Peruukkimaakari Willstedt

Porin kaupungin maistraatti oli 1700-luvun alkupuolella huolissaan kunnollisten käsityöläisten riittävyydestä. Vielä vuonna 1738 tilanne oli sangen köyhä, koko kaupungissa oli vain seitsemän käsityön ammattilaista. Näistä oli kaksi räätäleitä ja lisäksi yksi suutari, peruukintekijä, kirjansitoja, puuseppä ja muurarimestari. Näistä seitsemästä vain muurarimiestari oli ammattimestari. Kaikkien muiden sanotaan olleen "toimissaan sangen heikkoja, niin että ympärillä olevalla maakunnalla oli heistä varsin vähän apua".

Tästä ahdingosta kaupunki pääsi seuraavan vuosikymmenen kuluessa ja vuonna 1752 voitiin luetteloida jo peräti 39 käsityöläistä. Näiden lisäksi merkittiin ylös heidän yhdeksän oppipoikaansa. 1760-luvulla käsityöläisten määrä kohosi jo yli puolen sadan, joista 32 oli mestareita.

Edellä mainittujen ammattien lisäksi Porista löytyi mm. leipuri, tynnyrintekijä, lasimestari, köydenpunoja, nahkuri ja säämiskänvalmistaja. Tähän tekstiin olen ottanut lähempään tarkasteluun vuonna 1750 syntyneen peruukintekijä Erik Willstedtin, jonka ammattillinen ura osui 1700-luvun loppupuolelle ja 1800-luvun alkuun.

Tämä mies oli inkoolaisen nimismiehen poika ja noin 25 vuoden iässä hän löysi vaimokseen porilaisen "jungfrun", Helena Elisabet Cappströmin. Ylioppilasmatrikkelin mukaan hän saattoi olla turkulaisen vartiomieheb, Henrik Kappströmin ja Anna Stenlundin tytär, mutta kirjallista todistusaineistoa en tähän ole muualta vielä löytänyt. Turussa asui samaan aikaan myös tornivahti Simo Kappström, jonka vaimo Walborg kuoli 47 vuoden ikäisenä maaliskuussa 1764. Täten myös he voisivat olla Erik Willstedtin appivanhemmat.

Erik Willstedtin ja Helena cappströmin viidestä lapsesta kolme nuorimmaista kuoli pienenä. Esikoispoika Johanin kohtalosta en ole selvillä, kun taas vuonna 1778 syntyneeseen Erikiin törmäsin sattumalta Mustion ruukilla. Eri lähteistä kootun tiedon perusteella ilmenee, että hän opiskeli jo 10 vuoden iässä Porin triviaalikoulussa valmistuen kesällä 1796 ylioppilaaksi. Satakuntalaisen osakunnan jäsenenä hän jatkoi opiskeluaan ja uran ensimmäinen kohokohta lienee ollut pappisvihkimys heinäkuussa 1803. Samana vuonna hänet määrättiin Perttelin pitäjään kappalaisen apulaiseksi, mistä hän kolmisen vuotta myöhemmin siirtyi naapuriin, Kiskoon, sikäläisen kirkkoherran apulaiseksi. Matka jatkui Uudenmaan suuntaan Karjaalle, minne Erikistä leivottiin vt. kirkkoherra 1808. Mustion ruukilla hän pyörähti 1810-luvulla tehtaansaarnaajana. Pyhäjärven Ul kappalainen Erik Willstedtistä tuli 1815 ja varapastori arvon hän sai 1828.

Kuten sanottua, oli Erik Inkoon nimismiehen poika. Poikansa kaima Erik Wilstedt oli naimisissa erään Maria Helena Commanderin kanssa. Miksi sitten Erik juniorista tuli nimenomaan peruukintekijä? Kysymykseen löytyy mielestäni hyvin helppo vastaus. Isä Erik kuoli vuonna 1753 ja neljä vuotta myöhemmin leskivaimo Commander meni uusiin naimisiin helsinkiläisen peruukintekijä Johan Fredrik Bäckmanin kanssa. Oli siis mitä luontevinta, että isäpuoli opetti Erikille ammattinsa saloja ja tätä kautta poika päätyi Poriin taitojaan soveltamaan.


Koska sukunimi Willstedt ei 1700-luvulla ollut mitenkään yleinen Suomessa, tulee mieleen etsiä yhteyksiä Sammatin Myllykylän Lätin talosta lähteen ao. nimisen suvun ja porilaisen käsityöläisemme välillä. Ylioppilasmatrikkeliin ja Sammatin rippikirjoihin nojautuen tuntuisi hyvin vahvasti siltä, että Inkoossa asunut Erik Wilstedt oli Lätin rusthollarin, Olof Nilssonin ja vaimonsa Brita Mårtensdotterin poika. Rippikirjamerkinnän mukaan hän asui vielä vuoden 1733 paikkeilla kotitalossaan, mutta tämän jälkeen ei merkintöjä ole. Täydellistä varmuutta asiasta ei ole, mutta erittäin todennäköistä on tämän Willstedt-sukuhaaran polveutuminen Myllykylän ratsutilalta.

Erik Willstedt nuoremman ja Johanna Lietzenin perheessä oli kolme tytärtä, joista esikoisena Kiskossa syntynyt Johanna lienee kuollut lapsena. Tytär Sofia meni naimisiin kruununnimismies Adolf Printzin kanssa ja tästä avioliitosta syntyi vuonna 1839 Helene Schjerfbeckin äiti Olga Johanna. Nuorimmainen tyttäristä oli nimeltään Ulrika Johanna ja hän avioitui Tammisaaressa vaikuttaneen kaupunginviskaali Albert Baarmanin kanssa. Ulrika Johannan kasvonpiirteet ovat säilyneet jälkipolville Albert Edelfeltin tehtyä hänestä kolme muotokuvaa. Yksi näistä päätyi myös Sofian tyttärentyttären ihailtavaksi ja Schjerfbeck maalasi postuumisti em. muotokuvien pohjalta oman versionsa Ulrika Johannasta vuonna 1898.

Kommentit

Suositut tekstit