Keskiajan maanomistuksista Karjaalla

Katolinen kirkko oli todellinen suurmaanomistaja Suomessa ennen uskonpuhdistusta. Väinö Voionmaa teki aikoinaan selkoa mm. Länsi-Uusimaan keskiaikaisista maanomistuksista ja toteaa Karjaan pitäjän osalta seuraavaa;

Inkoon, Lohjan ja Karjaan etsikkokäräjillä 7. päivänä maaliskuuta 1405 takaisin kruunun alle peruutettujen tilain joukossa, jotka Albrekt Mecklenburgilaisen kuninkaaksi tulemisen jälkeen olivat joutuneet "fran krunaen oc vnder fraelse" mainitaan myöskin Lepin kylässä oleva melkoisen suuri kirkkotila (jtem kirkionne godz, halff andra skat mark j Leppo). Kun asiakirjassa on yleensä mainittu ne, joilta tilat otettiin pois, on tässä nähtävästi kysymys Albrekt kuninkaan hallitukseen tulemisen jälkeen kirkon ja kirkollisen rälssin alaiseksi joutuneen tilan palauttamisesta takaisin verotilaksi. Valitettavasti ei meillä ole tietoja tämän kirkkotilan muista vaiheista.

Toinen ja pysyvämpi maaomaisuus on Karjaan kirkolla ollut nykyisen Meltolan kylässä lähellä jokea, peninkulman verran kirkosta koilliseen päin. Tilan peruutti Kustaa Vaasa kruunulle, mutta jo 6. päivänä joulukuuta 1555 se luovutettiin takaisin kirkollisiin tarkoituksiin kuninkaallisella kirjeellä, josta käyvät ilmi tilan aikaisemmat vaiheet (att Wij aff synnerligh gunst och Nådhe haffwe vndt och effterlåthit, som wij och nu, medh thette wårt öpne bref vnne och effterlåthe åth thenne wår troo vndersåthe Oss elskelige Her Madtz Petri Kyrkioherde i Karis Sochn, må och skall niutta, bruke och behålle vnder Prestebordet ther sammastedtz Den Skattmark Jordh vhti Mögelbolstadebij i för:ne Karess Sochn och hans Effterkommander, medh sådane Frijheet, som hans Antecessores före honom dher hafft haffwe och Her Erich Axellsons Breff ther om förmäler, Att för:de Jordh är giffwen Kyrckien vthj Testamentte och Prestebordhet till fyllning etc).

Tila siis oli keskiajalla annettu testamenttilahjana kirkolle käytettäväksi papin tulojen lisäämiseksi. Aikalaisille oli selvää, että lahjatilan oikea omistaja oli kirkko. Vuoden 1541 verokirjassa mainitaan tämä omistus sanoilla "Enn haff:f kirkenn 1 skattemch och görs mandrecht aff", mistä näyttää ilmenevän, että lahja oli verraten myöhäinen, koska se ei nauttinut rälssioikeutta, vaan maksoi eräitä veroja kruunulle.

Puheenaoleva keskiajan kirkkotila on selvästi se Meltolan kylässä sijaitseva Mengels -niminen tila, joka mensaalitilana kuului vuoteen 1945 saakka pitäjän kirkkoherran virkataloon. Käytännössä tila oli jaettuna Övre- ja Nedre Mengelsin puolikkaisiin, joita hoitivat tilanvuokraajat l. arrendaattorit.

Karjaan kirkko omisti keskiajalta alkaen myös Rysholmen ja Torsholmen nimiset saaret Snappertunan edustalla.

Kivennavan kirkolta

Historiallisen Arkiston niteessä XXIII kerrotaan luovutetussa Karjalassa sijainneen Kivennavan pitäjän historiasta Ruotsin vallan aikaan. Kivennapa oli erotettu Muolaan ikivanhasta pitäjästä joskus keskiajallla ja sen kirkko sijaitsi satoja vuosia Hanskasuonmäen huipulla, Kivennavan kirkonkylässä.

