Tehtailija Seftonin tyttäret

Nottinghamin kaupungissa, St. Maryn kirkon oven vierellä oli vielä ainakin 1920-luvulla kiehtova hautakivikaksikko. Sille ei ilmeisesti löydy vastinetta Englannista, ehkä ei koko maailmasta. Karkeasti kaiverrettujen kirjaimien mukaan haudassa lepäävät William ja Elizabetg Seftonin tyttäret, jotka kuolivat kuningas Yrjö I hallitessa vuonna 1714.


Herra Sefton omisti pienen tehtaan, jossa tehtiin saviputkia ja muita hyödykkeitä kyseisestä materiaalista. Lastensa kuoltua hän ei jostain jälkimaailmalle tuntemattomaksi jääneestä syystä halunnut teettää ammattimaisilla kivenveistäjillä perinteistä hautakiveä. Sen sijaan hän hyödynsi tehtaansa raaka-aineita, jotka hän muotoili omin käsin. Tekstin William kaiversi myös itse, jonka jälkeen nämä savikivet poltettiin tehtaan uunissa terrakotaksi.

Näin St. Maryn kirkkomaa sai muistomerkin, joka 1920-luvun lopulla oli ikäänsä nähden erinomaisessa kunnossa. Samaan aikaan perinteisten kivipaasien tekstit olivat vähitellen häviämässä kokonaan. Seftonin sisarusten hautakivi on liikuttava osoitus vanhempien suunnattomasta kaipuusta.


Thanks to Mr. AP Nicholson for the permission to translate and publish this little story.
Original story and picture : "Historical notes" by J. Holland Walker - edited by Percy G. Whatnall (1928).

Picture of St. Mary Church by Necrothesp



Kommentit

Suositut tekstit