Sikainfluenssan hoitokeinoja?

Elokuun kolmannen viikon jälkeen tänä vuonna on lupa odottaa sikainfluenssaepidemiaa Suomeenkin. Sen oireet ovat suurinpiirtein samat kuin missä tahansa influenssassa. Sairastuneella on nuhaa, kurkkutulehdusta, lihaskipua ja päänsärkyä sekä kuumetta.

Vanhan kansan keinoina influenssaa vastaan voi kokeilla seuraavaa; heti, kun huomaat sairastuneesi, on jalat pantava niin kuumaan veteen kuin vain kärsii. Vesi voi ulottua aina polviin saakka. Tämä ohessa on edullista juoda kuumaa vettä, johon on sekoitettu jotain marja- tai hedelmämehua.

Jalkoja pidetään vedessä niin kauan, että runsas hikoileminen alkaa. Silloin kuivataan heti jalat sekä sääret huolellisesti ja kääritään ne lämpimiin villavaatteisiin. Pukeutumisen jälkeen sairaan on mentävä vuoteeseen ja levättävä siinä niin kauan, että influenssan synnyttämä epämieluinen tunne menee ohitse. Tämän parannuskeinon jäljiltä sairastunut on todella väsynyt, mutta pian tuo olo häviää ja taudin valta on voitettu. Keinoa sopii koettaa, sillä se ei ole vaikea ja ennen kaikkea se on luonnonmukainen!


Mikäli halusi 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa turvautua hieman järeämpiin keinoihin, mutta silti pysyä poissa lääkärin vastaanotolta, saattoi käydä ostamassa "Punaisen ristin cacaota". Valmistaja väitti cacaon olevan "todellisen avun influenssaa vastaan, sillä "rawinto-aine, joka ruumiiseen muuntuu helpommin kuin mikään muu ja jota muuan ranskalainen lääkäri ja kemisti sen suuren munawalkuaisaineen ja maltoossisällyksen kautta on pitänyt ensimmäisenä rawintoaineena".

Huonoa oloaan saattoi huojentaa myös Punaisen ristin mentoliinipulverilla, jota käytettiin nuuskan tapaan vetämällä sitä suoraan nenään. Se oli 40 pennin hinnallaan (vuonna 1895) erinomainen apu nuhaa, päänkivistystä ja influenssaa vastaan.

Nykyajan ihmisestä saattaa tuntua yllävältä edellä mainitun "cacaon" eräs ainesosa. Se sisälsi myös kannabista, joka on hampusta saatava mieto huume - näin ainakin nykyisen lainsäädäntömme mukaan. Aikaisemmin 1800-luvulla kannabiksella oli hyvin arvovaltaisia käyttäjiä, sillä Englannin kuningatar Viktorian kuukautisvaivoja lääkittiin sillä. Suomessa kannabiksen käyttö tuli rikokseksi vuonna 1966.

Noakin arkki

Suomenlinnassa sijaitseva upseeriston majoitusta varten rakennettu, alunperin kolmikerroksinen kasarmi on saanut jostain syystä lempinimen Noakin arkki. Tämä vuosina 1770-71 valmistunut ja 1780-luvulla vielä neljännen kerroksen saanut rakennus on ainoa toteutunut osa siitä Armeijan linnanpihasta, minkä August Ehrensvärd suunnitteli 1764.

Tämä 30 asuntoa käsittävä kokonaisuus on ollut viimeisten vuosien aikana taitavan saneerauksen kohteena. Vielä elokuussa 2009 on projekti hieman kesken ja rakennustelineet seisovat varjostamassa tätä historiallista kivitaloa. Suomenlinnan hoitokunta, joka tätä työtä tekee, on arvioitunut peruskorjauksen viimeisen eli neljännen osan valmistuvan vuonna 2010.