Tähän oli kuitenkin poikkeuksia, joista ao. teos kertoo seuraavasti;

"Ensimmäinen kirkko rakennettiin todennäköisesti jo keskiajalla ennen vuotta 1445, jolloin pitäjä ensi kertaa mainitaan. Se oli luultavasti aivan lähellä nykyistä paikkaansa Kivennavan kylässä. Siihen viittaa nimittäin kaksi seikkaa; ensiksi pitäjän vanhin nimi Kivinapa ja toiseksi se, että pappila ennen linnoituksen rakentamista sijaitsi sen paikalla (Kivennavan kylässä). Selvää on, ettei pappilan ollessa täällä kirkkokaan erin kaukana voinut olla, ja pitäjän vanhin nimi Kivinapa osoittaa sen sijainneen jossain nykyisen Kivennavan kylän seuduilla. 1500-luvun alkupuoliskolla tapaamme sitten pitäjän Hanttula-nimisenä, ja edellä on jo mainittu syyt, joiden nojalla voi päättää kirkon silloin sijainneen samannimisessä kylässä. Milloin kirkko alkuperäiseltä paikaltaan tänne siirtyi, on vaikea sanoa, mutta mahdollisesti tapahtui se 1400-luvun viimeisinä vuosina tai aivan 1500-luvun alussa. Venäläisten mainitaan vuonna 1495 suuresti Äyräpäätä hävittäneen, eikä ole mahdotonta, että myös Kivennavan kirkko silloin olisi tullut poltetuksi. Uusi oli rakennettava, ja sen paikaksi tuli luultavasti jo silloin Hanttula, sillä tuskin on luultavaa, että jos se olisi entiselle paikalleen rakennettu, se muutamaa vuosikymmentä myöhemmin tavattaisiin Hanttulassa, etenkään kun kyseessäolevana aikana ei rajoilla ollut mitään sotaa, joka olisi voinut vuoden 1495 jälkeen rakennetun kirkon hävittää ja siten aiheuttaa sen muuton vasta 1500-luvun alkupuoliskon lopulla. Vuoteen 1561 mainitaan pitäjän nimenä Hanttula, kunnes vuosisadan loppuun mennessä nimeksi vähitelleen tulee Kivennapa. Tämä seikka on mahdollisesti siten selitettävä, että kirkko v. 1561 siirtyi taas entiselle paikalleen ja vanhempi nimi Hanttula säilyi muistona entisistä ajoista Kivennavan rinnalla. Otaksumista, että uusi kirkko taas jotenkin niihin aikoihin rakennettava, tukee se, että venäläiset jälleen v. 1556 suurella miesvoimalla tunkeutuivat polttaen ja hävittäen pitäjän halki, jolloin Hanttulan kirkko mahdollisesti on taas tuhoutunut. Vuonna 1643 oli kirkko todennäköisesti aivan nykyisellä paikallaan Hanskasuonmäellä. Silloin jäi se entisestä linnasta hiukan syrjemmälle ja Aspegreenin kartassa on se kuvattu korkean kukkulan laelle. Tämä kukkula on kaiketi juuri Hanskasuonmäki, sillä Linnamäkeä lukuunottamatta ei läheisyydessä löydy muuta tällaista yksinäistä kukkulaa. Kirkko oli tällöin kahdeksankulmaisen aitauksen sisällä, jonka ulkopuolelle kellotapuli jäi. 1700-luvun alussa hyökkäsivät viholliset jälleen rajan yli ja jälleen hävitettiin kaiken todennäköisyyden mukaan Kivennavan kirkko. Kirkon arkistossa ei ole yhtään asiakirjaa Ruotsin vallan ajalta ja jo tämäkin seikka puolestaan viittaa siihen, että se jälleen oli tullut poltetuksi. Luultavasti vuoden 1721 jälkeen, jolloin rauha palautti varmuuden näillekin seuduille, ryhdyttiin uuden kirkon rakennuspuuhiin. Nykyinen (1890-luvun) kirkko on rakennettu 1804 ja siten ainakin viides järjestyksessä."

