Kiireellinen perunkirjoitus

Tuskin koskaan on oltu perunkirjoituksen kanssa niin hätäisiä kuin Tarvasjoen Tuomarlan kylän Wackerin torpassa keväällä 1855. Torpan emäntä Valpuri Matintytär kuoli 12. päivänä mainittua kuuta ja jo samana päivänä pidettiin ”kalunkirjoitus” Wackerilla. Tämän kiireen syytä on vaikea ymmärtää. Perunkirjoitus piti toki pitää viimeistään kolmen kuukauden kuluessa kuolemasta. Toisaalta leski ei voinut mennä uuteen avioon ilman, että edellinen pesä oli selvitetty. Tällä kertaa syynä ei tuntuisi olevan ainakaan viimeksi mainittu seikka.

Valpuri oli tullut torpparin emännäksi naituaan Matti Juhonpoika Pahlmanin syksyllä 1846. Tätä ennen hän oli ehtinyt emännöidä Paimionjoen toisella puolella olevan Killalan kylän Mikkolan taloa noin 16 vuoden ajan. Tässä tarinassa on useampi leski, sillä Mikkolan tuolloinen isäntä Erkki Antinpoika oli torppari Pahlmanin tavoin ollut leskimies mennessään naimisiin Valpurin kanssa. Mikkolan talon Erkille Valpuri oli jo kolmas puoliso. Ensimmäisen kerran tämä lietolaissyntyinen herra oli avioitunut jo 1809 Mikkolan leskiemännän, Maria Simontyttären kanssa. Tämän kuoltua hän nai 1825 Killalan Jaakolan talollisen tyttären, Marian.

Matti Pahlmanin ensimmäinen vaimo taasen oli ollut sotilas Matti Ahlin tytär Helena Kankarin kylästä. Hän oli ollut naimisissa Turun läänin jalkaväkirykmentin Maskun komppanian sotilaan, Matti Wackerin kanssa ja tämä kuoltua Pahlman vei hänet vihille juhannuksena 1828. Tämä Pahlmanien jatkossa asuma torppa sai siis nimensä Suomen Sodassakin 1808-1809 palvelleelta mieheltä.

Perunkirjoituksen kanssa oli siis kovin kiire. Marttilan seurakunnan arkistosta löytyy kihlakunnanoikeuteen jätetty perukirja. Sen mukaan Valpuri Matintytär jätti jälkeensä leski Pahlmanin, mutta ei yhtään rintaperillistä. Leskeä pyydettiin sitten ”värteerausmiesten” toimesta antamaan ilmi koko omaisuus. Sen luetteloimiseen ei mennyt kauaa. Kuparia löytyi yhden kahvipannun verran. Rautaesineiden joukosta löytyi mm. kirveitä, viikatteita, lapioita, napakairoja ja puras.

Lisäksi rautakaluihin luettiin seinäkello, pata, pannu ja knääsä. Viimeksi mainittu aukeaa nykylukijalle paremmin vesurina. Puutavaroita oli Wackerin torpassa mm. seuraavasti; kolme arkkua, kaksi tynnärpuuta ja kaksi tiinua. Kaappeja oli myös kaksi, minkä lisäksi löytyi kolme saavia, kaksi ämpäriä, seitsemän pyttyä, kaksi tuolia, kirnu, siivulä, kiulu, käsikärryt, sänky, kuurna, astiapytty, talikko ja rukki.

Rautaesineiden yhteisarvo oli 1,45 a puutavaroiden 3,29. Pito- ja sänkyvaatteiden kohdalta löytyy vällyjä, tyynyjä, lakana, kaksi ”rääpälä waatet”, kahdeksan pumpuliliinaa, kolme ”klänningiä”, neljä paitaa sekä muuta sekalaisempaa tavaraa.

Luontokappaleita kuolinpesässä oli yksi härkä. Lopuksi kirjattiin perukirjaan asuinrakennus, pihatto ja lato. Kokonaisuudessaan pesän arvo oli 25,90. Menopuolelle tuli vaivaisten prosentti, ”sairankorjupalkka”, lautamiehen ja wiranmiehen palkat sekä kirjoittajan palkka. Lisäksi pesän varoista otettiin ulos velkoja. Valpuri oli ollut velkaa erinäisiä summia suutari Taurenille, Euran Vanhataloon, Kankarin Vähätalon Juhalle sekä Tuomarlan rusthollin isännälle. Loppujen lopuksi kuolinpesä oli varaton.