Suomen aistivialliskoulujen toiminta lukuvuonna 1896-1897

Tämä blogikirjoitus perustuu Suomen virallisen tilaston XXIV osaan, joka käsittelee aistivialliskoulujen toimintaa lukuvuonna 1896-1897. Raportti tarjoaa yksityiskohtaisen kuvauksen eri aistivialliskoulujen toiminnasta, niiden taloudesta, opetushenkilökunnasta ja oppilaista.

Yleiskatsaus

Lukuvuonna 1896-1897 Suomen julkiset aistivialliskoulut jatkoivat toimintaansa aiemmin laaditun suunnitelman mukaisesti. Useat kuuromykkäinkoulut, kuten Jyväskylän, Pietarsaaren ja Kuopion koulut, saatiin lopullisesti järjestettyä. Kuopiossa perustettiin myös uusi työkoulu yli-ikäisille sokeille, mikä täytti merkittävän aukon maan aistivialliskoulujärjestelmässä.

Raportti nostaa esiin myös joitain haasteita. Esimerkiksi Kuopion kuuromykkäinkouluun ehdotettiin rinnakkaisosaston perustamista oppilaiden erilaisten tarpeiden huomioimiseksi, mutta tämä ehdotus ei saanut hyväksyntää. Sen sijaan ehdotettiin uuden kuuromykkäinkoulun perustamista Ouluun.

Koulut ja niiden toiminta

Raportti sisältää yksityiskohtaisia tietoja useista eri aistivialliskouluista, kuten Porvoon, Turun, Mikkelin, Kuopion, Jyväskylän ja Pietarsaaren kuuromykkäinkouluista sekä Helsingin ja Kuopion sokeainkouluista. Kunkin koulun osalta käsitellään muun muassa seuraavia asioita:

• Oppilasmäärä: Koulujen oppilasmäärät vaihtelivat suuresti. Esimerkiksi pienimmissä kouluissa, kuten Pietarsaaren kuuromykkäinkoulussa, oli vain 25 oppilasta, kun taas suurimmissa kouluissa, kuten Kuopion kuuromykkäinkoulussa, oli yli 100 oppilasta.
• Opetushenkilökunta: Raportti listaa koulujen johtajat, opettajat ja opettajattaret. Opettajien pätevyysvaatimukset olivat nousseet, ja yhä useammalla opettajalla oli yliopistotutkinto.
• Taloudellinen tilanne: Koulujen taloudellinen tilanne oli yleisesti ottaen vakaa, vaikka joissakin kouluissa kamppailtiin tilanahtauden ja riittämättömän rahoituksen kanssa. Raportti sisältää tiedot koulujen vuosibudjeteista sekä erilaisista menoista, kuten vuokrista, palkkioista ja kalustohankinnoista.
• Opetusmenetelmät: Kuuromykkäinkouluissa käytettiin sekä puhemenetelmää että kirjoitusmenetelmää. Sokeainkoulut keskittyivät luku-, kirjoitus- ja käsityötaitojen opettamiseen.

Yksityiset koulut

Raportti mainitsee myös kaksi yksityistä aistivialliskoulua: Kuopion työkoulun yli-ikäisille sokeille ja Perttulan kasvatuslaitoksen tylsämielisille lapsille. Nämä koulut täydensivät julkisten koulujen toimintaa tarjoamalla opetusta erityisryhmille, joilla ei ollut pääsyä julkisiin kouluihin.

Tilastollinen yleiskatsaus

Raportin lopussa esitetään tilastollisia taulukoita, jotka tarjoavat yhteenvedon aistivialliskoulujen toiminnasta. Taulukot sisältävät tietoa muun muassa opettajien lukumäärästä, opetustuntien määrästä, oppilasmääristä ja koulujen taloudesta.

Lopuksi

Tämä raportti tarjoaa arvokkaan kuvan Suomen aistivialliskoulujen toiminnasta 1800-luvun lopulla. Se osoittaa, että vaikka aistivialliskoulujen järjestelmä oli vielä kehittymässä, oli jo otettu merkittäviä askeleita kohti inklusiivisempaa koulutusjärjestelmää. Raportti korostaa myös aistivialliskoulujen merkitystä yksilöiden ja yhteiskunnan hyvinvoinnille.

