Hauskaa Vappua!

Turmeltunut nuoriso

Kiskon Orijärven kaivoksen toiminta hiipui 1800-luvun lopulla malmivarojen käydessä liian pieniksi silloisille rikastusmenetelmille sekä maailmamarkkinahintojen painuessa alaspäin. Viime vaiheissa 1880-luvulla tämä keskellä metsää sijainnut kaivos työllisti suoraan ja välillisesti jopa satoja paikallisia asukkaita.Työn sitten loppuessa olivat monet nuoret miehet pulassa. Maanviljelys tarjosi mahdollisuuksia osalle, mutta koko joukko joutui elämään enemmän tai vähemmän tilapäisillä töillä.

Näin ollen ei ollut kovin ihmeellistä, että Orijärven ja läheisten Jylyn sekä Karjalohjan puolella sijainneen Kärkelän kuparihytin nuoriso kulutti aikaansa vähintäänkin arveluttavissa merkeissä. Aikakauden sanomalehdissä tilannetta luonnehditaan 1890-luvun alussa suorasukaiseen tapaan;

"Tuskin on missään seudussa maassamme niin turmeltunutta nuorisoa kuin Jylyn ja Orijärven kulmalla Kiskossa. Ei siinä kyllin, että nämä maankuulut puukkosankarit mellastavat kotiseuduillaan, waan tuon tuostakin tehdään oikeita ristiretkiä Karjalohjalle, etenkin sen läntisiin kyliin, missä wiinan willitseminä aletaan taistelut, joissa weri wirtana wuotaa".

Näin hurjaan tapaan tarinoi Kotkan Sanomat artikkelissaan marraskuussa 1891. Kyseisen kuun toisena päivänä oli Kärkelässä ollut huutokauppa, jonne kiskolaiset "ristiretkisoturit" joukolla kokoontuivat tarkoituksenaan kurittaa karjalohjalaisia. Kiskolaisten meno oli kuitenkin niin vauhdikasta, että he eivät joutaneet odottamaan vastapuolta paikalla. Tappelut aloitettiin paikan päällä oman väen kesken sillä seurauksella, että itsellisen poika August Lindström puukotti toista itsellisen poikaa, Kalle Danielssonia niin, että "tämä iskuista ja werenwuodosta uupui tantereelle".

Vain pari kuukautta tämän reissun jälkeen osa näistä junkkareista lähti Kiskon Kirkkojärven taakse, Kaukurin kylään. Joulukuun 27. päivänä järjestettiin eräässä sikäläisessä talossa tanssit, jonne ilmaantui noin kaksikymmentä "Orijärwen räyhääjää". Kaukurin miehet olivat myös kallistaneet lasejaan melkoisesti ja niinpä kylätiellä alkoi hurja ottelu, jossa aseina olivat nyrkkien lisäksi puukot, seipäät, viinapullot ja ylipäätänsä kaikki käteen sattuneet tavarat. Toistensa lisäksi riehujat hyökkäsivät myös muiden tiellä liikkuneiden sivullisten kimppuun. Sanomalehti Hämäläinen kertoi tästä tapauksessa tammikuun alkupuolella 1892 ja päätti artikkelin toteamalla "mahtaa moni mies särjetyllä päällä ym mainittua iltaa muistella".

Onnettomuus Orijärven kaivoksella

Kiskon Orijärven kaivoksella sattui kuolemaan johtanut tapaturma keväällä vuonna 1823. Työmies Daniel Lindstedt oli huhtikuun kuudentena päivänä auttamassa kaivoskuilun tyhjentämisessä vedestä. Tämä tapahtui siten, että kaivoskäytävässä ollut mies täytti tynnyrin, jonka Daniel sitten hinasi kallioon louhitusta reiästä ylös. Työn tiimellyksessä piti hänen vaihtaa tämä aukon puolelta toiselta, mutta jalan livetessä hän putosi kymmeniä metrejä alas kaivoksen pohjalle. Sieltä hänet toki heti löydettiin, mutta Daniel Lindstedt oli kuollut välittömästi pahoihin ruhjevammoihin.

