Sukututkimus harrastuksena

 

Kiskon Viikarilla

Kiskon Kirkonkylän Viikarin talo putkahtaa lähteisiin ensimmäisen kerran Raaseporin läänin kymmenysluettelossa vuodelta 1552[i]. Tuolloin taloa isännöi Matti Pentinpoika. Hänet mainitaan isäntänä aina vuoteen 1574, jonka jälkeen hänen poikansa Simo otti Viikarin ohjat käsiinsä. Tämän jälkeen talon isännyys vaihtui ensin Simo Tuomaanpojalle ja hänen jälkeensä vuoden 1619 sitä hallitsi Halikon Vuorentaan kartano. Seuraavaksi isäntänä oli Heikki Simonpoika vuosina 1625-1634 ja 1642-1656 mainitaan läänintileissä Viikarilla hänen leskensä Annan uusi puoliso, Sipi Matinpoika. Nämä kaikki tiedot löytyvät joko Uudenmaan voutikuntien asiakirjoista tai Uudenmaan ja Hämeen läänin tileistä.

Vihdoin 1662 alkaa talossa selkeämpi isäntälinja, kun em. Heikin poika Martti saadaan Viikarin isännäksi. Tämän poika Heikki on talollisena 1691-1694, kunnes Martti Heikinpoika ottaa pitkän rupeaman isäntänä. Hän kuolee vasta 1742[ii], mutta ehti luovuttaa talon pojalleen edellisenä vuonna. Martti Martinpoika jäi tämän suvun viimeiseksi isännäksi Viikarilla kuollen 1785. Leski Maria Simontytär emännöi sen jälkeen taloa hetken, kunnes sen joutui viereisen Immusen talon alaisuuteen. Nämä molemmat talot osti lopulta perinnöksi vääpeli Henrik Strandberg[iii], joka oli naimisissa Kristina Juliana Muhrin kanssa. Perinnöksioston päivämäärä oli 4. syyskuuta 1793, joka vahvistettiin ajan tavan mukaan Tukholman Kamarikollegion konttorilla. Viikari toimi Ruotsin vallan aikaan augmenttina eli apuverotilana Raaseporin komppanian rusthollille numero 83 eli Karjalohjan Särkijärven Ylhäisille[iv]. Itseasiassa on hieman väärin puhua talollisista ja isännistä, sillä em vuoteen 1793 saakka Viikari oli ns. kruununtila. Sen omisti valtio ja tilaa hoiti haltija, jolla oli kruunun myöntämä imissiokirja. Sen perusteella hän saattoi hallita taloaan miten halusi, mutta hän ei itse omistanut sitä. Kruununvouti tarkkaili kruununtilojen hoitoa ja viime kädessä maaherra päätti haltijasta.

Vuodesta 1793 talo ostettiin verolle eli siitä tuli perinnöllistä omaisuutta. Henrik Strandberg ja hänen jälkeläisensä saivat siis tehdä tilallaan mitä halusivat. Vääpeli Henrik Strandberg kuoli 1804, jonka jälkeen isännyyttä hoiti leski Kristina Muhr aina vuoteen 1834. Samalla hoituivat myös Immusen asiat, sillä perhe omisti molemmat tilat. Kristinan kuoltua poika Magnus Nathanael isännöi kolmisen vuotta ja edelleen hänen hänen veljensä Karl Henrik sekä Albert Hieronymous vuoteen 1844 saakka. Tuolloin tila siirtyi perikunnalle.  Vihdoin 1869 seurakunnan uusi lastenopettaja Frans Viktor Berglöf vuokrasi Viikarin itselleen. Siellä asui vielä em. veljesten sisko, ikäneito Carolina Serafina Strandberg. Hän kuoli talossa syksyllä 1876[v].

Mainittakoon lopuksi, että 1800-luvun lopulla Viikarin perintötilalla asui maakauppias Hjalmar Hahnsson puolisonsa Matilda Lindholmin sekä lastensa kanssa. Matidan isästä kirjoittelin muutama päivä sitten Mellerin talon yhteydessä.  Hjalmar asui talossa vielä vuonna 1919, mutta Matilda menehtyi 1916[vi].

Kuvituksena osa Kiskon Kirkonkylää koskevasta isojakokartasta vuosilta 1760-1779[vii]. Siinä näkyvät kauniilla tavalla kirkon ympäristön tiet ja kantatilat.

---

[i] Uudenmaan voutikuntien tilejä - Raaseporin läänin kymmenysluettelo 1552-1552 (3003), jakso 20

[ii] Kiskon seurakunnan arkisto - Kuolleiden ja haudattujen luettelot 1689-1839 (I F:1), jakso 22, sivu 34: 1740-1742

[iii] Maanmittaushallituksen maakirjat ja kruununmaaluettelot -arkisto - Turun ja Porin läänin maakirja 1875-1875 (46:1, III; Halikon kihlakunta), jakso 57

[iv] Maanmittaushallituksen maakirjat ja kruununmaaluettelot -arkisto - Turun ja Porin läänin maakirja 1875-1875 (46:1, III; Halikon kihlakunta), jakso 57

[v] Åbo Underrättelser, 07.09.1876, nro 207, s. 1

[vi] Kisko rippikirja 1910-1919 (AP I Aa:12)  Sivu 227

[vii] Maanmittaushallituksen uudistusarkisto - Kirkonkylä; Isojako, käsittäen myös Pappilan yksinäistalon 1760-1779 (A38:10/1-10), jakso 1

Mellerin talolta

Kiskon Toijan Mellerin rusthollin omistajaksi tuli vuonna 1846[i] Perniössä 1810 syntynyt Vilhelm Lindholm, jolle ehti tapahtua vähän kaikenlaista elämänsä aikana. Sukunimensä Lindholm hän lienee saanut kotikylänsä Lintilän mukaan. Mellerin edellinen isäntä, Elias Meller kuoli 1847 ja hänen poikansa, insinööri Johan Meller muutti aatelissukuisen vaimonsa Anna Sofia von Brakelin kanssa Perniöön samoihin aikoihin myyden jo hieman aiemmin Mellerin sekä siihen yhdistetyn Maunun tilan. Lindholm maksoi tiloista 6857 ruplaa ja 44 kopeekkaa hopeassa.

