Perttelin Tattulasta tarinaa

Opettaja A. Björck kirjoitti vuonna 1879 muistiin seuraavan tarinan Tattulasta;

""Kuulinpa vielä kertomuksen toisestakin mainiosta hovista, jota kutsuttiin Tattulan kartanoksi. Perttelin kirkolta kaksi virstaa Kuusjoelle päin on Tattulan kylä. Mainittu kylä on taloineen ollut Tattulan kartanona.""

Taru lienee totta, koska alueelta löytyy vielä pelto, jota kutsutaan Kartanon pelloksi. Tällöin löytyi vielä tienjäännöksiäkin kirkolle päin. Joidenkin vanhusten kertoman mukaan kartanonherra olisi ollut mainio sotaherra, toiset pitivät häntä vain keppiherrana, ei virkaa ja syntyjään ulkomainen "von Svellineh", (ehkä Muurilan omistaja Kustaa Mauritz Vellingk, joka oli ylimääräisenä asessorina Turun Hovioikeudessa, mutta erotettiin virasta).

Kerrotaan, että kerran kun muu kartanon väki oli mennyt kirkkoon, jäi kartanonherra rouvineen kotiin laittaen tuohimyttyjä huoneittensa alle ja sytyttäen ne tuleen. Sen jälkeen hän lähti teille tietymättömille. Kirkkoväki kotiansa palattua löysi vain savuavia tuhkaläjiä.

Kalliimmat tavarat oli kuitenkin kaivettu kuparikattiloineen maahan. Taru kertoo, että sillä paikalla nousi kynttilävalon tapainen tulikehä, varsinkin Pietarin ja Johanneksen päivinä. Aarten olisi saanut se, joka valon kestäessä ennen auringon nousua olisi ummessa silmin ja sanaakaan hiiskumatta uskaltautunut aarteelle. Kerran se oli onnistua tulla ihmisten käsiin, kun eräs torpan mies kynsi peltoa, mutta kun veto kävi raskaaksi härjille, mies kirosi ja aarre vaipui takaisin maan uumeniin, missä se pysyy eikä valoakaan ole enää nähty.

Tarusta huolimatta kartano on todellakin ollut olemassa. Kaukainen sukulaiseni, baltiansaksalainen everstiluutnantti Otto Wellingk sai sen muutamien muiden talojen kera kiitoksenta sotilaallisista ansioistaan. Otto kuoli 1656, mutta oli jo aiemmin myynyt sen saksalaissyntyiselle aatelismiehelle, Erik von Birckholtzille. Vasta hän rakennutti Tattulaan varsinaisen kartanorakennuksen.




Kommentit

Suositut tekstit