Orpolasten huutokauppa

Pitkälle 1800 -luvulle seurakuntien ja myöhemmin kuntien köyhäinhoito kohdistus ainoastaan heihin, jotka eivät voineet itse hankkia elatustaan. Kaikkien työkykyisten piti pärjätä omillaan. Erityisen heikossa asemassa olivat orpolapset, joilla ei ollut edes sukulaisten tuomaa turvaa. Heistä osa oli aviottomia lapsia, joilla asiat saattoivat olla jo lähtökohtaisesti vieläkin heikommin.

1700-luvun loppupuolella ei ollut enää tarpeen ilmoittaa lapsen isää oikeudessa. 1800-luvulle tultaessa aviottoman lapsen äitiä vastaan esitetyt syytteet olivat harvinaisia. Jos äiti kuitenkin halusi, että lapsen isä maksaisi elatusmaksuja eikä asiasta päästy sopimukseen, äiti saattoi haastaa isän oikeuteen: maaseudulla kihlakunnanoikeuteen ja kaupungissa raastuvanoikeuteen. Isyyden tunnustamiset ja elatusmaksuasioita koskevat tiedot löytyvät alioikeuden varsinaisasioiden pöytäkirjoista. Kaupungeissa sitten raastuvanoikeuksien pöytäkirjoista. Nämä kaikki on digitoitu 1800-luvun lopulle saakka melko kattavasti.

Eräs pieni esimerkki aviottomien orpolasten kohtaloista voisi olla nykyisen Auran kunnan alueella syntyneiden sisarusten tapaus. Maria Antintytär, joka syntyi itsekin aviottomana vuonna 1806, sai Järvenojan Käyrällä maaliskuussa 1832 tyttären[1]. Tämä sai nimen Maria. Seitsemää vuotta myöhemmin, maaliskuussa 1839, sai Maria pikkuveljen nimeltä Kustaa. Tämän isäksi on merkitty renki Akseli Kallenpoika kastettujen luettelossa[2]. Tuossa vaiheessa äiti Maria työskenteli piikana Leikolan kylässä. Lokakuun alussa 1841 Maria ja Kustaa joutuivat kohtaamaan suuren tragedian. Heidän äitinsä menehtyi keuhkotautiin ainoastaan 35 vuoden iässä. Haudattujen luetteloon hänet on merkitty kirkonvaivaiseksi eli seurakunta oli joutunut huolehtimaan hänen ja hänen lastensa elannosta.

Nelisen vuotta myöhemmin, lokakuun lopulla 1845 pidetyssä kirkonkokouksessa[3] Prunkkalan kappeliseurakunta otti kantaa siihen, mitä em. kahden sisaruksen elatus järjestyy seuraavan vuoden ajaksi. Niinpä 13 -vuotias Maria Mariantytär huutokaupattiin itsellisvaimo Liisa Matintytär Lithoniukselle Leikolan kylään 26 ruplalla ja vastaavasti Kustaa Marianpoika talollinen Jaakko Heikinpoika Ojalalle Skinnarlaan 11 ruplalla. Lithoniuksen ja Ojalan tehtävänä oli huolehtia lasten lukemisen opetuksesta ja yleisestä huolenpidosta.

Lasten myöhempiä vaiheita en ole selvitellyt.


Kuvassa Aurajokea Auran pitäjän Pitkäniityn kylän paikkeilta.

---

[1] https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=27091&pnum=70

[2] https://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=21971&pnum=83

[3] https://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/aura/pitajankokouksia_1829-1847_jk1012/22.htm

J.V. Snellman irtolaisena

Liedon kirkkomaa 2018

Tiesitkö, että J.V. Snellman eli aikanaan irtolaisena eli vailla ns. laillista suojelua. Laillinen suojelu tarkoittaa Suomessa ja Ruotsissa sääty-yhteiskunnan aikana, ja vielä 1800-luvulla voimassa ollutta lainsäädännöllistä määritelmää, jossa jokaisen kansalaisen, jolla ei ollut omaa maata tai omaa erillistä elinkeinoa, tuli pestautua nämä ehdot täyttävän henkilön palvelukseen.

