Siltavouti Thorberg ja pieni tarina

Noin 150 vuotta sitten Suomessa oli vielä lukuisia siltavouteja. Heidän tehtäviinsä kuului mm. siltojen, teiden ja aitojen kunnossapidon valvonta. Esimerkiksi Varsinais-Suomen Merimaskussa siltavouteja mainitaan ensimmäisen kerran jo vuonna 1675. Useasti sama mies hoiti tämän tehtävän lisäksi jahtivoudin virkaa. Tällöin tehtäväksi tuli myös erilaisten petoeläinten jahdeista huolehtiminen.

Siltavoudin tehtävä ei aina ollut mahdottoman mukava, koska hänen oli tarvittaessa kovisteltava isäntiä erilaisiin korjauksiin. Silta- ja jahtivoutia voisi ehkä pitää eräänlaisena vara- tai apunimismiehenä, joka valvoi kruunun etuja paikallistasolla. Toimivat liikenneyhteydet ovat olleet aina elintärkeitä mille tahansa maalle.

Eräs näistä monista siltavoudeista oli kiskolainen Erik Thorberg, joka syntyi vuonna 1771 Karjalohjan Lohjantaipaleen kylän rakuunan torpassa. Kiskoon tultuaan hänet löytää ensiksi renkinä Ylettylän l. Ylötkylän Karan rusthollista suutarin renkinä. Siellä ollessaan hän löysi morsiamekseen viereisen Myötmäen talon tyttären, Liisan. Häitä vietettiin marraskuussa 1799.

Seuraavien vuosien aikana pariskunta asui Ylötkylässä ja Erik Thorberg mainitaan Ollan talon itsellisenä sekä pitäjän neljännesmiehenä. Saavutettuaan tuolloin melko korkean 60 vuoden iän, hän toimi myös siltavoutina.

Lapsia Erikillä ja Liisalla oli yhteensä yhdeksän. Heistä Johanna Elisabetin puoliso oli Jylyn Finnarin talon torpassa syntynyt Ananias Thomasson, joka oli vihkimisen aikaan renkinä Ylötkylässä. Engla Lo
visa Thorbergin mies oli Kavaston Uusikylän muonatorppari Johan Bergqvist ja kolmas avioon päässyt Thorbergien lapsi oli Erik Salomon, joka nai Helena Hacklinin, Maja Lena H:n aviottoman tyttären. Erik Salomonin kuoltua melko nuorella iällä meni leski uusiin naimisiin Toijan kylän saharengin, Elias Lindstenin kanssa. Neljäs avioitunut lapsi oli poika Israel, joka nai Kirkonkylän Pappilan torpparin tyttären, Eva Winbergin. Tätä kautta aluksi rengin töitä tehneestä Israelista tuli itsekin torppari Pappilan maille.


Siltavoudit ja muut "herrat" ovat luonnollisesti kiinnostaneet tavallisia taaveja jo vuosisatoja. Heidän toimintaansa ja ennen kaikkea toimettomuuttaan on monesti arvosteltu, joskus kärjekkäälläkin tavalla. Eräs näistä tapahtumista kirjattiin Sanan-Lennättimen elokuun numeroon 34 vuonna 1858 ja se kulkee seuraavasti - vasemman reunan lehtileike taasen kertoo siitä hurtista huumorista, mitä tavallinen kansa herroistaan sai aikaiseksi.



"Toissa vuoten alkupuolella eli keskipaikoilla Helmikuuta satuin reisuamaan yhteen kestkiivari paikkaan nimeltä R-o. Tässä oli ruunun rahain ylöskanto ja oli sen seurakunnan paikalliset melkeen kaikki koossa, olipa jo joukossa oikeen kelpo juopunutkin, joka tahtoi tehdä rauhattomuuden melkeen kaikille kokoontuneelle vä'elle, ja tämä sanotiin olevan naapuritalon renki.

Eräs mies, joka oli myös reisuvainen, mäni ylös rahojen ylös-kantajan puheelle, kysymyksellä: minkä tähden ei ruunun palvelijat tässä hallitse juopuneita,jotka estäävät koko meidän rauhamme? Rahan ylös-kantaja kysyi; onko isellä juopunut? johon virkettiin; olevan oikeen kelpo juopuneen.

Rahan ylös-kantaja, joka oli sellainen virkamies kuin ruununvouti meidän maassa, hän käski sellaisen miehen kuin meidän maassa on siltavouti ja jahtivouti tällä miehellä olikin molemmat virat. Hänen piti päämiehensä käskystä männä juopunutta poiskorjaamaan vaan se oli vaikea työ niinkuin koirasta on vaikea haukkua oravata silloin kuin se väkisenä metsään ajetaan, vaan täytyi männä; mies vietiin saunaan selviämään.

Äsköttäin satuin reisuamaan samassa paikassa ja kysyin jos se juopunut tuli siitä rikoksesta edesvastaukseen? vastaus kuului; ei tulleen sen kysymykseen. Minä kysyin; miten on laki tällä kohtalla teidän maassa? vastaus kuului; kyllä laki on niin: että jos sellainen julkinen rikos asian päämieheltä jätetään ylösajamata niin hän mänettää 3 kuukauden palkan. Vaan kukapa tästä kysymyksen nostanee."

Kommentit

Suositut tekstit