Kurkistus 1630-luvulle

Kun selaa vanhoja sanomalehtiä, huomaa, että mikään ei ole lopulta kovin uutta – ihmiset pohtivat yhä rahaa, omaisuutta ja kuolemia. Åbo Tidningar julkaisi marraskuussa 1796 kiinnostavan katsauksen yli 150 vuoden takaiseen aikaan, nimittäin vuoteen 1638. Lehden numerossa 46 esiteltiin silloisia verotuloja ja maanomistuksen tilaa Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa.

Aateliset omistivat – ja saivat vapauksia

Erityisen kiinnostavaa on, kuinka suuri osa verotuloista liittyi aateliston omistamiin tai heille lahjoitettuihin tiloihin. Esimerkiksi Wehmon kihlakunnassa (nykyisen Uudenkaupungin suunnalla) kertyneet verotulot olivat yli 35 000 taalaria, joista huomattava osa koostui ns. aatelisvapaista tiloista. Näitä olivat esimerkiksi:

• Evertti Hornille Kankaisiin lahjoitetut maatilat (jo vuodesta 1614 alkaen).

• Henrik Klasson Loppisiin ja hänen leskelleen annetut tilat.

• Sukuja kuten Tott, Fleming, Oxenstierna ja De la Gardie mainitaan suurina maanomistajina, joiden verovapaudet perustuivat kuninkaallisiin lahjakirjoihin.

Verovapauden syynä saattoi olla sotapalvelus, omaisuuden menettäminen muualla tai valtion tarvitsema laina. Tällaiset järjestelyt ovat oiva muistutus siitä, miten hallinto ja omistajuus kietoutuivat yhteen varhaismodernissa Suomessa.

Kruunun varoja, panttauksia ja perunkirjoituksia

Lehti listasi myös esimerkiksi pantattuja tiloja – erään leskirouvan hallussa oli kaksi tilaa Kemiössä, koska hänen edesmenneensä oli lainannut rahaa kruunulle. Tällaisia panttitiloja hallittiin usein pitkään, vaikka omistus ei siirtynytkään pysyvästi.

Yksi erikoinen maininta koskee "tilapäisiä luovutuksia" aatelille ja virkamiehille – ehkä tapa pitää hallinto uskollisena ja motivoituna. Verohelpotuksia ja maata jaettiin erilaisilla nimikkeillä ja oikeusperusteilla.

Paikallisuutisia ja kadonneita kävelykeppejä

Lehden loppupuoli tarjoaa tutun näkymän arkeen: kuolinilmoituksia, julkisia kuulutuksia, viljamyyntiä ja kadonneita tavaroita. Björneborgin (Porin) koulun oppilas Anders Asp oli kuollut 74-vuotiaana, ja 14-vuotias Margaretha Christina Mennander menehtyi pappilassa. Samassa numerossa ilmoitettiin kadonneesta hopeanupillisesta kävelykepistä ja paperinkeräyksestä, johon sai osallistua "hyvämaineiset henkilöt".

Miksi tämä on kiinnostavaa juuri nyt?

Sukututkijan näkökulmasta tällaiset lähteet ovat aarreaittoja. Ne kertovat paitsi yksittäisistä henkilöistä ja perheistä, myös ajankohdan hallinnollisista käytännöistä, omaisuuden siirtymisestä ja yhteiskunnallisista rakenteista. Samalla ne muistuttavat meitä siitä, kuinka monin tavoin ihmiset 1600- ja 1700-luvuilla olivat sidoksissa valtioon, kuninkaaseen – ja toisiinsa.