Noakin arkki on tietysti kiinnostanut ihmismieltä jo vuosituhansia. Eräät se on saanut innostumaan niin kovasti, että siitä on eräänlainen pakkomielle. Näin taisi käydä 1900-luvun alussa tanskalaiselle insinöörille, herra Vogtille. Hän kehitti mielessään ajatuksen, että olisi käytännön kokeella osoitettava Raamatun kertoman Noakin arkin merikelpoisuus.

Hän sai kuin saikin varoja tätä tutkimusta varten Karlsbergin rahastosta, jonka jälkeen Tanskan valtion laivaveistämö otti asiakseen rakentaa itse aluksen. Tämä aluksen ensimmäinen merimatka tapahtui vuoden 1904 syksyllä.

Laivan tai tässä tapauksessa siis arkin mittojen määrääminen oli tietysti ensimmäinen toimenpide. Mooseksen kirjassa arkin pituus on 300 kyynärää, kun taas leveys on 50 ja korkeus 30 kyynärää. Kun 1800-luvun loppupuolella aloitettiin ensimmäisten todella suurien laivojen teko, huomattiin näiden mittasuhteiden olevan melko ihanteellisia.

Niinpä insinööri Vogt teki arkistaan 30 jalan pituisen ja viiden jalan levyisen sekä kolmen jalan korkuisen. Muoto sen sijaan oli mietittävä itse arkin muoto, jota ei mainita alkuperäisessä tekstissä. Yleisesti on oletettu sen olleen jonkinlaisen kirstun muotoisen. Sellaisena arkki tavataan mm. eräisssä vanhoissa rahoissa.

Professori Simonsenin johdolla tehdyissä kielitieteellisissä pohdinnoissa Vogt tuli siihen tulokseen, että alkuperäistekstistä on ymmärretty eräs sana kokonaan väärin. Sana "zohar" ei nimittäin tarkoittaisi lainkaan arkkia, vaan pikemminkin katonharjaa. Näin Noakin poikineen rakentama alus olisi ollut kolmikulmaisen muotoinen.

Niinpä Vogtin arkista tehtiin tasasivuisen kolmion muotoinen. Koeajojen mukaan kolmioarkki ei ollut pelkästään yksinkertainen, vaan myös varmatoiminen aallokossa. Se kulki vakaasti ja Vogt uskoi aikanaan, että tästä hänen arkkinsa voisi olla esikuva tulevalle laivanrakennukselle suuremmassakin mittakaavassa.


Koepurjehdukselle oli Vogtin mukana koko joukko professoreita ja meriliikenteen asiantuntijoita. Kun arkki oli hinattu avonaiselle, tuulisille paikalle, voitiin sen huomata käyttäytyvän oikein merikelpoisesti. Tästä Vogt päätteli, että Noakilla olisi ollut auvoisat päivät odotella vedenpaisumuksen päättymistä yhdessä perheensä ja eläimiensä kanssa.

Taloudesta ja oluesta

Tuoreimpien talousuutisten mukaan Suomen ulkomaankauppa on suorastaan romahtanut menneenä keväänä. Tästä tietysti on syytäkin kirjoittaa palstametreittäin pohdintoja ja analyysejä. Maailmamme monimutkainen sekä monipuolinen talouselämä vaatii perusteellista tutkimista ja maalaisjärjellä ajateltuna siinä ei joskus tunnu olevan mitään tolkkua. Niinpä on lohduttavaa huomata, että jo lokakuussa 1820 Suomessa ymmärrettiin taloudesta oikeastaan yhtä paljon ellei enemmänkin kuin nykyisin. Lainaan tässä Turun Wiikko-Sanomia kyseiseltä ajalta. 

