analytics

Borgströmiä jäljittämässä vohvelin voimin

Etsin viime viikolla pyynnöstä erään henkilön sukujuuria törmäten siinä yhteydessä sukunimeen Borgström. Vihdin 1800-luvun alun rippikirjojen mukaan kyseinen Israel Borgström oli syntynyt hieman etelämpänä Uuttamaatta, nimittäin Pohjan pitäjässä. Koska omien sukujuurien tutkimuksissani olin kirjannut muutamia saman sukunimen omanneita tietokantaani, ajattelin etsiä Israelin sukuperää Pohjan kolmesta ruukista; Antskog, Billnäs ja Fiskars.

Enoch Rautellin vaimo Anna Borgström oli nimittäin tallimestarin tytär Fiskarsista, kun taas Fiskarsissa asuneen suutari ja apusulattaja Anders (Martelin-sukua) Eva-puolison vanhemmat olivat Antskogin ruukinvouti Michel Borgström ja Anna Pira. Rakennusmestari Anders Laxin vaimon nimi oli myös Eva Borgström, joka vihittyjen luettelon mukaan oli ruukkityöläisen tytär Fiskarsista.


Israel Borgström ei kuitenkaan tuntunut sopivan mihinkään em. perheistä. Pohjan rippikirjoissa ei ruukkeja mainita 1700-luvun lopulla ja Israel syntyi Vihdin kirjojen mukaan 1758. Toisaalta Pohjan kastettujen luettelot vuoteen 1794 hävisivät savuna ilmaan Pappilan tulipalossa. Näin häntä kannattaa etsiä läänintilien henkikirjoista, jotka Arkistolaitos on onneksemme huolellisesti digitoinut. Mutta tällä kertaa etsijä vetää vesiperän; sen kummemmin 1780- tai 1790-luvun alun ruukkiväen joukosta ei löydy yhtä ainutta Israel Borgströmiä.

Nyt kuvaan astuu täydellisen onnekas sattuma; vohvelit. Kyllä. Nimittäin jopa sukututkijan täytyy joskus herkutella ja vohvelithan ovat mainiota tavaraa makean nälkään. Kun sitten asiaa lähtee oikein pohtimaan, niin muistuu mieleen joskus 20 vuotta sitten Pohjan pitäjässä toiminut vohvelikahvila. Tämä vanhassa, idyllisessä maalaistalossa sijainnut kahvila oli Borgbyn kylässä, lähellä Bollstadia. Hetkinen? Borgby?

Totta vieköön, onhan sitä ennenkin muodostettu sukunimeä kotikylän perusteella. Joten Digiarkistosta selaamaan Pohjan rippikirjoja Borgbyn kohdalta. Kuinka ollakaan, lähes välittömästi Bombin l. Bombyn talosta löytyy eräs Israel, joka syntyi vuonna 1758. Vanhempansa olivat Anders Matsson (1725-1788) ja Sara Matsdotter (1733-1790). Bombilta perhe siirtyy viimeistään 1780-luvun alkuun mennessä Borgbyn puustelliin.

Onko sitten kyseessä sama mies? Tähän on helppo vastata myöntävästi, siilä vuosien 1781-1785 rippikirjassa Israelin puolisoksi on löytynyt muuan Lisa Johansdotter (s. 1761). Lisäksi seuraavassa rippikirjajaksossa ilmestyy esikoistytär Albertinan rinnalle perheeseen pojat Anders, Gabriel ja Johannes. Kun Israel Borgström vuonna 1800 muuttaa Vihdin pitäjän Salmen kylään, on hänellä mukana vaimo Lisa Johansdotter ja pojat Anders sekä Gabriel. Syntymävuodet täsmäävät sekä isän että poikien osalta, mutta äiti Lisa on vanhentunut vuodella.

Näin ei ole pienintäkään epäilystä, etteikö kyseessä olisi sama perhe ja ennen kaikkea; Israel Borgström ei ollut ruukkityömiesten jälkeläisiä, vaan Borgbyn kylän poikia. Karjaalta Fiskarsiin mentäessä tämä kylä jää vasemmalle puolelle hieman ennen siltaa, joka ylittää rantaradan. Vohvelikahvilaa siellä ei enää ole, mutta huolellisesti entisöidyt, punaiset maalaistalot kannattaa käydä katsomassa - jos nimittäin sinne päin sattuisi menemään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Habsburgit ja sisäsiittoisuus