Isovihan jälkeisinä vuosina Kivennavan kirkkoherrana oli Johan Deutch, jonka vaimo Elisabet Nilsdotter oli Karjalohjan Kourjoen rusthollissa vuoden 1660 paikkeilla syntyneen manttaalikomissaari Nils Abramssonin ja vaimonsa Anna Fresen tytär. Elisabetin sukulaisia löydät kotisivuiltani linkin "Karjalohja Limnell" takaa. Myös Helsingin Yliopiston matrikkelista löytyy Johanin lisätietoja.

Varolan viimeinen Varelius

Kotisivuilleni nimensä antanut Varolan yksinäistalo Lohjalla oli saman suvun hallussa vuodesta 1557 aina vuoteen 1878. Nimensä tämä suku muodosti kotitilastaan latinaisella päätteellä. Ilmeisesti vaikuttimia haettiin Turusta saakka, koskapa jo 1600-luvun puolella silloinen isäntä pisti poikansa Henrikin katedraalikouluun.Tämä vuoden 1658 paikkeilla syntynyt Henrik pääsi ylioppilaaksi vuoden vaihteessa 1681-82 ja toimi sitten Lohjalla pedagogion opettajana vuosisadan lopulla.

Varolassa isännyys siirtyi isältä vanhimmalle pojalle aina 1800-luvun alkupuoliskolle saakka. Viimeinen miespuolinen Warelius talossa oli vuonna 1771 syntynyt Johan Henriksson. Hänet mainitaan isäntänä vuosina 1823-1834. Viimeksi mainittuna vuonna Johan kuoli ja leskiemäntä Anna Stina otti talon haltuunsa. Johanilla ja Anna Stinalla oli ainakin kolme aikuiseksi elänyttä poikaa, mutta näistä vanhin Kustaa Adolf oli jo 1826 muuttanut Suomusjärvelle. Kustaa Adolfin veli Henrik avioitui Pusulaan ja työskenteli siellä pitäjänpuuseppänä. Kolmas veljeksistä oli Isak Wilhelm, josta olen kirjoitellut jo aiemmin.

Varolan isännäksi tulikin sitten em. veljeksien lanko, Abraham Hällström. Hän oli kotoisin Lohjanjärven toiselta rannalta, Lylyisten Hentin talosta. Hänen isänsä oli Mats Matsson ja äitinsä Anna Stina Carlsdotter. Anna Stina oli Abrahamin isän kuoleman jälkeen mennyt naimisiin Sammatin Myllykylän Lätin talossa syntyneen Erik Johan Stenströmin kanssa. Avioituessaan Ulrika Sofia Vareliuksen kanssa oli Abraham ehtinyt 33 vuoden kypsään ikään. Varolassa pariskunnalle syntyi kolme lasta, joista keskimmäinen kuoli lapsena.

Perheen kuopus Abraham Wilhelm syntyi maaliskuussa 1842 ja asui kotitalossaan naimattomana. Toukokuussa 1868 sekä Abraham Wilhelm että äitinsä Ulrika Sofia menehtyivät vain muutaman viikon välein. Isä Abraham oli kuollut jo yhdeksän vuotta aikaisemmin. Perheen esikoistytär Maria Elvira oli mennyt jo 1850-luvun lopulla naimisiin lähellä sijainneessa Torholassa syntyneen Karl Henrik Thunbergin kanssa. Niinpä vävy Thunberg tuli uudeksi isännäksi, mutta valitettavasti hän kuoli vain 39 vuoden iässä joulun aikaan 1873. Maria Elvira emännöi sitten leskenä Varolaa vuoteen 1876, kunnes antoi sen vuokralle.

Ulrika Sofia Varelius oli Varolan viimeinen ao. sukunimeä käyttänyt asukki. Näin monisatavuotinen Wareliusten taru paikalla oli päättynyt. Lähiseudulla asui useita Ulrikan miespuolisia sukulaisia, mutta heillä ei ilmeisesti ollut halua tai mahdollisuutta muuttaa esivanhempiensa kantatilalle.

