Serafiian surkea kuolema

Syyskuisena aamupäivänä 1909 oli Yläneen Uudenkartanon väki elonkorjuussa lähellä Yläneenjokea sijaitsevilla pelloilla. Sattumalta joku huomasi joen pohjassa hevosen rattaineen. Yksissä tuumiin kuollut elikko ja kulkupeli nostettiin rannalle. Siellä niiden huomattiin kuuluneen torppari Kustaa Ylioja-Sarinille, jonka vaimon tiedettiin edellisenä päivänä käyneen Turussa mainitulla kyydillä.

Koska Yläneellä oltiin jo tuohon aikaan valveutuneita, pystyttiin torpparilta kysymään "telefoonilla" oliko tämän puoliso jo palannut matkaltaan. Vastaukseksi saatiin tietoa, että torpparin vaimo Serafiia oli kateissa. Nyt lähdettiin välittömästi naaraamaan Yläneenjokea hevospelin löytöpaikan kohdalta molempiin suuntiin. Pian etsijät tekivätkin pelätyn löydön; Serafiia makasi hukkuneena joen pohjassa.

Vainaja oli ollut edellisenä päivänä viemässä teurastaja Vihtori Eklöfin lihakuormaa Turun kaupunkiin. Paluumatkalla Serafiia oli nauttinut ns. miestä väkevämpää runsain mitoin ja Yläneelle tultuaan hänen oli nähty ajelevan kirkonkylän raitille "ristiin rastiin katuja ja kulmia". Kukaan ei ollut kuitenkaan nähnyt sitä, minkä takia nainen oli lopulta hurauttanut kärryillään pelloille ja suoraa päätä erään jyrkän äyrään kohdalta suoraan jokeen kohtalokkain seurauksin. Vainajaa jäivät suremaan puoliso, neljä lasta ja joukko lapsenlapsia.

Paikkakunnalla oltiin jo kauan puhuttu Eklöfin Vihtorin ja Sarin Fiian turmeluksen täyteisistä Turun reissuista, jotka nyt olivat johtaneet pahimpaan mahdolliseen lopputulokseen.


Kuvassa Yläneen peltoja, joiden takana häämöttää Yläneenjoki.

Lapsenmurha

Marttilan Rekoisten kylän Isotalon mailla asui 1860-luvulta lähtien pitäjänsuutari Kustaa Adolf Nummelinin perhe. Hänen vaimonsa Karoliina Vilhelmiina Heikintytär oli kotoisin Rekoisten Kraappalasta, kun taas Kustaa Adolfin isä oli lautamies ja Laurilan kylän Vanhatalon rusthollari Kustaa Kustaanpoika. Viimeksi mainitusta, murhan uhrina kuolleesta isännästä olen kirjoitellut pari vuotta sitten.

Yksi pitäjänsuutari Nummelinin ja Karoliina Vilhelmiinan lapsista oli marraskuussa 1872 syntynyt tytär Vilhelmiina. Koska maaseutupitäjä Marttila ei pystynyt tarjoamaan työtä kaikille, lähti Vilhelmiina turkulaiseen tehtaaseen töihin.

Turussa hän myös sai aviottoman tyttären, joka syntyi marraskuussa 1900. Noin kuukautta myöhemmin Vilhelmiina pidätettiin epäiltynä tämän lapsen murhasta. Seuranneissa poliisikuulusteluissa Nummelin tunnusti synnyttäneensä lapsen aikaisin aamulla marraskuun 13. päivänä Samppalinnan mäellä yksinään. Heti tytön synnyttyä oli Vilhelmiina pitänyt kättään tämän suun edessä niin kauan, että lapsi tukehtui. Tämän jälkeen hän kääri ruumiin nenäliinaan kätkien sen sitten erääseen kivikasaan kyseisellä mäellä.

Tehtyään kammottavan surmatyönsä oli Nummelin mennyt Itäisellä Pitkäkadulla asuneen sukulaisensa luokse, jossa hän oleskeli omien sanojensa mukaan kello kuuteen asti iltasella. Pari tuntia myöhemmin oli Vilhelmina käynyt hakemassa murhaamansa lapsen em. kivikasan alta ja vienyt sen Heikkilänkadun varrella sijainneeseen taloon. Siellä hän kätki ruumiin maton alle rappukäytävässä. Kun tuo kätkö tuntui huonolta, vei hän surmatun lapsen vielä samana iltana kyseisen talon ullakolle.