Tärkeimmät opetukset raportista:

• Aistivialliskoulujen järjestelmä oli laajenemassa ja kehittymässä.
• Koulujen taloudellinen tilanne oli yleisesti ottaen vakaa, mutta haasteita oli edelleen.
• Opettajien pätevyysvaatimukset olivat nousseet.
• Yksityiset koulut täydensivät julkisten koulujen toimintaa.
• Tilastolliset tiedot auttoivat ymmärtämään aistivialliskoulujen toimintaa ja kehittämään niitä edelleen.
  
  Kuva - Aistivialliskoulujen tarkastaja Valter Forsius, Jakob Ljungqvist, tekijä 1890–1899

Maaherrojen kertomukset

Maaherrojen kertomukset olivat laajoja selostuksia, jotka maaherrat lähettivät valtiopäiville. Ne sisälsivät tietoa siitä, mitä läänissä oli tapahtunut edellisten valtiopäivien jälkeen. Kertomukset keskittyivät erityisesti läänin hallintoon, taloudelliseen tilaan ja aineelliseen kehitykseen. Ne saattoivat sisältää myös liitteitä, jotka tarjosivat yksityiskohtaisempaa tietoa kehityksen eri osa-alueista.

Kertomusten laatimista ohjasivat yksityiskohtaiset ohjeet ja määräykset, jotta ne olisivat yhdenmukaisia ja sisältäisivät tiedot määrätyssä järjestyksessä. Kertomuksissa käsiteltiin esimerkiksi seuraavia asioita:

• Läänin hallinnon taloudellinen tila
• Läänissä pidetyt tarkastukset
• Metsien tila ja käyttö
• Pelto- ja niittyviljely
• Kalastus
• Ruukit ja tehtaat
• Kauppa ja merenkulku
• Sairaalat ja muut sosiaalihuollon laitokset
• Kaupunkien asiat
• Kruunun tulot
• Lääninhallitukseen tulleet anomukset

Maaherrojen kertomukset ovat siis arvokkaita historiallisia lähteitä, jotka tarjoavat yksityiskohtaista tietoa Suomen läänien tilasta 1700-luvulla. Ne kuvaavat monipuolisesti hallintoa, taloutta, elinkeinoja ja yhteiskunnallisia oloja.

Ruotsin valtakunnan arkistossa, valtiopäiväasiakirjojen erikoissarjassa Valiokunta-asiakirjoja, löytyy kertomuksia eri lääneistä. Nämä kertomukset eivät ole kooltaan tasalaatuisia. Esimerkiksi Uudenmaan ja Hämeen lääniä koskeva kertomus on huomattavasti laajempi kuin Savon ja Kyminkartanon lääniä käsittelevä. Kertomusten laajuuteen vaikuttaa niiden laatijoiden, kuten lääninsihteerin, lääninkamreerin tai mahdollisesti molempien, innostus ja sanavalmius. On myös todennäköistä, että maaherra on osallistunut kertomusten laatimiseen, erityisesti Turun ja Porin läänin kertomuksen kohdalla. 

Kuva - Museovirasto, Hämeen-Uudenmaan läänin maaherra, valtaneuvos, kreivi Johan Creutz Boije af Gennäs, Fredrik Carl, kaivertaja 1700–1729

Yhteenvetoa viinanpoltosta ja alkoholin käytöstä

Pieni yhteenveto alkoholipoliitikasta - laajempi luento tulossa keväällä 2025.

Kotipolton aika

1500-1700-luvut: Alkoholin valmistus juurtui suomalaiseen yhteiskuntaan. Kotitarvepoltto oli keskeinen osa maataloutta, ja alkoholilla oli tärkeä rooli niin työssä kuin juhlassakin.

1700-luku: Hallitus pyrki rajoittamaan alkoholin valmistusta, mutta talonpojat pitivät kiinni oikeudestaan valmistaa omaa alkoholia.

1800-luvun alkupuoli: Kotitarvepoltto kukoisti. Alkoholin valmistusta pidettiin jopa välttämättömänä osana kannattavaa maataloutta.