Niinpä vuonna 1878 tytär Maria Elvira myi Varolan suvun ulkopuolelle. Uudeksi omistajaksi tuli ensin Vihdistä tullut Viktor Edvard Åström, hänen jälkeensä Fredrik Sahlstedt ja sitten Henrik van Gilse van der Pals. Viimeksi mainittu perusti Varolaan koulun. Omistajuus vaihtui tämänkin jälkeen ja Suomen Maatilat -kirja kertoi vuonna 1931 isäntänä olleen Eino Litzenin. Kuvassa näkyvä päärakennus on kuitenkin vanhempaa perua ja rakennuttu jo em. Johan Henrikssonin aikaan.

Einar Swan

Perttelin Hähkänän kylän Uus-Arkkilan isäntänä oli 1820-luvun lopulta alkaen Gabriel Gabrielsson, joka sitten vuodesta 1833 lähtien mainitaan tilan Sandbackan torpparina. Hänen puolisonsa oli Uus-Arkkilan edellisen rusthollarin, Johan Johanssonin tytär Leena, joka oli syntynyt kesällä 1802. Perimätiedon mukaan Leenan kutsumanimenä olisi ollut Lulu.Pariskunta sai yhdeksän yhteistä lasta ennen vaimon kuolemaa vuonna 1845. Gabriel avioitui uudelleen somerolaisen Eva Kaisa Matsdotterin kanssa. Tästä aviosta syntyi vielä kolme lasta.

Vuonna 1849 Gabriel Gabrielsson joutui käräjillä. Syynä tähän oli maaseudulla yleinen viinan salapoltto. Tällä kertaa kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan ja tuloksena oli reippaat sakot torpparillemme.

Gabrielin ja Leenan lapsista järjestyksessä kahdeksas oli Enoch Vilhelm, joka syntyi helmikuun lopulla vuonna 1840. Hän löysi puolisokseen Kiikalassa syntynee Ulrika Wilhelmina Erkintyttären, jonka vanhemmat olivat uskelalainen Erkki Metsäkankare ja pertteliläinen Eeva Ojala. Jostain syystä Ulrika oli kuitenkin annettu kasvattilapseksi Heikki Paltalle, joka oli Kosken Tl Hongiston kylän Mäen talon torppari.

Tältä "appiukoltaan" Enoch Vilhelm lainasi sukunimensä ja asettui vaimonsa kanssa Heikki Paltan torppaan maanviljelijäksi. Vuosien 1871-1895 välisenä aikana heille syntyi peräti 11 lasta, joista ainakin kaksi nuorinta kuoli lapsena.

Esikoistytär Augusta Wilhelmiina Paltta syntyi 5.12.1871 ja avioitui saman vuoden maaliskuussa Kuusjoen Kanungin kylän Perälän torpassa syntyneen Frans Wilhelm Roosin kanssa. Pariskunta asui Kuusjoella ja Muurlassa sekä lopulta Kiskossa. Frans kuoli loppukeväästä 1944 ja Augusta Wilhelmina kevättalvella 1961. Molemmat on haudattu Kiskon hautausmaalle.

Augusta Wilhelmiinaa kuusi vuotta nuorempi Edla Marjana Paltta lähti kotitorpastaan pääkaupunkiin. Siellä hänet tapaa hattukaupan myyjättärenä 1890-luvulla. Uuden vuosituhannen alkaessa hän lähti elokuussa 1900 Vaasasta Polaris -laivalla Englantiin ja sieltä edelleen S/S City of Rome -aluksella Yhdysvaltoihin. Hänen kanssaan matkusti Maria Styf Pirttikylästä. Ystävättäret saapuivat perille syyskuun alussa ja asettuivat Michiganin Hancockiin.

Jo samana vuonna Edla Marjana tutustui puuseppä Matti Aleksinpoika Joutseneen, joka Yhdysvalloissa otti käyttöön nimen John Matthew Swan. John Swan oli syntynyt Evijärvellä lokakuussa 1877 Aleksi Matinpoika Joutsenen ja Fredrika Antintytär Nääsin kolmantena lapsena. John oli tullut Valtoihin noin puolitoista vuotta ennen tulevaa vaimoaan.