Marraskuun 21. päivänä Vilhelmiina lähti käymään kotonaan Marttilassa ottaen kirstussa tuon aikaa maanneen ruumiin mukaansa. Matkalla oli niin kylmä, että lapsi oli perille tultaessa täysin jäässä. Kotitorpassaan Vilhelmiina piilotti surmaamansa lapsen hänelle käyttöön annetussa huoneessa olleeseen kirstuun. Sieltä isä Kustaa Adolf lopulta löysi ruumiin.

Vanhemmat olivat olleet täysin tietämättömiä tyttärensä raskaudesta tämän käydessä kotona aiemmin syksyllä. Vilhelmiina olikin yrittänyt parhaansa mukaan peittää "siunatun tilansa".

Viranomaisille murhaaja ei osannut selittää tekoaan, mutta sanoi sitä syvästi katuvansa. Tapaus oli siitäkin kummallinen, että synnytystuskien ilmaannuttua Vilhelmiina oli sanonut menevänsä synnytyslaitokselle, mutta hetken mielijohteesta hän päätti tukehduttaa vastasyntyneen tyttärensä. Vilhelmiina myönsi, että raskausajan loppupuolella hän oli väliin ajatellut ottavansa sikiön hengiltä heti sen synnyttyä.

Oikeuslaitos otti asian käsittelyyn Vilhelmiina Nummelinin oman todistuksen pohjalta ja helmikuun alkupuolella 1901 murhaaja sai viiden vuoden kuritushuonerangaistuksen tästä rikoksestaan.

Alftan-kronikka jatkuu

Nyt päästään vihdoin varmoihin tietoihin. Ericus Erici Alftanus, Erik Erikinpoika Alftanus, oli mahdollisesti sama kuin se Ericus Erici Helsingus, joka kirjattiin Upsalan yliopistoon 1599 ja mahdollisesti, keskeytettyään opinnot Upsalassa, oli teininä Turun katedraalikoulussa 1601, jolloin eräs Ericus Erici -niminen henkilö kuittasi Turun entisen linnankirjuri Henrik Hanssonin muonan.


Ericuksesta tuli vuonna 1609 Helsingin koulumestari. Nähtävästi siellä ollessaan hän avioitui n. 1609-12, morsian oli Helena Mårtenintytär, Uudenmaan Brenner-sukua. Päivämäärällä 15.5.1614 Ericus sai vahvistuksen koulumestarin virkaansa, kun itse kuningas vieraili Helsingissä.

Vuonna 1618 Ericus oli Turun katedraalikoulun teologian lehtori ja tuomiokapitulin jäsen. Vuodesta 1623 alkaen hän oli Taivassalon kirkkoherra. Ericus oli Turun papiston edustajana valtiopäivillä syksyllä 1635 Tukholmassa. Hän omisti taloja Turussa sekä sai 1627 vahvistuksen Huukasten ratsutilaan Taivassalossa. Ericuksen sinetissä oli tähti ja risti, joiden alla kirjaimet EE.

Itse Alftanus-nimi esiintyy ensimmäisen kerran 1621, jolloin kirkkoherra "Ericus Erici Aftanus, lector Th.Ab.” sepitti piispa Ericus Sorolaisen vuonna 1621 painettuun suomenkieliseen postillaan latinankielisen onnittelurunon, jossa hän ilmoitti olevansa "suomalainen, kansankielinen mystinen pappi" ("mi Finne, idiomate, mysta"). Vain Alftanus-nimi ja sukukronikka liittää Ericuksen Alftan pitäjään.

Ericus kuoli 1639. Vuonna 1664 hänen perillisensä kiistelivät oikeudessa isälle kuuluneesta 111 luodin hopeakannusta, joka perimätiedon mukaan oli kuninkaallinen lahja. Ericus Ericistä ja Helenasta alkoi suku, joka tultiin tuntemaan nimillä Alftan(us), Alfthan ja von Alfthan. Heidän lapsiaan olivat:

1. Henrik Erikinpoika, n. 1610-69(73).
2. Magdalena Alftana, n. 1611- 19.1.1647, jonka mies oli Pietarsaaren rovasti Ericus Fortelius.
3. Joakim Erikinpoika, n. 1612(16)-50.
4. Erik Alftanus, n. 1612(20)-58.
5. Hans Alftanus, n. 1612(28)-57(64).
6. Katarina Alftana, 1614-1700, puoliso Pusulan kappalainen Jacobus Clementii Stigelius.
7. Anna Alftana, s. 1614(29)
8. Isak Erikinpoika, 1620(30)-88, ratsuväen aliupseeri.
9. Abraham Alftanus, Hattulan khra 1676, rovasti, k. 1697, 1. vaimo. Emerentia Torsk.
10. Israel Erici, 1632-1712, Isokyrön khra.

