Vuosina 1918-1919
Olen äiti, olen viiden pienen, turvattoman lapsen äiti. Sanon turvattoman, sillä lapsillani ei ole nykyään isää. Lapsistani vanhin on kymmenen vuoden ja nuorin yhden vuoden ikäinen. Itse olen kolmenkymmenenkolmen vuoden vanha. Emme ole mitään tavallisia ihmisiä - olemme ‘punikeita’.
Elämäntoverini ja samalla lasteni hellä isä liittyi Suomen punakaartin Reposaaren osastoon toinen päivä helmikuuta 1918 ja toimi siinä köyhälistön hyväksi siihen asti, kunnes hän oli pakotettu yhdessä toisten osatovereinsa kanssa jättämään perheensä ja omaisensa oman onnensa nojaan. Tämä lähtö tapahtui Reposaarelta 12. pnä huhtikuuta 1918. Mieheni muistoksi mainitsen, että hän täytti juuri sinä päivänä kolmekymmentä vuotta. Punakaartin surullisenkuuluisan kohtalon tietää kaikki, mutta mieheni myöhemmästä kohtalosta ei tiedä kukaan. Ainoastaan se todetaan, että hän seurasi Reposaaren ensimmäistä ja toista komppaniaa siihen asti, että hän on viimeksi nähty Kotkassa sinä päivänä, jolloin valkoiset valloittivat kaupungin ja punaiset joutuivat vangiksi. Huhutaan, että hän olisi päässyt meritse pakenemaan.
Niinkuin mainitsin, lähti mieheni Reposaarelta 12. pnä huhtikuuta ja minä ja lapset seurasimme isää Poriin. Muita punakaartilaisia ei sillä kertaa ollut matkalla, sillä me lähdimme vähän ennen punakaartin varsinaista lähtöä. En tiennyt silloin oikein matkani päämäärää. Sen vain ymmärsin, että mieheni on pakotettu jättämään minut ja lapsensa oman onnensa nojaan ja itse lähtemään kohti synkkää tuntematonta tulevaisuutta. Samalla minulla oli aavistus jostain kamalasta, joka piti seuraamaan sitä väkeä, joka oli tuleva punakaartilaisten tilalle.
Olen jälestäpäin huomannut, että oli onneni, kun lähdin pois paikkakunnalta, sillä hermoni ei olisi kestänyt sitä, mitä valkoiset toimeenpanivat heti tultuaan saarelle. Heti ammuttiin kolme miestä, nimittäin posteljooni Lindberg, Nurmiranta ja talonomistaja Laine. Neljäs ammuttiin viikon päästä, nimittäin Oras. Häntä kiusattiin ensin viikon pakkotöissä. Sitte pantiin toimeen ankaria kotitarkastuksia ja tutkinnoita. Vaino kohdistui erittäin niihin perheisiin, joista mies oli ollut punakaartissa jonakin toimihenkilönä.
Perinpohjin tarkastettiin ne asunnot, mistä asukkaat olivat poissa. Sitte lukittiin ovet ja lyötiin sinetti oven päälle. Saman kunnian sai siis minunkin asuntoni osakseen, sillä erotuksella että se tarkastettiin huolellisemmin kuin muitten asunnot. Mieheni kuului esikuntaan sekä oli kaartin palkkainmaksajana, sentähden kohdistui vaino erittäin hänen perheeseensä. Oli siis todellakin onni, että poistuin, sillä varmasti olisi minut passitettu Poriin Cygneuskoululle, joka oli vankilana, ja siinä kidutuslaitoksessa en olisi voinut elää. Tai ainakin olisi kiusattu pakkotöissä, sillä se oli niiden kohtalo, jotka joutuivat heidän silmätikuikseen. Kuulin jälestäpäin, kuinka minua etsittiin provninki kädessä, sillä minulta piti saataman paljon tärkeitä tietoja, koska mieheni oli esikunnassa, ja myöskin paljon rahaa.
Menimme hevosella Mäntyluotoon ja siitä junalla Poriin. Voi arvata, minkälaisilla tunteilla jätti kotinsa isä ja äiti. Sinne jäi kaikki kovalla työllä ja nälkää kärsien koottu omaisuus. Kahteen koriin sullottiin mitä ehdittiin kovalla kiireellä. En koskaan unohda sitä katsetta, minkä mieheni loi minuun istuissani rautatievaunussa ja imettäissä lastani. Ymmärsin kovin hyvin sen katseen sisällön. Oi mieheni kallis!
Ymmärsin.
Koetan kestää.
Vendla Charlotta Kataja o.s. Lindroos
synt. 21.4.1885 Ahlainen, k. 25.3.1954 Ahlainen
vih. 1907 Ahlainen
Juho Vihtori Kataja (ent. Johan Viktor Kallela)
synt. 12.4.1888 Ahlainen, k. 14.6.1947 Ahlainen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti