Raasepori rakennettiin 1300-luvun loppupuoliskolla Bo Joninpoika Gripin toimesta. Hän oli Ruotsin vaikutusvaltaisimpia miehiä, jonka aikalaiset tunsivat nimellä herra Bo Jonsson. Lisänimi Grip tuli hänen vaakunansa aarnikotkasta. Linnan rakentamisen vaikuttimena lienee ollut Suomenlahden toisella puolella olleen hansakaupunki Tallinnan vaikutuksen tasapainotus. Näin paikka oli ennen kaikkea kaupallisesti strateginen.
Raaseporin rakennuspaikka oli 1300-luvulla saarena, mutta voimakkaan maankohoamisen johdosta linna on nykyään tukevasti sisämaassa. Sen ohitse virtaa vähäinen Raaseporin joki, jonka pohjasta on löydetty mm. laivanankkuri ja muita jäänteitä keskiajan toiminnasta.
Linna jäi autioksi 1550-luvulla ja vasta kolme sataa vuotta myöhemmin se "löydettiin" uudelleen. Sortuneita maamassoja siirreltiin ja mm. Magnus Schjerfbeckin johdolla tehtiin mittapiirroksia linnasta ja sen ympäristöstä. Arkkitehti Schjerfbeckin mukaan linnaa olisi ympäröinyt vallihauta, johon vesi olisi johdettu joesta. Hänellä ei ollut tietoa em. maannoususta, joten tämä johtopäätös oli virheellinen.
Raaseporin linnan ympärillä on kuitenkin erikoinen rakenne. Laajassa ympyrässä nousee maasta puupaaluja. Nämä paalut huomasi jo herra C. Meller tutkiessaan raunioita vuonna 1867. Oheisessa valokuvassa näkyvä ulkoilmateatteri katsomoineen rakennettiin 1972. Näyttämön edestä ja alta nousi rakentamisen jälkeen paaluja kymmenien metrien matkalta. Kolme vuotta aiemmin korjaustöiden yhteydessä oli jo havaittu eteläisen esilinnan muurin ulkopuolelta nelinkertainen rivistö puupaaluja noin 10-15 metrin etäisyydellä muurista. Myös joen rannasta löydettiin oletettavasti samaa rivistöä olevia rakenteita. Paalujen kokonaismäärä lienee lähemmäs 17000 (!) kpl ja kokonaispituus puoli kilometriä.
Schjerfbeck epäili paalujen ollen vallihaudan reunatuentaa. Koska mitään vallihautaa ei ole ollut olemassa, täytyy selitystä hakea muualta. Turun maakuntamuseon julkaisussa "Historiallisen ajan arkeologia Suomessa" Harry Alopaeus tekee selkoa tästä probleemasta. Hänen mukaan samanlaisia varustuksia löytyy Kastelholman ympäriltä sekä Porvoon läheltä, Pien-Pernajanlahdelta. Siellä on sijainnut entinen saari, nykyinen niemenkäri Husholmen. Ella Kivikoski on dokumentoinut vuonna 1937 paalutusta noin sadan metrin matkalta rantaviivan mukaisesti. Nuo paalut ovat siis veden alla. Myös Turun linnan esipihalta on kaivettu esiin samantapaista rakennetta.
Puupaalurivistöt ovat siis kulkeneet vedessä, noin parinkymmenen metrin päässä rantaviivasta tai linnan muurista. Mikä on niiden käyttötarkoitus?
Toisessa kuvassa on piirros Olaus Magnuksen teoksesta "Nordiska folkets historia, lib. IX, cap. XXVIII". Kyseisessä luvussa esitetään eräs tapa keskiaikaisen, vesistön äärellä sijaitsevan linnan suojaamisesta vihollisilta. Meren ja järven pohjaan on isketty teroitettuja puupaaluja, jotka ovat tehokkaasti estäneet laivojen purjehtimisen liian lähelle muuria. Paalutusten lisäksi on käytetty ketjutettujan tukkeja puomeina. Husholmenin, Kastelholman ja Raaseporin jäänteet vastaavat hyvin Olaus Magnuksen kuvausta. Raaseporin linnasta kerrotaan, että se olisi aikoinaan rakennettu vartioimaan sisämaahan johtavaa vesireittiä. 1300-luvun lopulla ei tuliaseita vielä käytetty, joten paalurivistöt olivat varmasti erinomainen este linnan ohitse pyrkiviä laivoja vastaan.
Harry Alopaeus ei anna paalujen iästä arviota artikkelissaan, koska dendrokronolisten mittausten tulokset eivät olleet yksiselitteisiä. Joka tapauksessa tuo valtava paalumäärä lyötiiin merenpohjaan keskiaikaisilla työvälineillä ja menetelmillä 1300-luvun lopun ja 1500-luvun alun välisenä aikana.
On siellä juoksennellettu. Otan piipparin mukaan ens kerralla.
VastaaPoista