 
Kuvassa Eriicus Ericin sinetti

Mitä sukututkimus on?

Kävin viime keväänä esitelmöimässä paikallisella koululla aiheesta "Mitä sukututkimus on?".

Mikäli haluat itse käydä levittämässä sukututkimuksen ilosanomaa paikkakuntasi koululla, löydät käyttämäni taustamateriaalin tästä.

Alftan-kronikan tiimoilta

Vaatimaton nettituttavani RR on tehnyt eri lähteistä mainion koosteen paljon keskustelua herättäneestä Alftan-suvusta ja ennen kaikkea sen alkuperästä. Julkaisen tekstin kahdessa osassa tänään ja huomenna. Kiitos RR!


1600-luvun alussa eläneet Ericus Erici Alftanus ja hänen vaimonsa Helena olivat vanhimmat varmasti tunnetut esivanhemmat niille suvuille, jotka myöhemmin kantoivat nimiä Alftan, Alfthan ja von Alfthan. Ericuksen esipolvista on kuitenkin esitetty monia teorioita.

Hattulan kirkkoherra Abraham Alftanuksen vuodelta 1695 kirjattujen muistiinpanojen perusteella julkaistiin Alftanien sukukronikka 1770-luvulla Samuel Loenbomin teoksessa Upplysningar i Svenska Historien. Suvun kantaisä oli kronikan mukaan Hans Erikinpoika, vahtimestari Tukholman linnassa (kuninkaan sihteeri) ja kuningatar Kaarina Maununtyttären veljen vävy. Mahdollista sukulaisuutta Kaarina Maununtyttäreen on kuitenkin mahdotonta todeta, sillä aikakauden asiakirjoista ei löydy tällaista Hans Erikinpoikaa ollenkaan, eikä Kaarina Maununtyttären omasta suvusta tiedetä mitään varmaa, ei hänen vanhempiensa eikä mahdollisen veljen nimeä.

Olav Rundtin teorian mukaan oli Alftan-suvun kantaisä kuitenkin Hans Olofinpoika, joka oli Sääksmäen vouti 1551-56. Hans Olofinpoika tuomittiin verokavalluksesta kuolemaan 1556, mutta armahdettiin mahdollisesti. Hän olisi myöhemmin nimellä Hans Olofinpoika Smed asunut verovapaassa Hans-Jons nimisessä talossa Näsbyssä, Ruotsin Helsinglannin Alftan pitäjässä. Hans kuoli n. 1567. Hänen sukujuurensa eivät ole selvillä, mutta paljon puhuu sen puolesta, että hän olisi ollut varsinais-suomalaista rälssisukua. Hänen vaimo oli Malin Henrikintytär, Kemiön Kalmusnäsin (Kalvnäs) rälssimiehen Henrik Östeninpojan ja Siuntion Sjundbyn Alissa Ragvaldintyttären tytär.

Antti Kolehmaisen arvion mukaan kantaisä oli Sjundbyn Malin Henrikintyttären ennen vuotta 1568 kuollut aviomies Hans (Olofinpoika), joka saattoi olla kotoisin Huukasista Taivassalossa, Alftanus-suvun myöhemmältä tilalta. Hans oli mahdollisesti drabanttina vuosina 1536-1541, jolloin Malinin veli Jakob Henrikinpoika oli hovipalveluksessa. Alftan pitäjän Hans-Jonsin tilan puumerkki ja Hansin poikien sinettien tähti-risti -aihe näyttävät liittävän Alftan pitäjän Alftanus-suvun varhaisvaiheisiin, mutta ehkä kuitenkin vain pari sukupolvea kestäneena välivaiheena alkuperäisen sukutaustan ollessa Suomessa, luultavasti Taivassalossa.

Perimätiedon mukaan olisi Alftanukset Ericus Ericin ostaessaan Taivassalon Huukasten tilan vuonna 1627 palannut sukutilalle, jonka perhe oli myynyt Ruotsiin muuton vuoksi. Ericus Ericin pojanpoika rovasti Johan Alftan mainitsi 1730 käyneensäkin esi-isiensä haudalla, joka sijaitsi Taivassalon kirkon kuorissa morsiuspenkin alla.

Jo vuonna 1524 mainittiin eräs Huukasten Olof yhtenä Pietari Särkilahden (vaakunassa tähti ja risti) testamentin todistajista Taivassalon pappilassa. Olof Michelinpoika oli Huukasten talollinen ainakin vuodesta 1540 vuoteen 1556. Hänen jälkeensa isäntänä oli parin vuoden ajan Michel Olofinpoika ja sitten Erich Olofinpoika vuoteen 1584. Vuodesta 1585 lähtien tilalla näyttää asuneen uusi omistajasuku.

