Virola Tarvasjoella

Tarvasjoen Euran kylän liepeillä oli jo 1700-luvun lopulla Virolan torppa. Torppareina mainitaan mm. Mats Christersson, Johan Michelsson ja Anders Danielsson vuosien 1792-1855. välisenä aikana.

Virolan torpan suurimpia hetkiä lienee ollut 28. päivä toukokuuta vuonna 1844, jolloin veljekset Johan ja Henrik menivät tuplahäissä naimisiin Tuorilan Vanhatalon tyttärien, Maria Kristina ja Ulrika Henriksdotterien kanssa.

Tarvasjoen Killalan kylässä on myös sijainnut samanniminen torppa.

Myöhemmin Virolasta muodostui oma maatila ja 1980-luvulla alueesta rakentui moderni omakotialue.

Virolan vanha päärakennus on jo kauan seissyt tyhjänä. Kunta onkin päättänyt purattaa rakennuksen, joten otin tästä jo hieman rapistuneesta talosta muistoksi tämän kuvan.

Tarvasjoki Virola Tuorila

Genos 4 / 2006

Vuotta 2007 ehti vierähtää jo tovi, kunnes Genos vuosikirja numero 4 / 2006 putkahti postiluukusta.



Kyseessä on teemanumero, jossa Veli Pekka Toropainen esittelee uskomattoman hakutyönsä tulokset otsikolla "Luettelo Turussa vuosina 1715-25 porvarioikeudet saaneista kauppiaista ja käsityöläisistä". Luettelo koostuu jokaisen porvarin kohdalla hänen ammatistaan/asemastaan, varallisuudestaan, puolisostaan ja syntymäpaikasta. Lisäksi on esitetty muita olennaisia tietoja.



Esimerkkinä olkoon herra Erik Mårtensson Hännala. Hänestä kerrotaan seuraavaa;



"Palttinakauppias ym. Vähäinen varallisuus. On syntynyt Taivassalossa ja avioitunut ratsumiehen lesken kanssa. Omistaa talon. On otettu porvariksi 17.9.1722. Jatkaa ammatissaan."


Genos -lehti kuuluu Suomen Sukututkimusseuran jäsenetuihin.


Turku porvari Toropainen

Billnäsin ruukilta

Pehmeä lasku talvilomalta tietää pelkästään kuvista koostuvaa päiväkirjamerkintää - kaikki kuvat on otettu Billnäsin l. Pinjaisten ruukilla 24. helmikuuta 2007.

Jäässä

Blogipäivitykset jatkuvat taas ensi viikon alussa - nyt ollaan talvilomalla!

Sukututkimusilta Tarvasjoella

Roution tulipalot 1688 ja 1696

Michel Henriksson oli Lohjan Roution ratsutilan isäntänä 1686-1696. Hänen aikanaan sattui tuhoisa tulipalo ja heti hänen kuolemansa jälkeen toinen samanlainen - Michel oli haudattu 4.10.1696.

Vuonna 1688 oli tuli päässyt irti siten, että paimentytön hakiessa tavaroitaan sängyn alta, hänen sängyn päälle jättämänsä päre sytytti siinä olleet oljet. Seuranneessa tulipalossa tuhoutui 4 tupaa ja porstua sekä kaikki vaatteet. Yhteensä vahingot nousivat 300 taalariin. Paloapua annettiin Routiolle yksi äyri jokaiselta Lohjan ja Siuntion talolta.

Toinen tulipalo sattui ennen joulua 1696. Silloin paloi tupa, jossa säilytettiin 20 tynnyriä nauriita, 8 tynnyriä kaalia, 1 tynnyri tervaa, 4 olutpuuta (?), 1 olutsammio, läkkäri, pulloja, käsimylly ja auranvantaita. Vahingon suuruudeksi tuli 180 taalaria.

Vuonna 1693 Routio oli merkitty ratsutilan kantatilaksi, johon augmenttitilana kuului Rösundin tila Karjaalta. Routio sai siis kantaa Rösundilta veroja hoitaakseen ratsumiehen varustamisen.

Seuraava isäntä oli n. 16 syntynyt Henrik Rautell, joka sitten hallitsi tilaa aina vuoteen 1742. Hänen aikanaan Routio merkittiin Raaseporin komppanian ratsutilaksi nro 28.

Kotisivujeni Rautell -taulusto on päivitetty tänään!

Routio tulipalo Rösund

Pipo ja Pulkka!

