Ruumiin polttohautaus

Hautausmaiden täyttyminen ja erilaiset tartuntataudit saivat 1870-luvun Englannissa aikaan keskustelun polttohautauksen käyttöön ottamisesta. Erityisesti lääkärit suosittelivat tätä hautaustapaa, sillä muistissa olivat vielä muutamia vuosikymmeniä aiemmin riehuneet koleraepidemiat. Tärkeä askel otettiin 1874, kun pappi Hugh Haweis julkaisi teoksensa "Ashes to Ashes, a Cremation Prelude". Huhtikuussa saman vuonna perustettiin "Iso-Britannian ruumiinpolttoyhdistys", jonka tarkoituksena oli perustaan Englannin ensimmäinen krematorio. Tämä hanke onnistui vasta 1878, mutta seuraavana vuonna uudessa krematoriossa tuhkattiin vain yksi hevonen. Sisäasiainministeriöltä ei heltynyt lupaa ihmisten polttamiseen. Vasta 1882 tapahtui maan ensimmäinen virallinen tuhkaus kapteeni Hanhamin yksityisessä krematoriossa Dorset'n Manstonin tilalla.


Yhdysvalloissa ensimmäinen krematorio aloitti toimintansa 1876, mutta jo paria vuotta aiemmin olivat sielläkin valistuneet lääkärit ryhtyneet toimiin. Niinpä Suomessakin tiedettiin kertoa kesäkuussa 1874 New Yorkissa tapahtuneessa kokeilusta. Kaupunkiin oli perustettu ruumiinpolttoyhdistys ja ensimmäinen tuhkaus tapahtui huhtikuussa.

Tohtori Francis Opdyken poika George oli kuollut ja isä päätti polttaa hänen ruumiinsa. Herra Opdyke tilasi 6,5 jalkaa pitkän ja vajaat kolme jalkaa läpimitaltaan olevan rautakattilan. Kattilan kannessa oli reikiä höyryä varten. Kellariinsa hän muurautti uunin, joka yhdistettiin talon savupiippuun. Kaksi päivää kuolemasta tapahtui itse poltto.

Ruumis laskettiin alastomana kattilaan ja puut sytytettiin sen alle. Kattilaa kuumennettiin aivan valkohehkuiseksi puolellatoista sylillisellä puita. Seuraavana aamuna, kattilan jäähdyttyä, avattiin kansi. Sisältä löytyi vain pieni kasa valkoisenharmaata tuhkaa.

Tämän omaiset laittoivat 18 tuumaa korkeaan uurnaan, jonka laitaan oli kirjoitettu vainajan nimi ja ikä. Tomuastia sinetöitiin ja asetettiin isän työhuoneeseen.  Ruumista poltettaessa oli ollut tohtori Opdyken lisäksi muitakin henkilöitä eikä kukaan osannut sanoa paha sanaa tapahtumasta. Hajua ei havaittu ja tuhka oli läsnäolijoiden mukaan kuin puuteroitunutta sokeria. Luiden jälkiä ei huomattu lainkaan.

Suomeen saakka ajatukset uudesta hautaustavasta levisivät 1880-luvun lopulla Helsingin yliopiston ylimääräisen filosofian professorin, Wilhelm Bolinin välityksellä. Jo 1889 perustettiin Suomen Ruumiinpolttoyhdistys ja Lääkintöhallitus aloitti asian oikeuslääketieteellisen pohdinnan. Hietaniemen hautausmaalle kohosi maamme ensimmäinen krematorio kuitenkin vasta useita vuosikymmeniä myöhemmin, vuonna 1926.

Em. Ruumiinpolttoyhdistyksen perustamisen yhteydessä sanomalehdistö arveli (sinänsä täysin oikein), että polttohautauksen aika on vasta hyvin kaukaisessa tulevaisuudessa. Tosin eräs nainen oli jo ehditty tuhkata Tukholmassa, jonne krematorio oli saatu hieman aiemmin. Sanomia Turusta -lehti arvioi koko asiaa seuraavasti;

"Sanottakoon mitä tahansa, mutta wastenmieliseltä meistä ainakin tuntuu tämä uusi ruumiin häwittämistapa. Maasta olet sinä tullut ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman kuuluu Herran oma sana ihmisestä syntiinlankeemisen jälkeen."

Samoin muistutettiin lukijaa maahan hautaamisen käytännöistä vuosituhansien mittaan sillä "olisi kyllä muinaissuomalaisilla ollut puita ja keinoja polttaa wainajainsa ruumiit, jos luonto olisi heille sellaisen wiittauksen antanut. Ei olisi ruumiin häwittämisestä ollut enemmän kulutuksia eikä waiwaa tulen kautta kuin maahan kaiwamisenkaan awulla; mutta kumma kyllä, he noudattivat ainoastaan jälkimäistä tapaa (maahan hautaamistaa)."