Lapsenmurhaaja

Lietolainen Juho August Juhonpoika ja hänen vaimonsa, mynämäkeläinen Johanna Miina Heikintytär asettuivat 1860-luvun lopulla Käipelän kylän Sorvarin talon maille Liedossa. Juho Augustista tuli Sorvarin sekä myöhemmin Jussilan renki ja äiti Johanna sai huolehtia perheen lapsista. Näitä lapsia oli yhteensä viisi, mutta vain kolme heistä selvisi yli lapsuusiän. Vanhempi eloonjääneistä oli tytär Alma Johanna. Perheen muuttaessa Inkoisten Vähä-Hallin maille vuonna 1878 oli Alma Johanna noin yhdeksän vuoden ikäinen.

Kovin kauaa isä Juho August ei Vähä-Hallin renkimiehenä viihtynyt, sillä jo 1880 hän lähti pesueineen Paimioon. Alma Johannan päästyä ripiltä Paimiossa 1885 lähti hän takaisin Inkoisiin. Muu perhe jäi Juntolaan. Paimion rippikoululaisten luettelossa Alman sukunimenä on Sillanpää.

Inkoisissa Alma Johanna työskenteli Iso-Hallin talon piikana marraskuusta 1885 lähtien. Kun uusi rippikirjanide alkaa 1887, löytyy Alma johannan kohdalta lisätietosarakkeesta merkintä No 517 sekä edelleen tieto muutosta Paimioon 1892. Tämä ensi alkuun hieman kryptiseltä vaikuttava numero avautuu, kun ymmärtää avata Liedon seurakunnan rikoskirjan. Rikoskirjaan merkittyyn säntillisessä numerojärjestyksessä seurakunnassa tapahtuneet rikokset.

Niinpä voimme lukea Liedon välikäräjien käsitelleen 30.4.1887 Alma Johanna Augustintytärtä vastaan esitettyjä syytöksiä, joiden aiheena olivat lapsenmurha sekä sapattirikos. Nämä rikokset olivat tapahtuneet reilua kuukautta aiemmin. Alma Johanna todettiin välikäräjille syypääksi. Tuomioksi tuli kuritushuonetta, mutta Hänen Majesteettinsa Keisarin armosta nuori nainen vapautettiin viiden vuoden jälkeen maaliskuussa 1892.

Mitä sitten oli tapahtunut, jotta välikäräjätkin oli pitänyt määrätä koolle? Tämän voi lukea aikakauden sanomalehdistä. Sunnuntaina, 14. päivänä maaliskuuta oli ”jywätorpparintytär”, piika Alma Johanna mennyt Isohallin lammaspihattoon ja synnyttänyt siellä lapsen. Heti tämän jälkeen oli piikatyttö kuristanut vastasyntyneen sukkarihmallaan. Kun asia tuli julki, Alma Johanna ensin kiisti kaiken, mutta tarkemmassa kuulustelussa vangitsemisen jälkeen tunnusti koko asian.

Alma Johanna lähti 1892 Paimioon, jossa hän oli hetken Aron Sepäntalossa piikana, mutta muutti jo samana vuonna Rautalhon Isotaloon. Siellä hän rippikirjaan merkinnän salavuoteudesta synnytettyään aviottoman tyttären keväällä 1894. Nimekseen tytär sai Ingrid Delilan. Kastettujen luettelossa tytär on mainittu ajan karuun tapaan ”äpäräksi”. Alma Johannan elämä tyttären kanssa jatkui Loven kylän Vanhatalossa vuoteen 1910, jolloin Ingrid muutti Tarvasjoelle.

Aviottoman lapsen synnyttäneen nuoren tytön osa ei ollut kadehdittava. Sen takia on jälkipolvien turha tuomita ketään liian ankarasti, vaikka vastasyntyneen murhaaminen kammottavalta tuntuukin. Viiden vuoden istuminen Hämeenlinnan vankilassa, jonne Alma Johanna hyvin luultavasti toimitettiin, on riittänyt sovittamaan hänen tekosensa yhteiskuntaa kohtaan. Onneksi ainakin 1890-luvun loppu ja 1900-luvun alku sujuivat häneltä hieman onnellisimmissa merkeissä. Sukunimeä Sillanpää ei Alma Johannan kohdalla löydy enää em. rippikoululaisten luettelon jälkeen, mutta isä Juho August sitä tuntui käyttävän. Mainittakoon, että Alma Johannan äiti kuoli 1911 ja isä jäi edelleen asumaan itsellisenä Aron kylän Sepäntalon maille.