Mukavan talvipäivän kunniaksi voimme hetken tutkailla Pipoa, nimittäin Kiskon Kurkelan kylässä sijainnutta ratsutilaa. Sen isäntänä oli 1720-luvun alussa Salon Pullolan kylästä kotoisin ollut Isak Isaksson puolisonaan Kiskon Honkapyölin rusthollarin tytär Beata Arvidintytär.

Isakin sukuperä on itseltäni tutkimatta, mutta Beata isä Arvid Hansson Hammar oli syntynyt Karinaisten Tilkaisissa.

Heidän tyttärensä Maria syntyi kesäkuun lopulla 1721. Hän oli kaksi kertaa naimisissa. Ensimmäinen puoliso oli Suomusjärven Laidikkeen Jusalan l. Jussilan talon poika Johan Eriksson, josta myöhemmin tuli Kurkelan Heikolan ratsutilallinen. Johanin kuoltua Maria nai Sammatin Kiikalan kylän Pulkan talossa syntyneen Erik Nilssonin.

Erik kuului tätä kautta Pulkalta lähteneeseen hyvin laajaan Malmgren -sukuun.





















Hammar Kurkela Kisko

Suomi 500 vuotta Euroopan kartalla

Erkki Fredriksson julkaisi 1993 näyttävän kuvateoksen "Suomi 500 vuotta Euroopan kartalla". Kirjaan on koottu karttoja vuodesta 1285 vuoteen 1993.

Tuo ensin mainittu on kartta on Richard of Haldinhamin "Terrarum Orbis Tabulam". Siinä maailman keskipisteenä on kristikunnan tärkein kaupunki, Jerusalem. Satojen vuosien ajan kartoista löytyi muutakin kuin pelkkää maantiedettä. Tämäkin esitys on pikemminkin taiteellinen kuin käytännöllinen. Kartan äärimmäisellä laidalla sukset jalassa seisovan miehen on tulkittu kuvaavan suomalaista tai lappalaista. 1200-luvun lopullahan Suomi oli jo joutunut katolisen kirkon vaikutuspiiriin, ainakin rannikkoalueiden osalta.

Suomi tavataan kartalla ensimmäisen kerran 1493. Historioitsija ja maantieteilijä Hartmann Schedel julkaisi Nurnbergissa puupiirroksen, jossa Pohjoismaat esiintyvät yhtenäisenä ryhmänä. Nimi Finland on jotakuinkin länteen "Swedenistä" ja "Wildlappenin" alapuolella. Suomenlahti on jo saanut jonkinlaisen muodon, mutta nykyajan merenkävijä ei tämän kartan avulla purjehtisi metriäkään. Sen verran eksoottiselta maailma puupiirroksessa näyttää.

Suomalainen Kirjakauppa myi Raision myymälässään tätä upea teosta hintaan 14,90€, joka on todella edullinen sisältöön suhteutettuna.

Finland map 1493

Kyytimies Kalle Sparf ja Lönnrotin viimeinen matka

Sammatin Haarjärven Nikun talon torpparista, Kalle Sparfista (myöh. Parvi) tuli Elias Lönnrotin luotettu kyytimies. Reino Silvanto kertoo Kallesta seuraavasti;

*Lönnrotin kyytimiehenä oli monet vuodet hänen torpparinsa Kalle Parvi, joka tottui isäntäänsä hyvin, ymmärsi ja kunnioitti häntä ja osasi mukautua tilanteisiin. Kerrankin oli Lönnrot pysähtynyt kansakoululle ja sisälle lähtiessään sanonut koulun portilla kyytimiehelleen; "Odotahan täällä, niin kyllä minä sinut sitten tapaan", mihin leikkisä Parvi oli myöntänyt; "Kyll' vaa'."

Mutta jotkut leikkisät ohikulkijat olivat kuulleet Lönnrotin sanat ja - kun Sammatin silloinen murre ei tuntenut "tavata" sanaa - kehoittaneet Lönnrotin poistuttua Parvia "korjaamaan luunsa" ennenkuin ukko tulee takaisin ottamaan hänestä henkeä (so. tappamaan). Parvi ei kuitenkaan lähtenyt käpälämäkeen, vaan oli sanonut, ettei hyvä mies voi häntä tappaa."*

Erään toisen kerran Parvi pelasti Lönnrotin vaivalloiselta jalkamatkalta lumipyryssä. Lammin talon viinaksiin mieltynyt pehtori Fetu Palenius oli ollut kyyditsemässä Eliasta kotiin, kun Parvin torpan luona Kalle kysyi millä asioilla Fetu liikkui. Fetu sanoi vievänsä professria kotiin. Parvi halutessa tervehtiä kunnioittamaansa miestä, ei koko professoria löytynyt reen vällyjen alta.