"Rahan puutos tulee maakuntaan useammasta syystä, mutta erinomaittain siitä, että ulkomaalta ostetaan tawaroita suuremman raha-summan eestä, kuin sinne kaupatuista tawaroista saadaan. Ulkomaan tawaroistsa owat muutamat, niinkuin Kirkon-wiina ja Suolat, sellaisia ett'emme saata olla niitä ostamatta. Mutta useimmat niistä owat myös senkaltaisia, että me taitasimme taikka olla peräti ilman niitä, taikka walmistaa samanlaisia kotonamme sekä omaksi tarpeeksemme että wieraillekin kaupata, jos ainoastansa maamme antimet oikein käytettäisiin. Esimerkiksi; Suomenmaa ei kaswata wiina-puita eikä sitä Riis nimistä wiljaa, joista kalliit Wiinat ja Arakit saadaan; sentähen pitäsi meiän tottua olemaan ilman näitä juomita, ja juomaan niien asemesta omista ohristamme tehtyä, hyvää olutta , joka Suomalaisten watoille olisi usein terweellisempää kuin wieraat Wiinat ja Arakit. Ennen tehtiin Suomessa niin oiwallista olutta että Kuningas Juhana Kolmas waseti tuotti monta tynnöriä sitä Turusta Ruotsiin itellensä ja Puolisollensa. Nykyisinä aikoina on asia ollut aiwan toisin; sillä näinä wiimeisinä wuosina on Ruotista ja Englannista tuotu olutta Turkuun monen tuhannen Riksin eestä, ainoastansa sen tähen että Oluen-paniat Turusta eiwät tähän asti ole tainneet tehä niin kelwollista olutta, kuin ulkomailla. Meillä on kuitenkin hywä toiwo että raha kohta herkee näin menemästä ulkomaalle; sillä nykyisin on muutama kiitettäwä mies Turusta alkanut Ruotsalaisten tavalla, teheyttää kaupan-olutta, joka jo on pian ulkomaan oluen wertaista."

 Noina vuosina Turun kaupungissa vaikuttivat oluenpanijoina muun muassa herrat Gustav Ylen ja Pehr Daniel Lundberg. Wiikko-Sanomat on varmaan huomioinut Ylenin toiminnan, sillä vielä 1810-luvulla hänet mainitaan renkinä, kuskina ja palvelijana. Mutta vuoden 1820 kesällä hänestä on viimeistään tullut pienpanimon omistaja tai vähintäänkin työntekijä. Pehr Daniel Lundbergin ura oluenteossa ei sujunut ongelmitta, sillä vuoden 1826 kevättalvella lehdissä ilmoiteltiin hänen konkurssinsa valvonnasta. Ehkäpä ulkomainen olut oli vielä parempaa kuin meikäläinen. Nykyajan turkulainen voi nauttia oluensa rahavarojen niin salliessa kymmennissä ellei sadoissa eri paikoissa. Kauneimmat näköalat avautuvat Aurajoen rantamien laivaravintoloista, joissa toki myydään sekä suomalaista että vähäisessä määrin ulkomaistakin olutta....

Sukututkijan painajainen

Silloisella Kambodjan kuninkaalla, Norodomilla, joka eli 1800-luvun lopulla, oli jotain paljon enemmän kuin kenelläkään muulla. Tästä syystä hän olisi jokaisen sukututkijan painajainen, mikäli haluaisi tehdä selvityksen hänen kuninkaallisen korkeutensa perheestä esivanhempineen. Seuraavasta jutusta, joka pohjautuu kuvaukseen vuodelta 1889, selviää syy mielipiteeseeni.

Kuningas pukeutui länsimaiseen tapaan, vaikka oli buddhalainen. Eräs ranskalainen lähetyssaarnaaja yritti kääntää häntä kristinuskoon, mutta esteeksi tuli hieman yllättävä syy. Norodom ei nimittäin halunnut luopua arviolta 1200-1500 vaimostaan. Tarkkaa lukua ei kukaan tuohon aikaan tiennyt, asiantuntijoiden mukaan vaimoja saattoi olla todellakin puolitoistatuhatta.

Lähetyssaarnaaja oli lempeä mies ja sanoi kuninkaalle kastavansa tämän, mikäli kuningas eroaisi muista jättäen itselleen 100 vaimoa. Tämä oli kuninkaan mielestä sama asia kuin jos hänestä tulisi uudestaan poikamies.