Tiesitkö myös sen, että J.V: Snellmanin äiti oli Julin -sukua? Entä tiesitkö J.V. Snellmanin isän olleen pitäjänsuutarin??? Luultavasti et tiennyt mitään näistä asioista ja ihmettelet, miten nämä tosiasiat ovat edes mahdollisia. Esimerkiksi Wikipedian artikkeli Snellmanista ei mainitse näitä tietoja.

Leikki leikkinä, sillä tämän blogipostaukseni tarkoitus on varoittaa tekemästä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä pelkkien sukunimien perusteella. Nimittäin tämän tarinan päähenkilöillä ei ole mitään tekemistä valtiomies Johan Vilhelm Snellmanin tai aatelissuku von Julinin kanssa. Samoja nimiä ovat käyttäneet myös talonpoikaissäätyyn ja säädyttömiin kuuluneet henkilöt.

Tarina lähtee tällä kertaa liikenteeseen vuodesta 1795, jolloin syntyy Liedon pitäjässä tuleva pitäjänsuutari Petter Snellman. Hänen isänsä oli pojan syntymän aikaan lampuotina paikallisessa Pappilassa. Muutamia vuosia Petterin syntymän jälkeen isä Simo Simonpoika muuttaa rengiksi Hyvättylän kylän Kässän taloon. Hyvin nuorena miehenä, 1810 -luvulla, löydämme sitten poika Petterin pitäjänsuutarina Hyvättylän kylästä. Tässä vaiheessa hän on ryhtynyt käyttämään sukunimeä Snellman. Lokakuussa 1818 hän vie vihille Sofia Juhontyttären Tootilan kylästä.

Petterille ja Sofialle syntyy kaikkiaan 10 lasta, joista suuri osa kuolee ajalle tyypilliseen tapaan aivan pieninä. Esikoisena syntyy kaksoset, jotka ilmeisesti syntyivät kuolleina. Kastettujen luettelossa ei ole lasten nimiä, mutta toisaalta heitä ei löydy haudattujen luettelostakaan.

Perhe asettuu Hyvättylän Kässälle, joka tunnetaan myös nimellä Junnila. Perheen lapsista ovat 1840 -luvulla elossa Petter Johan (s. 1822), Gustaf Wilhelm (s. 1825) ja Anders Jakob (s. 1833). Isänsä tavoin Petter Johanista tulee pitäjänsuutari. Hän menee naimisiin hieman varttuneemmassa iässä vuonna 1860. Morsian on Hyvättylän kylässä asunut piika Justina Matintytär Julin. Hän on rippikirjojen mukaan kotoisin Mynämäeltä ja syntynyt vuonna 1830. Perheessä asuu myös Petter Johan em. veli Anders Jakob, joka kuolee joulukuussa 1864.

Pitäjänsuutarimme Petter Johan Snellman ei ole mikään pyhäkoulupoika, sillä vuonna 1848 hänet tuomittiin käräjillä ensikertaisesta juopumuksesta ja rähinnöinnistä kadulla.  Petter Johanin ja Justina Julinin ainoa lapsi, poika Johan Vilhelm syntyy maaliskuussa 1868. Lapsi ei koskaan ehdi nähdä isäänsä, sillä Petter Johan oli kuollut jo edellisenä vuonna. Samalla rippikirjoihin ilmestyy merkintä siitä, että Justinalla on epilepsia (fallandesot).

Johan Vilhelm Snellman työllistää itsensä rengin työllä ympäri Lietoa, mutta rippikirjassa 1897 - 1906 hänet on merkitty irtolaiseksi. Viimeisin merkintä hänestä on Liedon kirjoissa 1907, kun mies muuttaa Turkuun. Siellä suuren fennomaanin täyskaima kuolee elokuussa 1909. Haudattujen luettelon on merkitty ammatiksi työmies. Äiti Justina menehtyi Liedossa joulukuussa 1914.

Tiliasiakirjoja suomeksi 1760 -luvulta

Anders (Antti) Lizelius (12. lokakuuta 1708 Tyrvää – 15. lokakuuta 1795 Mynämäki) oli suomalainen pappi ja kirjailija, joka vaikutti merkittävästi suomen kielen kehitykseen.