Vilhelm Lindholmin elämään mahtui vähän kaikkea. Jo ennen Kiskoon tuloaan, vuonna 1843 hänen oli pitänyt avioitua sauvolaisen rusthollarintyttären, Lovisa Grönbergin kanssa. Tämä kihlaus meni syystä tai toisesta puihin. Pariskunnan pitikin lähettää yhdessä Turun tuomiokapitulille anomus kihlauserosta heidän välille aiotusta liitostaan[ii].  Sauvosta kesäkuussa 1843 Turkuun lähetettyyn anomukseen entiset rakastavaiset saivat myönteisen vastauksen eli ero myönnettiin.

Pienen hiljaiselon jälkeen Lindholm löysi elämänkumppanikseen Kavaston Satulamaakarin rusthollin tyttären, Gustava Saloniuksen. Häitä vietettiin syksyllä 1850.  Poika Johan syntyi heinäkuussa 1851, mutta hän menehtyi jo samana päivänä. Seuraavan vuoden helmikuussa Vilhelmiä kohtasi seuraava tragedia. Gustava menehtyi vesitautiin[iii].

Kahden vuoden päästä rusthollarimme meni toisen kerran naimisiin. Morsian oli Tieksmäen Lampolan tytär Lovisa Brandt. Pariskunnalle syntyivät tyttäret Matilda (1857) ja Sofia (1859). Kauaa ei onnea tainnut kestää, sillä 1860-luvun alussa Vilhelm Lindholm alkoi tuntea itsensä vanhaksi ja sairaaksi.  Tämä voidaan päätellä vuoden 1864 kesäkuussa Åbo Underrättelser[iv] -sanomalehdessä julkaistusta myynti-ilmoituksesta. Siinä hän tarjoaa vapaaehtoisella huutokaupalla Melleriä ja siihen yhdistettyä Maunun tilaa ostettavaksi. Tilojen kerrotaan sijaitsevan lähellä kahta järveä, olevan kahdeksan mailin päässä Turun kaupungista ja viiden mailin päässä Tammisaaresta. Tiloilla on tuossa vaiheessa kaksi puista päärakennusta, toisen ollessa uuden ja toisenkin hyvässä kunnossa. Syysruista on tullut 25 tynnyriä, keväällä 3-4 tynnyriä ohraa ja kauraakin 25 tynnyriä. Myös herneitä kerrotaan viljellyn. Metsää on tarpeeksi talojen tarpeisiin. Edelleen Melleriltä löytyi mm 20 lehmää ja yhdeksän hevosta. Torppia tilalle oli kaikkiaan yhdeksän, joista viisi teki ns päivätyötä talolle.

Vilhelm Lindholm jäi tämän jälkeen odottamaan tarjouksia. Uusi omistaja löytyi Perniöstä, kiun Karl Johan Lindström päätti tehdä kaupat Lindholmin kanssa. Hän muutti perheineen Mellerille 1867[v]. Lindholm ei tätä enää ehtinyt nähdä, sillä hän kuoli halvaukseen marraskuussa 1865[vi]. Talossa riitti vauhtia, sillä tuore leski Lovisa Brandt sai aviottoman pojan, Karl Viktorin marraskuussa 1866. Tästä häntä ripitettiin asiaankuuluvasti joulun alla samana vuonna[vii]. Rippikirjaan tämä em. poikalapsi kirjattiin termillä ”spurius”, avioton.

Leski Lovisa jäi Mellerille asumaan syytinkisopimuksen turvin. Lapset Matilda, Sofia ja Karl Viktor asuivat äitinsä kanssa, kunnes vähitellen lähtivät omaa elämäänsä rakentamaan. Tammikuussa 1874 Lovisa Brandtin vei vihille torppari Josef Frisk. Näin Mellerin entinen emäntä muutti tuoreen miehensä kanssa yhteen talon torpista, Kroukille[viii]. Mukana seurasi myös poika Karl Viktor. Tytär Matilda Lindholm nai 1878 Kirkonkylän Viikarin talon mailla asustanut maakauppias Hjalmar Hahnsson, joka oli kotoisin Pöytyältä. Sisko Sofia Lindholm eli ns ruotuvaivaisena Mellerillä, kunnes muutti 1882 Tammelaan[ix].

Kuvassa Toijan kylän isojakokarttaa vuodelta 1763. Melleri on merkitty numerolla viisi ja Maunu numerolla kolme[x].

