analytics

Tunan kaupunkia etsitään

Tulevassa Raaseporin kaupungissa sijaitsevan Raaseporin linnan läheisyydessä tehdään parhaillaan arkeologisia kaivauksissa kahdessa eri kohteessa. Tutkimusten johtajana Georg Haggren pitää ns. linnanmalmin aluetta aivan vanhan linnan kupeessa "arkeologien unelmakohteena". Kaivauksissa saatiin jo ensimmäisenä päivänä esiin lukuisia löytöjä. Näistä erikoisin oli palanen keskiaikaista ikkunalasia. Tämä löytö saattaa mutkistaa nykyisiä ajoituksia Raaseporin vaiheista.

Linnanmalmi, joka sijaitsee parin sadan metrin päässä itse päälinnasta, on ollut aikoinaan linnan
rakentamiseen liittyvä tuotantokeskus ja/tai kauppapaikka. Koko linnahan on ilmeisesti tehty nimenomaan kaupallisia päämääriä ajatellen, koska sotilaallisesti se sijaitsee parisen kilometriä väärässä suunnassa vartioidakseen muinaisia vesireittejä Suomenlahdelta Hämeeseen päin.

Toinen kaivauskohde löytyy Snappertunan kirkon alapuolisilta pelloilta. Siellä on tarinoiden mukaan sijainnut keskiajalla Tunan kaupunki, josta oli kotoisin se porvarin vaimo Katariina, joka haudattiin Karjaalla 1414. Valitettavasti Katariinan hautakivi katosi ennen vuotta 1870.


Tältä nykyisin viljelyskäytössä olevalta aukealta on näissä kaivauksissa löydetty mm. pronssinen käsi ja saviastioiden palasia. Itse paikalla käyneenä huomasin kaivuukerroksien pinnalla tiilimurskaa, joten vähintäänkin historiallisen ajan löydöksiä on jatkossakin odotettavissa. Oheiset kuvat kertovat karua kieltä siitä, että mitään kovin merkittäviä jäänteitä ei Tunan mahdollisesta kaupungista ole jäänyt meidän päiviimme. Tuna lienee ollutkin enempi markkina- tai kauppapaikka kuin varsinainen kaupunkitaajama. Edellä mainittujen löytöjen lisäksi tärkeimpiä tässä vaiheessa esiin kaivettujan jäänteitä on ollut palanen ikivanhaa lääkevoidepurkkia. Pellon kaivausten johtaja Henrik Jansson kertoo lehtihaastattelussa, että viitteitä
keskiaikaisesta asutuksesta on jo saatu, mutta löydöt viittavat suurelta osin 1600- ja 1700-luvulle.

Kirkkovahti Sandberg Salosta

Salo-Uskelan kirkon hautausmaalla on pienehkö, kaksiosainen hautakivi, jossa risti erottaa puoliskoja toisistaan. Haudassa lepäävät Sandbergit Arvid, Edla ja Hilma.

Arvid oli syntynyt nykyisen Muurlan Ylisjärven pohjoisrannalla sijainneen Järven kylän Tapanin talon mailla olleessa Töyrälän torpassa. Isä Efraim Eriksson oli tullut 1820-luvun alussa sinne torppariksi vaimonaan Kiskossa syntynyt Lena Eriksdotter. Efraimin isä oli jo aikoinaan ollut Töyrälän torpparina oltuaan vielä poikansa syntymään aikoihin Kaukelman kylässä renkinä. Kuitenkin myös mainittu renki, Erik Johansson oli kotoisin samaisesta torpasta. Varhaisin seuraamani henkilö tässä torppariketjussa on 2.2.1739 syntynyt Johan Eliasson, joka oli naimisissa 27.4.1734 syntyneen Maria Johansdotterin kanssa.

Efraim Eriksson oli syntynyt Tapanin Töyrylässä 1791 ja hänen kiskolainen vaimonsa Lena Hongiston Kylä-rusthollin Lammin torpassa syyskuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1794. Leena vanhemmat olivat Lammin torppari Erik Michelsson ja vaimonsa Lisa Thomasdotter. Pariskunta oli tullut Kiskoon Perniöstä, missä heidät oli vihitty 1788.