Pikapikaa Kalle toimitti Fetun selviämään torppaansa ja lähti ajamaan takaisin Sammatin kirkolle päin. Lumipyryn sulkeman tien keskeltä löytyikin professori tallustelemassa kotiinsa päin tavarat toisessa kainalossa ja suuri määrä reen sisältöä toisessa. Pehtori Palenius ei ollut humalapäissään huomannut professorin putoamista mutkassa.

Lönnrot ei ollut puhunut mitään, mutta "oli yskinyt niin karhjaast", että siitä Parvi ymmärsi "ukon suuttuneen pehtorilleen". Pehtori saikin kokea läksytyksen, mutta ei sentään löylytystä - Elias Lönnrot oli tunnetusti erittäin hyväntahtoinen.

Kun Elias Lönnrot kuoli, oli Lammin pehtori Elias Himberg sitten ohjaksissa vainajaa Lammin talosta Sammatin kansakoululle ja edelleen kirkkoon vietäessä sekä hautaan kannettaessa. Vainajan kantoivat Lammin talosta ruumisrekeen seuraavat Sammatin isännät;

ensimmäinen pari edessä : Bergman Lohilammelta / Boman Piekalta

toinen pari : Malmgren Mallaalta / Litzen Lassilta

kolmas pari : Alholm Kulkilta / Himberg Mikolasta

neljäs pari : Lindström Paikkarilta / Parvi Katavalta

Sammatti Lönnrot Sparf

Länsi-Uusimaan kehitys 1413-1574

Historiallisen Arkiston numerossa 60 vuodelta 1966 on Gunvor Kerkkosen laaja artikkeli otsikolla "Östlig och västlig kolonisation enlight skattelängd och historisk tradition". Siinä hän pohtii mm. Suomen ja Islannin asutushistoriaa viikinkiajan jälkeen.

Suomen osalta hän käsittelee erityisesti Porin ja Vaasan välistä erämaa-aluetta, jossa esiintyy lukuisia -mark päätteisiä nimiä. Samaan aikaan Länsi- ja Itä-Uudellamaalla pitäjien nimet ovat aivan eri muotoisia kertoen niiden asutuksen iästä verrattuna länsirannikon erämaihin.

Vertailemalla eri vuosien verokirjoja, Gunvor Kerkkonen muodostaa kuvan Länsi-Uudenmaan asutuksen leviämisnopeudesta ja laajuudesta. Alueella oli kahdeksan pitäjää; Tenhola, Pohja, Karjaa, Lohja, Inkoo, Siuntio, Kirkkonummi ja Espoo. Erik Pommerilaisen (Ruotsin kuningas 1397-1439) aikaan vuonna 1413 tehdyn verokirjan mukaan näissä kahdeksassa pitäjässä oli yhteensä 102 boolia ja edelleen 1011 manttaalia. Manttaali tarkoitti alunperin taloa, joka piti yhden miehen perheineen leivässä.

Vuoden 1451 tilannekatsauksessa pitäjiä on edelleen tuo kahdeksan. Booleja on 98,5. Manttaalien määrät puuttuvat mainitulta vuodelta. 1500-luvulla asutus laajeni nopeasti. Vuonna 1549 booleja on 101 ja 1556 sekä 1574 100 kpl. Manttaalien määrät ovat vastaavasta 2256 ja 2310.

Kuninkaallinen kirje vuodelta 1414 määräsi yhden boolin veromääräksi 10 markkaa "eikä enempää". Näin ollen vuoden 1413 perusteella yhden manttaalin veromäärä oli noin yksi (1) markkaa ja kannettu vero kokonaisuudessaan 1020 markkaa.

Vuosina 1556 ja 1574 veroja kertyi edellä mainituilta booleilta 1917 sekä 1920 markkaa. Näin ollen verotulot lähes kaksikertaistuivat reilussa puolessatoista vuosisadassa. Pitäjien määrässähän ei tapahtunut muutosta. Lukujen perusteella asukkaiden määrä luonnollisesti kasvoi asutustiheyden kera. Merkille pantavaa on myös se, että boolien nimet ovat pysyneet samoina.