Sukututkijan aapiskirja III

Aapiskirjasarjan kolmas ja viimeinen osa on nyt tilattavissa verkkokaupastani. Se kertoo 29 tarinan voimin niistä termeistä, lyhenteistä ja ammateista, mihin sukututkija selvityksissään saattaa törmätä. Pääset tilaamaan kirjasen klikkaamalla kuvaa!

Yläneen ensimmäinen kirkkoherra

Yläneen kirkko vuodelta 1782 - Mikael Piimäsen tekemä

Suomessa on koulutuksella loppujen lopuksi pitkät perinteet. Koulutusta on myös arvostettu mahdollisuutena nousta ”rahvaan” parista yhteiskunnallisesti merkittäviin asemiin. Yksi esimerkki tästä voisi olla merimies Henrik Hermolinin perhe Turusta. Hänellä oli vaimonsa Liisan kanssa useita lapsia, joista tytär Maria Helena meni 1830-luvulla naimisiin kirjapainotaituri Johan Laurenin kanssa. Johanilla ja Maria Helenalla oli ainakin yksi lapsi, poika Johan Gustaf Frithiof, joka syntyi Turussa vuonna 1833.

Johan Gustaf Frithiof kävi Turun kymnaasia sekä Helsingin yliopistoa valmistuen ylioppilaaksi 1858. Pappisvihkimyksen hän sai vuonna 1870. Tässä välissä Lauren oli opettajana Turun ala-alkeiskoulussa. Vuonna 1861 hän oli mennyt naimisiin Ruovedeltä syntyisin olleen Johanna Sofia Paldanin kanssa. Tämän isä oli kersantti Otto Ernst Paldani, joka asui perheineen hauskasti nimetyssä Elämäntaipaleen kylässä Ruovedellä. Ruoveden rippikirjoissa tyttären nimenä on vielä ranskalainen versio Jeanette Sofia, joka sitten myöhemmin muuttuu hieman kotoisammaksi Johanna Sofiaksi.

Näin vaatimattoman merimiehen tytär oli päässyt omasta yhteiskuntaluokastaan säätyläissukuihin kiinni. Tuore aviopari Lauren ja Paldani asettui Turkuun, jossa syntyivät lapset Martin Johannes Rafael, Sofia Emilia, Lydia Linnea ja Aksel Alvar. Vuonna 1872 tämä perhe muutti Yläneelle, sillä siellä tarvittiin uutta kappalaista virkaa tehneen Emil Lydenin muutettua, kuinka ollakaan, Ruovedelle.

Vuonna 1875 alkoi sitten tapahtua Yläneen seurakunnan oloissa muutoksia. Turun tuomiokapituli päätti, että silloisen Pöytyän kirkkoherran poismenon jälkeen tämä kappeliseurakunta muutettaisiin ”konsistorillisesti kolmanteen luokkaan kuuluvaksi kirkkoherrantilaksi”. Tämä tarkoitti käytännössä sitä, että Yläne sai oman kirkkoherran pelkän kappalaisen sijaan.

Ensimmäiseksi kirkkoherraksi valittiin Johan Gustaf Frithiof Lauren, joka astui virkaan 1879. Kirkkoherran tutkinnon hän oli ehtinyt tehdä 1877. Samalla hän jäi aikakirjoihin Yläneen viimeisenä kappalaisena, sillä tuo virka lakkautettiin. Laurenien perheen toimeentulon osalta asiat muuttuivat melkoisesti. Tuoreen kirkkoherran palkka oli moninaisten erien summa. Hän tuli saamaan 59 tynnyriä ja 15 kappaa ruista, 50 penniä kustakin veroäyristä (niistäkin, jotka oli kirjoitettu torppareille ja muulle tilattomalle kansalle), yhden juhtapäivän omalla ruoalla vuodessa kultakin tilanomistajalta, tilanvuokraajalta ja lampuodilta. Lisäksi palkkaan kuului yksi miestyöpäivä omalla ruoalla torppareilta, loisilta ja käsityöläistä lukuun ottamatta vaivaisten apua saavia. Lopulta tienesteihin laskettiin myös pääsiäisrahat sekä maksut tietyistä kirkollisista toimituksista. Yläneen kokonaisväkiluvuksi määriteltiin 1875 2300 henkeä.

Yläneen pitäjäläiset olisivat halunneet valita ensimmäisen kirkkoherransa itse, mutta senaatti ei tätä toivetta kuullut eikä hyväksynyt. Pöytyän pitäjä jäi edelleen ns. toisen luokan kirkkoherratilaksi.