Kuninkaalla oli erään isomman kylän luona paalutuksin ja korkein muurein varustettu linnoitus. Vallien sisäpuolella oli kaksi kivirakennusta sekä useita savesta, mullasta ja palmupuun lehdistä tehtyjä majoja. Linnoitus oli aikalaisten mukaan enemmänkin runollinen kuin kuninkaallinen. Valtavan vaimolauman lisäksi Norodomin sisaret, äiti ja muut naispuoliset sukulaiset asuvat hänen kanssaan.

Maan tapojen mukaan vain kuninkaalla saattoi olla rajaton määrä puolisoita. Muut miehet joutuivat tyytymään maksimissaan kolmeen vaimoon. Koska kaikki rikkaat ja ylhäiset miehet eivät tästä tavasta piitanneet, pitivät he em. kolmen lisäksi jalkavaimoja. Heitä ei vihitty miehen kanssa virallisesti, vaan jalkavaimot olivat enemmänkin orjattaria. Heitä voitiin vapaasti ostaa, vaihtaa ja antaa vaikka lahjaksi.


Norodomin ensimmäisenä vaimona oli ensiksi Siamin kuninkaan tytär, mutta Kambodjan antauduttua Ranskan suojeluksen alaiseksi, otti vihainen appiukko tyttärensä takaisin. Tämän jälkeen Norodomilla oli yksitoista vaimoa, jotka olivat muita arvokkaampia.

Puolisot eivät suinkaan eläneet kultalusikka suussa, vaan he kaikki joutuivat tekemään työtä elatuksen saadakseen. Yksi hoiti kuninkaan keittiötä, toinen vaatteita ja kolmas teatteria ja niin edelleen. Kullakin vastuullisella vaimolla oli alaisinaan alemman arvoisia vaimoja.

Vaimojen alkuperäiset nimet oli vaihdettu käytännön syistä kuninkaan laatimaan numerojärjestykseen. Eräät vanhemmista vaimoista oli piiskureita, jotka huolehtivat rangaistuksista, mikäli joku oli poikennut säännöistä. Toisaalta pelkästään kuninkaan teatteriseurueessa oli 200 naista.

Tätä laajaa haaremia eivät vartioineet Lähi-Idän tapaan eunukit, vaan raajarikkoiset tai vammaiset miehet. Kansa oli velvollinen antamaan jokaisen "viallisen", kahdeksan vuoden ikäisen poikansa kasvatettavaksi kuninkaalliseksi haaremivahdiksi. Koska myös kaksoset luettiin "viallisiin", aiheutti se joskus liikehdintää vartijajoukoissa. Saattoi tulla tapauksia, joissa oli ns. ollut pukki kaalimaan vartijana.

Erään kerran eräs näistä kaksosmiehistä karkasi haaremista mukanaan yksi kuninkaan kauneimmista vaimoista. Karkulaiset saatiin kiinni ja mestattiin välittömästi kuninkaan etuoikeudella. Tavallisen kansan keskuudessa ei uskottomuudesta saanut näin julmaa tuomiota.

Ranskan hallitus yritti edellä mainitussa tapauksessa pyytää armoa karkuripariskunnalle, mutta kuningas sanoi mestauksen johtuvan halusta pitää lain pyhyys ja kuninkaan arvo voimassa. Kun Ranskan lähettiläs yritti edelleen perustella maansa kantaa asiassa, sanoi kuningas kärsimättömästi; "Olisi hauska kuulla, kuinka te tekisitte, jos Teidän olisi pidettävä kurissa 1500 vaimoa?"