John Swanin ja Edla Marjana Aaltosen tarkka vihkimisaika ei ole tiedossa, mutta esikoistytär syntyi joulukuun ensimmäisenä vuonna 1901. Yhteensä lapsia oli yhdeksän, joista yksi oli kuollut imeväisiässä. Vuonna 1903 syntynyt poikalapsi sai nimen Einar William.

Tammikuussa 1915 Massachusettsin Maynardissa perustettiin "the Finnish Music Society of the East". Yhtenä perustajajäsenenä oli John Matthew Swan, joka tuolloin tunnettiin seudulla pätevänä orkesterinjohtajana. Hänen tyttärensä mukaan John Swan organisoi konsertteja ja opetti musiikista kiinnostuneita amerikansuomalaisia. Koulunpenkille pääsivät myös perheen lapset. Niinpä peräti seitsemästä Johnin ja Edlan lapsesta tuli muusikko. Kaiken lisäksi useimmat hallitsivat monia instrumentteja kuten viulun, klarinetin, saksofonin ja pianon tai urut. Perheestä tuli innokas esiintyjä paikallisissa piireissä.

Kaikista merkittävimmäksi lapsista nousi vähitellen em. Einar William Swan, jonka sävellyksiä levyttivät myöhemmin sellaiset kuuluisuudet kuten Billie Holiday ja Frank Sinatra. Koska Einarin ura oli hyvin monipuolinen, kannattaa vanhan jazz-musiikin ystävän ehdottomasti tutustua ruotsalaisen Sven Bjerstedtin muutama vuosi sitten julkaisemaan tutkielmaan nimeltä "A Study in Jazz Age Fame and Oblivion". Sen voit ladata pdf-tiedostona täältä samalla.

Kauppias Foeder ja tytär

Liedossa asunut Margareta Ulrika Pipping ja kauppias Gabriel Justin Foeder vihittiin Turun ruotsalaisessa seurakunnassa lokakuussa 1789. Sulhanen ei ollut enää mikään nuori mies, vaan Lokalahdella 1746 syntynyt kersantti Johan Otto F:n ja vaimonsa Eva Maria Ingman jälkeläinen.

Gabriel Justinin veli Adolf Magnus oli antautunut pappisuralle ja vuodesta 1779 lähtien hän työskenteli Suomen tykistöpataljoonan ja tykistörykmentin palveluksessa edeten aina sotarovastiksi saakka. Adolf Magnus Foeder kuoli Tukholmassa helmikuussa 1817.

Veljessarjan kolmas oli Tammisaaren kaupunginrahastonhoitaja ja raatimies Karl Otto Foeder, joka oli naimisissa Kristina Dahlmanin kanssa. Heidän poikansa Karl Gabriel toimi kotikaupunkinsa raastuvanoikeuden notaarina ja vuodesta 1816 pormestarina.

Neljäs veli oli peräti 93 vuoden iässä Turussa kuollut "peilitehtailija" Fredrik Johan Foeder, joka oli naimisissa Hedvig Charlotta Spångbergin kanssa. Hän lahjoitti Paimion kirkkoon "lukkarin taulun kullatuilla reunoilla".

Gabriel Justin toimi siis kauppiaana Turun kaupungissa ja puoliso Margareta Ulrikan isä oli myös saman ammatin harjoittaja. Margareta oli miestään yli 20 vuotta nuorempi ja miehensä toinen vaimo. Gabriel Justin oli aiemmin ollut aviossa Sara Sophia Simolinin kanssa ja tästä liitosta oli syntynyt kolme lasta, joista ainakin yksi kuoli vauvana. Sara Sophia kuoli keuhkotautiin joulukuussa 1788 ja kuten edeltä huomataan, avioitui Gabriel jo seuraavana vuonna toisen vaimonsa kanssa.