Mikäli mennään ajassa vielä taaksepäin, putoaa pitäjien määrä. Esimerkiksi Karjaan muinaisen suurpitäjän on katsottu käsittäneen joko kokonaan tai osittain nykyisen Hangon, Tammisaaren, Pohjan, Karjalohjan, Sammatin, Lohjan ja Nummi-Pusulan alueen. Toki kyse on ollut hyvin paljon löyhemmästä pitäjäkäsitteestä kuin nykyaikana.

verotus Karjaa Pommerilainen

Lars Nyberg

Karjaalainen Lars Nyberg oli todellinen kotiseutuihminen, jolle oman kotipitäjän muinaisuuden tutkiminen oli hyvin lähellä sydäntä. Yksi hänen monista julkaisuistaan on "Vallar och murar", jossa Nyberg tekee selkoa alueelta löytyvistä vallirakennelmista ja rakennuksen perustuksista.

Nyberg on maastossa kulkiessaan ja tarinoita kuunnellessaan löytänyt monia suurelle yleisölle aiemmin tuntemattomia paikkoja, jotka saattavat olla varhaisen asutuksen merkkejä. Erilaisia muureja ja terassin tapaisia tasanteita löytyy usealta suunnalta.

Karjaa on ollut asuttua seutua jo kolmatta tuhatta vuotta. Näin pitkä asutusjakso on luonnollisesti jättänyt jälkeensä moninaisia merkkejä. Toki ihmisen toiminta jatkuvasti tuhoaa menneisyyttä, mutta Karjaalla on tehty todella runsaasti erilaisia löytöjä. Erityisesti Lepinjärven alueen rantamaiden pienet kukkulat ovat olleet muinaisten asujien suosiossa.

Pekka Honkasen pro gradussa "Uudenmaan Kansainvaellus- ja merovinkiaika" vuodelta 1981 tehdään selkoa Lepinjärven asutuksen aikajänteistä. Roomalaisella rautakaudella eli ajanlaskumme alusta noin vuoteen 400 on em. kukkuloilla ollut viisi asuinpaikkaa. Vuosina 400-600 jKr eli kansainvaellusaikaan määrä tippui neljään noustakseen merovinkiajalla (600-800 jKr) seitsemään. Lopulta viikinkiajalla 800-150 jKr määrä tippui kahteen. Tämän lisäksi Honkanen mainitsee tusinan ajoituksen kannalta epävarmoja kohteita samalta seudulta. Asutuksen sijaintiin ja toisaalta kasvamiseen on Karjaalla vaikuttanut voimakkaasti maannousu Suomenlahden vähitellen vetäytyessä yhä kauemmaksi Lepinjärveltä.

Vallar och murar -kirjasessa on havainnollisia piirustuksia oletettujen rakennusten ulkomuodosta sekä seikkaperäisiä selvityksiä säilyneistä jäänteistä. Lars Nyberg on pyrkinyt parhaansa mukaan ajoittamaan nämä löydöt historialliseen viitekehykseen.

Kirjan on painanut Tammisaaressa 1991 Ekenäs Tryckeri Ab ja se on ruotsinkielinen.

Karjaa Nyberg Lepinjärvi

Aviottomat Useniukset veljekset

Pusulan Karisjärven kylän Heikkalan rusthollin tytär Beata seurusteli ennen aviotaan kymmenisen vuotta tulevan miehensä, Mäkkylän Uudentalon rusthollari Johan Johanssonin kanssa.

Tästä suhteesta syntyi kahdeksan vuoden välein kaksi aviotonta poikaa; Erik ja Johan.

Erik tie vei avioliiton kautta kotivävyksi Viialan yksinäistaloon ja sieltä edelleen Mäkkylän rusthollin isännäksi. Erik ehti olla peräti neljä kertaa aviossa. Ensimmäinen puoliso oli Viialan tytär Eva Sofia. Evan kuoltua Erik nai sukuperältään tuntemattomaksi jääneen Anna Greta Michelsdotterin. Anna Greta kuoli noin 1828. Kolmannen puolisonsa Erik löysi Nummen Oittilan kylän Råbergin l. Ronin rusthollista. Liitto Marian kanssa jäi lapsettomaksi ja vaimo kuoli keuhkotautiin vuonna 1833.

Neljäs puoliso oli syntynyt Kiskossa, Orijärven kaivoksen tienoilla. Margareta Örmarkin isä oli työskennellyt tyttärensä syntymän aikaan kaivoksen nahkurina. Sieltä perhe muutti viimeistään 1820-luvulla Pyhäjärvellä Ul, jossa Emanuel Örmarkista tuli Kärkölän kylän Kovelon talon isäntä.

Johan Usenius ehti olla "vain" kolmesti aviossa. Samalla hän isännöi Uusikylän rusthollia isänsä jalan jäljissä.