Jotta pahemmilta tapaturmilta vastaisuudessa oltaisiin vältytty, rakennettiin onnettomuuden jälkeen mainitun aukon ympärille tukeva puuaita. Turun Wiikko-Sanomat toukokuulta 1823 tiesi kertoa, että "wuoren työwäki on ilman kenenkään anomatta yksimielisesti keskenänsä koonnut rahasumman antaaksensa sen Lindstedti wainajan leskelle". Voi siis hyvällä syyllä sanoa, että suomalaiset ovat jo vuosisatoja pitäneet pyytettömästi huolta toinen toisistaan hädän tullen.

Daniel Lindstedt oli ollut naimisissa Kiskon Kajalan kylän Tinon talossa syntyneen Lisa Johansdotterin kanssa. Lisan sukujuurista löytyy mm. Kullaan ruukilla työskennellyt Kiskon pitäjänmylläri Erik Eriksson. Daniel ja Lisa asuivat 1810-luvun alussa Kirkonkylässä, mutta muuttivat vuosikymmenen lopulla Orijärven kaivoksen liepeille levittäytyneeseen ruukkiyhdyskuntaan. Perheeseen syntyi yhteensä neljä lasta ennen isä Danielin turhan varhaista kuolemaa. Äiti Lisa jäi lapsiensa kanssa asumaan ruukkiyhteisöön. Tytär Lovisa lähti 1830-luvulla kotoaan, mutta vielä 1840-luvun loppupuolella muu perhe asui Orijärvellä. Helppoa heillä ei varmaankaan ole ollut, koska rippikirjassa kerrotaan Lisan olleen "mycket sjuklig", hyvin sairas. Samoin tytär Eva Lisa on ollut sairaalloinen ja toinen kotona asunut tytär Gustava taasen kärsi kaatumataudista. Alla oleva esipolvitaulustoon olen ottanut Gustavan lähtöhenkilöksi.

Ensimmäinen puhelinluettelo

Puhelimen tultua Suomeen sen käyttöä pidettiin tarpeellisena ainoastaan kaupalliselta kannalta. Niinpä Satakunta -sanomalehti kirjoitti artikkelissaan 25.2.1882 seuraavasti;

"Telefooni eli äänilankajohdon on, kuten Helsingin sanomalehdet kertowat, sähkölennätinlaitoksen mekanikko D.J. Waden aikeissa perustaa Poriin sekä useoihin muihin maamme rantakaupunkeihin. Herra Waden on jo hankkinut luwan tätä tarkoitusta warten Keisarilliselta Senatilta.
Wuotista maksua wastaan pääsee, kuka sitä tahtoo, telefooni yhteyteen, joten kotonansa mukawasti istuen woipi keskustella tuttawansa kanssa tarpeellisista asioista.

Tämä uusi puuha tietysti etupäässä hyödyttää kauppaliikettä ja on kaikin puolin toiwottawa asia, kuten jokahinen muukin liikkeen ja kaupan edistymis-puuha."

Artikkelissa mainittu mekaanikko oli Inkoossa syntynyt Daniel Johannes Waden, jonka vanhemmat olivat Karkun kirkkoherraksi valittu, mutta ennen virkaanastumistaan kuollut Frans Josef W. ja vaimonsa Laura Maria Wadenstjerna. Laura Marian isä oli ollut Sysmän nimismies Karl Joakin Wadenstjerna ja Frans Josefin porilainen merikapteeni Josef Waden.

Ericssonin kotisivuilta käyttöoikeusehtojen mukaisesti lainatussa valokuvassa katsoo tulevaisuuteen määrätietoinen ja ryhdikäs herrasmies. Vaikka Daniel oli koulutukseltaan filosofian maisteri, hän isänsä kielloista huolimatta oli aina ollut kiinnostunut teknisistä laitteista.