 

---

[i] Piikkiön ja Halikon ylisen tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat - Ilmoitusasioiden pöytäkirjat 1845-1846 (KO b:7), sivu 613

[ii] Turun tuomiokapituli asiakirjoja 1843-1843 (AP F Ig:9a)

[iii] Kiskon seurakunnan arkisto - Rippikirja 1849-1855 (I Aa:20, Åboländska delen), sivu 127

[iv] Åbo Underrättelser, 18.06.1864, nro 71, s. 3

[v] K Kiskon seurakunnan arkisto - Rippikirja 1863-1869 (I Aa:26, Åboländska delen), sivu 139

[vi] Kiskon seurakunnan arkisto - Kuolleiden ja haudattujen luettelot 1839-1900 (I F:2)

[vii] Kiskon seurakunnan arkisto - Ripitettyjen luettelot 1826-1889 (I Hb:1): 1866-69

[viii] Kiskon seurakunnan arkisto - Rippikirja 1870-1879 (I Aa:29, Åboländska delen), jakso 149, sivu 146

[ix] Kiskon seurakunnan arkisto - Rippikirja 1880-1889 (I Aa:31), jakso 260, sivu 271

[x] Maanmittaushallituksen uudistusarkisto - Toija; Isojako  1763-1763 (A38:26/1-8), jakso 2; Kansallisarkisto

Painovirhe hautakivessä

Säkylän Iso-Säkylässä syntyi vuonna 1838 poikalapsi, jolla vanhemmat Johan Sjönberg ja Catarina Sofia antoivat nimen August Fabian. August Fabianista tuli aikanaan Merimaskun kuuluisa kanttori.

Äitinsä puolelta hänen esi-isiinsä kuului mm. pietarsaarelainen kauppias Erik Tawast, joka aateloitiin 1687 nimellä Tawaststjerna. Tämä suku esiteltiin pari vuotta myöhemmin Ruotsin ritarihuoneelle numerolla 107. Suomen ritarihuoneella sama suku sai 1818 numeron 81. Erik Tawast kuului Tawast-suvun samaan turkulaiseen sukuhaaraan, jonka eräät muut edustajat saivat 1756 käyttöönsä aiemmin sammuneen aatelisen hauholaisen sukuhaaran edustusoikeuden ritarihuoneella (Suomessa aatelissuku nro 3). Hänen veljensä Henrik puolestaan aateloitiin vuonna 1664 nimellä Tawastén. Varsinkin suvun nuorempi sukuhaara profiloitui 1700- ja 1800-luvuilla aikana sotilassukuna, ja siihen kuului useita kenraaleita. Näistä erään Venäjälle asettuneen sukuhaaran jälkeläisistä tuli 1900-luvulla useita valkoisia emigrantteja.

Tämän Erikin isä oli Henrik Matsson Tawast, joka eli vuosina 1600-1667. Tavast oli raatimies Turussa 1624. Hän oli myös läänitysvouti eli hopmanni (saksan sanasta “hauptman”) De la Gardien läänityskreivikunnassa 1627. Henrik kuoli “eräänä torstai-iltana kello viiden ja kuuden välillä” ja haudattiin 10.3.1667 omaan hautaan tuomiokirkkoon. Henrik oli aviossa kolmasti: kaksi ensimmäistä jäävät tuntemattomiksi (ensimmäinen kuoli 1630 mennessä, toinen ennen 1656), kolmas oli 1661 Maria Jakobintytär Kolloinen eli Collina.

Isän puolelta August Fabianin sukujuuret vievät mm. Kokemäelle. Hänen isoisänsä Erki Johansson oli rakuunan poika Rudangon kylästä mainittua pitäjää. 

August Fabian muutti Merimaskuun Säkylästä vuoden 1860 lopulla mennen seuraavassa lokakuussa naimisiin Hilma Augusta Karstenin kanssa. Sukunimi muodossa Schönberg tulee käyttöön rippikirjassa 1863-1869. Pariskunnan lapsista voidaan mainita poika Hugo Hjalmar, josta tuli aikanaan lääninkanslisti Turkuun. Hugo menehtyi 1906. Hänen veljensä Edvin Theodor ryhtyi papiksi saaden rovastin arvon 1925. Hänestä tuli 1928 Vahdon kirkkoherra. 

Hilma Augusta Karstenin oli kotoisin Merimaskun Lukkaraisista, jossa hänen isänsä oli ollut tilanvuokraajana 1830-luvulla. Hilmankin esipolvista löytyy aatelisia, sillä hänen isoisänsä äiti oli Ulrika Svinhufvud af Qvalstad. Ulrikan isä Petter Gustaf Svinhufvud af Qvalstad oli sotilasarvoltaan luutnantti. Hän syntyi Ruotsin Västeråsin Julpassa 1696 ja kuoli Sääksmäen Rapolassa 1732.

August Fabianin hautakiveen Merimaskun hautausmaalla liittyy painovirhe. Kanttorimme menehtyi maaliskuussa 1899, mutta kiveen on merkitty kuolinvuodeksi 1897. Schönberg palveli seurakuntaansa noin 40 vuoden ajan "ollen missä vaan kun oli kysymys laulusta tai soitosta".

Viitasaarelta

 Terhi A:n kokoamia tietoja, toivottavasti on jollekin lukijalleni hyödyksi.

Taulu 1.

 

I. Lars Pålsson Carlström. Synt. (RK) 1720. Mf 55007 Toikkala GM 14.4.1750 sld no48 Lars Pålsson Carlström, 18å, ogift. Perukirja 10.4.1804 Muurasjärvi, kuoll. 3. Febr.
-  Pso 2.2.1752 Vsri Lisa Mattsdr Niskanen/Hjort. Synt. (RK) 1721. 

 

II. Lapsia:

 

Pål Paananen. Synt. 2.12.1752 Vsri Alvajärvi Puurula, kast. 12/12 (T: Pål Paananen, Pål Backman, Pål Paananen, Lisa Savotar, Valborg Panatar, Karin do).

Lisa Paananen. Synt. 25.4.1754 Vsri Alvajärvi Puurula, kast. 23/5 (T: Matts Paananen, Anders och Matts Pekkarinen, Agneta Paananen, Karin Hassinen, Sofia Sverd ).

Greta Paananen. Synt. 11.12.1756 Vsri Alvajärvi Raikonlahti, kast. 11/12 (T: Matts Pekkarinen, Lars Sverd, Lisa Hjort, Brita Stina Svärd). Kuoll. (åld.br. 75.1.17) 17.1.1834 Lohtaja Marinkainen p320, haud. 9/2.
-  Pso Johannes Erikinpka. Synt. (RK) 27.10.1752,  kuoll. (nervfeber 56.9) 25.6.1809 Lohtaja Marinkainen Koski p225, haud. 2/7.

