Eläköön

Pienen pieni valokuva johdatti mielenkiintoisen tiedon äärelle. Oheisessa kuvassa hymyilevät erään laivan keittäjättäret. Taustalla näkyvästä pelastusrenkaasta käy ilmi laivan nimi, Eläköön. 

Kyseessä on Tukholman Finnbodan telakalta vuonna 1886 valmistunut alus, joka oli varustettu kahdella potkurilla. Nimensä se sai hyvin korkealta taholta, sillä itse keisari Aleksanteri III antoi sen. On kerrottu, että "alus edusti vanhaa laivanrakennustyyliä parhaimmilaan". Eläköön oli maamme korkeimpien virkamiesten käytössä itsenäisyyden ajalla. Samoin se toimi edustusaluksena, kun tarvittiin kyytiä ulkomaisten merkkihenkilöiden vieraillessa maassamme.

Esimerkiksi 1930-luvulla laivan silloinen kapteeni Arnold Nyström näytti lehtitoimittajalle aluksen vieraskirjaa. Siitä löytyivät mm. Norjan kruununprinssi Olavin, hänen puolisonsa Märthan, presidentti Relanderin ja P.E. Svinhufvudin eli Ukko-Pekan nimikirjoitukset. Mainittu vieraskirja oli kapteenin yksityisomaisuutta ja hän oli pyytänyt nimet kaikilta vierailtaan. Nyström oli tullut laivalle perämieheksi vuonna 1918 ja ylennyt myöhemmin kapteeniksi. Vuonna 1936 laiva täytti 50 vuotta ja tuolloin juhliminen sai jäädä työmatkan alle. Eläköön oli Naantalin satamassa valmistautumassa viemään Ruotsin kuninkaan Kustaan Turkuun. 

Jo kapteeni Nyström arveli laivan merkkipäivänä, että alus oli tulossa tiensä päähän. Vaikka sen koneista lähti 670 hevosvoimaa ja huippunopeus 14 solmua, oli suurin ongelma laivan koko. Tuon ajan vaatimuksiin laivan 15-16 hyttiä olivat aivan liian pieni määrä, sillä esimerkiksi presidentilliseen seurueeseen saattoi kuulua tuplasti enemmän väkeä.

Eläköön jäi pois merikäytöstä 1950-luvun alussa, kun siitä poistettiin koneet. Kymmenisen vuotta se ehti sen jälkeen toimia 1. merenmittausretkikunnan asuntoaluksena ja lopullinen käytöstä poisto tapahtui vuonna 1963.

Niin muuten, miksi juuri nimi Eläköön? Nimen taustalla on keisarin vierailu Lappeenrannassa ja Saimaalla elokuussa 1885:

"Kun keisari oli tarjonnut korkeille upseereille ja tärkeille virkamiehille päivällisen jälkeen, keisaripari astui Saimaan laivasillalta keisarilliseen huvijahti Marevoon. Muu seurue seurasi perässä toisella ja soittokunta kolmannella aluksella. Huvimatka tehtiin Lauritsalan kautta Saimaan kanavan kolmannelle sululle eli Mustolaan saakka. Retkeläiset nousivat maihin ja kävelivät takaisin toiselle sululle Mälkiään. Matkan varrella keisari kiinnitti huomiota naiseen, joka huusi innokkaasti kovalla äänellä ”eläköön!”. Keisari pani sanan mieleensä ja antoi myöhemmin valtion uudelle höyrylaivalle nimeksi Eläköön. Keisarinna nimesi toisen samalla kertaa valmistuneen laivan Willmanstrandiksi, joka on Lappeenrannan ruotsinkielinen nimi."

Tarinan tarjoili meille Etelä-Karjalan Museo, muut tiedot Wikipedia ja aikakauslehti Seura, 19.8.1936. Valokuva omasta kotialbumista, valitettavasti henkilöiden nimiä ei ole jäljellä...

Loistava viuluniekka Enqvist

Sammatin Lohilammen Uusitalossa syntyi vuonna 1817 poikalapsi, jolle vanhemmat antoivat nimeksi Gabriel. Yhteensä rusthollari Johan Enqvistillä ja vaimollaan Annalla oli 10 lasta, joista tosin yksi kuoli aivan pienenä. Isän kuoleman jälkeen isäntänä jatkoi sisarussarjan vanhin, Henrik Johan Enqvist puolisonaan Eva Ulrika. Henrik Johanin kuoltua vuonna 1865 oli Gabriel vuoro ryhtyä huolehtimaan Uusitalosta. Vasta pari vuotta aiemmin tämän aikalaistensa mielestä komean miehen onnistui päästä naimisiin. Puoliso oli Siuntion Karlskrogin kylässä syntynyt ummikkoruotsalainen Sofia Nyström. Hän menehtyi 1883, jonka jälkeen Gabriel nai Suomusjärven Salmen kylästä leskivaimo Gustava Berghällin.  Kummastakaan aviosta ei syntynyt lapsia.