Töyrylässä Efraimille ja Lenalle syntyivät lapset Erik Johan, Arvid, Maja Lisa, Gustava ja Amalia Karolina vuosien 1825-1836 välillä. Näistä Arvid otti jostain syystä käyttöön sukunimen Sandberg ja meni naimisiin vuonna 1855 pitäjänräätäli ja kirkkovahti Gabriel Blombergin tyttären, Maria kanssa, joka oli miestään kymmenisen vuotta vanhempi. Myös Arvid Sandberg omaksui appensa ammatin ja lopulta myös luottamustoimen kirkkovahtina.

Suomen Sukututkimusseuran HisKin ja Suomen Sukuhistoriallisen Yhdistyksen Digiarkiston avulla on sangen helppoa tutkia mielenkiintoiselta tuntuvia hautakiviä sekä tarinoita niiden takana. Arvid Sandbergin kivi ei paljastanut mitään kovin merkittäviä salaisuuksia, mutta toivottavasti joku lukija saa tästä lisämaustetta omiin tutkimuksiinsa.


Hullu susi

Kesä-heinäkuun vaihteessa vuonna 1857 tapahtui Viipurin ja Lappeenrannalla välisen tien varrella sijainneessa pikkukylässä kauheita. Erään talon kuusi lasta istui kartanon pihamaalla leikkien lampaiden kanssa. Lapsista vanhin, kolmentoista ikäinen tyttö oli samalla paimenena elikoille. Sanan-Lennätin -sanomalehti kuvaili päivän tapahtumia suurin piirtein seuraavalla tavalla;

Siinä he istuivat kesälämmössä ja surusta tietämättä, kun selkeänä päivänä susi rynni kartanolle, sieppasi lampaan ja vei sen läävään. Paimentyttö tästä huutamaan ja sutta läävästä karkoittamaan. Susi karkasi ulos ja hyppäsi tytön niskaan, siitä toiseen sisareen ja edelleen kolmanteen lapseen purren näitä pahasti. Samalla vauhti susi ennätti purra myös kolmea muutakin pikkuista. Vanha ukko tuli jostain hätiin ja koitti suden kanssa taistelua huutaen minkä jaksoi talon miehille, jotka olivat pellolla. Sieltä tulikin pian mies, joka seipäällä tappoi suden.

Mutta apu tuli jo liian myöhään. Kaksi nuorinta lasta makasivat nurmella hengettöminä ja muilta lapsilta olivat niskasuonet poikki. Lisäksi vanhan ukon käsi oli sudenpuremilla. Ukon haavoja ei talon väki katsonut pahoiksi ja hänet jätettiin kotiin samalla, kun elossa olleita pienokaisia alettiin hoivata. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi heidän kuljettaminen Viipurin sairaalaan hurstissa. Surullista oli nähdä neljä hurstia perätysten kannettavan pitkin maantietä ja neljä henkeä, joka hurstia pitämässä. Lapsiraukat olivat niin huonoina, että tokkopa niistä kukaan enää eloon virkistyy. Kuinkahan mahtaa lisäksi ukon kanssa olla, sillä suden puremat haavat ovat kuolettavia, vaikka pieniä olisivatkin.



Der Wolf und der Fuchs. Digital ID: 1577631. New York Public Library

Lähes täydellinen fiasko Pusulassa

1830-luvulle tultaessa oli Pusulan kappeliseurakunnan vanha kirkko tullut tiensä päähän. Lukuisista korjauksista huolimatta se oli jo suorastaan vaarallinen kirkon portaidenkin ollessa lahonneet. Linnut lensivät vapaasti kirkon sisällä, koska seinissä oli pahoja aukkoja. Kirkonvaivaisia määrättiin korjaustöihin ja samalla heiltä saatiin näppärästi perittyä takaisin osa annetusta köyhäinavusta.