Valborg Paananen. Synt. 2.2.1759 Vsri Alvajärvi Puurula, kast. 15/2 (T: Gabriel Cahilin, Erik Puurunen, Samuel Paananen, Valborg Panatar, Kaisa Panatar, Kaisa Kumpulatar). Mainitaan vielä 1807 Muurasjärvi 1:ssä veljensä trp Lauri Paanasen taloudessa.
-  Pso 27.9.1781 Vsri Hemming Tossavainen. Synt. 8.4.1753 Vsri Muurasjärvi Tossavala, kast. 14/4 (T: Hemming Tossavainen, Henrik Turpeinen, Simon Hämäläinen, Valborg Markusdr, Stina Kanatar, Ingeborg Axelsdr).  Kuoll. (lungsot 44å) 1.3.1797 Vsri Muurasjärvi, haud. 9/3. Vnht: Matts Hemmingsson Tossavainen ja Karin Andersdr.

Stina Paananen. Synt. 1.5.1761 Vsri Alvajärvi Puurula. Kast. 31/5 (T: Lars Turpeinen, Henrik Pasanen, Maria Matsdr, Ingeborg Axelsdr).  Perukirja 21.9.1808 Alvajärvi Ingilä, kuoll. 18/2.
-  Pso 1:o 9.4.1786 Vsri Gustaf Eliasson Frisk. Synt. 15.5.1766 Vsri Elämäjärvi. Sotilas. Dödskuten i Fält. Vnht sld Elias Frisk/Finne ja Anna Andersdr Mielityinen.
-  Pso 2:o 30.8.1794 Vsri Anders Paananen. Synt. 17.7.1745 Vsri Alvajärvi Rekola, kast. 24/8 (T: Tomas Mattsson, Matts Henriksson Paananen, Lisa Hassitar, Annika Andersdr, Lisa Jöransdr Partanen). Vnht: Pål Henriksson Paananen ja Helga Henriksdr Rekonen

Abel Paananen. Synt. 1.1.1764 Vsri Alvajärvi Puurula, kast. 26/1 (T: Jöran Puurunen, Lars Turpeinen, Valborg Panatar, Kaisa Kumpulatar). Kuoll. (koppor 12å) 15.7.1776 Vsri Murepää. , haud. 21/7.

Matts Paananen. Synt. 28.8.1766 Vsri Alvajärvi Puurula, kast. 8/9 (T: Matts Pekkarinen, Lars Fogde, Maria Kumpulainen, Agneta Kinnutar).
-  Pso 23.4.1786 Vsri Murepää Helena Tossavainen. Synt. 9.4.1764 Vsri Muurasjärvi Tossavala, kast. 15/4 (T: Matts, Johan och Anders Turpeiset, Gertrud Turpetar, Lena Pekkaritar, Beata Turpetar). Vnht: Matts Hemmingsson Tossavainen ja Katarina Larsdr Pasanen.

Lars Paananen. Synt. 20.7.1770 Vsri Muurasjärvi Pekkarila, kast. 12/8 (T: Henrik Rekonen, Matts Tossavainen, Anders Rekonen, Lisa Pålsdr, Maria Pålsdr, Anna Mattsdr). Kuoll. (vattensot 58å) 31.1.1828 Reisjärvi Muurasjärvi Tossavainen, haud. 10/2.
-  Pso 19.11.1794 Vsri Lisa Pasanen. Synt. 10.7.1769 Vsri Pihtipudas Saparoniemi, kast. 23/7 (T: Lars Varis, Lars Jempseen, Kaisa Larsdr, Kaisa do, Kaisa Pasatar). Vnht: Erik Kristersson Pasanen ja Lisa Henriksdr Varis.

Henrik Paananen. Synt. 15.1.1773 Vsri Pekkarila, kast. 29/1. Muuttanut pois Reisjärvi 1796 Pihtipudas Muurasjärvi p82. Kuoll. (rödsot 53.0.20) 7.2.1826 Reisjärvi Muurasjärvi, haud. 12/2.
-  Pso Maria Simonsdr.

Johannes Paananen. Synt. 12.6.1776 Vsri Muurasjärvi Murepää,.kast. 15/6 (T: Matts och Johan Tossavaiset, Johan Pålsson, Karin Panatar, Valborg Mattsdr). Yliv. HK 1820 Muurasjärvi 1 trp.
-  Pso Brita Matintytär. Yliv. HK 1820 Muurasjärvi 1 trp.

 

Taulu 1.

 

I. Hemming Matinpka Tossavainen. Synt. 8.4.1753 Vsri Muurasjärvi Tossavala, kast. 14/4 (T: Hemming Tossavainen, Henrik Turpeinen, Simon Hämäläinen, Valborg Markusdr, Stina Kanatar, Ingeborg Axelsdr). Kuoll. (lungsot 44å) 1.3.1797 Vsri Muurasjärvi, haud. 9/3.
-  Pso 27.9.1781 Vsri Valborg Paananen. Synt. 2.2.1759 Vsri Alvajärvi Puurula, kast. 15/2 (T: Gabriel Cahilin, Erik Puurunen, Samuel Paananen, Valborg Panatar, Kaisa Panatar, Kaisa Kumpulatar). Mainitaan vielä 1807 Muurasjärvi no 1:ssä veljensä trp Lauri Paanasen taloudessa.  Vnht: Lars Pålsson Carlström ja Lisa Mattsdr Niskanen/Hjort.