Daniel Johan Waden perusti ensimmäisen oman yrityksensä vuonna 1876 ja jo seuraavana vuonna hän tilasi Bellin puhelinlaitteita itselleen, kunnes hän siirtyi ruotsalaisen Lars Magnus Ericssonin malleihin. Vuosien kuluessa hän tutustui herra Ericssoniin henkilökohtaisestikin ja miehistä tuli ystävyksiä. Waden näki aikalaisiaan pidemmälle ja ehkä koulutustaustansa ansiosta ymmärsi puhelimen mahdollisuudet koko kansalle. Hän ei rajoittunut vain teknisiin seikkoihin, vaan oli kiinnostunut myös alan kehityksestä kokonaisuutena.

Kun Wadenilla ei ollut yritykselleen sopivaa jatkajaa, myi hän sen Lars Magnukselle, mutta jatkoi hallituksen puheenjohtajana aina kuolemaansa saakka vuonna 1930. Saavutuksistaan hän oli saanut hovineuvoksen arvonimen. Waden oli usean eri puhelinyhtiön perustaminen taustalla, mukaan lukien niistä merkittävimmän, Helsingin Telefoniyhdistyksen, joka nykyisin kulkee nimellä Elisa Oyj. Samoin hän oli perustamassa Etelä-Suomen Kaukopuhelin Osakeyhtiötä, josta myöhemmin tuli Posti- ja lennätinhallitus sekä mutkien kautta Tele. Tämä yhtiö tunnetaan tällä hetkellä paremmin nimellä TeliaSonera. Näin voi perustellusti sanoa, että Daniel Johan Waden oli todellinen Suomen puhelintoiminnan isä.

Muistona alkuajoilta Uusi Suometar -lehdessä kesäkuussa 1882 julkaistu maamme ensimmäinen puhelinluettelo.

Kamalia hetkiä Gråskärsbådan karilla

Tasavallan Presidentti Tarja Halosen isoäidin, Ida Öfverströmin eräs pikkuserkku oli helsinkiläinen teurastajamestari Ernst Anton Sahrberg. Ernst oli syntynyt Kirkkonummen Ingvalsbyn Västergårdin rusthollissa heti joulun jälkeen vuonna 1855 rusthollari Karl Sahrbergin ja Lovisa Hinströmin perheeseen.

Molemmat vanhemmat olivat paljasjalkaisia kirkkonummelaisia, mutta Ernstin isoisä Nils Saarberg oli ollut kotoisin Karjalohjalta. Nilsin sukujuuret löytyvät ajassa taaksepäin mennessä mm. Kiskon, Pusulan ja Sammatin vauraimmista taloista. Onpa mukana Ruotsinmaalta Suomeen tullut von Lund -sukukin.

Ernst Anton Sahrberg jätti hänkin oman jälkensä maamme historiaan. Vuonna 1889 hän oli Ruotsalaisen Puolueen ehdokkaana Helsingin kaupungin taksoituslautakuntaan. Tämä lautakunta oli yksi ensimmäisiä kunnallisen hallinnon yksiköitä. Sen tehtävänä oli vuosittain määrätä kaupungissa perittävät verot ja maksut. Lautakunnan määräminen oli aluksi harkinnanvaraista, mutta vuodesta 1898 lähtien se oli lakisääteinen instanssi.

Oheisessa ehdokaslistassa pistää silmään sen painottuminen voimakkaasti kauppiaisiin ja käsityöläisiin. Ernst Sahrberg oli tavallaan näitä molempia, koska hänelle oli myös oma pieni liike Vladimirin- eli Kalevankadulla, numerossa 12. Siellä myytiin petrolia, viipurilaisia kynttilöitä, riisiryynejä, forssalaista pumpulia ja mm. kahvia. Kyse oli siis kunnon sekatavarakaupasta, josta vuonna 1879 saattoi ostaa mm. "Töölön sokeria ja siirappia halvimpaan mahdolliseen hintaan". Sahrberg perheineen asui Bulevardin varrella.