Gabriel Enqvist herätti huomiota jo nuorukaisena "nopealla ja rotevalla ruumiinkasvulla". Hänen kerrotaan pystyneen korkean kotitupansa katonrajasta olleista leivänvartaista helposti murtamaan mieluisan palasen. Edelleen hänen kuvaillaan olleen kasvoiltaan kauniin ja ruumiiltaan komean - "oikia kuin pilli". Gabriel oli parhaimmillaan "12 leiviskän ja viiden naulan" painoinen ja ruumiinvoimiltaan neljän lähipitäjän väkikapulassa voittamaton.

Gabriel isä Johan oli ollut varsin maineikas viulunsoittaja ja tätä oli myös vanhempi veli, edellä mainittu Henrik Johan. Gabrielista tuli kuitenkin perheen paras pelimanni. Hän oli jo 25 vuoden iässä täydellinen mestari, joka herätti huomiota Sammatin lähipitäjissäkin. Enqvist oli erittäin suosittu soittaja häissä, hääpelmanninna, kuten paikallinen murre asian ilmaisi. Omien sanojensa mukaan hän oli soittanut 12 eri pitäjässä, niistä kaukaisimpa Parainen. Erityisesti luonnikkaasti häneltä sujui marssien soitto, joskus toisen kuuluisan paikallisen viuluniekan, Sammatin Myllykylän Isopousun pojan, Kristoffer  Walleniuksen kanssa.

Myöhemmällä iällä pelimannin sormet olivat jo menettäneet voimansa eikä Sammattiin enää koskaan tullut hänen kaltaistaan viuluniekkaa. Vuonna 1886 hän luopui korkean ikänsä takia talonpidosta eläen loppuelämänsä sisarentyttärensä hoivaamana, loppuun saakka reippaana. Gabriele Enqvist kuoli 2.5.1901. Oheinen kuolinilmoitus julkaistiin Uusimaa -lehdessä muutamia päiviä myöhemmin. 

Ensimmäinen suomalainen nuorallatanssija?

Ensimmäinen suomalainen ns. silmänkääntäjä oli sanomalehti Helsingin Uutisten mukaan vuonna 1863 Kuopion markkinoilla esiintynyt renkimies David Ulmanen. Hänen arveltiin vetävän vertoja parhaille italialaisille nuorallatanssijjoille ja ruumiinsa notkeutta esittäville taitureille. Myös hänen sukkeluutensa eli verbaalinen lahjakkuutensa oli vertaansa vailla.

Kuopion markkinoille oli häntä kokoontunut katsomaan runsaasti väkeä nimenomaan hänen suomalaisuutensa takia. Pääsylippu maksoi viisi kopeekkaa. Helsingin Uutiset kertoi, että "parempi on kuitenkin nähdä omain suomen miesten tekevän näitä konstia, kuin niiden tavallisten ulkomaan juoksian, jotka ovat useimmin suurimpia roistoja, mitä olla taitaa". Artikkelin kirjoittaja totesi, että luonnostaan kohteliaan Ulmasen pitäisi saada itselleen ja tovereilleen siistimmät sekä puhtaammat vaatteet. Edelleen toivottiin avarampaa ja siistimpää "kortteeria" sekä oikeita, painettuja mainoslehtisiä. Kuopion markkinoille Ulmanen myi itseään "sekavasti kirjoitetuilla pikkuisilla paperilipuilla, mitkä olivat kovin naurettavia.

David Ulmanen oli esiintynyt jo edellisenä talvena Joensuun markkinoilla, mutta ei vielä silloin ollut osannut oikein mainostaa itseään. Tuohon aikaan mm. edellä mainitut italialaiset kävität torven kanssa talojen edustoilla kuuluttamassa tulevista näytöksistä. Joensuussa yleisömenestys oli jäänyt kovin heikoksi, kunnes eräs paikallinen herrasmies oli antanut hänelle jahtitorvensa! Tämän jälkeen oli alkanut tapahtua ja Ulmanen sai koottua noin 280 markkaa Joensuun esityksistään. Kuopiossa hänen rinnallaan esiintyi kaksi viuluniekkaa ja Ulmanen itse tööttäile torveaan. Väkeä olikin rientänyt koko ajan paikalle.