 

II. Lapsia:

 

Matts Tossavainen. Synt. 29.11.1783 Vsri Muurasjärvi Murepää, kast. 30/11 (T: Lars Carlström, Matts och Johan Paananen, Lisa Niskanen, Kaisa Pasatar, Maria Panatar).

Katarina Tossavainen. Synt. 20.4.1785 Vsri Muurasjärvi Murepää, kast. 1/5 (T: Mårten do, Gustaf Frisk, Kaisa Larsdr, Maria Tossavainen). Kuoll. (koppor) 15.9.1789 Reisjärvi Muurasjärvi, haud. 4/10.

Lisa Tossavainen. Synt. 7.1.1787 Vsri Muurasjärvi Murepää, kast. 20/1 (T: Henrik Rekonen, Anders Kananen, Matts Tossavainen, Lisa Niskatar, Lisa Närhi, Stina Tossavainen).

Lars Tossavainen. Synt. 26.3.1788 Vsri Muurasjärvi Murepää, kast. 6/4 (T: Matts Pasanen, Petter Jemseen, Anna Pekkarinen, Karin Räihä). Kuoll. (vattensot 45å) 2.1.1833 Reisjärvi Muurasjärvi, haud. 6/1.
-  Pso 14.11.1819 Reisjärvi Kaisa Lisa Erikintytär Ahola.

Hemming Tossavainen. Synt. 4.4.1790 Reisjärvi Muurasjärvi Tossavala, kast. 5/4 (T: Johan Tossavala, äa Stina Partanen, Matts Herrala, dess hu Lena, Simon Simonsson Partanen, Johan Mattsson Lehtoi, Karin Andersdr Katajanmäki).

Lena Stina Tossavainen. Synt. 9.12.1791 Vsri Muurasjärvi Murepää, kast. 18/12 (T: Abel Pekkarinen, Stina Paananen, Stina Tossavainen).

Maria Tossavainen. Synt. 13.8.1793 Vsri Muurasjärvi Murepää, kast. 25/8 (T: Johan Tossavainen, Matts Paananen, Johan Sax, Greta Ruhkainen, Kirstin Paananen).

Valborg Tossavainen. Synt. 14.8.1795 Vsri Muurasjärvi Luiskala, kast. 4/9 (T: Markus Tossavainen, Lars Paananen, Johan Paananen, Maria Rekonen, Lisa Pasanen, Lena Cauton). Tullut Vsri 1808 Lestijärvi Kangasvieri. Setänsä Markus Matinpojan 'fosterdotter' Lestijärvellä. Tullut Lestijärvi 31.10.1813 Veteli. Tullut Veteli 27.6.1830 Ullava Hanhisalo. Kuoll. (svullnad 67.7.13) 28.3.1863 Ullava Hanhisalo, haud. 6/4.
-  Pso 1:o Johannes Eliaanpka Meriläinen. Synt. 12.6.1788 Veteli Halsua Kauppi, kast. 15/6 (T: Matts Kauppinen, hu Margeta, Gustaf Niemi, hu Maria, Bdr Margeta Gust: Kauppinen). Kuoll. (slag 40å) 22.9.1828 Veteli Halsua Meriläinen p95, haud. 28/9.
-  Pso 2:o 30.5.1830 Ullava Erik Erikinpka Hanhisalo. Synt. 1.5.1796 Kälviä Hanhisalo, kast. 4/5. Kuoll. (70.3.27) 28.8.1866 Ullava Hanhisalo, haud. 9/9. 

Markus Tossavainen. Synt. 27.12.1796 Vsri Muurasjärvi, kast. 29/12 (T: Johan Turpeinen, Pål Paananen, Lisa Paananen, Maria Tossavainen).

 

 

Mikko Katilan muistolle

Mikko Katila (4. lokakuuta 1863 Seinäjoki – 30. heinäkuuta 1924 Savitaipale) oli suomalainen pappi ja runoilija.

Katilan vanhemmat olivat maanviljelijä Kustaa Arvid Katila (ent. Logren) ja Justiina Absalomintytär Katila. Hän pääsi ylioppilaaksi 1891 Vaasan yksityislyseosta, ja hänet vihittiin papiksi 1897. Katila toimi 1897 ja 1898 Oulun tuomiokirkkoseurakunnan vt. kappalaisena, 1899–1902 Naantalin sijaiskirkkoherrana ja 1907–1924 Savitaipaleen kappalaisena. Katilan kirjoittamia runoja julkaistiin muun muassa Hengellisessä kuukausilehdessä. Katila on kirjoittanut sanat Siionin virsiin 137, 173 ja 244. 

Tuo edellä on otettu suoraan Wikipediasta. Tämä seuraava on puolestaan Roopertti Rainion muistopuhe rakastetulle pappismiehelle vuonna 1924.

 

