Eilen vietimme Tarvasjoen kirjastossa sukuiltaa. Aki Pitkäkoski Suomen Sukututkimusseurasta ja Harri Lintula Salon Seudun Sukututkijoista ilahduttivat kuulijoita monipuolisilla ja perusteellisilla esitelmillään.
A. Pitkäkoski kertoi netin käytöstä sukututkimuksessa. Hänen esityksensä perusteella voisi arvioida, että suomalainen harrastelija löytää netin syövereistä todella monipuolisesti tietoa oli sitten kyse laivojen lokikirjoista, kuolinsyistä tai vaikkapa rippikirjoissa tavattavista lyhenteistä. Eräs hyvä muistutus oli sukututkimusseuran kotisivuilta löytyvän sukututkijaluettelon esittely. Sen avulla voit helposti löytää samaa sukua tai samaa pitäjää selvittäviä henkilöitä. Pystyt myös etsimään asuinpaikkakuntasi muita tutkijoita ja mahdollisesti tätä kautta verkottumaan. Yhteistyössä on tunnetusti voimaa ja erityisesti tässä harrastuksessa.
Harri L. puolestaan kertoi kokemuksistaan sukukirjan teossa. 1700-luvulla syntyneen Fredrik Kihlmanin jälkeläisiä oli kirjan painoon mennessä kertynyt n. 4500 ja Harrin käytännön läheiset selostukset näiden kaikkien saamisesta määräpäivään mennessä kansien väliin olivat hyödyllisiä kenelle tahansa samaa työtä suunnitteleville.
Itselleni jäi illasta miellyttävä jälkimaku ja olin iloisesti yllättynyt, että saimme varatun tilan täyteen innokkaita kuulijoita.
Tarvasjoen Kotiseutuyhdistys tulee jatkossakin järjestämään erilaisten teemojen ympärille rakentuvia illanviettoja tämän kokemuksen perusteella.
kotiseutuyhdistys tapahtuma Tarvasjoki
analytics
Katso tästä kurssitarjontaani
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Blogitekstisuositus
-
Suku Forumilla esitettiin kysymys koskien Suomusjärven Taipaleen kylän Falkin taloa. Eräs kaukainen serkkupoikani, ratsumestar Krister Thauv...
-
James Annesley, (1715-1760) Historia on täynnä katkeria perintöriitoja. On väärennettyjä testamentteja, salaisia rakastajia ja kadonneita pe...
-
Uusimmassa Tarvasjoen Kotiseutulehdessä on kakkososa Kailan suvusta kertovaan tarinaan. Sama teksti ilman kuvia ilmestyy nyt tässä blogiss...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti