Miniä ja anoppi - anoppi ja miniä

jatkoa 16.3.2011 alkaneelle tarinalle - kiitos RR!


Hans Mattsinpojan vaimo Elin oli nähtävästi melko kova ja häikäilemätön ihminen. Jo Hans joutui eläessään käräjöimään vaimonsa puolesta. Vuonna 1637 Hans haastoi käräjiile Remalassa asuvan Per Henrikinpojan, koska tämä oli levitellyt ilkeitä juoruja Elinistä. Vuonna 1645 taas haastettiin Hans itse käräjille, koska Elinin hevonen oli ajanut kuoliaaksi yhden Mynterlän isännän hevosen; Hans tuomittiin 9 taalarin vahingonkorvauksiin.

Käräjöinti jatkui Hansin kuoleman jälkeenkin. Esim. Karjalohjan käräjillä 1663 haastoi Elin erään Tomas Mannin palauttamaan hopeakolpakon, jonka hänen miehensä oli antanut Mannille. Vuonna 1665 Elin tuomittiin siitä, että oli houkutellut palvelukseensa Johan Thauvoniuksen rengin Karjalohjalta. Näiden lisäksi oli melkoisesti rajariitoihin sekä kahteen kertaan kannettuihin augmenttimaksuihin liittyviä käräjöintejä.
Kun poika Krister Pahlman oli kuollut, syntyi tämän lesken Anna Mårtenintyttären ja anoppi Elin Henrikintyttären välillä pitkä ja katkera omistusriita Paloniemen talosta. Käräjillä 1681 valitti Elin kuinka hänen ”pojanvaimo”, kunnioittamatta vanhempiaan kuten pitäisi, päinvastoin halusi ajaa hänet kodistaan. Miniä Anna kielsi vastustaneensa anoppiaan, vaan näytti todisteita siitä, että edesmennyt appi Hans oli määrännyt, että Paloniemi tulisi pojalle Kristerille. Nyt Kristerin kuoleman jälkeen (3.10.1680) oli anoppi Elin kuitenkin heittäytynyt vastentahtoiseksi, koska hänen mielestään olisi perinteisesti leskelle pitänyt kuulua 1/3 perinnöstä. Koska Elin oli asunut tilalla 30 vuotta ja myös edesmenneen Kristerin sisarukset olivat sitä vastaan että miniä Anna saisi kaiken, päätti käräjät että Elin saisi jäädä taloon. Elin ajoi sen jälkeen miniän Annan pois talosta.
Elin haastoi Karnaisten valttarin Hans Klasinpojan seuraavan vuoden käräjille, koska tämä ei ollut palauttanut pantiksi jätettyä 40 luodin painoista (532g) hopeavyötä, vaikka velkasumma 20 taalaria oli maksettu. Hans Klasinpoika sanoi, että alkuperäinen lainasumma aivan oikein oli maksettu, mutta vyötä vastaan oli todellisuudessa lainattu enemmän: alkuperäisen summan lisäksi 1,5 taalaria katselmusmatkarahaa, rovastille hautajaisrahaa Hans Mattsinpojasta 1 taalari, miniälle Annalle 13 taalaria, kun Elin ajoi hänet talostaan, sekä edesmenneelle Kristerille 1,5 taalaria. Käräjät päätti, että Elin saisi vyönsä takaisin Annan maksettuaan Hans Klasinpojalle velkansa 13 taalaria. Vertailun vuoksi voisi mainita, että suolatynnyrin tai tamman hinta Lohjalla niihin aikoihin oli noin 20 taalaria.

Vuoden 1682 reduktiokatselmuksessa Lohjalla sanottiin Paloniemestä, että maat ja pellot olivat hyviä, joskin saviset, niittyä ei ollut, järvessä kalaa, vähänlaisesti metsää, välttävä humalatarha, ei myllyä. Kylän alkuperäiset 8 tilaa olivat nyt niin yhteen liitettyjä, että leski Elin varusti ratsumiehen 2 tilan puolesta, joiden lisäksi kylässä oli vain yksi muu asuttu talo, Erik Grelsinpojan. Neljäntenä oli talo, joka oli Outamon Henrik Mattsinpojan ulkomaa. Elin esitti katselmuksessa myös asiakirjan, missä hän nyt vanhana leskenä varautuen jälkeläistensä riitoihin, halusi antaa Paloniemen tilan lapselleen Kirstinille, koska tämä oli ollut äitinsä apuna. Muut olivat saaneet perintöosuutensa koulu- ym. maksujen muodossa.
Äiti Elinin testamenttitahto ei ollut muiden jälkeläisten mieleen, joten he pyysivät käräjillä 1683 laillista perinnönjakoa. Asia meni lopulta hovioikeuteen. Lopulta 11.7.1685 tuomittiin Paloniemi miniä Annalle ja hänen pojalleen Hans Kristerinpoika Pahlmanille.

Nyt ajettiin vuorostaan Elin talosta. Hän muutti 1686 tyttären Elin Hansintyttären luokse Vihtiin, jonne hän tuli "ilman mitään muuta kuin vaatteet päällään, ikivanhana, kykynemättömänä itsestään huolta pitämään". Elin kuoli hyvin vanhana nähtävästi Vihdissä viimeistään 1696.

Elinistä kerrottiin kuitenkin vielä pitkään Lohjalla. Eräs tarina kertoi kuinka hän eräänä kauniina kesäpäivänä oli kuulunut seurueeseen, joka oli veneellä matkalla järven yli Ojamoon. Matkan aikana tuli puhetta perheen varallisuudesta. Nuori rouva Elin oli silloin vetänyt sormestaan jalokivin koristetun kultasormuksen, heittänyt sen veteen sanoen, että "yhtä mahdotonta on minun tulla köyhäksi, kun saada takaisin tämän sormukseni". Kun matkaväki oli palannut kotiin, näytti kuitenkin talon palvelusväki heille vastapyydetyn hauen, jonka vatsasta sormus löytyi. Tätä samaa tarinaa on tosin kerrottu Lohjalla parista muustakin myöhemmästä henkilöstä ja se saattaa vain olla aikansa urbaanitarina.

Paloniemen muinoin niin mahtavalla ratsutilalla pidettiin autiotarkastus 1705. Se oli jo pidemmän aikaa ollut huononlaisessa viljelyksessä, osaksi työvoiman puutteen, osaksi silloisen isännän Hans Kristianinpoika Pahlmanin epävakaisen elämän vuoksi. Kaiken lisäksi Hans Kristianinpoika kirjoitettiin kesällä 1704 ratsumieheksi ja vietiin Puolan sotanäyttämölle.