Ernst Sahrbergin elämän yksi järkyttävimmistä tapahtumista oli kesäkuussa 1885. Tuolloin muutamia ystävyksiä päätti lähteä eräänä tiistai-iltapäivänä purjehtimaan Karl -nimisellä höyryveneellä. Mukana olivat Sahrbergin lisäksi kauppiaat Ahlgren, Skogström ja Sundmark sekä ravintoloitsijat Ahlgren ja Huldt. Seurueen kohteen oli Gråskärsbådan -niminen kallioluoto, jonka luona oli paria vuotta aiemmin haaksirikkoutunut höyrylaiva Porthan. Luodolta käsin miesten oli tarkoitus saalistaa merilintuja ampumalla. Porthan oli muuten turkulaisten oma höyrylaiva, joka liikennöi Turun, Helsingin ja Lyypekin välillä.

Seuraavana aamuna ravintoloitsijat palasivat höyryveneellä kapunkiin muiden jäädessä metsästämään. Miehet olivat varustautuneet ruuhilla paluuta varten. Metsästysreissun päätti yllättäen noussut ankara myrsky. Merenkäynti oli niin kova, että lähes koko luoto peittyi vesimassoihin. Myrskyn jatkuessa lähetettiin höyryvene pelastusmatkalle, mutta sen oli käännyttävä takaisin. Samanlaisen turhan yrityksen teki luotsihöyrylaiva Jupiter torstaiyönä. Perjantaina Jupiter teki toisen matkan ja tällöin toveruksista oli hengissä enää Sahrberg. Ahlgren ja Skogströmin olivat kuolleet ennen Jupiterin ankkuroitumista luodon viereen. Sundmark saatiin raahattua laivalle Sahrbergin rohkean ja neuvokkaan toiminnan ansioista, mutta siellä hän kuoli hetken päästä. Skogströmin ruumista ei saatu pelastettua myrskyn riepoteltua sen jonnekin. Ahlgrenin ruumis jouduttiin jättämään meren armoille ja ainoastaan Sahrberg pelastui kokonaan. Hän kuntoutui fyysisesti tapauksesta, mutta varmasti tuo yö luodolla jätti pysyvät jäljet teurastajamestariimme.

Muutamia päiviä traagisen tapahtuman jälkeen Sahrberg kirjoitti perusteellisen kertomuksen tästä onnettomasta seikkailusta. Sen julkaisi suomenkielellä Tampereen Sanomat 25. ja 27. päivä kesäkuuta. Mikäli Ernst Anton Sahrberg todellakin rustasi tekstin itse paperille, olisi hänen kannattanut vakavasti harkita kirjailijan uraa. Sen verran elävästi hän osaa maalata eteemme tuon huiman, mutta onnettoman seikkailun - lue itse tästä!

Gustaf Adolf Juseliuksen seikkailu

Syyskuussa 1890 kuoli entinen Turun kehruuhuoneen katsantamies ja kruununnimismies Gustaf Adolf Juselius reilun 65 vuoden iässä. Hän oli ollut naimisissa itseään 21 vuotta nuoremman Anna Karolinan Bouvinin kanssa vuodesta 1880 lähtien. Kaipaamaan jäivät paitsi vaimo, niin myös tytär, kaksi poikaa ja vävy muiden sukulaisten ja tuttavien lisäksi. Anna Bouvin oli Juseliuksen kolmas vaimo.