Päätös täysin uuden kirkon rakentamisesta tapahtui pitäjänkokouksessa 7.9.1834. Uusi herran huone tulisi nousemaan vanhan kirkon pohjoispuolelle ja näin rakennustöiden aikana seurakuntalaisilla olisi kirkko käytössä. Seuraavana vuonna pitäjänmakasiinista myönnettiin 100 tynnyriä rukiita rakennusavuksi. Seurakuntalaisten nähdessä 1836 kirkon piirustukset, pitivät he rakennusta liian suurena. Onneksi valtaosan mielestä ristikirkoksi tarkoitettu kirkko oli vain hieman entistä tilavampi. Loppujen lopuksi päätettiin tilata piirustukset vieläkin isompaa rakennusta varten. Sisällä piti mahtuman jopa 1000 henkeä.

Senaatin toimitettua kivikirkon piirustukset jäivät ne pitäjänkokoukselta hyväksymättä. Keskustelun jälkeen kirkosta päätettiin sittenkin tehdä yksinkertainen, suorakaiteenmuotoinen puukirkko. Työn sai tehtäväksi helsinkiläinen muurari ja rakennusmestari Henrik Andsten 6800 ruplan hinnalla.

Työt aloitettiin vauhdilla 1836 ja uusi kirkko valmistui kaksi vuotta myöhemmin. Valitettavasti se oli täydellinen fiasko. Mittasuhteet olivat surkeat ja rakennuksesta tuli todella ruma. Rakennustyön jälki oli erinomaisen surkea ja jo muutaman vuoden päästä seinät pullistuivat voimakkaasti ulospäin katon painosta kattotuolien painuessa maata kohti. Korjauskustannuksiksi arveltiin peräti 2000 ruplaa eli lähes kolmannes koko kirkon alkuperäisestä hinnasta.

Tätä onnetonta "latoa" yritettiin korjata tukemalla seiniä paksuilla parruilla, mutta siitä ei ollut juurikaan apua. Oli lähdettävä kokonaan uuden kirkon suunnitteluun. Tähän raukesi yksinkertaisesti rahapulaan. Rakennusmestari Westerlund saikin lähes mahdottoman tehtävän, herra Andstenin tekeleen korjaamisen jonkinlaiseen kuntoon. Hän aloitti työtä 1858 ja ne päätökseen vuotta myöhemmin. Tässä yhteydessä kirkko sai mm. täysin uuden katon.

Andstenin pitäjäläiset vetivät käräjille korvauksen saamiseksi. Tämä ei onnistunut helpolla, koska koko mies oli kadonnut. Vetkuttelua kesti aina vuoteen 1854 ja vasta tuolloin rakennusmestari Andsten tuomittiin keisarillisella päätöksellä maksamaan 1559 ruplaa korvauksia. Hänellä ei tietenkään ollut tuollaisia rahoja taskussaan ja ne saatiin kasaan myymällä Andstenin Helsingissä omistama kivitalo.

Oman tien kulkija Alexander Brenner

Länsi-Uusimaalta lähtöisin olleen Brenner -suvun eräs jälkeläinen oli 6.4.1813 Kirkkonummen Stor Kantskogissa syntynyt Alexander Frans Julius. Hän lähti merille jo 15 vuoden iässä ja paria vuotta myöhemmin Alexander oli jo muuttanut lopullisesti Helsingin kaupunkiin. Hänet kirjoitettiin 1831 jungmannina kaupungin merimieshuoneeseen ja jo 1833 Alexander oli arvoltaan perämies. Kahden vuoden päästä, vain 22 vuoden iässä, hän olikin jo kapteeni.

Alexander Brenner jää historiankirjoihin ensimmäisenä kapteenina, joka toi kahvilastin suoraan Rio de Janeirosta Helsinkiin. Tämä tärkeä matka tapahtui vuonna 1840. Krimin sodan aikaan 1854 Brenner rakensi yhdessä everstiluutnantti C. O. Ramstedtin kanssa optisen lennättimen Suomen rannikolla ja sai tästä työstä kultamitalin valtiovallalta.

Hän perusti merkittävän koti- ja ulkomaankauppayhtiön Helsinkiin ja samoin Alexander Brenner perusti varustamon vuonna 1870. Brenner oli myös Uudenmaan Pursiseuran perustajajäseniä monien sukulaistensa tavoin.

