Kirkkopalon jälkeen

Osmo Durchman kokosi Suomen Sukututkimusseuran jäsenjulkaisuun, Aikakauskirja Genokseen 1930-luvulla tietoja kirkkojen ja pappiloiden tuhoutumisista. Näistä tiedoista on paljon hyötyä tutkijalle, joka ihmettelee esimerkiksi rippikirjojen puuttumista tietyistä seurakunnista. Paloja on ollut 1600-luvulta lähtien, kun kirkonkirjoja ylipäätänsä alettiin pitämään, runsaasti. Toisaalta hämmästyttävän vähän on kokonaisuutena katsottuna tästä kirkollisesta materiaalista tuhoutunut.

Eräitä näistä tapauksista olivat Kannuksen kirkon ja kellotapulin tuhonnut tulipalo 31.7.1813. Tuon samaisena päivänä oli ehditty soittaa seurakunnan kappalaisen, Karl Borgin kuolinkellot. Toinen tulipalo riehui vajaata vuotta aiemmin eli 22.8.1812 Valkjärven kirkossa. Koko rakennus tuhoutui tässä palossa.

Tietoja kirkkorakennusten ja pappiloiden tulipaloista löytyy mm. piispan- ja rovastintarkastusten pöytäkirjoista. Myös tuomiokapitulien asiakirjoista innokas sukututkija voi etsiä näiden onnettomien tapausten syitä ja seurauksia. Yksi seuraus oli luonnollisesti uuden kirkon pystyttäminen, joka ei monelle seurakunnalle ollut mitenkään mahdollista omin varoin.

Tämän takia em. Kannuksen ja Valkjärven kirkkojen uudelleenrakentamisesta voi löytää tietoja yllättävän kaukaisistakin paikoista, tässä tapauksessa Länsi-Uudenmaan Snappertunan kirkontileistä vuodelta 1817. Kyseisenä vuonna Snappertunan seurakunta maksoi avustuksia moneen paikkaan, mm. merimieshuoneelle, evankeliseen työhön Lapinmaalla sekä Valkjärven ja Kannuksen kirkkojen rakentamisesta aiheutuneisiin kustannuksiin. 

Kannuksen kohdalla palosta onnistuttiin pelastamaan muun muassa alttaritaulut, ehtoollispikarit sekä puinen pienoislaiva. Nykyinen, kolmas kirkko rakennettiin Intendentinkonttorin suunnitelmien mukaisesti 1815–1817. Voit siis yhä tänä päivänä omin silmin nähdä, mihin länsiuusimaalaiset kolehtivarat osaksi käytettiin.

Kuva - Snappertunan seurakunnan arkisto - Kirkonkassan tilikirja 1816-1898, Kansallisarkisto