Ranskan vaikutuksesta kuninkaan tuomiot lievenivät joskus. Kun kuninkaan oma poika kerran osoitti liikaa hellyyttä erästä äitipuoltaan kohtaan, halusi Norodom ruoskituttaa poikansa. Ruoskiminen oli Kambodjassa niin häpeällinen rangaistus, että poika ei olisi enää voinut nousta valtaistuimelle tuomion täytäntöönpanon jälkeen. Ranskan lähettilään pyynnöstä poika sai sovittaa tekonsa kahden vuoden kahlevankeudella. Kuningas osoitti sovinnon olevan täydellinen olemalla läsnä poikansa päästessä taas vapauteen.

Eräs merikapteeni Halleen

Merikapteeni Oskar Fredrik Halleenin isä Johan Fredrik oli hänkin kokenut merenkävijä. Samoin hänen äitinsä Johanna Regina Forsström tiesi yhtä ja toista merenkäynnistä, sillä hänen isänsä oli ollut kauppalaivan kapteenina.

Oskar Fredrik syntyi Turun kaupungissa tammikuussa 1829 ja vajaan kymmenen vuoden iässä hänestä tuli ylemmän alkeiskoulun oppilas. Hän lopetti koulunsa 16 vuoden iässä lähtien saman tien jungmanniksi Finlad -alukselle.

Puolimatruusin arvolla Halleen työskenteli kuunareilla Saglaise ja Friedrich. Matruusina hänet löytää Norden -prikiltä, jonka jälkeen hän pistäytyi Turun navigointikoulussa suorittaen perämiestutkinnon suuremmille ajovesille keväällä 1851.

Laiva Suomella hän oli aliperämiehenä ja perämiehenä elokuussa 1851. Samalla aluksella hän oli kahdesti mukana valaanpyynnissä Tyynellä Valtamerellä. Tuon seikkailun jälkeen hän jatkoi opintojaan Turussa suorittaen 1850-luvun puolivälissä laivurintutkinnon. Sen jälkeen hän työskenteli päällikkönä prikeillä Hilda ja Jakob sekä parkilla Achtma.

Oskar Fredrik Halleen oli naimisissa mm. Kauhavan kappalaisena olleen Gustaf Henrik Ingmanin tyttären, Fredrikan kanssa. Fredrika äiti oli Fredrica Charlotta Bäckvall, Rymättylän kirkkoherran tytär. Kirkkoherra Bäckvallin kautta Oskar Fredrik ja Fredrika oli sukua keskenään. Yhteiset esivanhemmat olivat tosin melko kaukaisia; Karjalohjan Immolan kylässä asuneen työnjohtaja Henrikin tytär Sofia Tallqvist ja hänen miehensä Johan Oxenius, joka taasen oli Vihdin kappalainen.

Kaikki mainitut henkilöt löytyvät kotisivuiltani Karjalohjan Tallaan Tallqvistien sukupuusta.

Runoilija Korhonen

Koska tämä blogi suuntautuu historiaan ja sukututkimukseen, ei nyt ole kyse puoluesihteeri korhosista, vaan paljon merkittävämmästä henkilöstä.

Rautalammin Sonkarinsaaressa vuonna 1775 syntynyt Paavo Korhonen oli kotipitäjänsä ensimmäisiä merkittäviä runoilijoita. Noin kolmenkymmenen vuoden iässä hän sai haltuunsa kotitalonsa, mutta jo muutaman hetken päästä hän luovutti sen nuoremmalle veljelleen. Paavo jäi kuitenkin asumaan saman katon alle toimittaen tilapäistöitä.

Näin ollen hänelle jäi aikaa "saada mieltänsä mitata, järjen jousta jännitellä". Korhosen tuotanto paisui vuosien mittaan merkittäväksi ja suuren osan siitä painatti Elias Lönnrot 1848. Lempinimen Vihta-Paavo saanut runoilija oli Pertti Hallikaisen mukaan "tyypillinen rahvaan-runoilija-kronikoitsija, arvohenkilöiden onnittelija, valistussaarnaaja, yleisönosaston sekalaiskirjoittaja, tunnelmarunoilija ja hengellisten laulujen tekijä".