Kruununnimismiehen tehtävät olivat välillä vaarallisiakin, jos kohta jännittäviäkin. Eräästä seikkailusta, johon Gustaf Adolf Juselius osallistui, kertoi Sanomia Turusta -lehden numero 22 kesäkuun kolmannelta päivältä vuodelta 1870 seuraavaa - tekstiä on stilisoitu blogin pitäjän toimesta;

Österholmin kiinniottamisesta on Raision nimismies Springert antanut kertomuksen. Kun varkauksia tapahtui melkein joka yö Raision pitäjässä ja lähellä Naantalin kaupunkia, niin niistä oli arveltava Österholmin niillä paikoilla oleskelevan. Sen vuoksi mainittu nimismies Springert ja Turun kaupunginviskaali Achren Turusta päättivät lähteä häntä kiinni kokemaan toukokuun 24. päivän aamulla, kumpikin eri miesjoukolla, Achren Turusta höyryvenheellä ja Springert maantietä pitkin Naantaliin, jossa piti yhteen tultaman klo puoli seitsemän aamulla.

Sitä varten lähetti Springert edellisellä ehtoolla siltavouti Bröderin kokoomaan Maarian pitäjästä Achrenille 15 miestä, joiden kello viisi aamulla piti oleman Turun Kivisillalla valmiina ja käski myös jahtivouti Elon kokoomaan Raisiosta itsellensä 15 miestä joiden ynnä lautamiehet Juha Kulmala ja Adolf Uusi-Lukkarla piti oleman valmiina Naantalin tiellä ennen kello viittä aamulla.

Springert kohtasi Turusta vielä ehtoolla kehruuhuoneen päällysmiehen, Gustaf Adolf Juseliuksen, jonka hän pyysi tulemaan myös jahtiin, johon Juselius myöntyikin. Springert, Juselius ja itsellismies Matti Nieminen lähtivät varhain aamulla Suikkilasta hevosella ja tulivat Naantalin tielle, jossa Elo miehinensä oli koossa. Siitä tultuansa Ruonan sillalle, asetettiin vahdit Luolalan järven ja meren välille ja lautamies Kulmala niiden päällysmieheksi.

Springert, Juselius, Elo, Uusi-Lukkarla, Nieminen ja vielä yksi kuudes mies matkustivat eteenpäin ja tultuansa ahteeseen noin puolen virstaa Naantalista, asetettiin siihen Elo, Uusi-Lukkarla ja se mainittu kuudes mies. Juselius ja Nieminen ajoivat hiljaksensa hevosella, mutta Springert lähti edellä jalkaisin Naantaliin päin. Tultuansa liki tullia, tuli häntä vastaan suurenläntänen mies hyvissä vaatteissa, joka nöyrästi kumarsi, mutta Springert ei tuntenut Österholmia, vaan ajatteli, että kyllä Juselius hänen tuntee, jos se se oli.

Kun Österholm tuli Juseliusta vastaan, erheytti Juseliusta ensin Österholmin kauniit vaatteet ja pitkät hiukset, mutta hän tunsi hänen kuitenkin pian ja sanoi Niemiselle, että se oli Österholm, joka meni ohitse. Nieminen hyppäsi kohta alas rattailta, sai Juseliukselta revolveripyssyn ja rupesi juoksemaan Österholmin perästä sekä kysyi, mistä hän oli kotoisin, johon Österholm vastasi; "Luodosta".

Nieminen, joka oli kauempanan Österholmista kuin pyssynkannon, huusi Österholmia seisahtamaan, mutta hän rupesi sitä enemmän juoksemaan ja poikkesi pappilan pellolle ja siitä mäkeen. Elo ja Uusi-Lukkarla, jotka olivat kaiken sen huomanneet, rupesivat myös kohdaltansa juoksemaan Österholmin perästä. Tultuansa mäen syrjään, katosi Österholm heidän silmistänsä, mutta huomasivat pian että hän oli lymynnyt pensaaseen, jonka vuoksi kiiruhtivat sinne, jolloin Österholm taas lähti karkuun, mutta Elo ja Nieminen ehtivät niin liki, että pyssy kantoi ja huusivat; "seisahda, muutoin me ammumme".