David Ulmasen ura jatkui vielä vuosia. Esimerkiksi kesällä 1874 hän mainosti Hämäläinen -lehdessä tulossa olevaa esitystään Nordinin teatteri-salissa. Luvassa oli nuorallatanssia, "putellien päällä hyppäämistä" ja "kyyppärin kujeita". Esitystä säesti luultavasti em. viuluniekat.

Harmillisesti en ole onnistunut löytämään tietoa siitä, mikä oli David Ulmanen tai kuten nimi myös kirjoitettiin, Ullmanin sukuperä. Iisalmesta toki löytyy esimerkiksi HisKi -haulla kaksi samannimistä lasta, mutta kummankaan vaiheet eivät oikein sovi tähän varhaiseen varietee -hahmoomme.

Kuva - Hämäläinen, 04.06.1874, nro 22, s. 4

Lähde - Helsingin Uutiset, 19.10.1863, nro 83, s. 4

Suurpetojahtia

Toukokuussa 1797 kokoontui Kosken kappelissa kirkonkokous huolestuneissa tunnelmissa. Muutaman viikon kuluessa olivat suurpedot tai suurpeto, jota myös karhuksi arveltiin, tappaneet viisi hevosta ja kuusi lehmää. Kokousta istuneet Marttilan kirkkoherra ja rovasti Jakob Ziden, Kosken kappalainen Gabrgiel Gottleben, Kosken kartanon omistaja, vapaaherra Gustaf Armfelt sekä tilalliset Kristian Isotalo ja Jaakko Simola lähettivät viestin maaherra von Willebrandille Turkuun. Sen sisältönä oli huoli petojen aiheuttamasta tuhosta sekä siitä, mitä asialle pitäisi tehdä.

Samalla kirkonkokous kääntyi nimismies Kristoffer Hahnssenin puoleen. Tältä pyydettiin, että hän viran puolesta järjestäisi mahdollisimman nopeasti yleisen ajojahdin. Paitsi Kosken kappelin väkeä, arveltiin siihen tarvittavan myös emäseurakunnan miehiä. Kokous ehdotti nimismiehelle jahtikatselmuksen järjestämistä tarkoituksena löytää sopivat miehet työhön. Tämä kokoontuminen tapahtuisi Marttilan Tuimalan ”malmilla”. Lopuksi kokous päätti pyytää nimismies Hahnssenia itseään jahtia johtamaan. Kappelin oma jahtivouti, jonka tehtäviin näiden asioiden järjestäminen kuului, ohitettiin kokonaan. Tuohon aikaan kappelin jahtivoutina oli jo hieman iäkkäämmän puoleinen Jaakko Luxenfeldt. 

Nimismies Hahnssen ei saanut asiaa hoidettua aiottuna päivänä, vaan vasta viikkoa myöhemmin. Lopputulos oli surkea, sillä yhtään karhua ei nähty eikä näin ollen kaadettu. Muutaman ajan perästä Mäntsälän kylässä asunut Marttilan jahtivouti Simo Palmroos ampui yhden otson ja haavoitti toista. Mäntsälän rusthollin maille oli pystytetty tätä varten erillinen metsästyslava. Tämän episodin jälkeen ei karhuista nähty jälkeäkään ja karjakin sai olla rauhassa.

Edellä mainittu Jaakko Luxenfeldt kuoli vuonna 1811. Hän oli asunut perheineen Värmälässä. Vaimonsa Riitan kanssa Jaakolla oli lapset Liisa, Simo, Antti ja Maria. Samassa kylässä, ehkä jopa naapuritorpassa asiu räätäli Matti Luxenfeldt, mutta samasta lisänimestä huolimatta he eivät olleet ainakaan veljeksiä. Löytyypä kylästä samalla ajanjaksolla kolmaskin Luxenfelt,Matin veli Juho. Tämä ansaitsi ainakin jonkin aikaa elantonsa lasimestarin töillä. 