1800-luvun puoliväli: Kotipolton haitat alkoivat nousta esiin. Huoli kohdistui erityisesti sen aiheuttamaan viljan tuhlauksesta sekä juopumuksen lisääntymisestä.

Siirtymä teolliseen tuotantoon

1840-luku: Vaatimukset kotipolton lopettamisesta ja siirtymisestä teolliseen tuotantoon voimistuivat.

1859: Kaupungeissa kotitarvepoltto kiellettiin ja tuotanto keskitettiin yhdelle polttimolle kaupunkia kohden. Maaseudulla kotipoltto kuitenkin jatkui.

1860-luku: Säätyjen välillä käytiin kiivasta keskustelua alkoholin valmistuksen tulevaisuudesta. Lopulta vuonna 1865 säädyt hyväksyivät lain, joka lopetti kotipolton ja siirsi alkoholin valmistuksen tehtaille.

Teollisen tuotannon aika

1866: Uusi laki astui voimaan. Alkoholin valmistus siirtyi kokonaan tehtaille, ja kotipoltto kiellettiin.

1870-luku: Uuden lain myötä alkoholin kulutus väheni huomattavasti.

1800-luvun loppu ja 1900-luvun alku: Alkoholin kulutuksen vähentämiseksi ryhdyttiin erilaisiin toimiin, kuten veronkorotuksiin ja raittiusvalistukseen. Ensimmäiseen maailmansotaan mennessä alkoholin kulutus oli laskenut huomattavasti.

Kätilö työssään

Maamme ensimmäiset naispuoliset viranhaltijat olivat Turussa toimineita kätilöitä. Koulutus tapahtui Tukholmassa ruotsiksi, joten se ei esimerkiksi kalleutensa takia ollut kenen tahansa saavutettavissa. Vuoden 1809 Haminan rauhassa Suomen kätilöiden koulutuspaikka jäi Ruotsin puolelle. Tämän seurauksena autonominen Suomi perusti ensimmäisen oman kätilöoppilaitoksen Turkuun vuonna 1816 keisarillisella määräyksellä. Tämä pieni laitos merkitsi suomalaisen kätilökoulutuksen alkua vastaperustetun Lääkintöhallituksen alaisuudessa. Kätilökoulutuksen 200-vuotista taivalta juhlittiin vuonna 2016.

Millaisia apuvälineitä kätilöt ovatkaan aikojen kuluessa käyttäneet - tehdäänpä pieni katsaus asiaan:

1700-luku: Kätilötyö oli pääasiassa käden taitoa, joten kätilön tärkein työväline oli hänen omat kätensä. Muita käytettyjä välineitä olivat napanuoran katkaisemiseen tarkoitetut sakset tai veitsi, neula ja pellavalanka ompeluun, ruisku peräruiskeen antamiseksi sekä putki ilman puhaltamiseksi vastasyntyneen keuhkoihin. Kirurgiset instrumentit ja niihin liittyvät toimenpiteet olivat yleensä lääkäreiden vastuulla.

1800-luvun loppu ja 1900-luvun alku: Kätilöiden oikeudet laajenivat ja he saivat käyttää synnytysinstrumentteja kuten pihtejä ja koukkuja vaikeissa synnytyksissä, jos lääkäriä ei ollut saatavilla. Tämän lisäksi käytettiin myös muita instrumentteja, kuten kranioklasteja sikiön kallon murskaamiseen sekä erilaisia saksia, pihtejä ja muita välineitä avustaviin toimenpiteisiin.

1900-luvun puoliväli: Pihtisynnytysten rinnalle tuli imukuppisynnytys, jota kuitenkin yleensä lääkärit suorittivat. Kätilöiden työvälineisiin kuuluivat edelleen omat kädet, episiotomiavälineet ja tarvittaessa synnytyspihdit.


Lähteet

Nea Kaski ja Milena Holstein - Kätilötyön synnytysinstrumenttien kehitys Suomessa 1700-luvulta nykypäivään

https://naisjarjestot.fi/katilo-on-vanhin-koulutetun-naisen-ammatti-ammattikatiloyden-kehittyminen-1700-luvulta-tahan-paivaan/

Kuva 

Lapsen syntymä, kätilö työssä, Kansalliskirjasto - public domain

Kaupunginarkistolla

Tämä teksti perustuu Vantaan kaupunginarkiston esittelydioihin vuodelta 2016. Tämän jälkeen on tapahtunut yhtä ja toista, mutta nämä perusasiat pätevät edelleen!