Hänen omistuksiinsa Helsingissä kuului useita eri kiinteistöjä. Lisäks hän hankki mm. Punjo -nimisen tilan Espoosta ja Kattsundin Pernajasta. Helsingin kaupungilta hän vuokrasi Rönnskärin saaren, minne hän rakennutti talon.

Alexander Frans Julius Brenner pysyi naimattomana koko ikänsä, mutta veljensä, kauppias Magnus B:n kuoltua hän huolehti tämän lapsista. Alexander Brenner kuoli Helsingissä joulukuun neljäntenä päivänä vuonna 1870. Aikalaiset tunsivat Brennerin aikaansaavana, omaa itsenäisyyttään arvostavana miehenä, joka määrätietoisesti teki unelmistaan totta.

Viulisti Fabritius ja pari tarinaa

Viipurin saksalaisessa seurakunnassa vuonna 1842 syntynyt Ernst Fredrik Fabritius oli hyvin kultturellisesta perheestä. Hänen isänsä Johan Gabriel F. toimi mm. Viipurin lukion lehtorina kreikan ja heprean kielissä. Muutamia vuosia hän oli myös Helsingin tyttökoulun vt. luonnontieteiden opettajana. Ernst Fredrikin äidin, Emilia Dannenbergin isä oli Pietarissa kauppiaana toiminut Johan Fredrik D. ja äiti Anna Passelberg.

Ernst Fredrik Fabritius osoitti jo varhain suurta musikaalisuutta ja oli yksi
niistä hyvin harvoista suomalaisista, joka sai ammatillisen musiikkikoulutuksen säveltäjänä. Hän piti useita konsertteja 1860-luvulla instrumenttinaan viulu ja olisi todennäköisesti voinut luoda jopa kansainvälisen uran esiintyvänä taiteilijana. Ernst Fredrik luopui tästä mahdollisuudesta melko nuorena ja keskittyi maatalouden puolella olleeseen virkauraansa - hän nimittäin oli ammatiltaan hevoshoidon tarkastaja. Kokonaan Ernst Fredrik ei musiikista luopunut, vaan sävelsi ja soitteli harrastuksekseen.

Hän oli naimisissa Alma Elisabeth Polinin kanssa ja tästä avioliitosta oli useita lapsia, kuten voimakkaasti Suomen itsenäisyyden puolesta puhunut Ernst Almar Ferdinand Fabritius. Ernst Fredrikin setiä olivat luutnantti, pikakirjoittaja ja rautatiekomiteoiden jäsen August Johan F. sekä tämän nuorempi veli, hevosjalostuksen uranuurtajiin Suomessa kuulunut Ludvig Julius Wolfgang Fabritius.

Ernst Fredrikin ja Alma Elisabethin omista lapsista on jälkipolville tullut tunnetuimmaksi mielitautiopin professori Harald "Harry" August Fabritius, joka eli vuosina 1877-1948. Hän syntyi Myrskylän pitäjässä ja oli naimisissa Sofia Felicia Friedländerin kanssa. Virkaansa liittyvien mainetekojen lisäksi Harald August muistetaan lukuisista kaskuista, joissa hän esiintyy hyvinkin originellina hahmona. Näistä tarinoista olen ottanut tähän muutamia;

Juoppohullu oli jo hiukan selviämään päin Lapinlahdessa (sairaala Helsingissä) ja Fabritius toi hänet luennolle näyttääkseen kandidaateille, mitenkä potilas oikein orientoitui ja kuinka hänellä on käsityksiä asioista. Kysyi sitten Fabritius äijältä; "Keitäs kaikki tämä herrasväki täällä on, joka valkoisissa takeissa?".

Potilas katseli ympärilleen ja tuumi; "Sitä minä en tiedä enkä siitä erityisesti välitä, mutta sen vain tiedän, että ne ovat nuoria ihmisiä, joilla on tulevaisuus edessään, kun sen sijaan meillä kahdella vanhalla juopolla, meillä on vain menneisyys takana".

... ja taputti Fabritiusta olkapäälle.


Kerran Fabritius kysäisi psykiatrian tentin loppupuolella heikosti osanneelta lääketieteen kandilta;"Onko teille sukua se ja se P. Viipurista?"