MIKKO KATILA

Omaisten, ystävien, koulutoverien on raskasta ajatella,ettei enää ole tavattavissa hänkään, jonka kuvaa tässä julkaisussa katselemme.
Pidin määränäni käydä kerran kesässä Savitaipaleen kappalaispappilassa. Viimeksi kuluneena kesänä tuli käydyksi kaksikin kertaa.
Kirjevaihtoileminen oli tiedoittanut, että ystäväni ja koulutoverini oli saanut “kohtauksia” ja uusien sellaisten välttämiseksi on lääkärin määräyksestä kesäänsä viettämässä sängyssä.
Kun heinäkuun alussa oli jokunen päivä minulla vapautta, päätin jättää Portaanpään juhlat ja mennä katsomaan sairasvuoteella olevaa ystävääni. Enkä sitä kadukaan, sillä käyntini hänen luonaan oli viimeinen.
Kolmen viikon kuluttua, heinäkuun 30 p:nä klo 4 aamulla oli ystäväni nukkunut viimeiseen uneen. En uskonut yön niin pian tulevan, sillä sairas oli verrattain terve ruumiinsa ja virkeä sielunsa voimien puolesta. Viimeisen kohtauksensa oli saanut lievänä ja lyhyen ajan kestävänä. Katsonut oli vaan kauvas, sanonut Kristuksen kärsineen ja kuolleen meidän edestämme ja siinä tunnustuksessa sitten nukkunut. Elokuun 5 p:nä siunattiin sitten hänen maalliset jäännöksensä seurakunnan uuteen hautuumaahan vanhimman poikansa viereen. Mätäkuun lämpimien ilmojen tähden oli täytynyt siirtää ruumiin jo ennemmin hautaan. Siellä oli isäntä, kun edellisenä päivänä saavuimme surutaloon. Ennen oli hän iloisena rientänyt vieraitaan vastaan, pudistanut kättä ja sanonut vieraan tehneen hyvin, kun tuli. Tai, niinkuin viime kerralla, kun kävin, huusi sängystään ja sanoi toisen jo vyöttäneen hänen, ettei enää pääse mihin tahtoo.
Surutalosta mentiin seuraavana päivänä seurakunnan äsken valmistuneeseen kirkkoon, jossa vainaja oli jo muutamia kertoja sanaa saarnannut ja jonka valmistumiseen hän oli ottanut osaa rakennuslautakunnan puheenjohtajana. Avara kirkko oli väkeä täynnä. Ruumissaarnan pitämisen sai velvollisuudekseen allekirjoittanut. Alttaripalveluksen suorittivat rovasti Ek….h ja kirkkoherra Simola.

Mikko Katila oli syntynyt lokakuun 4 p:nä 1863 Seinäjoella. Vanhempansa kuuluivat heränneisiin. Isänsä oli nuoruudessaan palvellut Niilo Kustaa Malmbergia. Äitinsä oli tunnettu paikkakunnalla kelpo emäntänä ja taitavana lasten ja nuorten kasvattajana. Usein muisteli vainaja vanhempiaan ja kertoi heidän neuvojaan ja tekojaan. “Niin sanoi isä, niin teki äiti.”
Toivottavasti ovat he taas tavanneet toisensa ja saavat jälleen elää yksissä, samassa talossa, taivaassa. Aika heidät hetkeksi eroitti. Ijäisyys jälleen yhdisti. Toivon mukaan.
Kun kodissa harjoitettiin Jumalan sanaa, niin siihen rakastuivat pienuudesta pitäen lapsetkin. Varsinaisen, omakohtaisen sysäyksen ainoaan tarpeelliseen sanoi vainaja saaneensa rippikoulussa. Pappina oli silloin Seinäjoella Eugen Nyholm. Eteläpohjanmaan seurakunnissa kutsuttiin häntä “pruukin papiksi” - Östermyran rautatehtaan mukaan. Muistakin seurakunnista käytiin häntä, hänen elävähenkisten saarnojensa tähden kuulemassa. Eugen Nyholm kehoitti Mikkoa menemään Vaasaan kouluun. Kun vanhempansakin saatiin siihen suostumaan, niin lähti Mikko Vaasan suomalaiseen yksityislyseoon, jo 19 vuotta täyttäneenä nuorukaisena.
Vainajalla oli heikko terveys koko elämänsä ajan. Paljon tuli lukukausitodistuksiin poissaolotunteja. Mutta luokaltaan hän kuitenkin aina pääsi ensimmäisten joukossa. Maantiede, luonnontieteelliset aineet ja matematiikka häntä miellyttivät. Mutta erittäinkin aineitten kirjoittamisessa oli Katila lahjakas. Asianomainen opettaja usein luetutti Katilan kirjoittamia aineita meille muille. Ylioppilaskirjoituksetkin Katila vielä hyvästi läpäisi. Mutta sitten tuli taas sairaus, joka siirsi suullisten suorittamisen aina seuraavaan kevääseen, niin että Mikko Katila tuli ylioppilaaksi keväällä 1891.
Mutta sittenpä ne vasta alkoivatkin vaikeudet. Päätettävä oli, miksi rupeaa lukemaan. Tunto tuntui vaativan papiksi. Lahjat, taipumukset ja järjen neuvo kehoittivat lukemaan filologisia aineita. Tätä taistelua kesti parisen vuotta. Me tapaamme papiston matrikkelissa vainajan omana merkintänä: “filologi vuoteen 1893”. Silloin pääsi voitolle tunto. Oli ruvettava lukemaan papin tutkintoa. Sen suoritti vainaja kesäkuun 21 p:nä 1897. Mainittakoon tämän yhteydessä myöskin se, että Mikko Katila aikoi neljä luokkaa käytyään mennä lähetyskouluun. Silloinkin oli sisällistä taistelua, joka oli sukua sille, mikä ylioppilaaksi tultua oli ankarampaa laatua. Jumalan valtakunta sai Katilasta lopuksikin käskyläisen. Nämätkin taistelut, niiden häviöt ja voitot, olivat Mikko Katilalla vielä mielessä silloinkin, kun hänet viimeisen kerran näin.
Apulaispappina tuli Mikko Katila olemaan kaksi eri kertaa Pohjois-Suomessa, kerran Pohjois-Savossa ja Turun seuduilla. Ollessaan pappina Kemissä oli hän sikäläisen yhteiskoulun uskonnon ja kirkkohistorian opettajana kuusi vuotta. Näin sai Katila tilaisuuden tutustua eri seutuihin ja piireihin maassamme sekä kirkkomme uskonnollisiin pääsuuntiin: herännäisyyteen, evankelisuuteen ja lestadiolaisuuteen. Ensiksi mainittuun veti aina veri. Mutta ei vainaja ollut kuitenkaan mikään sokea puoluemies. Hänellä oli ystäviä kaikissakin suunnissa. Esim. Turun puolessa oli hänellä runsaasti kuulijoita. Jolleivät viisaammat olisi ruvenneet suutaan soittamaan, olisi Katila evankelisten seurakuntalaistenkin keskuudessa täydestä käynyt. Ja niin saanut pappina epäluuloja herättämättä vaikuttaa.