Lauren työskenteli Yläneen seurakunnalle viitisen vuotta, mutta toukokuussa 1885 tuli uudeksi kotipitäjäksi Satakunnan Akaa. Siellä Johan Gustaf Frithiof myös kuoli toukokuussa 1889. Akaan rippikirjoista selviää se mielenkiintoinen seikka, että kirkkoherra toi Yläneeltä mukanaan paitsi perheensä myös työntekijöitä. Rengit Johan Reinhold Lehtonen ja Johan Fredrik Korhola sekä piiat Maria Karolina Lindroth ja Johanna Karolina Lehtonen matkasivat Akaan pappilaan töihin. Olipa mukana Lindrothin avioton poikakin, Karl Reinhold.

Merimiehen lapsenlapsi teki siis merkittävän uran pappissäädyssä. Hänen poikansa Martin Johannes Rafael antautui hänkin akateemiselle uralle työskennellen mm. Tampereen klassisen lyseon matematiikan nuorempana lehtorina. Äiti Johanna Sofia Paldani sen sijaan jätti itsestään merkinnän Akaan rikoskirjaan. Hän sai 300 markan sakot 1886 Urjalan ja Akaan yhteisillä käräjillä haukuttuaan häpeällisesti paikallista nimismiestä tämän virantoimituksessa.

DNA -tutkimus osa IV

Kuvakkeiden paikkaa on hieman siirretty

Vajaat kaksi vuotta sitten teetin itsestäni DNA-testin. Valitsin ensimmäiseksi testityypiksi Y67:n, joka kertoo suoran isälinjani esihistoriasta. Tulos ei ollut mikään järin suuri yllätys, sillä haploryhmäni on N. Se on yleisin suomalaisilla miehillä.

Perinteisen sukututkimuksen keinoin selvitykseni ovat pysähtyneet 1760-luvulle, sillä erään sotilasesi-isäni isän tietoja ei löydy oikein mistään. On vain pelkkä nimi käytettävissä. Mitään kovin eksoottista en kuitenkaan voi odottaa tuon haploryhmän perusteella.

Sen sijaan eksotiikkaa riittää ns. matchien eli osumien tiimoilta. Käyttämäni FamilyTreeDNA -palvelu mahdollistaa tulosten vertailun muiden testattujen kanssa. Erityisen kiinnostavaksi asian tekee se, että suurin osa testatuista on kirjannut palveluun vanhimman tuntemansa esi-isänsä syntymäpaikan. Harmillisesti eivät kuitenkaan kaikki.

Tähän mennessä todella läheisiä osumia on tullut yksi. Olen ollut kyseiseen tahoon yhteydessä, mutta jatkosta en vielä tiedä.

Sen sijaan itseäni on suunnattomasti huvittanut oheinen kartta. Siinä ovat Y67 markkerin tarkkuudella lähimmät sellaiset osumat, jotka ovat kirjanneet esi-isänsä syntymäpaikan palveluun. Kuten näkyy, toinen on jossain päin Lappia ja toinen Meksikon suunnalla. Ilmankos olen aina ollut niin nyrpeä Suomen pakkasille.

Tuo ulkomainen osuma on hyvin kaukainen, mutta yhtä kaikki, hänellä ja minulla on jostain historian hämäristä jäänyt yhteistä perimää. Loppujen lopuksi olemme kaikki saman pensaan oksia, mutta tässä tapauksessa yhteinen esi-isä olisi elänyt historiallisella ajalla.


Viime vuoden vaihteessa FamilyTreeDNA mainosti ns. serkkutestiä eli Family Finderiä hyvin edulliseen hintaan, joten tartuin tarjoukseen. Tämä testi vertaa sekä isä- että äitilinjoja. Sen mukainen olikin tulos. Melko läheisiä, geneettisiä serkkuja löytyi kymmeniä. Samalla varmistuivat mm. isoisäni isän ja äidinisäni henkilöllisyydet. Sukulaisia löytyi Australiaa myöten Suomesta nyt puhumattakaan.

Suomalaisten tekemät testit tuntuvat hieman painottuvan Savo-Karjalaan, koska sieltä päin olevan äitini kautta yhteyksiä löytyi huomattavasti enemmän kuin Varsinais-Suomesta kotoisin olleen isäni puolelta. Matemaattisesti näitä olisi luullut olevan suurin piirten 50/50, mutta nyt isänpuoleisia serkkuja löytyi vain muutama.

