Viulisti Fabritius ja pari tarinaa

Viipurin saksalaisessa seurakunnassa vuonna 1842 syntynyt Ernst Fredrik Fabritius oli hyvin kultturellisesta perheestä. Hänen isänsä Johan Gabriel F. toimi mm. Viipurin lukion lehtorina kreikan ja heprean kielissä. Muutamia vuosia hän oli myös Helsingin tyttökoulun vt. luonnontieteiden opettajana. Ernst Fredrikin äidin, Emilia Dannenbergin isä oli Pietarissa kauppiaana toiminut Johan Fredrik D. ja äiti Anna Passelberg.

Ernst Fredrik Fabritius osoitti jo varhain suurta musikaalisuutta ja oli yksi niistä hyvin harvoista suomalaisista, joka sai ammatillisen musiikkikoulutuksen säveltäjänä. Hän piti useita konsertteja 1860-luvulla instrumenttinaan viulu ja olisi todennäköisesti voinut luoda jopa kansainvälisen uran esiintyvänä taiteilijana. Ernst Fredrik luopui tästä mahdollisuudesta melko nuorena ja keskittyi maatalouden puolella olleeseen virkauraansa - hän nimittäin oli ammatiltaan hevoshoidon tarkastaja. Kokonaan Ernst Fredrik ei musiikista luopunut, vaan sävelsi ja soitteli harrastuksekseen.

Hän oli naimisissa Alma Elisabeth Polinin kanssa ja tästä avioliitosta oli useita lapsia, kuten voimakkaasti Suomen itsenäisyyden puolesta puhunut Ernst Almar Ferdinand Fabritius. Ernst Fredrikin setiä olivat luutnantti, pikakirjoittaja ja rautatiekomiteoiden jäsen August Johan F. sekä tämän nuorempi veli, hevosjalostuksen uranuurtajiin Suomessa kuulunut Ludvig Julius Wolfgang Fabritius.

Ernst Fredrikin ja Alma Elisabethin omista lapsista on jälkipolville tullut tunnetuimmaksi mielitautiopin professori Harald "Harry" August Fabritius, joka eli vuosina 1877-1948. Hän syntyi Myrskylän pitäjässä ja oli naimisissa Sofia Felicia Friedländerin kanssa. Virkaansa liittyvien mainetekojen lisäksi Harald August muistetaan lukuisista kaskuista, joissa hän esiintyy hyvinkin originellina hahmona. Näistä tarinoista olen ottanut tähän muutamia;

Juoppohullu oli jo hiukan selviämään päin Lapinlahdessa (sairaala Helsingissä) ja Fabritius toi hänet luennolle näyttääkseen kandidaateille, mitenkä potilas oikein orientoitui ja kuinka hänellä on käsityksiä asioista. Kysyi sitten Fabritius äijältä; "Keitäs kaikki tämä herrasväki täällä on, joka valkoisissa takeissa?".

Potilas katseli ympärilleen ja tuumi; "Sitä minä en tiedä enkä siitä erityisesti välitä, mutta sen vain tiedän, että ne ovat nuoria ihmisiä, joilla on tulevaisuus edessään, kun sen sijaan meillä kahdella vanhalla juopolla, meillä on vain menneisyys takana".

... ja taputti Fabritiusta olkapäälle.


Kerran Fabritius kysäisi psykiatrian tentin loppupuolella heikosti osanneelta lääketieteen kandilta;"Onko teille sukua se ja se P. Viipurista?"

Toivoen ehkä yhteisten tuttavuuksien olemassaolon korjaavan, mitä tiedoista oli jäänyt puuttumaan, P. vastasi innokkaasti;"On, kyllä hän on, kyllä me olemme sukulaisia!"

Professorimme lisäsi tähän kuivan asiallisesti;"Niin, se Viipurinkin P. on imbesilli, ihan imbesilli."

Kandidaatti huomautti pettyneenä;"Me olemme kyllä vain hyvin kaukaista sukua."

Osa isän loistavasta musikaalisuudesta periytyi myös Harald Fabritiukselle, joka isänsä tavoin oli taitava viulisti. Sotilaslääkäri Jorma Sajaniemi oli myös hyvä viulunsoittaja. Hänen ollessaan lääketieteen kandidaattina tenttimässä psykiatriaa Fabritiuksen luona siirtyi puhe nopeasti mielisairauksista musiikkiin tenttijän heitellessä Sajaniemen syliin nuotteja keskustelun lomassa.

Kun toverit sitten Sajaniemeltä kyselivät tämän tentistä, vastasi hän:"Kyllähän minä muuten osasin, mutta Beethovenin sonaateissa jäin kiinni, kun en ollut huomannut ottaa tenttiin viuluani mukaan".

Fabritius opintokirjoihin merkintöjä tehdessään psykiatrian luentokurssin jälkeen sanoi lääketieteen kandidaatti S. L:lle:"Olettepa kovin tohtori Elsa Rydin näköinen - ette vain mahda saada keuhkotautia?"