Itselliseni tuntemattomasta syystä Gabriel Justin Foederin viimeinen leposija löytyy Piikkiön hautausmaalta. Samassa haudassa on myös hänen ja Margareta Ulrika Pippingin ainoa lapsi, nuorena kuollut Justina Ulrika. Heidän hautakivensä pisti silmääni toukokuisena iltana Piikkiön kivikirkon vierellä. Muistomerkki oli siirretty ilmeisesti kunnostustöiden takia pois paikaltaan ja makasi pitkin pituuttaan nurmella.

Äpärän ja köyhän osa

Maaliskuun 16. päivänä vuonna 1855 synnytti Kiskon Aijalan kylässä asunut Perniön Mussaaren Vähätalon piika Wilhelmina Johansdotter aviottoman pojan, joka sai nimen Karl Elis. Pojan kummeina olivat Aijalan Isotalon Karl Gustaf Josefsson ja Helena Katarina Karlsdotter Mussaaresta. Kasteen toimitti kaksi päivää Karl Eliksen syntymän jälkeen Perniön kirkkoherrana vuosina 1852-72 toiminut Anders Magnus Bäckman.

Wilhelmina asui Mussaaressa ja Aijalassa 1850-luvulla. Hiskin Perniön kastettujen luettelossa Karl Eliksen syntymän yhteydessä mainitaan Wilhelminan asuneen tuolloin "Ojalan Wähätalossa". Tämä lienee virhetulkinta sanasta Aijala, koska Wilhelmina sai lapsensa nimenomaan Aijalan Vähätalossa. Kuten jäljemmästä tekstistä käy ilmi, sai lapsi alkunsa rikoksen yhteydessä.

Perttelin Historia -teoksessa Aulis Oja tekee selkoa mm. pitäjän vaivaishoidosta. Kirkonkokouksessa vuonna 1858 silloinen kappalainen, Antero Warelius kirjoitti seuraavaa pöytäkirjaan;

"Allekirjoittanut jutunjohdattaja kysyi seurakuntalaisilta olisiko raiskattu piika Wilhelmina Juhantytär Kiskosta päästettävä seurakuntaan, äpärä-lapsen, Karl Elis-nimisen pojan, kanssa, koska hän täällä saisi palveluspaikan Leski-rouvan Tolletin tykönä Romsilan Ruudin puustellissa; ja arvelivat saapuvilla olevat kokouksen osamiehet että, koska nykyisistäkin vaivaisista enin puoli on siivottomasti eläneitä naisia ja äpärä-lapsia, saattaisi myös tämä sanottu Wilhelmina Juhantytär ja semmemkin isätöin lapsukaisensa pikemmin taikka hiljemmin langeta vaivaisholhoukselle rasitukseksi, jonka tähden mainitut ihmiset kiellettiin tähän seurakuntaan muuttamasta."

Näin julma oli köyhien osa 1800-luvun loppupuoliskolla. Vaikka Wilhelmina itse oli joutunut törkeän teon kohteeksi, asetettiin hänet ikäänkuin rikolliseen valoon. Vaivaishoito oli mm. Perttelissä ollut vuoteen 1852 kirkonkokouksen ja kirkkoneuvoston hoidossa, mutta mainittu vuonna annetulla Keisarillisella asetuksella se siirtyi erilliselle vaivaishoitojohtokunnalle. Seuraavan vuosikymmenen lopulla koko vaivaishoito siirtyi sitten vastaperustetun Perttelin kunnan vastuulle.

Kiskon rippikirjasta selviää, että Wilhelmina Juhantytär oli syntynyt 5.1.1831 "Uskelassa". Tämä saattoi tarkoittaa kokemukseni mukaan Salon kappelia, Uskelan emäpitäjää tai Pertteliäkin. Mistään näistä kolme paikasta en ole kuitenkaan häntä löytänyt. Lähimmäksi tulee Angelniemessä tuona päivänä, mutta vuonna 1832 syntynyt torppari Johan Faleniuksen tytär. Hänet kuitenkaan tapaa myöhemmin Halikon eri taloista piikana ja hän myös menee 1850-luvun lopulla naimisiin. Näin ollen Wilhelminan sukuperä jää tuntemattomaksi sinänsä riittävistä vihjeistä huolimatta. Perniön rippikirjassa hänet löytää Asteljoelta piikana vuonna 1849 ja tuolloin Wilhelminan matronyyminä on Lenasdr, joka sitten seuraavassa palveluspaikassa muuttuu Johansdotteriksi. Tämäkään ei sitten auta Wilhelminan tunnistamisessa, joten hänen vanhempansa jäävät tällä haavaa historian hämäriin.