Österholm seisahti ja kielsi ampumasta. Eli, pyssy kädessä, käski Österholmin panna kätensä ristiin, muutoin hän ampuisi hänet. Österholm tottelikin ja samassa tuli Uusi-Lukkarla myös paikalle ja Österholm vietiin pappilaan, jossa hänet sidottiin. Sieltä vietiin Österholm Naantalin kestikievariin, johon Achren myös tuli. Täällä kestikievarissa tunnusti Österholm varastamansa tavaroiden olevan korkealla vuorella likellä sitä tietä, joka Naantalin tiestä menee Maskun pitäjään. Sinne mentiinkin Österholmin kanssa ja löydettiin yksi haulipyssy, yksi puhvertti, 2,5 kultasormusta, yksi pari korvarenkaita, yksi partaveitsi, saippuaa, saksia, kampoja, tulitikkuja, kynttilöitä, yksi peili, yksi kimppu pieniä avaimia, kakkuja, voita, lihaa, nahkaa sekä iso joukko miehen ja vaimon vaatteita.

Sitten Österholm vietiin Naantaliin takaisin ja sieltä höyryvenheellä Turun linnaan.

Gustaf Adolf Juselius oli syntynyt Huittisissa vuonna 1825 kruununvouti Jakob Juseliuksen ja Helena Mårdin perheeseen. Eräissä sukukirjoissa Gustaf Adolfin syntymäpaikaksi on merkitty Vihti, mutta sinne perhe muutti vasta myöhemmin eli vuonna 1841. Isä Jakob oli poikansa tavoin kruununvouti samoin isoisä Eric Jusselius. Tämä Juselius -suku oli lähtöisin Lopen pitäjän Räyskälän kylän Jussilan talosta, josta ensimmäinen opintielle lähtenyt jälkeläinen oli em. Ericin isä Krister Jusselius. Krister oli ollut vuodesta 1700 Helsingin triviaalikoulussa oppilaana ja päässyt ylioppilaaksi Turussa 1705 tai 1706. Hänestä tuli 1720-luvun taitteessa kotipitäjänsä kappalainen.

Gustaf Adolf Juselius muutti kotoaan Poriin jo 19 -vuotiaana työskennelläkseen purjelaivoilla. Sieltä hän matkasi Turkuun, jossa hän oli nuorempana aliupseerina tarkk'ampujapataljoonassa. Kyseisen rykmentin sairaalavalvojaksi hän tuli 184 ja kolme vuotta myöhemmin hän oli edennyt urallaan ylimääräiseksi kanslistiksi Turun lääninvirastoon. Samaan aikaan hän oli myös Seilin sairaalavalvojana.

Ahvenanmaan Sundin kruununnimismies Gustaf Adolfista tuli 1857, mutta sieltä hän siirron Taivassaloon seitsemän vuotta myöhemmin. Turun linnan lääninvankilan linnanvouti hän oli ollut 1862. Pidempiaikainen toimi oli kruunun kehruuhuoneen valvojan virka 1864-1881.

Gustaf Adolf Juselius oli kolme kertaa naimisissa kuten tekstin alussa mainitsin. Ensimmäinen puoliso Fredrika Blom oli kuollut 1866 ja vajaata vuotta myöhemmin Juselius avioitui toistamiseen Augusta Ottilia Edlingin kanssa. Augustan kuoltua 1875 nai Gustaf Adolf Anna Bouvinin helmikuussa 1880. Fredrika Blom oli ollut kotoisin Turusta, mutta Augusta ja Anna Ruotsista, Tukholmasta sekä Eskilstunasta.

Bloggaamista tarkoituksella

Sain tämän blogin kirjoittajalta "Bloggaamista tarkoituksella" kunniaplakaatin, mistä suuri kiitos!

Jaan samalla plakaattia eteenpäin seuraaville verkkopäiväkirjoille;

http://www.parnasso.fi/

http://sukututkijanloppuvuosi.blogspot.com/

http://kemppinen.blogspot.com/

ja tietysti myös

http://sedis.blogspot.com/