Suvun kantaisä, olkoon hän sitten linnanvahtimestari Hans Erikinpoika, vouti Hans Olofinpoika tai Huukasten Hans Olofinpoika, oli ehkä ollut Kirves-nimistä rälssisukua, koska hänen jälkeläisillään ilmeisesti oli tähti ja risti vaakunassaan sekä yhdessä tapauksessa kirves. Jälkimmäinen sopii hyvin Kirves-sukuun ja edelliset Kirvessukuun naitettuun Särkilahti-sukuun. Hans oli ehkä 1458-76 mainitun rälssimies Olof Kirveen pojanpoika tai tyttärenpoika. Perimätiedon mukaan oli Hansilla kolme poikaa: Roland Hansinpoika, Henrik Hansinpoika ja Erik Hansinpoika.

Roland Hansinpoika oli kirjurina Klas Åkenpoika Tottin palveluksessa 1576-89 ja kirjuri Turun linnassa sekä palveli 1600-luvun alussa Räävelin linnassa. Vanhan sukutarinan mukaan hän oli Räävelin linnan päällikkö, mutta lienee siinä tapauksessa ollut vain väliaikainen vouti. Roland eli vielä 1611 ja oli naimaton. Toisessa sinetissä hänellä oli tähti, toisessa kirves.

Henrik Hansinpoika palveli Claes Åkesson Tottin kirjurina vuodesta 1673, oli kirjuri Turun linnassa ainakin 1590-1610. Hän oli myös laivuri ja oli mukana siinä seurueessa, joka saattoi Kaarina Maununtyttären Liuksialaan. Henrikin sinetissä oli risti ja kuusisakarainen tähti. Hän käytti erään tiedon mukaan puujalkaa, koska linnan piirityksessä oli kuula katkaissut hänen jalkansa. Henrikin lapset käyttivät nimeä Stodius ja hän saattoi olla sama henkilö, joka oli voutina Klas Flemingillä Siuntiossa 1595, Henrik Hansinpoika Kill.

Kolmas poika Erik Hansinpoika asui Näsbyn Hans-Jon -nimisessä talossa 1573-1620, ja oli sukukronikan mukaan varalaamanni ja nimismies Ruotsin Helsinglannin Alftan pitäjässä. Hänellä olisi ollut kaksi poikaa: Jon Eriksson, joka omisti Alftan tilan Erik Hanssonin jälkeen, sekä Ericus Erici Alftanus.

Chydenius katederin takana

Chydenius -nimeä käyttäneen pappissuvun varhaisin tunnettu esi-isä oli muuan Anders Chydenius, joka oli kotoisin Varsinais-Suomen eteläosasta. Sukunimen sanotaan tulleen Boreaaliseen osakuntaan kuuluneen Kalannin Kytämäen latinankielisestä muodosta. Andersin äiti oli Elin Henriksdotter, joka kuoli Rymättylssä vuonna 1725. Anders oli luultavasti ylioppilas jo 1690-luvun alussa.

Hänen ensimmäinen vaimonsa oli Maria Flachsenius, joka menehtyi 1709. Seuraavana vuonna Anders Chynedius otti toiseksi puolisokseen Maria Fellbomin. Anders kuoltua Rymättylässä keväällä 1711 meni Maria naimisiin Euran kirkkoherrana kuolleen Olof Lauraeuksen kanssa.

Andersin ja Maria Flachseniuksen jälkeläisistä yksi oli siviilioikeuden professori Jakob Wilhelm Chydenius, joka eli vuosina 1863-1926. Hän tuli tunnetuksi erikoisista opetusmetodeistaan, joista on jäänyt jälkimaailmalle lukuisia humoristisia tarinoita. Eräs näitä kulkee otsikolla "Draamallista lakitiedettä".

"Chydeniuksella oli harvahko, mutta hyvin vaikuttava puhetapa. Kerran oli luennolla käsiteltävänä kysymys, miten käy sen, joka perittävänsä tappaa. Tätä ei suorastaan ruvettu selostamaan, vaan luento lähti yksinkertaisesti esimerkin pohjalta suoraan elävästä elämästä.

Kun nimittäin luentosalissa Chydeniuksen sisään astuessa vallinnut melu ja meteli oli hiljentynyt, niin Chydenius aloitti luennon sanoen; "Ajatelkaamme, että poika lyö isäänsä"

Pitkä paussi, jolloin Chydenius näytti ikään kuin omien ajatustensa valtaan joutuneelta.

