Tallinna, toukokuun ensimmäinen

Toukokuun ensimmäisenä päivänä keskiajan Tallinnassa vietettiin ns. toukokuun kreivin juhlaa sekä jousimiesten päivää. Kyseinen kreivi valittiin Suuren killan jäsenten keskuudesta. Tämä siitä syystä, että toukokuun kreivin piti olla kyllin varakas tarjotakseen omasta kukkarostaan virvokkeet erittäin suurelle vierasjoukolle.

Jousimiesten päivänä kaikenikäisillä ampujilla oli mahdollisuus koetella taitojaan ampumalla korkean pylvään nokkaan nostettua papukaijan kuvaa. Voittaja sai palkinnoksi hopealautasen ja hänestä tuli samal
la metsästäjien kuningas. Kun kisa saatiin ratkaistua, voittaja vietiin kaupungin muurien sisällä voitettu lautanen toisessa kädessä ja hopeinen lintu toisessa.

Entisajan Tallinnassa oli myös turnajaisia, mutta niihin saivat osallistua ainoastaan Suuren killan ja Mustapäiden veljeskunnan jäsenet.

Nämä Mustapäät muodostivat järjestön, jolla oli toimintaa vain Liivinmaalla. Nimensä se oli saanut suojeluspyhimyksestään, afrikkalaisesta Mauritiuksesta. Alunperin Mustapäiden järjestöön kuului ristiretkeläisiä, kauppiaita ja pyhiinvaeltajia, jotka eivät asuneet missään Liivinmaan kaupungissa kovin pitkää aikaa yhteen mittaan.

Mustapäät olivat nuoria miehiä ja heidän tehtävänsä oli suojata kaupunkien asukkaita mahdollisilta vihollisilta. Kun taas kaupunki odotti vieraakseen arvohenkilöitä, saattoivat Mustapäät vieraat kaupunkiin. He osallistuivat luonnollisesti myös sotatoimiin ja toisaalta tulipaloissa he olivat ensimmäisten joukossa sammuttamassa niitä. Ensimmäinen kirjallinen maininta Tallinnan Mustapäiden veljeskunnasta on jo vuodelta 1399.

Kuvassa katukauppaa Vanhassa kaupungissa toukokuun ensimmäisenä päivänä 2009.

Kommentit

  1. Terve, Juha! Tulin juuri toisesta keskiaikaisesta kaupungista, Soussesta, Tunisiasta ja oli mukava nähdä juttusi Tallinnasta, jossa olen vaikuttanut kauan juuri kuvaamasi kaupankäynnin kanssa. Tarkentaisin vähän tietojasi - kuvassa ei ole Suuren killan talo, vaan Pakkahuone, monen mahtikauppiaan kauppapaikka, varasto ja koti, jonka elämääkin Olde Hansa -ravintola keskiaikaisine kauppoineen haluaa tehdä tututksi tämän päivän matkaajalle.
    Suuren killan talo sijaitsee Pitkällä (Pikk) kadulla Saiakäikin ('Pullakuja') vastapäätä. Suuren killan talossa on nyt Historiallinen museo.
    Kesää ja aurinkoa!
    JukkaB

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit