analytics

Ankkuri hautausmaalla


Miten ja kuinka paljon voi tietoa kerätä hautamuistomerkin pohjalta? Riippuu luonnollisesti täysin tapauksesta, mutta tässä yksi esimerkki. Lähtökohtana on Perniön keskiaikaisen kivikirkon viereiseltä hautausmaalta löytyvä persoonallinen ”hautakivi” eli tarkemmin ilmaistuna hautamuistomerkki. Merkin muoto saa heti ajattelemaan, että vainajan ammatti on ainakin joiltain osin kuulunut merenkulkuun. Olihan tuon ajan Perniö rannikkopitäjiämme.

Jos haluaa edetä loogisessa järjestyksessä käyttäen hyväksi kirkonarkistoja, on syytä ensimmäiseksi silmäillä maaliskuun 1889 haudattujen luetteloa em. seurakunnasta. Sieltä selviääkin pian, että Pappilassa asunut entinen merimies Herman Theodor Törnwall on kuollut halvaukseen 8. päivänä maaliskuuta. Kuoliniäksi on merkitty 34 vuotta, viisi kuukautta ja 12 päivää. Lisäksi hänen kerrotaan olleen naimattoman . Varsinaista kuolinilmoitusta ei Herman Theodorin perhe hänestä lehteen painattanut. Ainoastaan parissa suomalaisessa ja parissa ruotsalaisessa sanomalehdessä on rivi-ilmoitus hänen poismenostaan .

Tämän tiedon perusteella Herman löytyykin nopeaan rippikirjasta, Pappilan väen joukosta. Itseasiassa entinen merimies onkin paikallisen kirkkoherran poika, sillä miehemme vanhemmat olivat Lars Gustaf Wilhelm Törnwall ja vaimonsa Hedvig Rosina Helena von Rehausen. Isä on rippikirjan mukaan syntynyt Tampereella ja äiti Länsi-Uudenmaan Vihdissä. Perheen muita lapsia, Hermannin sisaruksia olivat Josef Oskar, Gustaf Werner, Viktor Napoleon, Lars Emil, Ernst Agaton ja Albert Mikael. Melkoinen miesmäärä siis ruustinnalla komennettavana! Herman Theodorin syntymäseurakunnaksi on kirjattu Messukylä. Samoin on kaikkien muidenkin veljesten paitsi perheen esikoispoika Josef Oskarin. Hän on nähnyt päivänvalon ensikerran Kalvolassa . 

Herman Theodor Törnwall todellakin syntyi Messukylässä 28.9.1854 . Isä Lars Törnwall toimi Messukylän pitäjänapulaisena vuodesta 1852 lähtien ja edelleen vuodesta 1856 kappalaisena. Lopulta tie vei Perniöön 1875 . Hermanin veljistä Josef oli Kyrön asemapäällikkönä ja postimestarina ja Gustaf Werner Elimäen sekä Lars Emil Alahärmän kirkkoherrana. 

Harmillista kyllä, merimies Törnwallia ei tuntuisi löytyvän Suomen Sukututkimusseuran maanmainiosta merimieshausta. Merimieshuone oli kaupunkikohtainen organisaatio. He hoitivat työnvälityksen omaisesti miehet laivoille. Merimieshuoneiden luetteloita ovat esimerkiksi merimieshuoneisiin sisäänkirjautuneista, laivoilla työskennelleistä, avustuksia hakeneista ja monista muista. Osa näistä on kirjoitettu puhtaaksi ja viety haettavaan muotoon em. seuran jäsenpalvelu SukuHakuun. Herman Theodor ei siis näillä näkymin ole ollut yhdenkään merimieshuoneen kirjoilla eikä hänestä näin oikein löydä lisätietoja. Myöskään sanomalehdissä ei ole mainintoja hänen elämästään. 


1 kommentti:

  1. Mainio tuo video aiheesta. Taidat olla aika velmu tekoälyn ja tietokoneen käytössä. Lieneekö tuo merimies Törnwal sukua kansalliskirjailijallemme.

    VastaaPoista

Blogitekstisuositus

Habsburgit ja sisäsiittoisuus