Vuonna 1643 mainitaan Kirstin Hindersdotter Larsin vaimona. Myös hän kuoli nuorena, jättäen jälkeen pojan, joka ilmeisesti on idettinen sen Henrik Vinbladin kanssa, josta tuli Ruotsin Länsi-Pohjan maaherra ja joka aateloitiin 1688 nimellä Winblad von Walter. Kirstin Hindersdotter oli kenties sama kuin se Kirstin, joka mainitaan Helsingin Herttoniemen henkikirjassa 1635 rälssimies Henrik Tomassonin (ns. Jägerhorn af Härtonäs –sukua) tyttärenä.
Larsin avioiduttua kolmannen kerran 12.3.1656, tuli puolisoksi porvarintytär Agneta Bröijer Viipurista. Lars käytti ajan oppineiden tapaan latinalaista nimimuotoa Pampineus (Pampinaeus), joka tarkoitti "viininlehdin koristeltu". Koska kaikki jälkeläiset käyttivät nimeä Vinblad (viininlehti), ja suvulla hyvin mahdollisesti oli samat alkujuuret Ruotsin ritarihuoneelle otetun suvun Wijnbladhin kanssa, on oletettavaa, että Vinblad (kirjoitusversiot Vijnblad, Winblad, Wijnbladh jne) on suvun vanhempi nimi ja ehkä nimi alunperin tuli käyttöön jonkun tuntemattoman esi-isän vaakuna-aiheesta.
Larsin pappisurasta ei tiedetän paljoakaan. Kuten muutkin kirkkoherrat paransi hän omaa talouttaan harrastamalla maanviljelystä myös pappilan ulkopuolella. Pesämunana toimintaan hän oli ehkä saanut perintönä appensa Hindersbyn Paljoen ratsutilan, sillä Anders Sigfridssonin tiedetään omistaneen sellaisen jo viimeistään vuonna 1623 ja siellä edellinen, jo ikääntynyt kirkkoherra vietti eläkepäiviäänkin. Lars osti v. 1632 Tallbåskis-nimisen tilan Herralasta, laajentaen sen vuonna 1642 ottamalla lähistöltä viljelykseen 20 vuotta autiona ja ilman rakennuksia olleen tilan. Ainakin vielä 1654 hän asetti Tallbåskiksen puolesta ratsusotilaan kruunun käyttöön verovapautta vastaan.
Lars osti 4.7.1644 talon Finnbyssä (nykyisin Tuusulan Lahela, talon nimi Knaapila) joka sekin muutettiin ratsutilaksi. Larsin taloudellinen tilanne näytti paranevan vuosi vuodelta; vuonna 1648 hänellä oli palveluksessaan kaksi renkiä ja yksi piika, vuonna 1662 renkejä ja piikoja oli kumpiakin jo kolme.
Hän näytti myös toimineen panttilainaajana. Talvikäräjillä 1672 syytti Margareta Simonsdotter Broo enoansa kirkkoherra Pampineusta siitä, ettei tämä ollut palauttanut helminauhaa, jonka hän oli pantannut kahta ruistynnyriä vastaan jouduttuan vaikeuksiin äitinsä kuollessa. Takaisinmaksun Margareta sanoi jo tapahtuneen. Kirkkoherra tunnusti, että hänen tyttärensä joskus oli tullut käyttäneensä pantattua helminauhaa jumalanpalveluksessa käydessään, mutta se oli myöhemmin tullut varastetuksi. Kirkkoherra tuomittiin tästä huolimatta korvauksiin asiassa.
Pampineuksen aikana tapahtui suuri muutos seurakunnan rajoissa, sillä kylät Tuusula, Pajala, Ruskela, Järvenpää, Tuomaala, Hyökilä sekä Ylä- ja Ala-Kerava erotettiin v. 1643 Tuusulan kappeliseurakunnaksi. Luultavasti Lars ei pitänyt asiasta ja laiminlöi uutta kappeliseurakuntaa sillä seurauksella, että v. 1654 Tuusulasta tehtiinkin kokonaan oma seurakunta omine kirkkoherroineen. Laiminlyönti saattoi johtua siitä, että Larsin tulot vähenivät seurakuntalaisten määrän pienentyessä.
Vaikka Lars kuoli vasta 4.5.1674 oli hän jo 1657 lahjoittanut Sipoon kirkkoon puusta veistetyn epitaafin, vainajan muistotaulun (nykyään Porvoon museossa). Sen alaosassa on teksti: "Tässä makaa tämän seurakunnan ennen ansioitunut kirkkoherra arvostettu Herra Lars Pampinaeus vaimonsa ja lapsensa kera haudattu ja on lahjoittanut tämän epitaafin kirkolle v. 1657" ("Här ligger denne församlings fordom meriterade kyrckioheerde vyrdige man Her Lars Pampinaeus medh hustru och barn begrafven och hafver förährt detta Epitaphium till kyrckian åhr 1657"). Ennen kuolemaansa Lars teki testamentin vaimonsa ja kaikkien lastensa eduksi. Pesä sisälsi irtaimistona hopeaesineitä sekä useita pantteja, jota hän piti lainoja vastaan.