Ensimmäinen vaimo löytyi Vihdin Langilan kylän Ylöstalosta - Ulrika Remander ja Johan vihittiin Vihdissä 1810. Kolmisen vuotta myöhemmin liitto päättyi surullisella tavalla Ulrikan kuoltua lapsivuoteeseen tytär Anna Hedvigin syntyessä.

Toinen vaimo oli Vihdin Oravalan kylästä tullut Maja Stina Kareen, jonka esivanhemmat ovat monin sitein yhteydessä muihin tutkimiini sukuihin. Mukana ovat mm. Kiskon von Lundit, Lohjan Rautellit ja Karjalohjan Immolan sekä edelleen Tallaan rusthollarit.

Maja Stina kuoli joulukuussa 1824 ja seuraavan vuoden heinäkuussa Johan vihittiin Eva Johansdotterin kanssa. Eva oli Maja Stinan tavoin kotoisin Vihdistä, Pakaselan kylän Pellan talosta.

Johan Useniuksella oli kolmen vaimonsa kanssa yhteensä 11 lasta, joista ainakin viisi oli tahollaan naimisissa.

Ajassa taaksepäin mentäessä on selvinnyt, että Johan Johansson oli Mäkkylän edellisen isännän poika ja hänen vaimonsa Beata siis Karisjärven Heikkalasta. Beata isä oli Jacob Nilsson ja äiti Lisa Simonsdotter Sammatin Niemenkylästä.

Pusula Usenius Karisjärvi

Helene Schjerbeckin näyttely Hampurissa avautui

Suomen tunnetuimman taidemaalarin, Helene Schjerbeckin teosten näyttely avautui tänään Saksan Hampurissa. Kyseessä on tähän asti suurin Schjerbeckin näyttely Keski-Euroopassa ja aivan ensimmäinen Saksassa. Taiteilijan merkitystä korostaa se, että näyttelyn avaa ulkomaankauppaministeri Lehtomäki.

Teokset ovat peräisin Ateneumista, yksityisistä kokoelmista ja eri museoista.

Helenestä on tehty useitakin kirjoja ja yksi mielenkiintoisimmista on mielestäni ollut Riitta Konttisen "Oma Tie". Siinä kirjailija piirtää aiempaa huomattavasti perinpohjaisemman kuvan taiteilijan elämästä. Riitta Konttinen pohjasi Otavan kautta vuonna 2004 ilmestyneen kirjansa taiteilija Schjerbeckin jäämistössä säilyneisiin kirjeisiin. Kirjan voit tilata vaikka tästä!

Tämä esipolvitaulusto ulottuu hyvin pitkälle historian hämäriin!

Schjerbeck Hamburg Ateneum

Vanhoja nimiä Karjaan pitäjästä

Historiallisen Arkiston kirjassa nro 61 vuodelta 1967 tekee Gunvor Kerkkonen selkoa mm. Karjaan pitäjän vanhimmista kylistä ja niiden taustalla ilmeisesti olleista henkilönimistä.

Karjaalla on ollut asutusta jo tuhansia vuosia, mutta luonnollisesti ensimmäiset kirjalliset merkinnät alueelta ovat huomattavasti nuorempia. Läntisen Uudenmaan pitäjistä Karjaa mainitaan asiakirjoissa vuonna 1326. Pienessä kuvassa vuodelta 1981 on Krogggårdin kylässä sijaitseva hautausmaa, jota on käytetty n. vuoden 100 jkr paikkeilla.

G. Kerkkosen kokoamista tiedoista otan esille Dalkarbyn boolin. Vasemmassa reunassa on mainittu varhaisin tunnettu henkilönnimi tietystä kylästä ja oikeassa reunassa kylän nimi myöhemmällä ajalla. Vuosiluvut kertovat nimien ensimmäisten esiintymiskertojen ajankohdan.

1540-luvulta eteenpäin nimiä löytyy maakirjoista. Varhaisimmat maininnat ovat peräisin mm. tuomiokirjeistä. Osa mainituista henkilöistä on toiminut lautamiehenä ja tätä kautta jättänyt jälkensä seudun historiaan. 1700-luvulle tultaessa ovat myös kartat olleet G. Kerkkosen tutkimusten lähteenä.

Karjaa is one of the oldest inhabited places in the whole country. People have been living there from the Stone Age. The name Karjaa was first written down in the year 1326.
Mr. Gunvor Kerkkonen shows us here how the individual names equal the names of different villages. Numbers are the years when those names were first used (or at least what documents are left to this day).

The little picture is taken from the old graveyard which was used some 100 AC.


village
names
Kerkkonen