Mikko Katila ei saarnannut muiden saarnoja, ei käyttänyt muiden vertauksia, kuvia ja kieltä. Hänellä olivat omat selityksensä, oma hengellinen sana- ja asiavarastonsa. Näin sentähden, että hän eli omaa hengellistä elämäänsä, ajatteli omia asioitansa, selitteli itselleen Jumalan valtakuntaa kuvissa ja vertauksissa, koettaen ottaa vaaria Hengen liikehtimisistä. Tästä syystä oli mielenkiintoista kuunnella Katilaa, keskustella hänen kanssaan ja saada häneltä kirjeitä. Kun hän esim. puhuu ensimmäisen vaimonsa, poikansa ja lähestyvästä omasta kuolemastaan, niin hän sanoo jo kolmannen kerran itseään “keitettävän lipeässä”. Kun hän kirjoittaa jostakin kysymyksestä, johon ei ole saanut vastausta, niin hän sanoo: “tuo kysymys on pensas, johon sieluni oinas aina sarvistaan sekaantuu ja siinä vangittuna vangin kärsimyksiä kärsii, ja minä en saa sisällistä oinastani siitä irroitetuksi polttoalttarille nostaakseni”. Ja kun hän viime kesäkuussa kirjoittaa lähestyvästä kuolemastaan, niin hän sanoo: “kohta 10-vuotinen kitumiseni - miksen voisi sanoa 60-vuotinen - on kehittynyt viime vuosina kuoleman kukkaan.”
Katilan kirjoittamia aineita luettiin koulussa, Katilan kirjoittamia isänmaallisia, kansallisia ja erittäinkin hengellisiä runoja luetaan nykyään nautinnolla. Vasta viime aikoina ovat ne tulleet erikoisemman huomion esineeksi, niin että puuhataan niiden kokoamista ja painattamista. Eräs asiantuntija on sanonut: “Savitaipaleen kappalaistalossa asuu suuri runoilija.” Niin, nyt ei hän enää asu siellä. Katila itse kirjoittaa tästä huomaavaisuudesta, mikä hänen runojensa osaksi on tullut: “olin kyllä joskus ajatellut, että kuolemani jälkeen voisivat ehkä niitä esiin vetää ja, jos arvoa on jotain niillä, julkaista, sillä itsepä tunnen niiden puutteellisuuden hyvin. Erinomaisen hyvin, ehkä liiankin hyvin. Näet paras jää aina siinä työssäni sanomatta, povea polttamaan.”

Kun Mikko Katila oli kaksitoista vuotta ylimääräisenä pappina kierrellyt, sai hän vakinaisen paikan Savitaipaleen kappalaisena 1.5.1909. Kapinan aikana täytyi hänen jättää kotinsa ja paeta synnyinseudulleen. Ryöstöjä oli hänenkin talossaan tehty. Pahinta kuitenkin oli, kun kirkko oli palanut, seurakunnan arkisto poltettu ja kappalainen joutui yksin hoitamaan seurakuntaa ja korjaamaan sodan jälkiä. Entistäänkin huono terveys rupesi murtumaan, elatuksen huolet alkoivat painaa. Kun kappalaisesta yritti kirkkoherraksi päästä, niin ei häntä katsottu missään mahdolliseksi.
Näissä oloissa hän kuitenkin kirjoittaa kirjeessään viime huhtikuussa: “Herra on huulillaan - kertomaini kokemusten kautta - puhaltanut uskoni hiiltyvään, jopa kaiken hehkunsa menettäneeseen hiileen, että on ollut jonkun aikaa vähän keveämpää elämä, vaikka ristit ovat samat, jopa luvultaan lisääntyneetkin”.
Saman kirjeensä lopussa, kuvailtuaan maailman nykyistä tilaa, kirjoittaa vainaja hänelle omituisella tavallaan: “joutaisi muruiksi jo mennä tämä maankakkara jota tallaamme! Miksi et tule Ihmisen Poika, kuten lupaat, pian? Ei me tulla odottamalla paremmiksi, vaan pirummiksi. Mutta itsehän tiedät aikasi. Auta kuitenkin, että voisimme pitää sielumme kärsivällisyydessä!”

R. RAINIO

Jylyn kylässä Kiskossa

Kiskon Jylyn kylässä oli aikoinaan kolme ns. kantataloa: Jaakola, Kauppila ja Finnari. Vanhimmat säilyneet verotusasiakirjat, esimerkiksi Raaseporin läänin nokkaveroluettelot[i] vuodelta 1553 kertovat isänniksi seuraavat miehet: Finnarilla Erkki Heikinpoika, Kauppilassa Mikko Jussinpoika ja Jaakolassa Mikko Uotinpoika. Tuohon aikaan kylässä oli tosin vielä neljäskin, myöhemmin kadonnut talo. Sen isäntänä on em. luettelossa Tuomas Manunpoika.