Mitä tulee emäpitäjän jahtivouti Simo Palmroosiin, oli hän naimisissa Karvelan kylästä kotoisin olleen rusthollarin tyttären kanssa. Heillä oli yksi poika, Juho. Hänestä tuli myöhemmin Marttilan Pappilan Santalan torppari. Puoliso Liisa Jaakontytär oli kotoisin naapuritorppa Jaakkolasta. Juho Simonpoika, jota ei enää 1820-luvun jälkeen mainita nimellä Palmroos, kuoli Santalassa heinäkuussa 1866. Kaipaamaan jäivät lähinnä leski Liisa sekä vielä kotona asuneet pojat Henrik ja Mikko sekä tytär Vilhelmiina. Perheeseen kuului myös Liisan avioton, Paimiossa syntynyt tytär Amalia Vilhelmina. Juhon ja Liisan poika Simo oli jo ehtinyt aloittaa oman elämänsä. Hänen oma poikansa Kaarle Alpertti löytyy myöhemmin itsellisenä Tarvasjoen Euran kylän Uudentalon mailta.

Jahtivouti Simo Palmroos oli kuollut 1807. Kuolinsyy ”tuntematon” on tuttu monien seurakuntien haudattujen luettelosta. Sukunimen Marttilan pappismiehet kirjoittivat välillä myös muodossa Palmros.

Podcast - mitä sukututkimus on?

Muutaman minuutin podcastissa pohdiskelua sukututkimuksen olemuksesta ja tekemistä.

 

Anders Gustaf Thitz

Helsingin kaupungin arkistotoimi on kunnostautunut hyvin pitkään digitoinnin saralla. Kaupuginarkisto digitoi ja laittaa myös saataville kaiken, mikä lakiteknisesti on mahdollista. Eräs sukututkijaa erityisesti ilahdattanut aineistokokonaisuus ovat Helsingin maistraatin pöytäkirjat 1700-luvulta. Tällä kertaa katse osui maaliskuun 27. päivänä vuonna 1790 pidettyyn istuntoon ja sen kolmanteen pykälään. 

Vapaasti suomentaen tuona päivänä käsiteltiin seuraavaa asiaa:

Luettiin maalarinkisällin Anders Gustaf Titzin (s16.1.1767 Ruotsin Norassa) hakemus saada Helsingin kaupungin porvarioikeudet sikäli kuin hän on todistanut ammattitaitonsa, joita hän kehittänyt Kuninkaallisen taideakatemian maalaus- ja piirustusosastoilla. Hän haluaisi matkustaa Helsinkiin heti vesiteitten avauduttua.

Asiaa hetken harkittuaan totesi maistraatti, etenkin kun maalarimestari Malachias Clarberg juuri äskettäin oli kuollut eikä kaupungissa siis ollut maalaria, aiheelliseksi myöntää Titzille oikeuden asettua kaupunkiin. Tätä varten hänen elokuun 27. päivänä 1720 annetun kuninkaallisen ammattikuntajärjestyksen IV kappaleen 4:nen pykälän mukaan tuli valmistaa asiaan kuuluva mestarinäyte. Täksi työksi Titzille määrättiin pormestari Byströmin kilpa-ajoreen maalaaminen!

Saman vuoden syyskuussa Anders Gustaf Titz oli sitten saanut tämän mestarinäytteensä valmiiksi ja se käsiteltiin hyvin tarkkaan maistraatissa. Titz oli lakannut reen "aito kilpikonnavärillä", jossa osittain näkyi kilpikonnan värisiä läikkiä ja osittain taas ei mitään, koristeena orjantappurakiemura, kullalla varjostettuna. Sisältä reki oli maalattu kangaspohjalle sinisellä värillä, listoitukset olivat kullatut oikealla lehtikullalla.

Maistraatti totesi työn olevan hyvän ja näin hänet ylennettiin mestariksi 9.9.1790 pidetyssä istunnossa. Tämän jälkeen Titz toimi maalarimestarina Helsingissä vuoteen 1799, jolloin hän irtisanoi porvarioikeutensa. Syynä olivat hänen oman ilmoituksensa mukaan toimeentulon vaikeudet. Pahat kielet kertoivat tosin hänen viettäneen "epäsäännöllistä elämää". Maalausurakoiden jäädessä taakse, harjoitti Titz ns. magnetismia eli ajatuksensiirtoa madame Lindemannin avustamana. 

Anders Gustaf Thitz, kuten hänen nimensä virallisemmin kuului, oli vuodesta 1791 lähtien naimisissa kuuromykän Sofia Christina Stichhaeusin kanssa, joka menehtyi 1820. Vuonna 1828 Anders Gustaf vei vihille Anna Sofia Kajanderin. Ensimmäisestä avioliiton lapsia olivat mm. kartanonomistaja ja kapteeni Gustav Fredrik Thitz (1794-1864) ja tyttökoulun omistaja Anna Charlotta Thitz (1799-1889).  Gustav Fredrikin poika oli Venäjän laivastossa palvellut kontra-amiraali, jolla oli ehdottomasti maamme historian legendaarisimmat etunimet: Ernst Gustav Julius Caesar Fredrik Wilhelm Atos Porthos Aramis Romulus Remus! Tämä mies eli vuosina 1826-1889.