Toivoen ehkä yhteisten tuttavuuksien olemassaolon korjaavan, mitä tiedoista oli jäänyt puuttumaan, P. vastasi innokkaasti;"On, kyllä hän on, kyllä me olemme sukulaisia!"

Professorimme lisäsi tähän kuivan asiallisesti;"Niin, se Viipurinkin P. on imbesilli, ihan imbesilli."

Kandidaatti huomautti pettyneenä;"Me olemme kyllä vain hyvin kaukaista sukua."

Osa isän loistavasta musikaalisuudesta periytyi myös Harald Fabritiukselle, joka isänsä tavoin oli taitava viulisti. Sotilaslääkäri Jorma Sajaniemi oli myös hyvä viulunsoittaja. Hänen ollessaan lääketieteen kandidaattina tenttimässä psykiatriaa Fabritiuksen luona siirtyi puhe nopeasti mielisairauksista musiikkiin tenttijän heitellessä Sajaniemen syliin nuotteja keskustelun lomassa.

Kun toverit sitten Sajaniemeltä kyselivät tämän tentistä, vastasi hän:"Kyllähän minä muuten osasin, mutta Beethovenin sonaateissa jäin kiinni, kun en ollut huomannut ottaa tenttiin viuluani mukaan".

Fabritius opintokirjoihin merkintöjä tehdessään psykiatrian luentokurssin jälkeen sanoi lääketieteen kandidaatti S. L:lle:"Olettepa kovin tohtori Elsa Rydin näköinen - ette vain mahda saada keuhkotautia?"


Kyytiä kerrakseen!

Kun professori Anders Wilhelm Ingman nuoruudessaan oli Pohjanmaalla kappalaisena, tapahtui kerran, että hänen vaimonsa, joka yksin piti huolen taloudesta, tuli vihaisena miehensä työhuoneeseen ja vaati tätä antamaan kyytiä rengille, joka koko päivän oli maannut pientareella seisottaen hevosta joutilaana pellolla.

Otettuaan paksun kävelykepin mukaansa Ingman läksi ketterästi astumaan rengin luo. Mutta tämäpä nukkui niin sikeästi, ettei kuullut, vaikka mitä olisi puhunut.

Lopulta Ingman alkoi kepillään naputella rengin saappaankorkoon, jolloin tämä lopulta heräsi ja hämmästyi tietysti kovin nähdessään pastorin seisovan edessään keppi kourassa.

- Mene tuonne katveeseen makaamaan , jos väsyttää, siinä päivänpaisteessa käy pääsi kipeäksi, torui Ingman.

Kotiin päästyään Ingman virkkoi vaimolleen; "Kyllä minä sille annoin kyytiä kerrakseen".


''''''''''''''''

Professori Anders Wilhelm Ingman oli kerran kutsusttu ristiäisiin kummiksi. Kun lapsi oli ristitty, meni Ingman sitä lähempää katsomaan ja haluten lausua äidillekin jotakin ystävällistä, virkkoi sitten;

"Vai niin, vai niin, vai on sillä jo silmätkin!"

''''''''''''''''

Kohtaaminen rengin kanssa saattoi tapahtua esimerkiksi Vetelin Koskelassa, missä A. W. Ingman oli kappalaisena vuodesta 1855 alkaen. Pitäjän rippikirjojen mukaan Koskelan kappalaisen asunnossa olivat renkeinä mm. Karl Fredrik Andersson, Mats Mattson Lumppia ja Johan Johansson Westerlund.





Veteliin tullessaan oli Ingman ehtinyt toiseen avioliittoonsa ensimmäisen vaimon, Lina Fabritiuksen kuoltua vain parin vuoden kuluttua vihkimisestä. Tämä toinen puoliso oli Erika Hällfors, joka oli syntynyt Somerolla. Erika kuoli vuoden 1857 alussa ja kolmannen kerran Ingman meni naimisiin Emilia Fredrika Palmrothin kanssa.

Teoksesta Oppineita Herroja, koonnut Tauno Karilas, 1940


Blogitekstisuositus

Kidnapattu kreivi – 1700-luvun uskomaton perintöriita