Erkki Hannunpojan talo maksoi nokkaveroa neljä markkaa,  Mikko Jussinpoika taasen yhdeksän ja Mikko Uotinpoika kahdeksan markkaa. Periaatteessa jokainen ehtoollisella käyvä maksoi tätä veroa yhden markan, joten maksettu kokonaissumma referoi talon aikuisväestön määrää. Tässä määrässä ei kuitenkaan ollut mahdollinen palvelusväki mukana.[ii]

Kaikkia näitä kolmea talo tuli paljon myöhempinä aikoina yhdistämään sama asia. Jaakolan, Kauppilan ja Finnarin omistus siirtyi Fiskarin ruukille. Jaakolassa tämä tapahtui jo 1766, Kauppilassa 1837 ja Finnarilla 1836. Tämän jälkeen taloissa ei ollut enää isäntiä, vaan lampuoteja, vuokraviljelijöitä.  Fiskarsille tilat olivat luonnollisesti rahanlähde ja omaisuutta, jota saattoi myös myydä ja ennen kaikkea vuokrata. Esimerkiksi ruukinpatruunana vuosina 1866-1885 toiminut Emil Lindsay von Julin käytti tiloja lainojen vakuutena[iii] moninaisia kertoja.

Lampuodit tekivät ruukin kanssa sopimuksen vuokrasta, jota maksettiin joko luontaistuotteina, päivätöinä tai rahana. Lampuodin ei välttämättä tarvinnut olla mies. Kun Finnarin lampuotina Abraham Holmström menehtyi luuvaloon helmikuussa 1857, käsiteltiin tilan jatkoa Kärkelän kylässä pidetyillä käräjillä elokuun viimeisenä päivänä 1858. Tuolloin leskivaimolle myönnettiin virallisesti talon lampuotisopimus. Samalla mainittu leski, Maria Kristina Grönqvist oli asianosaisena hänen alaikäistensä lasten holhousasiassa. Abraham Holmströmin siskonmies, torppari Anders Dahl Aijalasta pyysi oikeuden määräämään leskivaimon lasten holhoojaksi. Näin alkuperäinen holhooja, Elias Wikstedt luopui tehtävästään ja Maria Kristina sai käskyn valvoa lastensa Isak Mauritzin, Johan Vilhelmin, Erik Johanin, Eva Kristinan ja Erika Vilhelminan etuja joka suhteessa[iv].

Kaikki kolme Jylyn taloa olivat alkujaan ns verotaloja eli talon isäntä myös omisti tilan. Kauppilassa talon maksamat verot jaettiin sotilasvirastolle Ruotsin vallan aikaan. Sama koski myös Jaakolaa ja Finnaria. Tämä tarkoitti käytännössä sitä, että tietyn sotilasviran haltija sai tulonsa suoraan tietyltä talolta. Näin kyseinen raha ei kiertänyt kruunun kautta. Kauppilassa, tai kuten sitä vuoteen 1898 virallisesti nimitettiin Kaupilla, tuon palkansaaja oli Uudenmaan rakuunarykmentin Raaseporin komppanian luutnantti. Vastaavasti Finnarilla Uudenmaan jalkaväkirykmentin Karjaan komppanian vänrikki[v]. Jaakola oli puolestaan rustholli, joka varusti rakuunan Ruotsin armeijan palvelukseen. Rakuuna taisteli jalan, mutta kulki paikasta toiseen hevosella. Jaakolan rusthollin ruotunumero oli 87 Uudenmaan rakuunarykmentin Raaseporin komppaniassa. Sille oli määrätty aikanaan augmenteiksi eli apuverotiloiksi Tammisaaren Skåldön talo numero kaksi sekä talo numero yksi Nummen Järvenpään kylästä[vi].

Oheinen kuva on osa Jylyn kylän isojakokartasta vuodelta 1768[vii]. Siinä nähdään kauniilla tavalla, miten kylän kolme taloa sijaitsevan kaarevan tien varrella Jylynjärven eteläpuolella. Talot on merkitty numeroilla 1, 2 ja 3 tarkoittaen Jaakolaa, Kauppilaa ja Finnari.  Selityksistä ao. kartassa selviää, että Jaakolan pinta-ala oli 1065 tynnyrin- ja 20 kapanalaa. Vastaavasti Kauppilassa maita oli 871 tynnyrin- ja 28 kapanalaa sekä vihdoin Finnarilla 387 tynnyrin- ja 16 kapanalaa. Yhteensä Jylyn kylässä oli verotettavaa maata 2325 tynnyrinalaa. Yksi tynnyrinala vastasi vajaata puolta hehtaaria. On muuten mielenkiintoista todeta, että koko Suomesta löytyy vain 11 Jyly-nimistä paikkaa. Jyly-alkuisia paikannimiä onkin sitten jo 55 kappaletta[viii].

Tämä lyhyt blogiteksti jatkuu joku päivä Jylyn kylän torppien esittelyllä.

---

[i] KA: Uudenmaan voutikuntien tilejä - Raaseporin läänin nokkaveroluettelo 1554-1554 (3027), jakso 18

[ii] Seppälä Suvianna- Viljana, nahkoina,kapakalana - Talonpoikien maksamat kruununverot Suomessa vuosina 1539–1609

[iii] KA: Raaseporin tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat / Ilmoitusasioiden pöytäkirjat 1867-1868, s. 506->

[iv] KA: Raaseporin läntisen tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat / Ilmoitusasioiden pöytäkirjat 1856-1858, s. 758->

[v] KA: Maanmittaushallituksen maakirjat ja kruununmaaluettelot -arkisto - Turun ja Porin läänin maakirja 1875-1875 (46:1, III; Halikon kihlakunta), jakso 54

[vi] KA: Maanmittaushallituksen maakirjat ja kruununmaaluettelot -arkisto - Turun ja Porin läänin maakirja 1875-1875 (46:1, III; Halikon kihlakunta), jakso 53

[vii] KA: Maanmittaushallituksen uudistusarkisto - Jyly; Isojako 1768-1768 (A38:6/1-2), jakso 4

[viii] Nimisampo, Aalto University <nimisampo.fi> luettu 7.3.2021