Luovuttuaan porvarinoikeuksista Helsingissä, muutti Anders Gustaf Loviisaan. Pelkkien maalausurakoiden lisäksi hän maalasi muutamia alttaritauluja ja muita uskonnollisia kuvi. Valkealan kirkkoon tehtyä "Ristiltäotto" -maalausta pidettiin aikaan pahennusta herättävänä ja se siirrettiin 1898 pitäjän kellotapuliin. Kun itse kirkko sitten tuhoutui tulipalossa 1920, palautettiin Thitzin taulu uuteen kirkkoon alttaritauluksi.

Mainittakoon vielä, että Titz/Thitz oli käynyt 1778-1782 Turun triviaalikoulua ja olipa hän hetken aikaa merilläkin. Kuten edellä jo mainittiin, opiskeli hän Tukholman taideakatemiassa piirustusta. Tukholman vuosina ennen Helsinkiin tuloaan hän ehti tehdä viitisen vuotta miniatyyrejä. Maalarimestariksi hänet ylennettiin sekä Helsingissä että Tukholmassa.

Aika paljon siis löytyy mukavia ihmiskohtaloita maistraattien pöytäkirjojen toimiessa lähtökohtana.

Kuvan lähdeviite : Helsingin kaupunginarkisto - Maistraatin pöytäkirjat 1790 Ca:96

Sukuretriitti 2022

Juhan Suku järjestää luentotilaisuuden Valkeakoskella, Päivölä opistolla 5-7.8.2022 yhteistyössä Lahden seudun sukututkijoiden kanssa. Lue tästä ohjelma, klikkaa kuvaa ja tule mukaan!

​

Tilaisuuden ohjelma on seuraava:

​

pe 5.8.2022
saapuminen Päivölään klo 15.00 alkaen
klo 16.30: FT Tiina Miettinen – Sukujen ruusut ja ruusujen suvut.
- Suomalaisten ruusujen sukuja ja sukujemme ruusujen historiaa kiehtovalla tavalla
klo 17.30: Päivällinen Päivölän opistolla
klo 19.00: FM Mikko Kuitula - Prinsessoja ja ruhtinaita
- Ensimmäiseen maailmansotaan asti Eurooppa oli täynnä monarkioita, keisarikuntia, kuningaskuntia ja pienempiä ruhtinaskuntia. Vaikka sota kaatoi valtaistuimia, suvut ja sukuverkostot elävät edelleen. Luento käsittelee eurooppalaisten dynastioiden historiaa ja nykypäivää.

la 6.8.2022
klo 9.15: FT Kari-Matti Piilahti – Nimistö sukututkimukseen innoittajana
- Mikä on sukunimiemme tausta? Mikä on vaikuttanut etunimiemme valintaan? Esityksessä sukelletaan etu- ja sukunimiemme historiaan ja kehityspiirteisiin.
klo 10.15: Sukututkija Juha Vuorela - Pappissukujen kummalliset yhteydet
- Suomalaisten pappissukujen jännittävät sisäpiirit
klo 11.30: Lounas Päivölän opistolla
klo 13.00: Retki Sääksmäen kirkkoon/kirkkomaalle ja Voipaalan kartanoon.
Molemmissa paikoissa opastettu kierros. Retkelle jokainen tulee omalla kyydillään.
klo 17.00: Päivällinen Päivölän opistolla
klo 18.30: Lahden seudun sukututkijoiden puheenjohtaja Riitta Kokko-Parikka:
Paikallisyhdistysten anti sukututkijalle
- Miten paikallisyhdistykset voivat olla avuksi jokaiselle sukututkijalle
klo 19.00: FM Mervi Lampi – Eläimellinen sukututkimus
- Mervi etsii eläimiä arkistojen kätköistä ja pohtii, voiko kotieläimistäkin tehdä sukututkimusta
klo 19.50: Sukututkija Juha Vuorela - Rockin sukupuut
- Rokataan yhdessä suosituimpien bändien yhteisiä juuria sukupuiden merkeissä
klo 20.30: Vapaata seurustelua ja yhdessä oloa

​

su 7.8.2022
klo 9.30: Yhteinen seminaari – mitä toivot sukututkimukselta
klo 12.00: Lähtö kotiin hyvillä mielin

​

Järjestäjä pidättää oikeuden ohjelman muutoksiin.