Pidän dna-tutkimusta hyvänä ja asiallisena lisänä perinteiselle sukututkimukselle. Minulle kuitenkin se tutkimus sinänsä on harrastus, eivät niinkään tulokset. Yhden asian ratkettua siirryn aina seuraavaan ja sukututkimuksessahan ei työ lopu koskaan........


Tarinan edelliset osat voit lukea täältä, täältä ja täältä!

Kiireellinen perunkirjoitus

Tuskin koskaan on oltu perunkirjoituksen kanssa niin hätäisiä kuin Tarvasjoen Tuomarlan kylän Wackerin torpassa keväällä 1855. Torpan emäntä Valpuri Matintytär kuoli 12. päivänä mainittua kuuta ja jo samana päivänä pidettiin ”kalunkirjoitus” Wackerilla. Tämän kiireen syytä on vaikea ymmärtää. Perunkirjoitus piti toki pitää viimeistään kolmen kuukauden kuluessa kuolemasta. Toisaalta leski ei voinut mennä uuteen avioon ilman, että edellinen pesä oli selvitetty. Tällä kertaa syynä ei tuntuisi olevan ainakaan viimeksi mainittu seikka.

Valpuri oli tullut torpparin emännäksi naituaan Matti Juhonpoika Pahlmanin syksyllä 1846. Tätä ennen hän oli ehtinyt emännöidä Paimionjoen toisella puolella olevan Killalan kylän Mikkolan taloa noin 16 vuoden ajan. Tässä tarinassa on useampi leski, sillä Mikkolan tuolloinen isäntä Erkki Antinpoika oli torppari Pahlmanin tavoin ollut leskimies mennessään naimisiin Valpurin kanssa. Mikkolan talon Erkille Valpuri oli jo kolmas puoliso. Ensimmäisen kerran tämä lietolaissyntyinen herra oli avioitunut jo 1809 Mikkolan leskiemännän, Maria Simontyttären kanssa. Tämän kuoltua hän nai 1825 Killalan Jaakolan talollisen tyttären, Marian.

Matti Pahlmanin ensimmäinen vaimo taasen oli ollut sotilas Matti Ahlin tytär Helena Kankarin kylästä. Hän oli ollut naimisissa Turun läänin jalkaväkirykmentin Maskun komppanian sotilaan, Matti Wackerin kanssa ja tämä kuoltua Pahlman vei hänet vihille juhannuksena 1828. Tämä Pahlmanien jatkossa asuma torppa sai siis nimensä Suomen Sodassakin 1808-1809 palvelleelta mieheltä.

Perunkirjoituksen kanssa oli siis kovin kiire. Marttilan seurakunnan arkistosta löytyy kihlakunnanoikeuteen jätetty perukirja. Sen mukaan Valpuri Matintytär jätti jälkeensä leski Pahlmanin, mutta ei yhtään rintaperillistä. Leskeä pyydettiin sitten ”värteerausmiesten” toimesta antamaan ilmi koko omaisuus. Sen luetteloimiseen ei mennyt kauaa. Kuparia löytyi yhden kahvipannun verran. Rautaesineiden joukosta löytyi mm. kirveitä, viikatteita, lapioita, napakairoja ja puras.

Lisäksi rautakaluihin luettiin seinäkello, pata, pannu ja knääsä. Viimeksi mainittu aukeaa nykylukijalle paremmin vesurina. Puutavaroita oli Wackerin torpassa mm. seuraavasti; kolme arkkua, kaksi tynnärpuuta ja kaksi tiinua. Kaappeja oli myös kaksi, minkä lisäksi löytyi kolme saavia, kaksi ämpäriä, seitsemän pyttyä, kaksi tuolia, kirnu, siivulä, kiulu, käsikärryt, sänky, kuurna, astiapytty, talikko ja rukki.

Rautaesineiden yhteisarvo oli 1,45 a puutavaroiden 3,29. Pito- ja sänkyvaatteiden kohdalta löytyy vällyjä, tyynyjä, lakana, kaksi ”rääpälä waatet”, kahdeksan pumpuliliinaa, kolme ”klänningiä”, neljä paitaa sekä muuta sekalaisempaa tavaraa.

Luontokappaleita kuolinpesässä oli yksi härkä. Lopuksi kirjattiin perukirjaan asuinrakennus, pihatto ja lato. Kokonaisuudessaan pesän arvo oli 25,90. Menopuolelle tuli vaivaisten prosentti, ”sairankorjupalkka”, lautamiehen ja wiranmiehen palkat sekä kirjoittajan palkka. Lisäksi pesän varoista otettiin ulos velkoja. Valpuri oli ollut velkaa erinäisiä summia suutari Taurenille, Euran Vanhataloon, Kankarin Vähätalon Juhalle sekä Tuomarlan rusthollin isännälle. Loppujen lopuksi kuolinpesä oli varaton. 