Hän toimi Mynämäen kirkkoherrana ja oli ensimmäisen suomenkielisen sanomalehden, Suomenkielisten Tieto-Sanomien, julkaisija. Lizelius toimi myös kahden raamatunpainoksen kielentarkistajana. Hänen tarkastamansa Raamattu (Biblia) oli Suomen kirkossa käytössä 1930-luvulle asti, ja jotkut herätysliikkeet käyttävät sitä edelleen. Lisäksi Lizelius otti suomen ortografiassa käyttöön c:n sijasta k:n.

Opiskeluaikanaan Lizelius solmi tärkeitä suhteita aikansa vaikuttajiin. Vuosina 1733–1736 hän toimi kotiopettajana Huittisten kirkkoherran Nils Idmanin perheessä. Lizelius valmistui maisteriksi vuonna 1735, samana vuonna kuin hänen kuuluisat aikalaisensa Kaarle Fredrik Mennander ja Andreas Kraftman. Papiksi hänet vihittiin kaksi vuotta myöhemmin, samalla kun hän sai viran Turun katedraalikoulun kollegana, jossa hän työskenteli kaksi seuraavaa vuotta.

Talonpoikaistaustaiselle papiksi pääseminen ei ollut helppoa, varsinkaan ylemmille virkapaikoille. Lizeliuksen lahjakkuus ja opetustehtävät arvioitiin kuitenkin todennäköisesti eduksi, kun hän sai Pöytyän kirkkoherran viran.

Vuodesta 1739 Lizelius toimi Pöytyän seurakunnan virkaatekevänä papina ja vakinaisena kirkkoherrana alkaen 8. heinäkuuta 1741. Hän palveli täysipäiväisesti aina vuoteen 1757 asti, jolloin hänet nimitettiin hoitamaan virkaatekevänä Mynämäen rovastikunnan lääninrovastin virkaa. Hänestä tuli virkaan vakituinen 13. joulukuuta 1758. Hallintotyössään Lizelius aloitti vuonna 1756 ensimmäisenä Suomessa pitäjänkokousten pöytäkirjojen laatimisen suomeksi, ensin Pöytyällä ja sitten Mynämäellä.

Lizeliuksen ura jatkui, ja hän siirtyi Pöytyältä Mynämäelle vuonna 1761, kun kuningas nimitti hänet Mynämäen kirkkoherraksi 19. huhtikuuta 1760. Vaikka hän muutti, hän säilytti yhteydet Pöytyään ja toimi lääninrovastina usein pitämässä tarkastuksia entisessä kotiseurakunnassaan.

Esimerkkinä hänen teksteistään toimikoon Pöytyän seurakunnan tiliasiakirjoista löytyvä tekstinpätkä[1], joka on lainaus Raamatusta, Paavalin kirjeestä Galatalaisille. Suomennos on Raamatun vuoden 1642 käännöstä mukaileva. Teksti kuuluu seuraavasti: Ja cosca me hywä teemme/ nijn älkäm suuttuco: Sillä aicanans mekin saamme nijttä ilman lackamat. Cosca sijs meillä tila on/ nijn tehkäm jocaidzelle hywä/ mutta enimmitten nijlle jotca meidän cansaweljem uscosa owat[2].

Vuoden 1992 käännöksessä teksti on muuttanut hieman muotoaan: Meidän ei pidä väsyä tekemään hyvää, sillä jos emme hellitä, saamme aikanaan korjata sadon. 10Kun meillä vielä on aikaa, meidän on siis tehtävä hyvää kaikille, mutta varsinkin niille, joita usko yhdistää meihin.

Mielenkiintoista on huomata se, että myös Lizelius seuraaja Pöytyän kirkkoherrana, Jakob Aejmelaeus tuntuisi käyttäneen suomea, vähintäänkin tiliasiakirjoissa[3]!

---

[1] Pöytyän seurakunnan arkisto - III Glp:1 Multapennien tilit 1745-1773, jakso 96; Kansallisarkisto: https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=5865668613&aineistoId=1266286329 / Viitattu 10.5.2024

[2] https://www.nettiraamattu.fi/Biblia1642/UT/galata_6.htm

[3] Pöytyän seurakunnan arkisto - III Glp:1 Multapennien tilit 1745-1773, jakso 152; Kansallisarkisto: https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=5865668433&aineistoId=1266286329 / Viitattu 10.5.2024