Paavo Korhonen oli aikalaisten mukaan miellyttävä, ystävällinen ja viisas sekä itseään kohtaan kunnioittavan rehellinen. Näin ollen ei ollut mikään ihme, että hän saavuutti niin merkittävän aseman Suomen kansanrunoilijoiden keskuudessa.


Paavo oli naimisissa Liisa Huttusen kanssa. Perheeseen syntyi seitsemän lasta. Rippikirjaan on pitäjän kirkkoherrana vuosina 1808-1821 ollut Johan Fredrik Boucht katsonut parhaaksi merkitä pitäjän merkkimiehen työnkuvan erittäin selkeästi.

Mustikkapiirakka

Sukututkija ei periaatteessa koskaan lomaile, sillä jokainen kyläreissu ja jokainen lomakohde on potentiaalinen paikka kartuttaa omaa arkistoa. Aika-ajoin tulee kuitenkin eteen tilanne, jossa sukututkimuskuviot unohtuvat erittäin tehokkaasti. Ainakin tänä vuonna tuon on saanut aikaan paikkakuntamme huimaava mustikkasato.

Mustikat ovat vallan mainioita sellaisenaan, mutta erityisen loisteliasta on leipoa niistä piirakka. Jos ja kun kyllästyy itsetehtyyn murotaikina/kermaviili -teokseen ja mustikoita on tullut kerätyksi yli oman tarpeen, on aika matkustaa äidin luo katsomaan todellisen taiteilijan työtä. Kuopion talouskoulun kasvatilta leipominen sujuu yli 60 vuoden kokemuksella kuin itsestään.




Ensimmäiseksi tehdään aivan tavallinen pullataikina vaikka jauhopussin kyljessä olevan ohjeen mukaan; 1 tl suolaa, pari desiä sokeria, puoli litraa nestettä (maitoa tai vettä), ripaus kardemummaa, paketti hiivaa, yksi kananmuna ja rasvaa sitten omantunnon mukaan. Mitä enemmän, sitä parempi! Tässä tapauksessa puolen litran taikinaan reilut 200 grammaa.

Nesteeseen lisätään hiiva, sokeri, suola ja kardemumma. Vatkataan kunnolla ja lisätään voimakkaasti vatkaten se yksi kananmuna. Sen jälkeen jauhoja sen verran, että taikina jää melko löysäksi. Rasva lisätään alustamisen loppupuolella joko kokonaan sulatettuna tai sitten ainakin pehmeinä paloina. Lopputuloksen pitää olla löysähkön kiinteä.




Taikinamyytin annetaan kohota reilusti, jonka jälkeen se alustetaan kunnolla. Tässä vaiheessa kaivataan sitkoa ja sen saa esiin vaivaamalla taikinaa voimakkaasti. Kaulimella tehdään oman uunipellin kokoinen levy, minkä lisäksi taikinaa voi halutessaan jättää koristeraitoja varten. Puolen litran taikinasta saa pari kolme pellillistä.



Kun taikina on pellillä, sekoitetaan haluttuun määrään mustikoita sokeria makunystyröiden mukaan sekä ruokalusikallinen siilattuja perunajauhoja. Näin mustikat mahdollisesti heruvat nesteet eivät valu piirakkapohjaan.



Nyt on vuorossa toinen kohotuskerta, joka kestää noin puoli tuntia. Sen jälkeen piirakka lykätään 200-225 asteiseen uuniin, kunnes lopputuloksena on kauniin kullankeltainen paistos.






Keitetään vielä muutamat kupposet kahvia, varataan kylmää maitoa ja sakset piirakan leikkaamista varten. Servetit olet luonnollisesti varannut pöytään jo aiemmin. Mustikkapiirakan asialliseen nauttimiseen tarvitaan lisäksi aikaa - makuhermojen on annettava toipua riittävästi ennen kuin ryhdytään muihin puuhiin.