Muurareita ja ylileikkaajia

Yläneen Uudenkartanon yhtenä torpparina mainitaan 1826 alkavassa rippikirjassa muuan Christoffer Kottelin, joka syntyi Länsi-Uudenmaan Karjalohjalla keväällä 1793. Hänen puolisonsa oli Viirilän talosta kotoisin ollut Kristina Juhontytär, joka oli miestään vuoden verran nuorempi. Pariskunta vihittiin loppuvuodesta 1826. Miksi sitten karjalohjalainen nuori mies oli tullut Yläneelle, jonne matkakin oli sangen monivaiheinen suorien tieyhteyksien puuttuessa?

Yksi mahdollisuus on hänen ammattinsa. Vihkimerkinnän mukaan Christoffer työskenteli Yläneen Uudessakartanossa muurarimestarina. Ammattimiehille oli aina tarvetta kartanoissa ja työn perässä saatettiin matkustaa pitkiäkin matkoja aivan kuten tänä päivänä.  Christoffer Kottelin toi Yläneelle mukanaan myös siskonsa Ebba Ulrikan. Hän oli veljeään kolmisen vuotta nuorempi.

Ebba Ulrika meni vihille jo 1821 ”ylileikkaaja” Fredrik Fribergin kanssa. Herra Friberg työskenteli Uudenkartanon mailla sijainneessa vaatetehtaassa. Hän oli vasta aloittanut uudessa ammatissaan edellisen ylileikkaajan, Wilhelm Nyman ajauduttua päättämään päivänsä itse vuoden 1820 lopulla. Merkittävä osa tämän jo ammoin lopetetun tehtaan ammattimiehistä aina johtajia myöten tuli Ruotsista. Fredrik Friberg muutti 1820-luvun kuluessa Lietoon, jossa Littoisten verkatehdas imi työvoimaa yhä enemmän ja enemmän.

Christoffer Kottelinin kaksi vanhinta veljeä työskenteli myös muurareina, Johan Karjalohjalla ja Emanuel Vihdissä. Johan Kottelinin poika Emanuel seurasi isänsä jälkiä, sillä hänet mainitaan muurarioppilaana 1840-luvun Karjalohjalla.

Christofferilla ja Kristina Juhontyttärellä oli kolme tytärtä, Amalia (s. 1826), Stina Kaisa (s. 1828-k.1839) ja Eva Ulrika (s. 1837-k.1838). Amalia lähti heti ripille päästyään piiaksi läheiseen Grönholmin torppaan.  Sieltä hän palaili aikanaan kotitorppaansa, kunnes keväällä 1855 hänet vei vihille Tourulan kartanon Tiensuun torppari ja leskimies Emanuel Matinpoika. Sulhanen oli kotoisin Längelmäeltä ja nuorikkoaan pari vuotta vanhempi. Emanuelilla oli aikaisemmasta avioliitostaan ainakin kolme lasta ja Amalian kanssa katraaseen syntyi vielä neljä lisää; Thilda (s. 1857), Karl Oskar (s. 1859), Edla Sofia (s. 1863) ja Serafia (s. 1867). Joskus 1860-luvulla rippikirjaan ilmestyy Emanuelin sukunimeksi Nordlund. Amalia Kottelin poistui tästä ajasta vuonna 1868 ja Emanuel Nordlund meni kolmannen kerran naimisiin, tällä kertaa Henrika Lovisa Eliaksentyttären kanssa. 

Edellä mainittu Thilda –tytär sai aviottoman lapsena kevättalvella 1878, kun taas Edla Sofian kohdalle on rippikirjaan merkitty haalea raapustus ”lär någonstans tjänet”.

Muurarimestari ja torppari Christoffer Kottelinista tuli vuosien mittaan itsellinen eli ”inhysning”. Puoliso Kristina kuoli 1867 ja Christoffer itse 1877. Viime vuosina hänen seuranaan asui torpparin leski Eeva Juhontytär, joka onkin – yllätys, yllätys – Christofferin sisko. Hän oli siis kolmas saman sisarussarjan jäsen, joka vaihtoi Länsi-Uudenmaan Karjalohjan maisemat saviseutuun Yläneellä. Eevan puoliso oli Åkerholmin torppari Jaakko Jaakonpoika, jonka isä oli jo ollut saman mökin torpparina 1780-luvulla.