Sukututkijan aarreaitta: Vantaan kaupunginarkiston kokoelmat

Vantaan kaupunginarkisto on sukututkijalle todellinen aarreaitta, joka tarjoaa mahdollisuuden kurkistaa vantaalaisten elämään vuosisatojen takaa. Arkiston kokoelmat kattavat monipuolisesti erilaisia asiakirjoja aina 1800-luvulta lähtien, tarjoten arvokasta tietoa niin yksittäisten henkilöiden kuin kokonaisten yhteisöjen vaiheista.

Arkistojen aarteet

Kaupunginarkistossa säilytetään Vantaan kaupungin ja sen edeltäjäorganisaatioiden pysyvästi säilytettäviä asiakirjoja. Näihin lukeutuvat muun muassa pöytäkirjat, veronkantoluettelot, koulujen arkistot, rakennusvalvonnan asiakirjat, holhoustoimen asiakirjat, sosiaali- ja terveydenhuollon asiakirjat sekä monia muita.

Pöytäkirjat tarjoavat mahdollisuuden seurata kunnan päätöksentekoa ja kehitystä vuosien varrella. Veronkantoluetteloista puolestaan löytyy tietoa asukkaiden taloudellisesta tilanteesta ja jopa perhesuhteista. Koulujen arkistoista voi löytää tietoa esivanhempien koulunkäynnistä, kun taas rakennusvalvonnan asiakirjat kertovat rakennusten ja alueiden historiasta.

Salassapito ja tietosuoja

Sukututkimuksessa on tärkeää huomioida asiakirjojen salassapito ja tietosuoja. Julkisuuslain mukaan salassapitoaika on yleensä 50 vuotta henkilön kuolemasta tai 100 vuotta asiakirjan päiväyksestä. Salassa pidettäviä asiakirjoja koskevan tutkimusluvan myöntää asianomainen toimiala tai sen toiminnan jatkaja. Myös henkilötietojen luovuttamiseen julkisesta henkilörekisteristä tarvitaan lupa.

Tutkimuksen apuvälineet

Vantaan kaupunginarkiston verkkosivuilta löytyy arkistoluetteloita, jotka auttavat tutkijaa löytämään tarvitsemansa tiedot. Lisäksi vanhoja karttoja voi tarkastella kaupungin karttapalvelussa. Vantaan kotiseutuarkistossa puolestaan säilytetään yhdistysten, yhteisöjen ja yksityishenkilöiden arkistoja, jotka voivat tarjota lisätietoa alueen historiasta ja asukkaista.

Kaupunginarkiston asiakirjat ovat sukututkijan aarreaitta, joka tarjoaa mahdollisuuden syventyä vantaalaisten elämään ja historiaan. Huolellisella tutkimuksella ja arkiston tarjoamien apuvälineiden avulla voi löytää arvokasta tietoa omista juuristaan ja rakentaa siltaa menneisyyteen.

Vinkkejä aloittelevalle sukututkijalle:

Aloita läheltä. Kerää tietoa elossa olevilta sukulaisilta ja tutustu omiin perheasiakirjoihin.

Hyödynnä arkistoluetteloita. Ne auttavat sinua löytämään tarvitsemasi asiakirjat.

Ole kärsivällinen. Sukututkimus vaatii aikaa ja vaivaa, mutta palkitsee sinut lopulta arvokkaalla tiedolla.

Kysy apua. Älä epäröi kysyä neuvoa arkiston henkilökunnalta tai kokeneemmilta sukututkijoilta.

Vantaan kaupunginarkisto toivottaa kaikki sukututkijat tervetulleiksi tutkimusmatkalle vantaalaisten elämän historiaan!


Kuva

Väinö Kanniston huvila, Vantaa

Kannisto, Väinö Aleksi, valokuvaaja 1954
Helsingin kaupunginmuseon kokoelmat