karjaalle sekä Snappertunaan. Claes Jacob mainitaan laivurina kotitalossaan ennen varhaista kuolemaansa, kun taas pikkuveli Carl Emanuelista tulee Vällin uusi isäntä.

Paljon ennen näitä tapahtumia Christina Ulrika Kjellinin perheessä koettiin lähes pahin kuviteltavissa oleva tapahtuma. Huhtikuun yhdeksäntenä päivänä 1822 ensimmäisestä avioliitosta syntyneet sisarukset Gustava, Maria ja Carl Enoch oli jossain päin Inkoon laajaa saaristoa. Jälkipolville tuntemattomasta syystä lapset joutuivat veden varaan ja hukkuivat.

Äidin ja isäpuolen raskaaksi velvollisuudeksi tuli saattaa kolme lasta Lohjan kirkon hautausmaalle toukokuun toisena päivänä. Vanhin lapsista oli hieman päälle 16 ikävuoden ja nuorimmainen vajaat 12 vuotta. Jo viikkoa aikaisemmin oli haudattu samassa tapaturmassa hukkuneet Vällin Kurjalan torppari Henrik Ax ja Iso-Teutarin Lassilan torppari Christian Sadvall.

Kummallista kyllä, Lohjalla oli sattunut vuoden 1811 syksyllä yhtä paha onnettomuus. Tuolloin avomerellä hukkuivat marraskuun 24. päivänä Karstun Joenpellon nahkurin Nils Lomanin vaimo Anna Ahlroth, Karstun Joenpellon pitäjänlasimestari Johan Åfeltd, Karstun Hemmilän rusthollarin poika Johan Eriksson, Skraatilan pitäjänsuutari Erik Svahn ja Mynterlän pitäjänräätäli Anders Stenström. Ehkä kyseessä oli joku käsityöläisten yhteinen riento, jonka aikana vene on kaatunut tai heikko syysjää murentunut heidän altaan.

Silakoita kerrassaan

Niin kauan kuin kauppaa on harjoitettu, on myös yritetty tehdä erilaisia välistä vetoja.

Näin kävi Turun tullikamarilla marraskuussa 1895, kun höyrylaiva Sofia toi tarkastettavaksi tukholmalaisenkauppiaan, herra Straussin lähettämät 93 tynnyriä "bresslingiä", pikkusilakoita. Niiden arvoksi sanottiin tarkalleen 2.139 markkaa.

Tullitarkastuksessa huomattiin nopeasti tynnyreiden sisältävänkin tavallisia, suolattujan sillejä. Niiden tullimaksu oli aivan toista luokkaa kuin pikkusilakoiden. N
äin ollen Turun tullikamari haastoi sekä kauppias Straussin että tynnyreiden ostajan, turkulaisen kauppias Johan Robert Hartzellin oikeuteen tullikavalluksesta. Samalla kalat otettiin takavarikkoon.

Sekä raastuvanoikeus että hovioikeus vapautti vastaajat kaikesta edesvastuusta, mutta keisarillinen senaatti, jonne tullikamari oli valittanut asiasta, antoi langettavan päätöksen. Sen mukaan kauppias Strauss sai 300 markan sakot ja menetti sillit valtiolle.

Tämän jälkeen Hartzell puolestaan haastoi Straussin käräjille vaatien takaisin maksamaansa sillien hintaa. Koska oikeudenkäynteihin oli kulunut jonkin verran aikaa, olivat sillitynnyrit pilaantuneet. Itseasiassa ne oli jo kuopattu maahan Turun kaupungin tullin ulkopuolelle.

Raastuvanoikeus asettui Hartzellin puolelle ja velvoitti Straussin maksamaan takaisin nuo jo saamansa 2.139 markkaa sekä reilun kuuden prosentin koron niille. Summasta vähennettin Hartzellin myöntämät 697,50 markkaa. Lisäksi vastaaja tuomittiin maksamaan kantajalle tämän oikeudenkäyntikuluja 80 markkaa.


Muistokirjoitus 1.4.1890

Eilen kirkon kellojen kumea ääni ja lippu puolitankoon wedettynä tehtaan konsulin talossa ilmoittiwat kaupunkilaisille surusanoman.

Wilhelm von Nottbeck syntyi 1816 Tammik. 23 p:nä muutti Tampereelle 1836, ottaen tehtaan hoidon toimeliaisiin käsiinsä. Hänen waikutuksensa, työnsä ja toimensa tehtaan edistämiseksi, sen työwäen hywäksi, köyhäin, orpojen ja turwattomien auttamiseksi, owat suuret ja monipuoliset. Turwalaitos lastenkodit, koulu, lukusali, kirkko työwäkeä warten, tehtaan liikkeen suuri laajentaminen puhuwat toimensa ja armeliaisuutensa puolesta.

Monet kansalaisemme ja tuhannet alustalaisensa muistawat häntä kiitollisella ja hartaalla kaipauksella, kohottaen siunauksen huokauksia korkeuteen.

Sydämellistä murhetta ja surua tuotti jalolle wainajalle wiime aikoinansa rakkaan puolisonsa sekä sitä ennen armaan poikansa surullinen kuolema. Häntä surewat wiisi poikaa, kolme miniää, yksi weli ja yksi sisar.

Siunattu olkoon jalon wainajan muisto ja rauha hänen lewollensa.

Blogitekstisuositus

Kidnapattu kreivi – 1700-luvun uskomaton perintöriita