Hän nousi sitten tuolilta, jolla oli istunut, nosti kättään ja jatkoi;
"Vanhaa isäänsä".

Käveli taas muutamia askelia ikkunan luo ja katseli ulos. Kääntyi sitten auditorioon päin lisäten; "Kirveellä". Muutaman askeleen jälkeen hän istuutui katederiin ja lopetti lauseen: "Päähän".

Kun luento tällä tavalla oli aloitettu, niin päästiin todella hyvin kysymyksen ytimeen ja varmaan jokainen sen jälkeen muisti, ettei tällaisen teon tehnyt henkilö mitään muuta peri kiun rangaistuksen.

Helena 6.12.1810

Itsenäisyyspäivämme kunniaksi otamme selvää, kuka oli se tyttönen, joka syntyi tasan 200 vuotta sitten Pusulan kirkonkylässä, lukkari Paleniuksen talossa.

Samana päivänä kastettu lapsi sai nimen Helena ja Pusulan kastettujen luettelon mukaan hänen äitinsä oli piika Lena Stina Solenius. Pikku-Helena on merkitty aviottomaksi, joten hänen oikean isänsä henkilöllisyys ei selviä. Äiti Lena Stina oli pitäjän muuttaneiden luettelon mukaan tullut vain päivää aikaisemmin "Vasarlan Hammarlandista". Tämä Ahvenanmaalle viittaava lähtöpaikka on kuitenkin paljon lähempänä Pusulaa. Lohjan puolella on kylä nimeltä Vasarla ja siellä oli aikoinaan Hammarlundin talo. Kurkistus Pusulan poismuuttaneisiin vuodelta 1809 vahvistaa identifioinnin; "nuori rouva" Solenius muutti tuolloin Seppälän Pietiltä nimenomaan Hammarlundiin. Lohjan tuon ajan rippikirjoista Lena Stina löytääkin tuon muilta osin itselleni tuntemattomaksi jääneen talon asujaimistosta.

Lukkari Paleniuksen luota Lena Stina siirtyi Helenan kera uudelleen Seppälän Pietille ja sieltä edelleen Varsinais-Suomen Rymättylään heinäkuussa 1812. Tässä vaiheessa on rippikirjojen perusteella tiedossa Lena Stinan syntymäaikana päivämäärä 3.3.1784. Paikkakunnaksi on Lohjan kirjoissa merkitty Rymättylä.

Seuraavaksi 6.12.1810 syntyneen Helenan myöhempiä vaiheita ja ehkä äidin syntyperääkin täytyy etsiä Rymättylän sisäänmuuttaneista. Onneksi nämä löytyvät Arkistolaitoksen nettisivuilta ja lyhyen selaamisen jälkeen Lena Stinan ja Helenan voi huomata asettuneen Viljaisten kylään. Samalla äidin syntymäpitäjäksi ilmoitetaan Taivassalo. Taivassalon kastettujen luetteloiden perusteella Lena Stinan vanhemmat olivat urkuri Johan Solinius ja hänen kanssaan lokakuussa 1781 vihitty Ulrika Lundan, joka oli kotoisin Mietoisista. Taivassalossa vaikutti samaan aikaan myös Johan veli, Herman, joka oli pitäjän lukkarina. Veljesten isoisä ja täten pikku-Helenan äidinisän isänisä oli Raision kappalainen Johan Solinius, joka oli syntynyt vuoden 1682 paikkeilla.

Entäs sitten pienen Helenan myöhemmät vaiheet? HisKin avulla pikainen etsintä nimellä Helena Solenius kertoo Nauvossa 11.11.1847 tapahtuneesta vihkimisestä. Tuolloin nuori rouva Helena Solenius menee naimisiin rusthollarinpoika Fredrik Wilhelm Matssonin kanssa. Onneksi Nauvon rippikirjat on kuvattu Digiarkistoon, joten tarkempi selvitystyö ei jää kesken. Vuosien 1843-49 rippikirjan sivulta 301 löytyy "Prestgården", jossa asuvat laivuri Fredrik Wilhem Mattson (s. 15.4.1808 Nauvossa) ja hänen vaimonsa Helena Solenius (s. 6.12.1810 Nauvossa) sekä perheen esikoislapsi Wilhelmina (s. 6.8.1848). Kuten huomataan, on Helenan syntymäpaikka täysin väärä, mutta monien muuttojen jälkeen tämä ei liene kovinkaan ihmeellinen virhe paikalliselta kirkonmieheltä.

Seuraavina vuosina Fredrik Wilhelm ja Helena saivat vielä ainakin kaksi lasta, poika Carl Emilin ja tytär Helena Amandan.