Ylhäisten Ekqvist

Karjalohjan Pellonkylän Ylhäisten rusthollarina oli viimeistään vuodesta 1837 alkaen Kustaa Ekqvist, joka oli syntynyt Tammiston Isotalon ratsutilalla vuonna 1816. Hän oli rusthollari Niilo Ekqvistin ja tämän vaimon, Maija Stina Lönnqvistin seitsemästä lapsesta järjestyksessä kolmas.

Niilon ja Maijan perhe oli siinä mielessä erikoinen, että kaikki lapset ehtivät aikuisikään ja perustamaan oman perheensä. Tämän lisäksi heistä lähes kaikilla oli hyvin suuri jälkeläisjoukko ja niinpä Niilolla oli lapsenlapsia yksi vuoden jokaiselle viikolle eli peräti 52 kappaletta. Isoin perhe oli esikoispoika Karl Henrikillä ja hänen vaimollaan Eva Karellilla. Valitettavasti heidän 16 lapsestaan kolme lukuunottamatta kaikki kuoli aivan pieninä.

Pellonkylän Ylhäisten isännäksi tullut Kustaa meni naimisiin Kiskon Kurkelan kylän Heikolasta kotoisin olleen Helena Kustava Ljufströmin kanssa lokakuussa 1836. Ylhäisten talossa heille syntyi kuusi lasta. Näistä esikoistytär Eva Sofiasta tuli aikaa myöten Kuusian kylän Uudentalon rusthollari Johan Lietzenin vaimo. Perheen vanhin poika August Wilhelm Ekqvist viljeli vaimonsa kotitilaa, Karjalohjan Saarenpään ikivanhaa rusthollia. Hän oli ilmeisen arvostettu mies paikkakunnalla ja kuului mm. pitäjän kirkkoraatiin.

Evan ja Augustin veli Karl Kustaa isännöi Vihdin Vanjoen kylässä sijainnutta Karpin taloa ja oli naimisissa Erika Lovisa Lemströmin kanssa. Seuraavana syntynyt Nils Evert kuoli pienenä. Viides lapsi Matilda Kustava meni naimisiin Nummella maakauppiaana toimineen Gabriel Wilhelm HOlmbergin kanssa.Hän oli myös puolisonsa serkku Ljufströmien kautta.

Niilon ja Maijan kuopus, Nils Valfrid syntyi 1852 ja meni 26 vuoden iässä naimisiin Pusulan Martilan Knaapin talossa syntyneen Maria Grandellin kanssa. Maria isä Salomon G. oli ollu laivurina, mutta tullut avioliiton kautta Knaapin isännäksi 1854. Hän menehtyi jo neljä vuotta myöhemmin, Marian ollessa vuoden vanha.

Laajan jälkeläisjoukon kunnioitettu isoäiti Helena Kustava Ljufström kuoli joulun alla 1887 ja Uusi Suometar -sanomalehden etusivulla julkaistiin hänen kuolinilmoituksensa.

Pellonkylän Ylhäinen l. Ylhä oli vuodesta 1915 lähtien Väinö Ekqvistin hallinnassa. Tuolloin tilaan kuului reilut 140 hehtaaria maata, joka jakaantui jokseenkin puoleksi peltoon ja metsään. Tilan päärakennus kerrotaan Suomen Maatilat -kirjan mukaan rakennetun vuonna 1900. Väinön veljenpoika hankki Ylhän omistukseensa 1960-luvulla ja tila on edelleen Ekqvist-suvulla.