Kun aika jätti Larsin, jäi häneltä 38-vuotias leski sekä neljä tytärtä ja neljä poikaa. Leski Agnetalla oli onni saada jäädä asumaan tyttärensä ja vävynsä luokse vanhaan kotiinsa. Paljoen pienestä ratsutilasta hän kuitenkin vastasi itse. Pienen ajan päästä lähti vanhin poika Turun akatemiaan ja nuoremmat Helsingin kouluun.
Noina aikoina jäivät valitettavasti naiset hieman taka-alalle, mutta Agnetan kuoleman jälkeen vuonna 1694 piti kappalainen Johan König ruumissaarnan, joka painetussa muodossa onneksi jäi kertomaan enemmän Agnetan elämästä.
Hänet synnytti Viipurissa 10.11.1636 rehelliset ja kristityt vanhemmat, jotka tyttärelleen opettivat "aidon Jumalanpelon ja muita Kristillisiä Hyveitä, opettaen häntä lukemaan Kirjaa, jotta hän Kristinuskon Opin Kappaleet, niiden oikean tarkoituksen sekä muita Kristillisiä Harjoituksia, sekä Jumalan Palveluksessa ja muutenkin päivittäin, Jumalan Ylistyksessä, hartaissa Rukouksissa ja Jumalallisissa Ilmestyksissä, Suunsa ja Kielensä antaa, Sydämensä Jumalalle nostaa osaisi" ("en san Gudzfruchtan och andre Christelige Dygder, lärandes henne til den ända läsa i Book, at hon sin Christendoms Hufvud Stycken, deras rätta förstånd och andre Gudelige Öfningar, wid sin allmenne Gudz Tienst, och eliest dagel. uti Gudz Låf och prijsande, uti innerlige Böner ocg Gudelige Betrachtelser, sin Mun med Tunga uplåta, sit Hierta till Gud upwäckia kunde").
Lisäksi hänet "vielä kotona talossa neitsyeenä ollessa" ahkerasti opetettiin niitä vanhoja taloustöitä, jotka hyödyllisimpiä olivat ja joitaa vieläkin tarvittiin. Näin valmisteltuna tulevalle tehtävälleen kotiemäntänä, vihittiin hänet 19 vuoden iässä (ilman että hän olisi nähnyt tulevan miehensä) arvokkaan, oppineen ja maineikkaan Sipoon kirkkoherran kanssa, jolla jo oli kaksi avioliittoa takanaan ja nyt jo oli "vanhuudenheikko".
Siitä huolimatta oli heidän "Aidon Rakkauden tulos ei vähempää kuin 9 tainta", joista kolme tuli poiskutsutuksi jo nuorella iällä. Kun puoliso korkeasta iästä väsyneenä meni pois, jäi leskelle 8 isätöntä lasta hoidettavaksi (kaksi näistä olit lapsipuolia, sillä Larsilla oli kolmesta liitosta yhteensä ainakin 11 lasta). Leski itsekin tuli aikanaan vanhaksi ja hauraaksi.
Hän ei kuitenkaan laiminlöynnyt jumalanpalveluksia ja käytti autuusvälineitä kunnioituksella. Viimeisinä vuosinaan häntä kiusasivat useammat "nuhat", jotka vaivasivat häntä jäsenten kolotuksena ja vuotta ennen kuolemaansa hän sai kohtauksen, jonka jälkeen "elämä oli kurjuutta, koska hänen piti aina vasenta kättään oikealla nostaa, eikä muuta voinut liikuttaa, ei myös mitään tehdä". Sen jälkeen häntä vaivasi särky koko ruumiissa ja hän kävi yhä heikommaksi, kunnes lopullisesti 21.2.1694 astui autuuteen "aivan kuten savuava sydänlanka, kun se loppuu, sammuen suurimmassa hiljaisuudessa kuin suloisessa unessa".
Ylemässä pikkukuvassa on Larsin sinetti, jossa Pyhän Laurin legendan pohjalta voidaan huomata halsteriaihe. Toisessa kuvassa huonolaatuinen esitys Larsin epitafista, jota nykyisin säilytetään Porvoon museossa.
Jälkeläiseksi Lars asuu Amerikassa, arvostan tätä kovasti!
VastaaPoistaHei, voisiko tähän ansiokkaaseen kirjoitukseen tehdä sellaisen korjauksen, että mainittu epitaafi on palautettu Porvoon museosta vuonna 1937 takaisin Sipoon vanhaan kirkkoon.
VastaaPoistaRiitta Nissinen
Kiitos tiedosta!
VastaaPoista